Tietoa mainostajalle ›

Haarukkavatkain

Ruokablogi

Author: minttu (page 1 of 20)

Palsternakkakeitto

Parsnip soup

Palsternakka ja juuriselleri käyvät tässä huushollissa kovaa taistoa suosikkijuureksen asemasta. Tykkään molemmista kovasti ja harmittelen, kun niiden käyttö Suomessa on edelleen vähäistä. Kaikkemme tässä tehdään, että se palsternakan vuotuinen kulutus  ylittäisi edes sen yhden palsterin/pää…

Palsternakka on todella monipuolinen juures, josta voi valmistaa vaikka mitä, niin suolaista kuin makeaakin. Joko olet kokeillut valmistaani palsternakkakakkua? Suosittelen! Palsternakkakeitto on ohjeista ehkä se kaikkein perinteisin, mutta keitossa tulee palsterin hienostunut maku parhaiten esille.

Keiton voi valmistaa pelkästään palsternakasta, mutta tykkään lisätä muutaman jauhoisen perunan, jotta keitto saa hieman paksumpaa rakennetta. Muutenkin tällaisten sosekeittojen koostumus on ihan tekijän omista mieltymyksistä kiinni. Keiton sakeuden lisäksi voi syöjillä olla mielipiteitä siitä, että saako keitossa olla sattumia vai pitääkö koostumuksen olla samettisen sileä. Itse kuulun tuohon jälkimmäiseen koulukuntaan. Soseuttamiseen riittää sauvasekoitin tai tehosekoitin, jossa on lasinen kannu.

Parsnip soup with parsnip chips

Keitto viimeistellään palsternakkasipseillä, jotka valmistuvat keiton kiehuessa. Nopeiten sipsit syntyvät uppopaistamalla, mutta toki palsternakkaa voi etukäteen kuivattaa kasvikuivurissa tai uunissa. Näillä puheilla kaikki palsternakan ostoon ja mukavaa maanantaita!

Palsternakakeitto

700 g palsternakkaa
300 g jauhoista perunaa
1 iso salottisipuli
2 rkl öljyä tai voita
maustekimppu (timjamin oksia, laakerinlehtiä ja rakuunan oksa)
1 dl valkoviiniä
9 dl vettä
1 tl suolaa
1-2 dl kermaa (kuohukerma tai ruokakerma)
ripaus muskottipähkinää

Kuori ja paloittele juurekset. Paloittele myös sipuli. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota siinä kasviksia noin 5 minuuttia. Lisää kattilaan maustekimppu ja valkoviini. Anna viinin kiehahtaa ja lisää vesi sekä suola. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä kannen alla, kunnes kasvikset ovat aivan pehmeät. Soseuta keitto sauvasekoittimella, lisää kerma sekä muskottipähkinä ja kuumenna uudelleen.

palsternakkasipsit

1 palsternakka
rypsiöljyä
sormisuolaa

Höylää palsternakasta pitkiä suikaleita kuorimaveitsellä tai juustohöylällä. Kuumenna öljy kattilassa 180 asteeseen. Paista palsternakkasuikaleita erissä kuumassa öljyssä, kunnes ne ovat kauniin ruskeita. Nosta reikäkauhalla talouspaperin päälle valumaan ja mausta suolalla. Koristele keitto palsternakkasipseillä.

 

Tattari-siideriletut ja siiderisiirappi

 

Nämä omenasiideriletut ovat saaneet inspiraationsa bretagnelaisista tattariletuista, joita paikallisesti kutsutaan myös galeteiksi. 

Gluten free buckwheat pancakes with cider syrup

Bretagnen alue on tunnettu myös siidereistään, joten tuntui luontevalta yhdistää tattari ja siideri keskenään. Ja siideri ei jäänyt pelkästään taikinan varaan, sillä keitin siitä myös kanelilla maustetun siirapin.

Olen tehnyt tattarilettuja aiemminkin ja muistelin niiden olleen jotenkin hankalia käsiteltäviä, mutta nämä paistuivat todella hyvin ja kääntäminen onnistui helposti. Voi olla, että siiderillä oli jotain tekemistä asian kanssa! Taikina sai turvota huoneenlämmössä reilun tunnin. Omenasiiderin voi halutessaan korvata sekoituksella omenamehua ja kivennäisvettä.

Lettujen paistamiseen suosittelen valurautapannua tai hiiliteräspannua, jotka molemmat saa kuumennettua kunnolla. Voita ei myöskään pidä unohtaa, jotta letuista tulee ihanan rapsakoita. Tattariletut jäähtyessään kovettuvat nopeasti, joten pidä jo paistetut letut lämpimässä tarjoamiseen saakka.

Taikinaan käytin omenaviinipohjaista Happy Joen Old Country -siideriä ja siirapin keitin Pirkka Parhaat siideristä (Cidre Brut), joka on muuten bretagnelaista! Lettujen väliin paistoin vielä äidiltäni tuomia kirpakoita omenia ja tarjosin letut jo aiemminkin kehumani Arla Lempi hapatetun kerman kanssa. Kermavaahto tai vaniljajäätelö toimisivat nekin, tai paksu vaniljainen kastike.

 

Buckwheat and cider crepes are gluten free.

 

Omenasiideriletut

2 munaa
2 rkl sokeria
1 plo (275 ml) omenasiideriä
2 dl tattarijauhoja
ripaus suolaa

paistamiseen voita

Vatkaa munat ja sokeri kulhossa. Lisää vuorotellen siideriä ja jauhoja,jotta saat tasaisen taikinan. Anna turvota huoneenlämmössä peitettynä noin tunnin. Mausta ripauksella suolaa. Paista kuumalla pannulla ohuita lettuja ja siirrä paistetut letut lämmitettyyn uuniin (50 astetta) odottamaan.

Omenasiiderisiirappi

2 dl omenasiideriä
1 kanelitanko

Mittaa siideri kattilaan ja lisää kanelitanko. Keitä voimakkaasti kiehuen, kunnes neste on haihtunut puoleen. Tarjoa kuuma siirappi lettujen kanssa.

Paistetut omenat

6-7 pientä omenaa
voita
ruokosokeria (2-4 rkl)
ripaus inkivääriä tai kanelia

Lohko omenat ja poista siemenkota. Kuumenna voi pannulla ja lisää omenat. Paista käännellen noin 3 minuuuttia, lisää sitten sokeria haluamasi määrä ja jatka paistamista, kunnes omenalohkot ovat pehmeennet ja saanet väriä. Mausta halutessasi ripauksella inkivääriä tai kanelia.

 

Hvala Kroatia! (Kiitos Kroatia!)

Croatian white wine with noce views

YHTEISTYÖSSÄ VISIT CROATIAN KANSSA

Tämän postauksen kirjoittaminen on long over due, kuten kolmannella kotimaisella tavataan sanoa, sillä pääsiäismatkastamme Kroatiassa on kulunut kohta jo puoli vuotta! Toisaalta, ensi viikolla vietetään ainakin täällä etelässä syyslomaviikkoa ja veikkaanpa, että Split saattaa olla monella pitkän viikon lopun kohteena ja miksipä ei olisi, sään siellä pysytellessä edelleen reippaasti yli 20 asteen.

