Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Haarukkavatkain

Ruokablogi

Category: Kaupallinen yhteistyö

Illallinen kaikille aisteille – Kozeen Shiwanin I AM SUMMER SEASON

ILLALLISEN TARJOSI KOZEEN SHIWAN I AM POP UP

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ

Olen kohta kaksi viikkoa miettinyt mitä kirjoittaisin Kozeen Shiwanin I’m summer season pop up -illallisesta. Miten kuvailla iltaa, joka oli täynnä visuaalista ilotulitusta, kekseliäitä annoksia ja ruokia, joita voisi kuvailla kuulaiksi?

16 pientä, taidolla valmistettua ja harkittua annosta, joiden jälkeen olo oli kevyt, mutta ravittu ja mieli samalla rauhaisan uupunut. Toisaalta taas tuntui kuin olisin saanut piristysruiskeen. Aivot yrittivät vimmalla prosessoida näkemääni, maistamaani ja tuntemaani kokemusta. Päässä sinkoili ruoista inspiroituneita ajatuksia ja yritin pitää mielessäni kaikki ne pienet vaut mitä ilta toi tullessaan.


I AM SUMMER SEASON
MENU
 
METSÄ PERHONEN
MISO GRAAVATTU HÄRKÄ & PIIMÄLEIPÄ & SINAPPI YRTIT
KUHAN POSKI & PENSAS KRASSI & KUUSI
TUHKA MARINOITU MUIKKU & KELTUAINEN & SUOLAHEINÄ
HERNE & MUSTIKKA
KURKKU & KURKKU & KURKKU
RAAKA VIINIRYPÄLE & MUSTAHERUKKA PUSKA
SALAATTI & RAPARPERI & KANAN SYDÄN
VADELMA & RETIISI & RUUSU
KAALINEN BUKEE & KAMPASIMPUKKA
KANAN SIIPI & KUKKAIS HÖYHENET & PAAHDETTU HIIVA
KUNINGAS PERUNA & MÄTI
MUSTALIME & SITRUS & LIMEBASILIKA
MANSIKKA & ANIS IISOPPI & TILLI & TAGETES
LIPSTIKKA & FENKOLI
MUSTA VAKOSIPULI & KARAMELLI SUKLAA
OSTERI YRTTI & SITRUUNA & VALKOSUKLAA

Illallisen ideana oli nostaa esille upeita kasviksiamme ja yhdistellä niitä uudella tavalla. Annokset olivat herkkiä ja osa ihan henkeäsalpaavan kauniita. Liha ja kala toimivat annoksissa sivuroolissa, kasvisten loistaessa. Jos makuyhdistelmät haastoivat hyvällä tavalla ruokailijoiden mielen, saivat myös kädet työtä. Osa annoksista tarjoiltiin jaettavaksi, osa tarjottiin suoraan omilta lautasilta. Välineinä toimivat sormet ja pinsetit. Jokaisen annoksen kohdalla Kozeen kiiruhti saliin kertomaan annoksista ja opasti kuinka ne tulisi syödä. Tästä pisteeet sillä turhan usein saa ruokailija ihmetellä, että olikos tämä tarkoitettu syödä lusikalla vain miten?

Suosikkiannoksiani oli monta, mutta erityisesti mustikka-herneannos, jossa oli myös katajaa ja herneenpaloista valmistettu mehu sekä suolakuoressa kypsytetty peruna mädin ja savustetun voikastikkeen (!) kanssa ihastuttivat. Myös vadelman yhdistäminen lihaliemeen oli kerrassaan nerokas idea! Yksi kauneimmista annoksista oli kukkien terälehdillä höyhenmäisesti koristeltu kanan siipi. Suolaiset ruoat olivat itsessään niin vahvoja, että en välttämättä olisi kaivannut jälkiruokia. Mutta näissäkin Kozeen loisti ja vaatii muuten aikamoista munaa päättää illallinen mustaan valkosipuliin, jonka lähes lakritsainen maku jäi ihanasti suuhun viipyilemään vielä kotimatkallakin.

Kotimatkalla (ja erityisesti seuraavana aamuna) olin kovin tyytyväinen myös siihen, että illallinen ei ollut tupattu täyteen alkoholia. Ruokien kanssa tarjottiin kyllä alkoholia. Aterian läpi tarjottiin hauskasti tukiviininä itävaltalainen Arndorferin natural grüner veltlineriä. Oma suosikkini oli Juran alueelta peräisin ollut Domaine se la Pinte, jonka paksu suutuntuma ja lähes gewürztraminerimäinen maku toimi savustetun perunan kanssa mainiosti. Kohokohtia olivat ehdottomasti ruoille räätälöidyt itsetehdyt juomat. Mieheni ihastui jogurttipohjaiseen hapatettuun ayraniin joka oli aavistuksen suolainen omaan makuuni mutta ihanan raikas. Oma suosikkini oli ehkä vähän tylsästi mustikka-katajajuoma, mutta sen marjaisa maku sai minut siltä paikalta haikailemaan mustikkametsään ja kesät mustikassa viettäneelle itäsuomalaiselle ei sen parempaa makumuistoa voi tuoda.

Tällaisen tilaisuuden luominen vaatii tiimityötä ja usean ihmisen työpanoksen, seikka, jota Kozeenkin korosti. Erityismaininnan haluan antaa tarjoiluhenkilökunnalle. Upeaa, huomaamatonta, saumatonta työskentelyä, joka mahdollisti kokemuksen juuri sellaisena kuin se oli visioitukin. Fokus pysyi ruoassa ja juomassa, hetkessä. Kiitos.

Illallisen lopuksi saimme hetken jutella Kozeenin kanssa ja näin mielessäni hänen visionsa siitä millainen täydellinen illalliskokemus tulisi olemaan. Toivon todella, että hän saa taakseen sellaisen taloudellisen tukiverkon, joka mahdollistaa vision toteuttamisen, sillä kun tuo toteutuu, voin luvata, että sukat lähtee jalasta. Sitä ennen kuitenkin Kozeenin lahjakkuudesta ja taidokkaista suomalaisen sekä kurdikulttuurin yhdistävistä ruoista pääsee nauttimaan vielä pari heinäkuun viikonloppua. Jos olet Helsingissä, mene! Liput ja lisätietoa löytyy täältä.

Kozeenista on kirjoitellut myös Saara sekä Nanna. Lue myös Satokausikalenterin Natan juttu.

Lämmin kiitos upeasta illasta Kozeen ja huipputiimi. Kumarran syvään – tämä ilta ei ihan heti unohdu.

Kiinalainen juttu

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ ATRIA SUOMI JA SUOMEN BLOGIMEDIA

Vietin viime perjantaina mielenkiintoisen päivän Atrian vieraana Seinäjoella (tai Nurmossa, jos ihan tarkkoja ollaan). Atria aloitti vuonna 2017 suomalaisen porsaanlihan viennin Kiinaan ja tämän teeman ympärille päivämme rakentui. Hyppäsin aamuvarhain silmät ristissä Seinäjoen junaan ja paikan päällä tapasin bloggaajakolleegat; Kokit ja potit Hannelen, Kaikkini äitini reseptit Nannan,  Johannan Hellan ja viinilasin välissä sekä Mervi ja Arin Hellaan koskin -blogista.

Suomalainen possu on maailmalla arvostettua

Pentti, Honkalan tilan isäntä. Honkalan tilalla on noin 1500 possua.

Aloitimme päivämme Atrian tiedottaja Marja Latvatalon johdolla Honkalan tilalta. Siellä pääsimme isäntä Pentin johdolla kurkkimaan possujen touhuja lasin takaa. Idean tähän possushowroomiin Pentti sai tilavierailultaan Hollannista. Varsin toimiva idea onkin; vieraat voivat tutustua sikalan toimintaan vähemmän hajuisessa ympäristössä ja possut puolestaan eivät altistu vieraiden mukanaan tuomiin pöpöihin, vaikka omissa kengissä ei sikalaan saakaan astua.

Yksi syy miksi suomalainen possu herättää mielenkiintoa Kiinassa on lihan hyvä maku, mutta suurin syy piilee tuoteturvallisuudessa. Suomessa, toisin kuin esimerkiksi Hollannissa tai Tanskassa, antibiootteja annetaan tuotantoeläimille vain tarvittaessa. Liha on jäljitettävissä ja koko tuotantoketju pitää huolen siitä, että pakkaukseen päätyvä liha on turvallista nautittavaksi.

Possut karsinassa

Pentti kertoi, että syntyessään pikkupossut saavat korvaansa vihreän läpyskän, jolla ilmaistaan sitä, että possu ei ole saanut antibiootteja. Tämä läpyskä seuraa possua koko sen elinkaaren. Jos jostain syystä antibiootteja tarvitaan, otetaan läpyskä pois ja siirretään toisiin tiloihin. Näin possu teurastettaessa ei päädy antibioottivapaiden possujen kanssa samaan. Siten voidaan varmistaa, että liha on todellakin antibioottivapaata. Honkalan isännän mukaan noin 10% sioista joudutaan antamaan antibioottia jossain elinkaaren vaiheessa. Lääkityillä possuilla on luonnollisesti varoaika ennen teurastusta, jotta lääkejäämiä ei siirry lihan mukana ravintoon.  Myöhemmin laitoskierroksella saimme kuulla, että Suomi ja Ruotsi ovat niitä harvoja maita, joilla on lupa viedä sian lihaa Uuteen Seelantiin, sillä meillä käytetään vähän antibiootteja ja possut ovat salmonellavapaita. Ja se on tietysti tässä mainittava, että suomalaisilta possuilta ei saparoita typistetä, sillä possuilla on enemmän tilaa karsinoissa ja ne eivät siksi käy toistensa päälle. Possun saparot ovat muuten yksi vähän erikoisemmista vientituotteista Kiinaan!

Honkalan tilalla possuja on 1500 ja possut kasvavat noin 120-kiloisiksi ennen teurastusta. Karsinoissa possuilla oli virikkeinä palloja ja puukeppejä ja kun Pohjanmaalla ollaan, niin pallot olivat vanhoja pesäpalloja ja mahtuipa mukaan isännän tyttären vanhoja pesäpallomailojakin. Ruokaa on tarjolla viisi kertaa päivässä ja yöksi sikalassa valot sammuvat, jotta possuilla säilyy vuorokausirytmi. Ravinnoksi nämä possut saavat mm. Koskenkorvan tehtailta ylijäänyttä ohramäskiä sekä heraa, joka on myös elintarviketuotannon ylijäämää. Näiden lisäksi annetaan viljaa, ohraa ja vehnää. Lähiruokaa siis possuillekin!

From nose to tail

Possut linjalla

Honkalasta siirryimme Atrian tehtaalle, joka on kooltaan hulppeat 14 hehtaaria pinta-alaltaan! Atria työllistää tällä hetkellä Nurmon tehtaallaan noin 2000 työntekijää ja kesätyöntekijöitäkin on 700. Tuotantojohtaja Markku Hirvijärven johdolla lähdimme tutustumaan tähän valtavaan tehtaaseen ja voin kertoa, että kilometrejä kertyi askelmittariin! Ihan pienestä laitoksesta ei tosiaankaan ollut kyse. Täällä valmistuvat niin raakalihat, makkarat kuin valmistusruokakin kuluttajien ja suurtalouskeittiöiden tarpeisiin.

Tehdaskierros oli todella mielenkiintoinen ja pääsimme katsomaan ruhojen paloittelua ihan vierestä. Minulle oli yllätys kuinka iso osa paloittelusta edelleen tehdään käsityönä. Toki osa paloittelusta tapahtui koneellisesti robottien avulla, mutta todella moni vaihe tehtiin käsin. Työ on raskasta ja Markku kertoikin, että  lihanleikkaajaksi hakevan täytyy selvitä kuntotestistä vähintään arvosanalla 3 (asteikko 1-5). Pelkkä raaka voima ei yksistään tietysti riitä, vaan lihanleikkaajalla täytyy olla myös hienomotoriikka kunnossa. Ammattitaitoisten lihanleikkaajien löytäminen ei helppoa ja Atriallakin on jatkuvassa koulutuksessa työntekijöitä tätä varten. Koulutuksesta pääsee läpi tosin vain murto-osa.