Lähdimme Kroatiaan viettämään ystävämme nelikymppisiä (vai oliko se kolmekymppisiä?) ja isolla porukalla suuntasimme kiirastorstaina Splitistä kohti Baška Vodan kylää ja siellä meitä odottavaa luksusvillaa. Sitä ennen vietimme kahdestaan pari päivää Splitissä, jossa Kroatian matkailun edistämiskeskus oli meille järjestänyt kaksikin lounasta sekä ruoka-aiheisen opastuskierroksen paikallisen oppaan johdattamana.

Juttua Baška Vodan reissustamme ja upeasta talosta, jossa saimme pääsiäisen viettää, löydät Gian ja Miikan Matkakuumetta-blogista. Ja sattuipa niin hienosti, että kiitos Gian ja Miikan kirjoittaman jutun, saimme kutsun vierailla villassa toisenkin kerran. Uusi matka on luvassa huhtikuun lopulla. (Kuvittele thän kohtaan sellaista pientä innostunutta kiljuntaa!)

Views from the palace terrace

Tämä postaus on kuitenkin ruokapainoitteinen ja se ei varmasti ole mikään yllätys! Paljon tuli otettua kuvia vanhoista taloista,  hämäristä pittoreskeista kujista, pyykkinaruista ja lampuista, mutta ne jätän nyt väliin. Onpahan sitten jotain uutta nähtävää, jos Splitin suunnalle lähdette!

Yövyimme Splitissä pienessä hotellissa nimeltä Abokamento Boutique Rooms, joka oli aivan vanhan kaupungin ytimessä.  Abokamento ei ole osa mitään hotelliketjua vaan sitä pyöritti superystävällinen ja huomaavainen nuorimies Marin, joka tuntui todellakin olevan asiakaspalvelussa elementissään. Hotellin alakerrassa oli mainio Bokeria-ravintola ja viinibaari, jossa nautimme aamupalamme ja tuloiltana myös illallisen. Vahva suositus!

Tässä kohtaa on erikseen mainittava miten ystävällisiä kroatialaiset ovat! Sellaista aitoa ystävällisyyttä ja avuliaisuutta, ilman välimerenmaissa joskus esintyvää tunkeilevaisuutta.  Apua saimme joka kerta, vaikka aina ei yhteistä kieltä oikein löytynytkään. Toki turismi on Kroatiassa vasta kovassa nousussa ja pidempään turistimekkoina olleiden paikkojen kyllästymistä turismiin ei Kroatiassa vielä ole havaittavissa. Huhtikuussa turistikausi oli vasta alkamassa, joten sekin varmasti vaikutti kokemukseemme.

Restaurant Bokeria in Split

Splitissä parhain anti on vanhassa kaupungissa ja meren rannalla. Kaupungin pohjoispuolella on valtava puistoalue, Marjan, jossa on kuulemma hyvä uimaranta ja se on erinomainen piknikohde. Meillä ei vailtetavasti ollut aikaa käydä tuolla puistossa, mutta jos sää ja aika sallii, niin paikka on varmasti matkan arvoinen.  Splitistä kulkee myös useita laivalauttoja lähisaariin sekä Italian puolelle Anconaan. Kannattaa kuitenkin varautua siihen, että off season -aikaan lauttoja kulkee harvemmin.

Saavuimme Spilitiin pari päivää ennen pääsiäistä ja ilma oli ihanan lämmin. Turisteja oli jo jonkin verran, mutta toisin kuin Gia ja Miika, me emme tuolloin juurikaan suomalaisiin törmänneet. Asia olikin sitten ihan toinen pääsiäisen jälkeen. Vanhan kaupungin keskusta oli täynnä suomalaisia turreja ja sanoinkin J:lle, että ihan kuin Tallinnassa oltaisiin. Ikävä kyllä.

Beautifull wall in Apetit, Split

Ensimmäiselle päivälle meille oli järjestetty lounas kehutussa ravintola Apetitissa. Enpä arvannut, että jaamme lounaamme yli kahdenkymmenen aasialaisen kanssa… Ravintola oli täpöten täynnä ja kun jututimme omistajaa, hän kertoi että tällaisia seurueita heillä on kesäisin ihan järjestään. Kanssamme ruokaillut ryhmä oli kotoisin Etelä-Koreasta ja ilmeisesti he tekivät bussilla samaa kiertomatkaa, kun joku eteläkorealainen, paikallisesti supertunnettu poptähti oli tehnyt.

Valitettavasti emme ihan ehkä saaneet lounaalla parasta käsitystä ravintolan tasosta: alkuruoaksi tarjottiin valtavat lautaselliset salaattia, joka koostui lehtisalaatista, tomaatista ja kurkusta.  Pääruoaksi valitsimme kokonaisena paistettua meribassia, joka itsessään oli hyvää, mutta ei mitään maailmoja mullistavaa. Toinen pääruokavaihtoehto olisi ollut lihapata, mutta lämpötilan hipoessa +25 astetta ei lihapata oikein jaksanut innostaa.  Ravintolan iltalista kuulosti hyvältä ja siinä italialaisen ruokakulttuurin vaikutus näkyi vahvasti. On ehkä yllättävää, että erilaiset pastat ja risotot ovat tärkeä osa kroatialaista ruokakulttuuria, eritoteni mustanpuhuva ja syvänmakuinen mustekalarisotto, jota saimme matkamme aikana pariinkin otteeseen maistaa.

Kiirastorstaina saimme oppaaksemme ihastuttavan Vjeranin Splitin matkailutoimistosta. Hän johdollaan suuntasimme ensin kalahalliin. Suurin vilske  hallissa oli jo takana päin, mutta saimme silti ihastella jos jonkin näköistä merenelävää. Tämä nykyinen kalahalli on rakennettu vuonna 1860. Edellinen halli oli rakennettu lähemmäs rantaa, jolloin käytännössä kalastajat vain nostivat kalat suoraan veneestä halliin. Uusi halli ei kovin kaukana ole rannasta sekään. Hauska knoppitieto, jonka Vjeran meille kertoi liittyy rikkiin. Tuo ranta-alue on nimittäin sellaista, että maaperästä erittyy rikkiä ilmaan. Rikki puolestaan vaikuttaa siihen, että kärpäset karttavat aluetta. Näin ollen kärpäsiä ei myöskään pyöri kalojen ympärillä. Kätevää! Kerrotaan myös, että Diocletianus olisi valinnut Splitin alueen valtakunnakseen juuri rikin vuoksi. Hän hoidatti reumaansa rikkikylvyissä. Kalahallista kun kävelee suoraan lahden poukamaan, ei rikin hajulta voi välttyä, mutta muutama metri sivumpaa ja ilma on taas raikasta.

Seuraaavaksi suuntasimme Splitin torille (green market) tutustumaan paikallisiin raaka-aineisiin.  Valtaosa torimyyjistä oli jo eläkeiän ohittaneita mammoja ja pappoja ja mietin aluksi, että miten kauan tällainen toritoiminta jatkuu, jos viljely on ikäihmisten harteilla? Kun juttelimme Baška Vodassa meille taloa vuokranneen perheen tyttären kanssa, hän kertoi, että heillä on myös kauppapuutarha, jonka toimintaan koko perhe, pikkuveljeä ja mummoa myöten, osallistuvat. Eli todennäköisesti, kun peltotyöt ja muut raskaat toimet ovat isovanhemmille liikaa, siirtyvät he torille myymään. Näin ainakin päättelin!

Torilla oli kevätsesonki parhaimmillaan ja pysähtelin melkein joka kojulla. Vjeran ystävällisesti tulkkasi ja sain luvan ottaa kuvia niin tuotteista kuin myyjistäkin. Villivihanneksia oli myynnissä todella monessa kojussa – oli villiparsaa, voikukkaa, fenkolia, rucolaa… Myös paikallisten suosikkia mangoldia myytiin valtavina nippuina. Mukaani tarttui lähes kaikkea! Mangoldi on muuten tärkeä raaka-aine paikallisesssa suolaisessa piirakassa, soparnikissa, jonka alulähteet sijoittuvat Splitin lähelle Poljican kylään. Soparnik paistetaan valtavaksi, ohueksi piiraksi ja se on erinomainen välipala!

Soparnik - croatian swiss chard pie

 

Toinen erikoisuus, johon torilla törmäsimme oli carob eil johanneksenleipäpuu. Carob-hedelmä näyttää vähän ylikypsältä, kuivuneelta banaanilta, jonka päältä on rekka ajanut! Monelle carob saattaa olla tutumpi jauhemuodossa kuin kokonaisena kuivattuna hedelmänä. Vjeran kertoi meille, että hänen lapsuudessaan suklaa oli harvinaista herkkua, mutta carobia kasvoi lähes jokaisessa pihassa, joten sitä syötiin makean himoon ja suklaan korvikkeena. Pitihän sitä sitten ostaa (valtava pussillinen) ja testata mitä porukkamme oli siitä mieltä. Suurta ihastusta ei carob aiheuttanut. Kova kuori ja sisällä olevat isohkot siemenet herättivät vähän ihmetystä. Mausta saa kyllä kiinni sen, miksi sitä käytettiin suklaan korvikkeena, ja se näyttäisi edelleen luontaistuotemarkkinoinnissa kulkevan kaakaon ja suklaan korvaajana.

carob

carob eli johanneksenleipäpuu

Meillä oli Vjeran seurassa ilo tutustua myös paikalliseen ravintoloitsijaan, jonka kanssa juttelimme pitkät tovit siitä mitä ruokamaailmassa juuri nyt tapahtuu ja mitä kroatialaisessa ruokakulttuurissa on parhaillaan menossa. Muutoksen tuulet puhaltavat myös kroatialaisessa ruokaperinteessä ja se mitä itse huomioimme, oli kova yritys saada annoksia hienoimmiksi. Vähän sellaista kuin Suomessa joskus 90-luvun vaiheessa – kaikenlaista turhaa pipertämistä ja kikkailua, raaka-aineiden ja ruoan maun jääden ulkonäön alle. Lohduttelin, että suunta varmasti heilläkin muuttuu ja paluu paikallisiin raaka-aineisiin kyllä vielä tapahtuu.

Ja todella toivon niin, sillä Jozen konobassa saimme maistaa niin herkullista tonnikalasalaattia etten ole aiemmin syönyt. Tonnikala oli kylmäsavustettua ja sen kanssa tarjottiin ohuttakin ohuempia sitruunaviipaleita, salaattia, oliiveja ja Visin saarelta poimittuja ja suolaan säilöttyjä kapriksia! Söimme Jozen konobassa vielä lähtöpäivänämme tätä samaa salaattia ja pääruoiksi valitsimme risottoja: minä mangoldilla ja mies merenelävillä. Todella mainioita annoksia molemmat.

Tonnikala totta kai nosti puheeksi kalastuksen ekologisuuden ja Vjeran kertoi, että tilanne Adrianmeren puolella on vaikea. Muutama kesä sitten kalakanta oli todella vähissä ja turistien into syödä paikallista kalaa huipussaan. Tilanne johti siihen, että ravintolat hankkivat omia veneitä, joilla he ajoivat merelle kala-aluksia vastaan ostamaan kalat ennen kuin veneet pääsivät edes rantaan saakka. Kroatian rannikon runsas saaristo on otollista aluetta kaloille, kun taas Italian puolella saaria on vähemmän ja näin ollen myös kalakanta pienempi. Tämä on johtanut siihen, että italialaiset tulevat Kroatian puolelle ostamaan kalojaan.

Konobat ovat paikallisia pieniä ravintoloita, joihin Kroatiassa törmää usein. Konoba-nimeä ei voi kuitenkaan käyttää kuka vaan ravintolastaan, vaan ravintolan listalta on löydyttävä tiettyjä perinteisiä ruokia ja siellä on oltava valkoiset pöytäliinat! Varsinaisen lounaamme tuona päivänä nautimme Konoba Varosissa, joka on yksi vanhimmista konobista Splitissä. Lounaaksi valitsimme mustekalarisottoa sekä paikallista erikoisuutta, pašticadaa. Pašticadasta tuli mieleen vähän äidin 80-luvulla valmistamat luumutäytteiset possurullat. Tosin tämä ruoka valmistetaan vasikasta ja liha haudutetaan luumukastikkeessa, joka maustetaan punaviinilla. Pašticada tarjoillaan perunamykyjen kanssa.

Tässä kohtaa on ehkä syytä varoitella annosten koosta. Ne ovat valtavia. Ihan hävetti siinä oppaamme edessä olla ja todeta, että minä en mitenkään pysty syömään koko tätä lihamäärää, en vaikka kuinka yritän. Oppaamme Vjeran totesikin, että suuret annokset kuuluvat kroatialaiseen ruokakulttuuriiin. Eräs paikallinen trendikäs ravintola joutui hiljattain lopettamaan, koska paikallisten mielestä annosten hinta ja koko eivät vastanneet odotuksia. Kyselin vähän, että miten ruokailu ja ruoka-ajat ylipäätään arkena hoituvat? Vjeran kertoi, että lounas on yleensä kevyt ja usein jonkin sortin leipä tai leivonnainen ja se haetaan paikallisesta leipomosta. Isoin ateria syödään kotona viiden maissa. Arkena syödään paljon kasvisruokia ja perjantaisin katolisen perinteen mukaan kalaa. Viikonloppuisin kokoonnutaan usein yhdessä perheen ja suvun kanssa syömään, silloin usein on lihaa tarjolla.

Wild asparagus

Olimme todella iloisia siitä, että saimme jakaa tuon kiirastorstai-aamupäivän Vjeranin kanssa. Moni asia olisi jäänyt ihmettelyn tasolle ja emme olisi ikipäivänä löytäneet Jozen konobaan. Ruokailoittelu ei toki tuohon loppunut, sillä villassamme herkuttelimme paikallisilla raaka-aineilla joka päivä ja matkan kruunasi synttärisankarille järjestetty illallinen, jonka talon omistajat meille valmistivat.  Ja kun mainitsin niistä isoista annoksista… he laittoivat ruokaa pienelle armeijalle! Odotukset ovat korkealla seuraavaa matkaamme varten. Sen voin taata, että luvassa on hyvää ruokaa ja juomaa upeissa maisemissa!