Mutta mitä sinne Kiinaan sitten viedään? Kaikkea mitä meillä ei syödä, voisi todella oikaistusti sanoa. Aiemmin mainitsinkin jo ne maailman pisimmät sian saparot, mutta myös korvat ja sorkat pakataan Kiinan kontteihin. Erilaiset kylkipalat, luilla tai ilman ovat suosittuja. Ja toisin kuin Suomessa, lähtevät nuo kylkipalat Kiinaan myös nahallisina. Atrian omilta sivuilta bongasin tiedon, että mm. possun potka leikataan hieman eritavoin, jotta sen saa tarjottua pöydässä pystyasennossa! Sisäelinten osalta on vientilupaa vaikeampi saada, joten ne hyödynnetetään kotimaan markkinoilla vähittäiskaupassa sekä lemmikkieläinruokina.

Pakkaukset valmiina maailmallle

Kierroksen aikana selvisi, että Aasian vienti ei ollut aivan uusi juttu Atrialle, sillä he ovat jo lähes 20 vuotta vieneet sianlihaa Etelä-Koreaan, jossa heillä on isoja ravintola-asiakkaita. Kiinan päässä asiakkaat ovat tehdasasiakkaita sekä vähittäiskauppoja. Viime vuonna Atria vei Kiinaan 3 miljoonaa kiloa suomalaista possua. Se on aika paljon se! Aiemmin mainitsemaani Uuteen Seelantiin lähtee konteissa possun kylkeä, josta paikan päällä valmistetaan pekonia. Possun matka Uuteen Seelantiin kestää laivalla 80 päivää.

Se mitä itse kovasti kierroksella ääneen harmittelin, oli lihapalojen trimmaus rasvattomiksi kotimaisten kuluttajien käyttöön. Siinä se ulkofile meni upealla pintarasvalla, joka sitten leikattiin pois, koska me suomalaiset kuluttajat emme ymmärrä mikä on hyvää. Ja ne upeat kylkirivistöt nahkoineen ja rasvoineen! Onneksi tilanne on hieman muuttumassa, kiitos juurikin aasialaisten ruokaohjeiden sekä kokoajan vahvistuvan bbq-trendin myötä.

Kierroksella siinä lihalaatikoiden keskellä tuli tietysti puheeksi lihan syönnin ympäristövaikutukset ja miten erityisesti Kiinassa jatkuvasti kasvava väestön määrä tulee vaikuttamaan tilanteeseen. Elintason noustessa myös lihan osuus ravinnosta kasvaa. On selvää, että tilanne on pitkällä aikajänteellä kestämätön. Jossain vaiheessa liha tulee siirtymään arkipäivän raaka-aineesta luksustuotteeksi, joihin harvalla on varaa. Sitä ennen voimme jokainen tehdä muutoksia ruokavalioomme ja aloittaa vaikka siitä, että syömme vähemmän, mutta parempaa lihaa.

”Seuraavaksi hiero vatsalaukku maissitärkkelyksellä ja konjakilla.”

 

Kun ruokabloggaajista oli kyse, ei päivää voi päättää ilman ruoanlaittoa! Tehtaalta hyppäsimme taas pikkubussiin ja hurautimme paikalliselle metsästysmajalle, joka kuten pohjalaiseen tyyliin sopii, näytti enemmän paremman luokan hirsihuvilalta kuin miltään äkkiseltään kasaan kyhätyltä majalta! Siellä meitä odotteli Helsingissä asuva Jing Liu, joka myös on bloggaaja. Hän tosin bloggaa kiinaksi, joten ohjeiden osalta on näihin meidän kuvauksiimme tyytyminen.

Sichuaninpippurit

Jing oli laatinut meille 7 ruokalajin kiinalaisen kotiruokamenun, jossa käytettiin erilaisia possun osia monipuolisesti – sattuman kautta aiottua monipuolisemmin itseasiassa! Jing oli nimittäin kirjoittanut ohjeet englanniksi ja ne oli meille suomeksi käännetty. Käännöksen yhteydessä oli pork belly kääntynyt vatsalaukuksi, melko tavanomainen virhe kylläkin, mutta toki ihan eri asia. Niinpä meillä oli tarjolla myös vatsalaukkua! Sitähän oli päästävä kokeilemaan ja tormakas Nanna tarttui tehtävään hetimiten.

Possun korvat

Minä sain tehtäväkseni siankorvien valmistuksen ja mikäs siinä, kuivatut sian korvat ovatkin meillä koiran suurta herkkua! Ja sattuvatpa muuten olemaan vielä Atrian possujen korvia, joita Best In -tehtaalla Kuopiossa koirille valmistetaan. Possun korvien kanssa Ari ja Merja valmistivat ihan killerihyvää chiliöljyä kuivatuista kokonaisista chileistä sekä sichuaninpippureista. Korvien valmistus oli helppoa; huolellisen pesemisen jälkeen ne keitettiin kahdesti mausteliemissä, kunnes syömäpuikko meni korvasta läpi. Kiinassa siankorvia syönyt Markku kertoi rakenteen olleen juuri oikeanlainen. Chiliöljy antoi korville sopivan potkun. Ehkä olisin suikaloidut korvat vielä käyttänyt kuumassa öljyssä, jotta pinta olisi rapsakoitunut, mutta hyviä ne olivat noinkin.

Kiinalaista kotiruokaa

Valmis possunkorva-annos

Kiinalainen kurkkusalaatti

Hauskin ohje oli kiinalainen kurkkusalaatti, jota varten kokonaiset kurkut leikattiin kahdesta suunnasta vinosti niin, että kurkku pysyi kokonaisena. Kurkut suolattiin ja lopuksi maustettiin kuumalla, chilillä maustetulla öljyllä. Varsinainen show stopper! Johanna otti käsittelyynsä hapanimellät possun kylkipalat, Hannelen tarttuessa mykytaikinaan. Ari ja Merja valmistivat luuttoman possunkyljen, jossa jujuna oli possupalojen paistaminen kuumassa sulassa sokerissa ja annokseen tuli myös viiriäisen munia. Mykyjä täytimme porukalla ja Jing ohjeisti meitä, että kiinalaisien mykyjen reunoja ei rypytetä, rypyttäminen kuuluu Japaniin!