 

Visit Croatia tarjosi meille lounaan Apetit-ravintolassa ja Konoba Varosissa sekä opastetun kierroksen Splitissä. Kiitos heille!

***********************************

Thank you Visit Croatia for the lunches at Apetit and Konoba Varos. Also warm thanks to our expert guide Vjeran, who truly made the trip exceptional!

 

Lohturuokien aatelia – ranskalainen juusto-perunamuussi

Reilu kilo perunaa, 500 g juustoa, 4 desiä kermaa ja 150 grammaa voita. Siitä on onni ja Pommes Aligot tehty!

Pommes Aligot

 

Tämä juustoisen perunamuussin ohje on saanut alkunsa meillä jo aiemmin, kun aloitin kirjoittamaan juttua lohturuoasta ja viimeisestä ateriasta. Kirjoituksessani pohdin kuolemaantuomittujen vankien viimeisiä aterioita ja sitä onko viimeisellä aterialla oikeastaan väliä vai ei? Tuo teksti on edelleen kesken ja lisäksi siihen liittyen olin ajatellut kirjoittaa blogiin juttusarjan lohturuoista.

Tuon lohturuokasarjan aloittajaksi olin valinnuy tämän ranskalaisen juustoperunamuussin eli pommes Aligot’n. Ensimmäisen kerran juustoista perunamuussia meillä valmisti mieheni. Minulla oli joku tosi pitkä työpäivä ja tulin kotiin vasta myöhään. Kotona minua odotti cheddarjuustolla maustettu perunamuussi ja lihapullia. Voi pojat. En olisi voinut parempaa ateriaa juuri tuohon hetkeen toivoa. Muussi oli hyvää, mutta juusto olisi saanut maistua hieman enemmän, joten luimme vähän lisää asiasta ja uusi yritys muussille. Toista versiota pääsi myös ystäväni Minna maistamaan kevättalvella (muistaakseni!). Tuo versio oli jo parempi, mutta ei mitään verrattuna tähän viime viikonloppuna tekemäämme muussiin. Pure heaven!

Pommes Aligot on peräisin eteläisen keski-Ranskan alueelta ja se poikkeaa koostumukseltaan perinteisestä perunamuussista muutenkin kuin juuston vuoksi. Tästä perunamuussista on tarkoitus saada hieman liisterimäistä, joten perunoina käytetään kiinteämpiä lajikkeita ja soseutettua perunaa vatkataan oikein urakalla. Lopputuloksena on kiiltävä, juustosta venyvä herkullinen muussi. Vähän kun perunasoseen ja fonduen yhdistelmä, mutta parempi!

cheeses for Aligot

Perinteisesti tässä perunasoseessa on käytetty tomme fraiche -juustoa, eräänlaista tuoretta, mutta puristettua juustoa. Sitä on vaikea saada Ranskan ulkopuolelta, niinpä tähän kannattaa valita juustoja, joissa on hyvät sulamisominaisuudet. Menin Hakaniemen hallin Lentävään lehmään kyselemään muiden tomme-juustojen perään ja minulle kerrottiin, että tomme-nimitystä voi käyttää lähes kaikista ranskalaisista pyöreistä juustoista. Olin vähän hämmentynyt tästä tiedosta ja niinpä unohdin kysyä mikä oli ostamamme juuston nimi… Hyvää se oli! Maussa oli hieman happamuutta ja maanläheistä vivahdettakin. Toinen juusto, jonka ostimme oli italialainen Fontina, joka sulaa kuin unelma. Muita hyviä juustoja tähän muussiin ovat gruyere sekä emmental.

Pommes aligot vaatii ehkä hieman enemmän työtä kuin tavallinen perunasose, mutta palkitsee tekijänsä monin kertaisesti. Ja eipä tällaista herkkumuussia joka päivä tehdä.  Juustoisen muussin kanssa valmistimme lihapullia punaviinillä maustetussa kastikkeessa. Ei huono yhdistelmä lainkaan!

Pommes Aligot

Pommes Aligot

1,2 kg perunoita (sekoitin puolet kiinteälajikkeista ja puolet jauhoista perunaa)
2 valkosipulinkynttä
kaksi oksaa timjamia
suolaa
150 g voita
4 – 4 1/2 dl kuohukermaa
500 g hyvin sulavia juustoja raastettuna (raastimen hienolla terällä)

Kuori perunat ja lohko ne parin sentin kokoisiksi kuutioiksi. Siirrä perunalohkot kattilaan ja lisää joukkoon toinen valkosipulinkynsistä sekä timjamin oksat. Kaada päälle kylmää vettä niin, että vesi peittää perunat noin 5 cm kerroksella. Lisää suola. Vesi saa maistua selvästi suolaiselle. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä noin 20 minuuttia, kunnes perunat ovat pehmeitä. Valuta ja poista timjami. Valkosipuli saa jäädä mukaan. Soseuta perunat myllyllä (Moulinex-tyyppinen) tai paina ne siivilän läpi kattilaan. Jos omistat sellaisen perunapuristimen (potato ricer), niin käytä sitä.

Raasta jäljelle jäänyt valkosipulinkynsi kattilaan. Kuutioi voi ja sekoita se erissä perunan joukkoon. Työvälineenä tässä toimii silikoninen kaavin parhaiten. Kuumenna keskilämmöllä ja sekoita hyvin. Lisää kerma muutamassa erässä ja sekoita huolellisesti. Kun kaikki kerma on lisätty, jatka sekoittamista, kunnes muussi tuntuu paksumalta ja alkaa hieman sihistä ja höyrytä kattilassa. Tähän meneee noin 3 minuuttia.

Lisää juustoraastetta erissä, erien välillä koko ajan sekoittaen. Lisää juustoa vasta, kun edellinen erä on täysin sulanut muussin joukkoon. Jatka sekoittamista, kunnes muussi on paksua, sileää, kiiltävää ja elastista. Muussin tulisi muodostaa pitkiä, venyviä nauhoja, kun nostat sitä kattilasta. Mausta suolalla tarvittessa ja lisää kermaa, jos muussi tuntuu liian paksulta (ei venyvää). Siirrä muussi lämmitettyyn tarjoiluastiaan ja tarjoa heti.

Juurescouscous

Syksyinen couscous syntyy kotimaisista juureksista. Tarjoa kaveriksi harissatahnalla maustettua jogurttia, niin johan veri taas kiertää!

Root vegetable couscous

Havahduin tuossa taannoin, että blogistani ei löydy yhtään tavanomaista couscous-ohjetta. No, ei tämäkään ehkä se aivan tyyppillisin ole, mutta lähempänä oikeaa kuin muut. Tämä couscous sopii syksyyn sekä lähestyvään talven mitä parhaiten, sillä kotimaisia juureksia riittää hyvällä tuurilla pitkälle kevääseen saakka.