Pulikointia karjalaisin ottein

Sen verran säpinää ja suihketta keittiössä piisasi, että sai kyllä koko ajan olla tarkkana mitä muut tekevät ja pitää samalla huoli omasta ruoasta. Ja kuvatakin piti! Lopputulokset olivat kaikki ihan hurjan hyviä. Erityisen paljon kaikkia etukäteen ehkä hieman jänskättänyt vatsalaukku osoittautui päivän hitiksi – se oli ihan tosi hyvää! Vatsalaukku oli toki laadultaan erinomainen, huolellisesti puhdistettu ja ei haissut missään tekovaiheessa pahalle, kuten aluksi ajattelin. Toivottavasti Nanna kirjoittaa tästä vatsalaukkuepisodista lisää ja saamme tarkemman kuvauksen siitä kuinka tuota raaka-ainetta tulee käsitellä.

Lopuksi istuimme pitkään pöytään nauttimaan ruoista ja oisimme istuneet kauemminkin, jos aika olisi sen sallinut. Lämmin kiitos kaikille päivään osallistuneille bloggaajille seurasta ja nauruista, Jingille ohjeista ja opastuksesta ja ennen kaikkea atrialaisille tapahtuman järjestämisestä! Taas tuli opittua vaikka mikä ja laitan varmasti ohjeet kotikokeiluun myös. Kannattaa myös pitää silmällä muiden päivään osallistuneiden bloggaajien postauksia!

Menumme koostui seuraavista ruoista:

Kiinalainen kurkkusalaatti

Possunkorvat ja itsetehty chiliöljy

Haudutettua porsaan kylkeä  (luuton kylki)

Hapanimelää porsaan kylkeä (luullista kylkeä, ribsejä)

Vatsalaukkua chiliöljyn ja juttujen kanssa

Paistettuja vihanneksi

Jauhelihamykyt (dumplings)

Friteeratut banaanit

 

Haudutettu luuton possunkylki karamellisoinnin jälkeen

Eggs Florentine kylmäsavulohella ja helpolla holladaisekastikkeella

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ FLORA

Superhelppo hollandaisekastike viimeistelee nämä herkulliset aamiaisleivät.

Me suomalaiset syömme ruokaleipää noin 40 kiloa vuodessa per pää. Se tarkoittaa, että jokainen meistä syö 3-4 palaa tuoreleipää päivässä tai noin 10 näkkäriä, hapankorppua ja sen sellaista.

Kun jokaiselle noista leivistä levitetään noin 1 teelusikallinen levitettä, on kokonaismäärä aikamoinen kasa rasvaa.  Hyvinvoinnin kannalta on toki tärkeää saada riittävästi pehmeitä rasvoja, ja niitä me saamme muun muassa leivän päälle sivelemistämme levitteistä. Tämähän on meille kaikille tuttua juttua.

Mutta oletko ajatellut, että vaihtamalla voin margariiniin, teet myös ympäristöteon? Kasvipohjaisella levitteellä on nimittäin yli 70% pienempi hiilijalanjälki kuin voilla! Kun asiaa tarkemmin miettii, niin onhan se loogista, mutta minä ainakin tunnustan, että margariinien kohdalla tulee yleensä pohdittua vain sitä terveysnäkökulmaa.

Aina en kuitenkaan jaksa miettiä vain terveellisyyttä. Silloin tällöin pitää myös vähän herkutella. Syön arkisin vähän leipää, mutta viikonloppuaamuisin tykkään nautiskella aamupalasta pidemmän kaavan mukaan ja tähän nautiskeluun usein kuuluu hyvä leipä, muodossa tai toisessa.

Erityisen paljon tykkään näistä Eggs Florentinen  tapaan valmistetuista ylellisistä lohileivistä. Eggs Benedict on varmasti monelle tuttu leipä, jossa kinkku ja uppomuna tarjotaan hollandaisekastikkeen kanssa. Florentinessa kinkku korvataan pinaatilla. Olen tehnyt oman versioni tästä klassikkoleivästä lisäämällä mukaan myös kylmäsavustettua lohta.

 

Eggs Florentine w/ cold smoked salmon

 

Hollandaisekastike valmistetaan yleensä sulatetusta voista, joka vatkataan kuumennettujen keltuaisten joukkoon.  Sen valmistus vaatii hieman kärsivällisyyttä ja siksi moni jättääkin sen tekemättä, kun pelkää epäonnistumista. Myös kastikkeeseen tuleva reipas määrä voita hirvittää monia.

Minulla on teille iloisia uutisia – tässä on ohje, joka ei pelkästään oikaise valmistuksessa, mutta on pääasiassa kasvirasvoista valmistettu! Käytin nimittäin hollandaisen valmistukseen uutta Floran Kokin salaisuus -rasvavalmistetta, joka pitää sisällään 79% rypsiöljyä, 8% voiöljyä, 7 % auringonkukkaöljyä. Näiden lisäksi valmisteessa on myös pellavaöljyä. Valmistuskin on helppoa, kun kastike surautetaan kasaan sauvasekoittimella.

Olin itsekin hieman ihmeissäni kuinka hyvin tämä Flora Kokin salaisuus kastikkeessa toimi, sillä en ole koskaan tehnyt hollandaisea muusta kuin kirkastetusta voista. Koostumuksesta tuli kuohkea ja kastikkeen rakenne kesti hienosti, vaikka leipien kuvauksessa meni tovi. Tosin perinteisen hollandaisen tapaan ei tämäkään versio kestänyt uudelleen lämmitystä erottumatta, kun keitin sitä vähän kovemmalla lämmöllä. Jos näin käy, niin ei hätää, erottumisen voi korjata vatkaamalla tilkan kuumaa vettä kastikkeen joukkoon.

Myös maku kastikeessa oli erinomainen ja en välttämättä sokkomaistossa osaisi erottaa voilla ja tällä Floralla valmistettua kastiketta toisistaan. Tämä hollandaisekastikeohje kannattaa pitää mielessä myös pian alkavaa parsakautta silmällä pitäen!

Näin onnistut:

* Valitse tähän lempileipäsi. Minä käytin juureen valmistettua vaaleaa leipää, mutta myös tummempikin leipä sopii hyvin.
* Jos käytät babypinaattia, ei pinaattia tarvitse pehmentää pannulla. Tuore pinaatti antaa mukavaa suutuntumaa ja makua leipiin.
* Valmista ensin hollandaise ja pidä se kattilassa lämpimänä, mutta ei suoraan kuuman levyn päällä.
* Uppomunat eivät ole pakollisia. Voit keittää kananmunat ja jättää ne löysiksi. Silloin keittoajaksi riittää noin 6 1/2 minuuttia.