Tällä kertaa uuniin paahtumaan pääsivät palsternakka, porkkana, keltajuuri, punajuuri sekä jääkaappiin hautautunut fenkoli. Tykkään paahtaa juurekset niin, että maustan jokaisen variantin omalla tavallaan. Palsternakka sai sumakkihunnun, punajuurille ripsautin baharat-mausteseosta,  keltajuuret maustoin sitruunatimjamilla ja porkkana sai mustapippurista kasteen. Vähän öljyä pintaan ja kunnon rouhaisu suolaa päälle. Jos juureksiin haluaa lisää makeutta ei loraus vaahterasiirappia tee huonoa. Siinä maustekaappia nuohotessani huomasin, että meillä oli jostain syystä kolme, siis KOLME, rasiaa sahramia jemmassa. Ei mitään hajua kuinka kaikki nuo kolme olivat kaappiimme päätyneet. Niinpä maustoin couscousin sahramilla. Sahramin voi toki jättää pois, mutta jos satut olemaan kaltaiseni sahramihamsteri ja kaapissasi lojuu ylimääräistä sahramia, niin suosittelen kokeilemaan.

Harissa yogurt goes well with root vegetables

Couscous on ruokana oikeastaan tosi simppeli ja helppo valmistaa. Unohda pakkausten valmistusohjeet, sillä paras couscous syntyy seuraavasti: mittaa couscous kulhoon ja kaada päälle kiehuvaa vettä niin, että ryynien pinta peittyy. Vettä saa olla noin sentin enemmän kuin couscousta. Kulho peitetään lautasella tai muovikelmulla ja ryynien annetaan turvota. Tykkään maustaa couscousin jo ennen veden lisäämistä suolalla ja kuivatulla mintulla. Kun couscous on turvonnut, pyöräytä rakenne ilmavaksi haarukalla ja lisää öljyä. Voilà!

Couscousin muut ainesosat ovatkin sitten makuasia. Meidän couscousiimme kuuluu aina reilusti tuoreita yrttejä, pistaaseja tai manteleita ja chiliä. Tällä kertaa chilit tarjosin harissakastikkeen muodossa.  Jos saat käsiisi helsinkiläisen Babasin harissatahnaa, niin osta! Älyttömän hyvää ja raikasta harissatahnaa, jossa on kunnon potku. Tahnaa myydään kaupan kylmähyllystä.

Ja siinäpä se sitten oikeastaan onkin. Halloumia voi paistaa lisäksi – minä paistoin, mutta en lisännyt sitä annokseen, kun nuo kasvikset olivat niin nättejä itsekseen. Ai niin – tuossa koiraa ulkoiluttaessani tuumailin, että mikäli sumakki ei osu kohdellesi, niin palsternakat voisi maustaa vaikkapa puolukka- tai karpalojauheella. Niissä on samanmoista kirpakkaa happamuutta kuin sumakissa.

Juurescouscous

2 keltajuurta
1-2 punajuurta
1 iso porkkana
3 pientä palsternakkaa
1 pieni fenkoli
1 iso punasipuli
4-6 valkosipulinkynttä
sumakkia (kokeile sumakin tilalla puolukka- tai karpalojauhetta)
sitruunatimjamia
mustapippuria
baharatmausteseosta tai maustepippuria

3 dl täysjyväcouscousia
1 tl (savu)suolaa
1 tl kuivattua minttua
1/2 dl öljyä
(2 hyppysellistä sahramia)

kevätsipulin varsia
korianteria
minttua
lehtipersiljaa
pistaaseja

Harissajogurtti

1 dl maustamatonta jogurttia
1-2 tl harissatahnaa

Kuori juurekset ja paloittele ne itsellesi sopiviksi paloiksi. Paloittele myös fenkoli ja punasipuli. Valkosipulinkynnet saavat mennä uuniin kuorineen. Asettele kasvikset uunipellille lajeittain ja mausta haluamillasi mausteilla. Muista suola ja öljy! Paahda uunissa 225 asteessa uunin keskitasolla 30-35 minuuttia, kunnes kasvikset ovat saaneet kauniisti väriä ja kypsät.

Valmista couscous kuten yllä neuvoin. Jos käytät sahramia, niin liota se tilkassa kuumaa vettä ja sekoita turvonneen couscousin joukkoon. Hienonna kevätsipulin varret ja yrtit. Rouhi pistaasit. Sekoita nämä kaikki couscousin joukkoon ja siirrä tarjoilukulhoon. Kokoa paahdetut kasvikset couscousin päälle ja tarjoa harissajogurtin kanssa.

Suppis-kiinankaaliwokki

Arki alkuun helppoakin helpommalla wokilla!

forest mushroom wok with chinese cabbage

 

Huh, mikä sienisaalis saatiin viikonloppuna!

En muista, että olisin vastaavanlaista kantarelli-ilmestystä aiemmin nähnyt. Yhtään valehtelematta ensimmäinen kori oli täynnä valtavia ja hyväkuntoisia sieniä jo viiden minuutin jälkeen! Saaliin puhdistamiseen ja paistamiseen menikin sitten sunnuntaista kelpo tovi. Sienestyksen varjopuolia, jos minulta kysytään.

Tämä kantarellisaalis alkoi hipoa jo legendaariseksi käynyttä suppisreissuamme. Jokunen vuosi sitten isänpäivän aikaan ei maassa  ollut vielä lunta, kun suunnistimme perheemme metsästäjien etukäteen bongailemaan paikkaan. Pikkaisen oltiin skeptisiä, että vieläköhän niitä sieniä siellä olisi. Äitikin taisi jotain kommentoida lähtiessämme, että tarvitaankohan noin monta koria? No, lopulta oli riisuttava takin alta välipaidat pois ja niistä tehtiin lisäastioita, jotta kaikki sienet saatiin kerättyä… Kotiin päästessä sienet kumottiin tuvan pöydälle ja hyvä, että pöytä riitti.  Siinä istuttiin sitten porukalla niitä siivoamassa. Siiderin ja oluen voimalla, tosin. Suppiksia jahtaamme toivottavasti jälleen syksymmällä, mutta sitä ennen voin herkutella torilta ostetuilla sienillä ja tehdä tätä suppis-kaaliwokkia. Ja enköhän jotain niistä viikonloppuna kerätyistä kantarelleistakin saa aikaiseksi.

Jos suppilovahverot eivät ole juttusi, voit niiden sijaan käyttää siitakesieniä tai vaikka kuningasostereita. Sienien lisäksi wokkiin tulee nimensä mukaisesti kaalia. Meillä oli jääkaapissa yksinäinen kiinankaalin, jonka suikaloin ja ujutin mukaan myös muutaman lehtikaalin lehden. Keräkaali sopii tähän myös mainiosti. Sittenpä ei oikeastaan muuta tarvita, vähän ruohosipulia tai kevätsipulia, pari valkosipulinkynttä ja seesaminsiemeniä.

Kastike wokkiin syntyy soijakastikkeesta, seesemiöljystä sekä kiinalaisesta Shaoxing-viinistä. Shaoxing-viiniä saa Suomesta valitettavasti huonosti. Tosin tuossa pikainen nettiselailu toi esiin Alkon dokumentin, jossa Shaoxing-viinille etsitään ilmeisesti maahantuojaa. Toivotaan, että onnistaa! Oman viinini olen tuonut Englannista. Shaoxingin tilalla voit käyttää Oloroso-sherryä tai lorauttaa soijan joukkoon riisiviinietikkaan.