Eggs Florentine kylmäsavulohella

(4 annosta)

Hollandaisekastike

3 isoa keltuaista
1 rkl sitruunamehua (1/2 sitruuna)
1 tl kuumaa vettä
2 1/2 dl Flora Kokin salaisuus -valmistetta
suolaa
cayennepippuria

Mittaa sauvasekoittimen korkeaan kulhoon keltuaiset, sitruunamehu ja vesi. Kuumenna rasva kattilassa noin 85 asteiseksi. Tähän menee liedestä riippuen noin minuutti. Siirrä kuuma rasva pieneen kannuun.

Nosta sauvasekoitin kulhon pohjalle ja käynnistä laite. Valuta kulhoon kuumaa rasvaa vähitellen. Kun kulhon pohjalle alkaa muodostua emulgoitunutta kastiketta, voi nostaa sauvasekotinta ylöspäin ja jatka rasvan lisäämistä, kunnes kaikki on käytetty. Mausta kastike suolalla ja ripauksella cayennepippuria. Siirrä kastike pieneen kattilaan ja peitä. Pidä lämpimänä.

Lisäksi
4 kananmunaa
80 g babypinaattia
4 viipaletta mieluista leipää
kasvirasvaa leipien paistamiseen
150 g kylmäsavulohta

Kuumenna uppomunia varten 2 litraa vettä kiehuvaksi ja lisää joukkoon ½ dl etikkaa. Riko munat ensin varovasti yksitellen kuppiin ja kaada siitä kiehuvaan veteen. Keitä yksi kerrallaan. Tee ensin vispilällä tai kauhalla veteen pyörivä liike, se saattaa auttaa munia pysymään koossa. Keitä munia 3-4 minuuttia. Nosta munat reikäkauhalla puhtaan keittiöpyyhkeen tai talouspaperin päälle.

Huuhtele ja kuivaa pinaatit. Paahda leivät paahtimessa tai paistinpannulla tilkassa rasvaa. Laita leivän päälle ensin kerros pinaattia, sitten lohiviipaleita ja nosta päälle kananmuna. Ripottele pinnalle sormisuolaa ja rouhi pippuria. Valuta lopuksi leiville reilusti hollandaisekastiketta. Nauti!

Vinkki! Käytä hollandaisesta ylijääneet valkuaiset marenkien tai Pavlovan tekoon.

Lakritsi-hasselpähkinämuffinit

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ FLORA

 

Minut pidemmän aikaa tunteneet pyörittelevät nyt ehkä silmiään – onko se Minttu ihan seonnut? Onko tuo margariinia? Kyllä. On se.

 

Myönnän, että margariinit eivät juurikaan ole kuuluneet ravintoympyrääni, vaikka kasvirasvojen puolesta puhuvat niin terveysihmiset kuin vegaanitkin. Kun leivon, käytän voita ja ruoanvalmistuksessa useinmiten pannulle päätyy loraus oliiviöljyä. Mutta niin se vaan, että kun en ole enää kakskymppinen, on näitä terveysasioitakin syytä pohtia ja päivittäinen rasvojen käyttö ottaa tarkasteluun. Siksipä tartuin mielenkiinnolla näihin Floran kasvirasvavalmisteisiin – Flora Kulta-margariiniin ja Flora Culinesseen.

Suomessa vellonut köyden veto voin ja kasvirasvavalmisteiden välillä on jatkunut jo jonkin aikaa ja näyttää siltä ettei se aivan heti ole loppumassa. Minua ei aiemmin ole kiinnostanut se kumpi näistä on terveellisempää, vaan ruokaihmisenä tärkeintä minulle on aina ollut maku. Olen saanut työni puolesta aistinvaraisesti arvioida erilaisia margariineja (on muuten tosi vaikea homma!) ja aina jotenkin se maku margariineissa on ollut vähän, no kitalakeen tarttuvan rasvainen, joten olin positiivisesti yllättynyt, kun tämä Floran Kulta-margariini maistui oikeasti hyvälle! Siinä on raikas maku, ilman kitalakeen jäävää rasvakerrosta ja just sopivasti suolaa. Pieni vilkaisu ainesosaluetteloon paljasti, että tuotteessa on myös kirnumaitoa, joten aivan kasvipohjainen ei tämä Kulta-margariini ollut. Kasvirasvakoostumus pitää sisällään sertifioitua palmuöljyä sekä rypsiöljyä.

 

Flora Culinesse ja Kulta

 

Toinen syy mikä minua on aiemmin estänyt margariinipaketiin tarttumisen, on sen yksipuolinen käyttö. Tuntuu turhauttavalle ostaa montaa eri rasvalmistetta, jos vähemmälläkin pärjää. Joskus aiemmin margariinit olivat koostumukseltaan sellaisia, ettei niitä voinut laittaa muualle kuin leivän päälle. Tilanne on kuitenkin muuttunut viime vuosina merkittävästi ja halusin laittaa nämä rasvat tositestiin. Voisiko niitä käyttää leivontaan? Sen tiesin, että juokseva kasviöljyvalmiste Flora Culinesse toimii mainiosti taikinoissa, joihin lisättäisiin sulatettua rasvaa, kuten vaikka pullataikinassa tai sekoitettavissa kakkutaikinoissa. mutta voisiko sitä käyttää muuhunkin? Yhtä lailla margariinin soveltuvuus leivontaan kiinnosti. Näitä ajatuksia pyörittelin päässäni ja muistin, että tekolistallani on jonkin aikaa odotelleet hasselpähkinämuffinit.

Lakritsi-hasselpähkinämuffinit ovat päivitetty versio 80-luvun retromuffineista, joiden kuorrutukseen ja taikinaan laitettiin kahvia. Ne olivat mielestäni ihan huippuhyviä ja muistelen maistaneeni versiota, jossa oli myös hasselpähkinää. Tai sitten sekoitan tämän hasselpähkinän toiseen suosikkiini, pähkinäbebeihin. Oli miten oli, hasselpähkinämuffineita oli saatava. Joulukuiselta Tukholma-reissulta oli Lakridsroten-kaupasta tarttunut mukaani hauskoja lakritsiströsseleitä, jotka suorastaan huutivat päästä mukaan. Ja jos lakua tuli päälle, piti sitä saada myös taikinaan!

 

Liqourice and hazelnut muffins

 

Tämä muffinitaikina on ns. perinteinen eli rasva ja sokeri vaahdotetaan, mutta voit oikaista Culinessella ja sekoittaa kaikki aineet sekaisin. Flora Kulta -pakkauksessa mainitaan, että margariini sopii leivän päälle ja paistettavaksi, mutta kyllä se taipui myös leivottavaksi. Se vaahtoutui hyvin ja vaahto kesti erottumatta myös munien lisäyksen. Muffineista tuli meheviä ja kosteita, ilman rasvaista suutuntumaa.

Kuorrutukseen käytin Flora Culinessea ja tein kuppikakkutyyppisen tomusokeri-rasvakuorrutuksen, jonka maustoin lakritsijauheella. Kuppikakkukuorrutteessa huoneenlämpöinen rasva, yleensä voi, vatkataan tomusokerin ja maidon tai muun nesteen kanssa tasaiseksi. Korvasin voin Culinessella, joten nestettä ei olisi tarvinnut lainkaan. Menin lisäämään 2 tl kahvia, mutta jouduin sitten nostamaan tomusokerin määrää, sillä kuorrutus olisi jäänyt liian juoksevaksi.  Koska rasva on juoksevassa muodossa, ei kuorrutus myöskään kovetu samalla tavoin kuin voi kovettuu. Minusta tämä oli ihan hyvä juttu, mutta en ehkä valitsisi tätä kuorrutusta, jos muffineita pitää kuljetella jonnekin. Pehmeä kuorrutus ottaa osumaa helpommin kuin kova voi.

 

Lakritsi-hasselpähkinämuffinit

 

Hasselpähkinän ja lakritsin makuyhdistelmä oli varsin mainio. Maut todella tukivat toisiaan ja tunnustan, että taisin kaapia kulhon puhtaaksi taikinasta ilman mitään ongelmia! Hasselpähkinäjauheen tein itse paahdetuista italialaisista hasselpähkinöistä, mutta voit toki käyttää valmista hasselpähkinäjauhetta. Valitse kaupasta pussi, jossa on päiväys mahdollisimman kaukana. Silloin jauhe on tuoretta ja pähkinän maku raikas. Ja sitten vaan herkuttelemaan, hyvällä omalla tunnolla!

 

Lakritsi-hasselpähkinämuffinit
25-30 pientä tai 15-20 isompaa

150 g Flora Kulta -margariinia (tai 1 1/2 dl Flora Culinessea)
2 dl ruokosokeria
2 luomumunaa
2 dl vehnäjauhoja
2 dl hasselpähkinäjauhetta
2 rkl lakritsijauhetta (Urtekram tai Lakrids)
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa tai jäähtynyttä kahvia

lakritsikuorrutus
250 g tomusokeria
1 1/4 dl Flora Culinesse -kasvirasvasekoitusta
3/4 dl lakritsijauhetta
(1-2 tl kahvia)
koristeluun
lakritsiströsseleitä

Vaahdota pehmeä margariini ja sokeri. Vatkaa joukkoon munat yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää puolet taikinaan. Lisää neste ja loput kuivat aineet. Sekoita taikina tasaiseksi.

Jaa taikina muffinivuokiin tai voidellulle muffinipellille. Paista muffineja 200 asteessa – pieniä muffineita noin 12 minuuttia, isompia 15 – 18 minuuttia, vuokien koosta riippuen. Jäähdytä ritilällä.

Mittaa tomusokeri ja kasvirasvasekoitus kulhoon. Vatkaa sähkövatkaimella tasaiseksi. Aloita ensin pienellä teholla, jotta tomusokeri ei lennähdä kulhosta. Lisää nestettä, jos kuorrutus tuntuu liian paksulta. Pursota jäähtyneiden muffinien päälle ja koristele strösseleillä. Siirrä jääkaappiin kovettumaan.

 

Savoijinkaalikääryleet

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ KIKKOMAN

 

Kikkoman soy sauce

 

Kun pitää valita syönkö jotain makeaa vai suolaista, niin valitsen lähes aina suolaisen vaihtoehdon. Jos tähän suolaiseeen makuun yhdistetään vielä makuaistia koukuttava umami, olen myyty.  Soijakastikkeissa nämä kaksi herkullista makua kohtaavat mitä inspiroivimmalla tavalla.

 

Luulenpa, että juuri tämä suolaisen ja umamin liitto tekee soijakastikkeista niin suosittuja ja monenlaisen ruoanlaittoon sopivia tuotteita.  Tunnetuin soijakastikkeiden valmistajista on lienee ikoninen Kikkoman , jonka punahattuiset soijakastikepullot ovat varmasti koristaneet yhden jos toisenkin keittiötä – ja miksi ei olisi, sillä Kikkomanilla soijakastiketta on valmistettu vuodesta 1630 asti!

Soijakastikkeita on kaupoissa tarjolla monenmoisia ja pelkästään Kikkomanin valikoimista löytyy niin gluteenitonta kuin luomusoijakastikettakin.  Suolan karttajaan ilahduttaa tieto, että he valmistavat myös soijakastiketta, jossa on 43% vähemmän suolaa kuin tavallisessa soijakastikkeessa . Kikkoman soijakastikkeet edustavat tyyliltään kepeämpiä japanilaisia soijakastikkeita, jotka ovat maultaan aavistuksen pyöreämpiä kuin kiinalaiset, vain soijasta valmistetut kastikkeet.

Kikkoman soy sauce salt reduced

Kun miettii soijakastikkeen moniuloitteista makua, tuntuu uskomattomalta, että se valmistetaan vain neljästä raaka-aineesta:  soijapavuista, vehnästä, suolasta ja vedestä. Nämä raaka-aineet eivät yksistään riitä koukuttavan maun saamikseksi. Lisäksi tarvitaan aikaa.

Umaminen maku syntyy kastikkeen tai oikeastaan soijapapujen käymisprosessissa, joka kestää Kikkomanilla kuusi kuukautta. Jos tarkempi valmistusprosessi bakteereineen kiinnostaa, niin Kikkomanin sivuilta löydät tosi hyvän tietopaketin siitä kuinka soijakastiketta valmistetaan. Opinpa muuten samaisilta sivuilta, että mitä laadukkaampi soijakastike on kyseessä, sitä suurempi proteiinipitoisuus on tuotteen ravintoaineluettelossa.