Tein tätä meille pikaiseksi lounaaksi, joten aiemmin kaappiin jemmaamani paksut esikeitetyt udon-nuudelit olivat tähän oiva valinta. Nämä nuudelit voi hyvin heittää wokkiin sellaisenaan, mutta tykkään käyttää niitä vedessä ensin, jotta nuudelit irtoavat toisistaan helpommin. Näitä esikeitettyjä nuudeleita löytyy esim. Amoy-merkiltä ja niitä saa mm. K-ruokakaupoista. Vehnänuudeleiden sijaan myös soba- eli tattarinuudelit toimisivat hyvin. Arvaa mikä tähän kans sopisi? No kananmuna, tietty!

Vinkki! Salaisuus onnistuneeseen wokkiin on kuumentaa pannu oikeasti kuumaksi ja paistaa kasvikset erisssä. Lopuksi kaikki aineet kootaan takaisin pannulle kastikkeen kanssa.

Suppilovahvero-kiinankaaliwokki

3-4 annosta

1 (400 g) kiinankaali
1 l suppilovahveroita
2 valkosipulinkynttä
1/2 ruukkua ruohosipulia
1/2 dl kuorellisia seesaminsiemeniä
paistamiseen rypsiöljyä
kastike
2 rkl vaaleaa soijakastiketta
1 rkl shaoxing-kastiketta
1 rkl tummaa soijakastiketta
1 rkl paahdettua seesaminsiemenöljyä

1 1/2 pkt (450 g) esikeitettyjä udon-nuudeleita

Poista kiinankaalista tarvittessa uloimman lehdet. Leikkaa kaali pituussuunnassa puoliksi ja huuhtele kaali. Suikaloi kaali ja puhdista sienet, revi sienet pienemmäksi. Hienonna valkosipulinkynnet ja leikkaa ruohosipulit noin 5 cm paloiksi. Sekoita kastikkeen aineet keskenään. Kiehauta nuudelit nopeasti vedessä, valuta ja siirrä takaisin kattilaan. Lisää hieman seesamiöljyä.

Kuumenna öljy wokissa lähes savuavaksi. Lisää kaalit ja wokkaa muutama minuutti. Siirrä kaalit isoon kulhoon odottamaan. Lisää pannulle öljyä ja paista seuraavaksi suppikset, kunnes neste on sienistä haihtunut. Lisää vielä ruohosipulit ja paista, kunnes sipulit ovat vähän nuutuneet.

Pyyhi wokki puhtaaksi. Lisää öljyä, kuumenna ja lisää nuudelit. Paista käännellen, kunnes nuudelit ovat kuumentuneet. Lisää kaali, sienet ruohosipulineen sekä hienonnettu valkosipuli. Paista noin 1/2 minuuttia. Lisää kastike sekoittaen, kunnes kastike on tasaisesti sekoittunut kasvisten joukkoon. Ripottele joukkoon lopuksi seesaminsiemet.

Kantarelli-pekonipannari

Tässäpä nopea arkiruoka tai miksei vaikka viikonlopun brunssille sopiva tarjottava. Kantarelleja ja pekonia, vähän parmesaania, ja tietysti se pannari!

chanterelle and bacon dutch baby

 

Viime kevättalven aikana instagram ja blogit pursusivat ohjeita muhkeista ’dutch baby’ -pannareista, jotka tarjottiin valurautapaistinpannuista. Ajattelin ensin, että jaa, no mikäs nyt noissa niin ihmeellistä on – pannari kuin pannari. Mutta juju piileekin taikinassa. Itseasiassa lopputulos on hyvin lähellä ternimaidosta valmistettua pannaria, sillä taikinaan tulee huomattavasti enemmän kananmunia kuin tavalliseen pannukakkutaikinaan.  Yleensä pannaritaikinaan käytetään puoleen litraan maitoa kaksi munaa ja noin 2,5 dl jauhoja. Tässä taikinassa munia lisätään 2 desiin maitoa kolme kappaletta. Pannaritaikinan ohjeen lainasin Jotain maukasta -Marin nokkospannariohjeesta. Alkuperäisen ohjeen löydät täältä.

Alun perin ajattelin tehdä makean version omenoista, mutta Beach House Kitchenin Heli-Hannele ehti julkaisemaan ohjeensa ensin ja voi mikä herkku se onkaan!  Käyhän vilkaisemassa: http://www.beachhousekitchen.fi/makeata-mahan-taydelta/omenapannari-hollantilaisittain/

Omenoita on kyllä blogiin luvassa – ranskalaisittain viritettynä, mutta tuota ohjetta saatte luvan vielä hetken odotella.  Sitä ennen herkutellaan suolaisella pannarilla, kun sienisatokin on parhaimmillaan. Tähän käy ihan mitkä sienet tahansa ja voisin kuvitella, että lampaankäävän tapaiset, lihaisat sienet olisivat erityisen hyviä. Pekonin sijaan kokeile speckiä tai jos haluat ruoasta vielä tuhdimpaa, niin paista nokareita raakamakkarasta ja lisää ne pannarin päälle.

Kantarelli-pekonipannari
2 pannaria

3 munaa
2 dl täysmaitoa
1 1/4 dl vehnäjauhoja (käytin spelttijauhoja)
2 rkl maissitärkkelystä (Maizena)
1/4 tl suolaa

1/2 l kantarelleja
1 tl kuivattua (sitruuna)timjamia
suolaa, mustapippuria
1 pkt pekonia (Käytin Snellmanin ylikypsää kotimaista pekonia)
tuoretta timjamia, rucolan lehtiä, sipulia viipaloituna
parmesaania höylättynä
paistamiseen öljyä

Riko munat monitoimikoneen kulhoon tai tehosekoittimen kannuun. Anna koneen käydä, kunnes munat ovat vaahdottuineita. Valuta koneen käydessä joukkoon maito ja sitten lisää jauhot sekä suola. Sekoita.

Kuumenna valurautapannu (halkaisija n. 20 cm) uunissa 200 asteessa. Lisää pannulle nokare voita ja anna voin hieman ruskistua. Kaada puolet taikinasta pannulle ja paista noin 20 minuuttia, kunnes pannari on kypsä. Paista toinen pannari samoin.

Valmista täyte pannarien kypsyessä. Puhdista sienet ja revi ne pienemmiksi paloiksi. Kuumenna öljy pannulla ja paista siinä sienet. Mausta suolalla, pippurilla ja kuivatulla timjamilla. Siirrä sienet sivuun lautaselle ja pidä lämpimänä. Suikaloi pekonit ja paista ne pannulla rapeiksi.

Kokoa pannukakkujen päälle sieniä ja pekonia. Höylää pinnalle parmesaania ja ripottele lopuksi timjamia, rucolan lehtiä sekä sipulia.

Päärynä-suklaamutakakku

Sisältä kostea suklainen kakku, pehmeksi paistuneet päärynät ja lusikallinen vaahdotettua kermaa. Kuulostaa aika hyvälle, vai mitä?

Chocolate mud cake with pears

Onpas vauhdikas viikko takana – oli ruokakeikkaa, näytöskeittiötä, työväenopiston kurssia ja tietysti Marin kanssa kokkailua. Sen verran tiivis on ollut aikatauluni, etten ehtinyt edes tätä viime sunnuntaina leipomaani päärynä-suklaakakkua tänne postaamaan.

Se on harvinainen tapahtuma, kun minun tekee mieli jotain suklaista leivonnaista, mutta viime viikonloppuna huomasin selailevani netistä suklaaohjeita ihan muina naisina! Liekö vielä jotain flunssan jälkioireita, kun mikään marjapiirakka ei kelvannut. Suklaata oli saatava! Aikaa ei ollut kakun tekoon tuhlattavaksi kovinkaan paljon ja niinpä etsinkin melko simppeliä ohjetta. Sellaista hyvää suklaakakkua, joka saisi jäädä keskeltä kosteaksi. Ei siis mitään mummovainaan murenevaa kuivakakkua.

Finnish pears are just perfect for rich chocolate cake.

Muistin taas pitkästä aikaa Donna Hayn nettisivujen olemassa olon ja sieltä tämä suklaamutakakun on peräisin. Kysessä on todellakin oikea kakku, eikä mikään littana piirakka! Oma lisäykseni ovat nämä supersuloiset kotimaiset päärynät, jotka tekivät kakusta vielä astetta paremman. Hiukan jännäsin kakun paistuessa, että miten käy päärynöiden – pysyvätkö ne kakun pinnalla vai uppoavatko taikinaan? Onneksi taikina oli sen verran tuhtia tekoa, että päärynät jäivät pinnalle kauniisti paistumaan. Kakku säilyy mehevänä useamman päivän, ellei sitten katoa parempiin suihin.

Tarjosin kakun kanssa Arlan uutta Lempi hapatettua kermaa, jonka vatkasin vaahdoksi. Minusta kerman happamuus oli hyvä just sellaisenaan, mutta kotijoukot kaipasivat kermaan makeutta, joten seuraavalla kierroksella maustoin kerman vaahterasiirapilla sekä ripauksella kanelia. Hyvin toimi sekin! Tykkäsin kyllä tosin paljon tuosta hapatetusta kermasta ja luulen, että sitä nähdään tässä keittiössä vielä usein.

Alkuperäisen Donnan ohjeet löydät täältä. // Original recipe is from Donna Hay website.

Sour cream goes well with mudcake

Päärynä-suklaamutakakku

4 pientä napakkaa päärynää
250 g suolatonta voita kuutioituna
200 g tummaa suklaata rouhittuna (käytin Fazer Premium leivontasuklaata 70%)
1 tlk (3,3 dl) kuohukermaa
3 1/2 dl ruokosokeria
1 tl aitoa vaniljaa jauheena
2 kananmunaa
4 dl (luomu)vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
3/4 dl tummaa kaakaojauhetta

Kuumenna uuni 150 asteeseen. Voitele 20 cm halkaisijaltaan oleva irtopohjavuoka ja vuoraa pohja leivinpaperilla.
Pese päärynät, leikkaa ne pituussuunnassa puoliksi ja koverra pois siemenkota. Leikkaa päärynät terävällä veitsellä viuhkamaiseksi. Älä leikkaa viipaleita kokonaan irti päärynän rangasta.

Mittaa pinnoitettuun kattilaan voi, suklaa, kerma, sokeri ja vaniljajauhe. Kuumenna keskilämmöllä noin 6 minuuttia välillä sekoittaen, kunnes seos on sileää. Siirrä pois levyltä ja anna jäähtyä hetki.

Vatkaa munat vielä selvästi lämpimään suklaaseokseen. Sekoita vehnäjauhojen joukkoon leivinjauhe ja lisää taikinaan. Siivilöi lopuksi joukkoon kaakaojauhe, sekoita ja kaavi taikina vuokaan. Asettele päärynät taikinan päälle. Paista uunin keskitasoa alempana 1 h 25 minuuttia. Anna kakun jäähtyä kokonaan vuoassaan. Siivilöi päälle vielä kaakaojauhetta.

Tarjoa kakku vaahdotetun hapankerman tai kuohukerman kanssa.

 

Maistuisiko jotain muuta päärynästä?

Hasselpähkinä-grahampuuro ja paistetut päärynät

Korealainen tartar

Pari sanaa kesäkurpitsasta

Kesäkurpitsa – tuo kasvismaailman ankeuttaja. Se on kuin sateinen harmaa marraskuun päivä tai unettavan monotoninen ja rutikuiva radioääni.  Kesäkurpitsassa ei ole mitään inspiroivaa, innoittavaa ja ennen kaikkea, siitä puuttuu maku.

Zucchini tops and parmesan broth by Gabrielle Hamilton

Pahimmillaan kesäkurpitsa on sellainen kotipuutarhassa ylisuureksi mötikäksi kasvanut halko, mikä sopisi paremmin Retu Kivisen käteen kuin ruokalautaselle. Liian kylmässä säilytettynä kesäkurpitsaan saa vielä mukavan karvaan maun. Onhan se ihan kiva ohueksi höylättynä ja marinoituna, paistettuna tai raakana, mutta milloin ihan kiva on ollut positiivinen ilmaus? Muutoin tuo kesäkurpitsa tahtoo olla sellainen tilkekasvis keittiössämme. Sitä tulee laitettua ruokiin, kun ei oikein keksi mitä muuta laittaisi, mutta jotain lisävolyymiä ruoka tarvitsee.

Joten näistä lähtökohdista on ehkä yllättävää, että päädyin valitsemaan hävikkifestareiden näytöskeittiön raaka-aineeksi kesäkurpitsan!  Oli minulla oikeastaan yksi taka-ajatus. Halusin nimittäin päästä testaamaan Gabrielle Hamitonin Prune-kirjasta muutamaa ohjetta ja näin kätevästi osallistua myös keittokirjahaasteeseen! Multitasking, whoop!

Olen tätä Prune-kirjaa selaillut ja pysähtynyt lukemaan Gabriellen ajatuksia useampaan otteeseen. Olen ihaillut hänen intohimoista suhtautumistaan raaka-aineisiin ja sitä kuinka hänen äänensä kuuluu kirjan sivuilta. Ja löysin Gabriellesta keittiöhengenheimolaisen, joka rakastaa järjestystä ja jonka mielestä on ”It’s great to be classic and not trendy!”

Kun mainitsin, että Gabriellen ääni kuuluu kirjan sivuilla, niin todellakin! Hän nimittäin esiintyy  The Mind of  a Chef-sarjan uusimmissa jaksoissa ja kun katsoin ensimmäisen jakson, tuntui kuin olisin törmännyt vanhaan tuttuun, niin tunnistettava tyyli hänellä on. Juuri tästä syystä pidän esimerkiksi Nigel Slaterin kirjoista, jotka tunnelmallisuudessaan ja kertojaäänessään ovat vailla vertaansa.

Prune-kirjassa on mainio osuus nimeltä Garbage. Siinä Gabrielle ohjeistaa mitä kaikkea (ammatti)keittössä syntyneille jämille ja jätteille voi tehdä.  Ensimmäinen ohje, joka suorastaan hyppäsi silmilleni, oli Parmesan Broth. Tämä umamia pursuava liemi valmistetaan parmesaanin kannoista ja vedestä. Meillä suur-pastasyömäreillä kuluu parmesaaania aika hurjaa vauhtia ja niitä kantapaloja tulee jemmailtua jääkaappin. Aina ei niitä kuitenkaan muisteta lisätä tomaattikastikkeisiin hautumaan, joten tämä liemi on hyvä tapa käyttää kerralla isompi määrä kantapaloja. Liemestä tulee todella täyteläisen ja vahvan makuista. Mietin, että se sopisi vaikka oikaistuun cacio & pepe -pastaan tai liemipohjaksi paistetuille sienille (lue: tateille).