Laadukkaassa soijakastikkeessa on vain vähän ainesosia ja ei mitään ylimääräistä.

Kun miettii soijakastikkeen makuprofiilia ja erityisesti sen vahvaa umamista makua, on oikeastaan ihme miksi sitä tulee käytettyä melkein vain aasialaisten ruokien maustamiseen! Niinpä otin ilolla vastaan Kikkomanin tarjoaman haasteen ja aloin miettiä ruokia, joihin soijakastike sopisi.  Muistelin kuinka joskus hämärällä 80-luvulla jauhelihakastiketta neuvottiin maustamaan soijakastikkeella – erityisesti jos jauhojen ruskistus oli jäänyt vähän puolitiehen. Soijakastikkeella  sai nimittäin kastikkeeseen maun lisäksi myös väriä! Päätin kuitenkin kokeilla jotain hieman moderimpaa otetta, jos kaalikääryleistä voi niin sanoa.

Minulle oli oikeastaan heti selvää, että haluan käyttää tässä ohjeessa Kikkomanin luomusoijakastiketta. Maustoin sillä kääryleiden täytteeksi tulleen karitsanjauheliha-tattariseoksen. Päässäni pyöri myös ajatus siirapin ja haudutusliemen korvaamisesta soijakastikkeella. En ollut sellaista koskaan kokeillut, joten tämä oli vähän riski. Mietin, että soijakastike haihtuessaan voisi tuoda ruokaan liikaakin suolaista makua, joten valitsin kostutusliemeksi tuon aiemmin mainitsemani vähempi suolaisen vaihtoehdon. Aivan ilman makeutta ei kostutusliemi uuniin päätynyt, vaan sekoitin soijakastikkeen joukkoon myös veriappelsiinin mehua.

Kokonaisuudesta tuli todella suunmyötäisen umaminen eikä yhtään liian suolainen. Soijakastike antoi myös kääryleille kauniin ruskean pinnan. Kaalina käytin savoijinkaalia, sillä ne ovat olleet kertakaikkiaan upeita viime aikoina! Ja niin, mihinkä muuhun sitä soijakastiketta voisi käyttää? Melkeinpä mihin tahansa ruokaan, johon käyttäisit suolaa. Näinpä jossain internetin syövereissä ohjeen suolaisesta jäätelöstä, joka oli maustettu soijakastikeella.  Ehkäpä kokeilen sitä seuraavaksi!

 

Tiesitkö, että Kikkoman valmistaa myös eritavoin maustettuja teriyaki-kastikkeita? Käy lukemassa mitä niistä tehtiin Jotain maukasta -blogissa. Lisäksi Insta-tililtäni löydät ohjeen soijamarinoituihin kananmuniin, nekin ovat Kikkomanin kastikkeista valmistettu.

 

Savoijinkaalikääryleet karitsasta ja tattarista
12-14 kpl

1 (n. 1 kg) savoijinkaali eli kurttukaali
vettä, suolaa
täyte
1 1/2 dl tattarisuurimoita
1 keltasipuli
2 valkosipulinkynttä
2 tl öljyä
400 g karitsan jauhelihaa (kotimaista)
3 rkl Kikkoman luomusoijakastiketta
2 – 3 rkl tuoretta ranskalaista rakuunaa hienonnettuna (tai 2 tl kuivattua rakuunaa)
1/2 tl jauhettua maustepippuria
kaalin keitinlientä
haudutusliemi
1 1/2 dl Kikkoman vähäsuolaista soijakastiketta
2 veriappelsiinin mehu (n. 1 3/4 dl)

Leikkaa pienellä terävällä veitsellä kaalin tyvesta lehdet yksitellen irti, kunnes kerä on tiivis ja lehdet eivät irtoa. Lehtiä tulisi olla 12-14 kappaletta. Keitä kaalin lehtiä suolalla maustetussa kiehuvassa vedessä muutama kerrallaan ja siirrä keittiöpyyhkeen päälle valumaan. Ota keitinlientä talteen.

Ohenna pehmenneiden kaalinlehtien ruotia veitsellä. Rikkoutuneet lehdet voit hienontaa täytettä varten. Jos kaalista ei helposti irtoa lehdet, voit laittaa kokonaisen kaalin kiehumaan kuumaan veteen. Irrota lehdet sitä mukaa kun ne kypsyvät.

Keitä tattari pakkauksen ohjeen mukaan ja valuta hyvin. Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota niitä tilkassa öljyä pannulla ja siirrä sivuun. Paista jauheliha pannulla kahdessa erässä ja siirrä sipulit takaisin pannulle. Mausta soijakastikkeella, rakuunalla ja maustepippurilla. Lisää pannulle tattari ja keitinlientä. Täyte saa olla löysää. Lisää mausteita tarvittaessa.

Levitä kaalinlehdet leikkuulaudalle ja jaa täyte lehdille. Kääri lehdet paketeiksi ja nosta tiiviisti voideltuun uunivuokaan.

Voitele kääryleet haudutusliemellä, mutta älä kaada lientä vielä vuokaan. Kypsennä kääryleitä ensin 200 asteessa, kunnes pinta alkaa ruskistua. Alenna sitten lämpö ja lisää haudutusliemestä puolet. Anna kypsyä noin 45 minuuttia ja lisää sitten loput liemestä. Jatka paistamista vielä noin 45 minuuttia. Voit valella kääryleitä paistamisen aikana haudutusliemellä.

VINKKI! Vaihda kastikkeet gluteenittomaan soijakastikkeeseen, niin kääryleet sopivat myös keliakikoille.

Testauksessa kasvikuivuri

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ EXPONDO

Sain syksyllä mielenkiintoisen yhteydenoton yritykseltä nimeltä Expondo. He kyselivät kiinnostustani blogiyhteistyöhön heidän maahantuomiensa keittiölaitteiden osalta. Sähköpostin luettuani kävin kurkkaamassa yrityksen sivuille ja meinasin pyörtyä – apua, nämähän ovat ihan ravintolatason laitteita! Eikö joku kokki olisi parempi arvioimaan toimivuutta? Sitten mietin, että myös ruokaharrastajat  käyttävät enenevissä määrin näitä ns. ammattilaislaitteita. Jos et usko, niin katso Australian Masterchefin alkukarsinnat tältä vuodelta. Toiseksi, kotitalousopettajakoulutukseni antaa itseasiassa aika hyvä eväät tällaiseen yhteistyöhön, jollaista olin toivonut pääseväni tekemään. Niinpä vastasin rohkeasti, että kyllä kiitos!