Toinen ohje, johon tartuin oli Zuccini Tops, kesäkurpitsatalkoiden henkeen. Nimensä mukaisesti ohjeessa on kyse kesäkurpitsojen kannoista. Tämä ohje saattaa olla mieleen kesäkurpitsoja kasvattavalle ja säilövälle, sillä kantoja niistä jää yli. Aivan superhelppo valmistaa ja kesäkurpitsan kannat voi tarjota kuumina hyvän oliiviöljyn kanssa tai tämän parmesaaniliemen kanssa kuten minä tein. Tärkeintä tässä ohjeessa on se, että kannat ovat hyväkuntoisia ja mukana on myös hieman kesäkurpitsan lihaa, pelkkä kantanappi yksistään ei siis riitä.

#suurikeittokirjahaaste  #kesäkurpitsatalkoot  #hävikistäherkuksi

 

Parmesaaniliemi

Kaiva jääkapista parmesaanin kannat ja laita ne kattilaan. Lisää vettä, niin että kannat peittyvät kunnolla (vettä saa olla n. 10 cm kerros). Keitä hiljalleen poreillen ilman kantta, kunnes maitorasva alkaa helmeillä pinnalla ja maku on täyteläinen. Tähän menee  1-1 1/2 tuntia. Siivilöi liemi ja jäähdytä. Liemen voi hyvin pakastaa.

Kesäkurpitsan kannat

vähintään 8 kesäkurpitsaa
vettä
suolaa

Leikkaa kesäkurpitsoista kannat niin, että mukaan tulee myös vähän kesäkurpitsan lihaa. Siisti kannoista tummat kohdat pois ja nosta ne kattilaan. Kaada päälle vettä niin että kannat kunnolla peittyvät. Lisää reilusti suolaa. Kuumenna kiehuvaksi ja alenna sitten lämpöä. Keitä hiljalleen noin 10 minuuttia, kunnes kannat tuntuvat pehmeiltä. Kokeile kypsyyttä bambutikulla tai veitsen terällä. Valuta varovasti ja asettele kannat pienelle lautaselle yhteen kerrokseen. Valuta lautaselle parmesaanilientä tai oliiviöljyä ja anna kuumien kantojen imeä itseensä lientä / öljyä. Ripottele päälle sormisuolaa ja tarjoa lämpiminä.

Molemmat ohjeet ovat kirjasta Prune. Gabrielle Hamilton. Random House.

  • Korjattu Chef’s Table The Mind of a Chefiksi.

Eräs kasviskohtalo ja Hävikkifestarit

 

YHTEISTYÖSSÄ HÄVIKKIFESTARIT

Ensi viikonloppuna järjestetään Teurastamolla Hävikkifestarit, jossa keskustellaan paljon mm. siitä kuinka ruokahävikkiä voitaisiin vähentää. Paikalla voi nauttia hävikkilounaasta, tutustua eri toimijoiden infopisteisiin sekä tulla seuraamaan meidän ruokabloggaajien näytöskeittiöitä, joissa hävikkiraaka-aineista valmistetaan ruokaa. Luvassa on rautaisannos tietoa, vinkkejä ja herkullisia maistiaisia.

Omana aiheenani on kasviksista ja hedelmistä aiheutuva hävikki otsikolla ”Väsähtänyt salaatti ja muita kasviskohtaloita.” Ja tässä yksi sellainen, kasviskohtalo.

Helpoin tapa vähentää kotona tapahtuvaa ruokahävikkiä on ostaa vähemmän, suunnitella paremmin ja pitäytyä tehdyissä suunnitelmissa. Kuulostaa iisiltä eikö vain? Elämä ei valitettavasti aina mene kuten suunnittelee ja hyväksi aiotut ruokasuunnitelmat voivat hetkessä muuttua – joku sairastuu perheessä, on pitkiä työpäiviä, ruoanlaitto ei innosta, tulee iltamenoja… Ja tällaiselle ruokaihmiselle voi iskeä kaupassa satokausisokeus.

Tiedätkö tunteen, kun astut kaupan hedelmä- ja vihannesosastolle ja kaikki, siis aivan KAIKKI, näyttää tuoreelle ja houkuttelevalle? On lehtikaalia, mustakaalia, just sopivan kokoisia kyssäkaaleja, upeita punajuuria naatteineen ja hei, mitäs nää on? Söpöimpiä kesäkurpitsoja koskaan! Ja noi nauriit – niistä sais kaikkea kivaa! Oliko tuolla vielä juuresellerikin naatteineen? En kestä!

The time of year when there is abundance of vegetables

Kaupasta lähtiessä kädet venyvät ainakin 10 cm, kun kauppakassit on sullottu täyteen satokauden herkkuja. Kotiin päästessä pieni hiki nousee jo otsalle, kantamisesta kyllä, mutta myös siitä, että mihinkäs nämä kaikki ihanuudet laitetaan? Pienessä jääkaapissa on vain yksi laatikko, jonne samaan lämpötilaan pitäisi survoa niin kaalit, juurekset kuin marjatkin, salaateista puhumattakaan. Jonkin sortin logistiikkainsinöörin taitoja tarvitaan, kun yritän saada laatikkoon kaikki mahtumaan. Kesäkurpitsat päätyvät laatikon pohjalle, jotta eivät laatikkoa avatessa nirhaudu, kovimmat juurekset tungen päällimmäiseksi. Pieni tönäisy ja laatikko menee kiinni, just ja just.

Ja sitten tulee se arki ja kaikki loistokkaat suunnitelmat kasvisten pään menoksi valuvat viemäriin. Niin käy pian myös niille alimmaiseksi survotuille kesäkurpitsoille, jotka ovat pitkän varastoinnin lisäksi kärsineet  ei niin optimaalisesta säilytyslämpötilasta. Huono omatunto kolkuttaa, joka kerta, kun avaan jääkaapin. Ne suloiset punajuuret ja nauriit huutelevat siellä, että huhuu? Onko rouva ruokabloggaajalla hetki aikaa keskustella ruokahävikistä?

Nyt on, sanon minä.

Jotain on tehtävä ja se alkaa tästä! Kaivan kesäkurpitsat laatikosta ja pelastan ne bioastialta, vielä kun ehdin!

No mitäkö niille kesäkurpitsoille tein? Se selviää Hävikkifestareiden näytöskeittiössä.  Näytöskeittiöihin voit ilmoittautua täältä:

https://www.lyyti.fi/reg/Bloggareiden_Naytoskeittiot_Havikkifestareilla_9019

*Paikalla on lisäkseni pitkän linjan leipätaituri Arja-Elina Laine Makujen Päiväkirja -blogista, Tiskivuoren emäntä Heidi ja Siskot kokkaa -blogin Nelle.*

Older posts

© 2017 Haarukkavatkain

Theme by Anders NorenUp ↑