Testattavaksi laitteeksi päätyi lopulta Royal Cateringin kasvikuivuri. Olen tuskaillut jonkin aikaa pakastimemme pienuutta ja harmitellut, kun niin paljon jää kaikkea hyvää säilömättä, kun pakastimeen ei mahdu. Tämä kuivuri on siihen oiva ratkaisu, sillä vaikka ensimmäisenä mielessäni olivat tietenkin sienet, niin tällä voi kuivata vaikka mitä! Toki kuivattamista voi tehdä myös uunissa, erityisesti jos uunissa on kiertoilmaominaisuus, mutta tällä laitteella homma hoituu hieman nopsempaa kun ilma kiertää tiivimmässä ympäristössä. Lämpötila pysyy myös täysin stabiilina eikä vaihtele, kuten sähköuuneissa on tapana. Lisäksi kuivurin voi säätää kuivattamaan yhtäjaksoisesti jopa 40 tuntia!

Alun perin tarkoituksena oli, että saan käyttööni laitteen, jossa on kuusi kuivatuslevyä. Säilöntäsesongin ollessa kuitenkin kuumimmillaan juuri tilausvaiheessa, oli tuo laite ehtinyt loppumaan. No, mutta kävisikö tämä 8 levyinen, minulta kysyttiin? Käyhän se, vastasin asiaa sen enempää pohtimatta. Paitsi, että tuo pari kerrosta isompi laite päätyi sitten myös olemaan luonnollisesti hieman suurempi. Oli siinä ihmettelemistä ja kieltämättä naurussa pitelemistä, kun kaivoin kuivurin kuljetuslaatikosta! Onneksi laite ei kuitenkaan paina 7 kiloa enempää, joten sitä on yllättävän helppo liikutella.

Tässä kuivurissa on siis 8 muovista, astianpesukoneen kestävää ritilää. Ritilöiden verkko on melko harvaa, joten pienempiä raaka-aineita, kuten marjoja kuivatessa, alle pitää laittaa leivinpaperi tai jos olet tosi pro, niin sellainen ohut silikoninen matto käy myös. Sen huomasin, että tila levyjen välissä korkeussuunnassa ei ole kovin suuri, joten esimerkiksi lehtikaalin kohdalla jouduin jättämään yläpuolella olevan ritilän pois, jotta sain kaalit mahtumaan kuivuriin survomatta. Toki pienemmäksikin niitä lehtiä olisi voinut repiä, mutta kuivattaessa on hyvä muistaa, että raaka-aineet oikeasti kutistuvat alkuperäisestään melko paljon. Jos kuivattava asia on kovin pieni jo lähteissä, niin lopputulosta voi joutua suurennuslasilla tarkastelemaan.

Kuivaaminen on helppoa ja energiatehokas tapa säilöä. Ja kun tuotteet kuivataan alhaisessa lämpötilassa (alle 60 astetta) säilyvät niin maku- kuin ravintoaineetkin paremmin.

Lämpötilan ja ajansäätö tapahtuu laitteen ylälevyn painikkeista ja säätimestä, ja kun kerran on lukenut ohjeet, niin kuivaaminen on todella helppoa. Ainoa mikä pienessä tilassa voi tulla ongelmaksi, on laitteen tuottama lämpö. Meillä kuivuri oli tuossa saarekkeen päällä ja vieressä oli ikkuna, jota välillä oli pidettävä auki. Laitteen takalevyssä varoitellaan, että laite kuumenee takaa todella kuumaksi, mutta itse en ainakaan sellaista tässä ajassa huomannut. Laite on hyvä sijoittaa niin, että ilmankulku on taattu joka suunnasta ja että lapset eivät pääse laitteeseen käsiksi. Tämmöisenä ääniherkkänä olin myös vähän huolestunut alkuun, että onkohan laite kovin kovaääninen. Turhaan huolehdin. Toki sellainen tasainen ääni siitä lähtee, kun ilma kiertää laitteessa, mutta ei mitään sellaista, että se estäisi esimerkiksi puhelimessa puhumista tai television katselua, jos laite on samassa tilassa.

No, mitäkö sitten kuivasin? Suppilovahveroita, totta kai, punajuurta, raitajuurta, keltajuurta, fenkolia, jo mainitsemaani lehtikaalia, chiliä, omenaa, palsternakkaa, juuriselleriä ja klementiiniä.  Halusin myös kokeilla karpaloiden kuivattamista, mutta siihen palaan vielä erillisessä postauksessa.  Kuivatusaika vaihteli sienten kolmesta tunnista juuresten noin 4,5 tuntiin. Olennaista kuivatusajassa on tietenkin se, että kuinka paksuja viipaleita tai paloja kuivattavat asiat ovat ja esimerkiksi sienten kohdalla kosteudesta.  Laitteen ohjekirjassa mainitaan, että tällä kuivurilla voisi kuivattaa myös kalaa ja lihaa, mutta se vaatii kyllä ihan oman perehtymisensä, onhan kyse helposti pilaantuvista raaka-aineista. Aivan taatusti tulen käyttämään kuivuria myös yrttien kuivaamiseen!

Säilytä kuivatut tuotteet tiiviissä lasipurkissa ja valolta suojattuna, kuivassa ja tasalämpöisessä paikassa.

Olin todella ällikällä löyty miten hyvin nuo juurekset säilyttivät värinsä. Kuivausohjeissa yleensä juurekset kehoitetaan nopeasti ryöppäämään kiehuvassa vedessä tai jos tekee esim. kuution mallisia paloja, niin keittämään ne ensin vedessä 3-4 minuuttia. Kokeilin raita- ja punajuuren kanssa myös niin, että en ryöpännyt viipaleita ensin. Väri pysyi raitajuuressa paremmin näin, mutta kuivatusaika ylitti roimasti viisi tuntia ja juuresviipaleissa oli aavistuksen karvas maku, jota ei taasen ryöpätyissä juureslastuissa ollut. Ja lopputulos on oikeasti ihan silmiä hivelevän kaunis! Aivan kuin syötävää pot pourria! Miten kauniita nämä olisivat pienissä sellofaanipusseissa, vaikka joulun ruokalahjoiksi annettavina. Eivät vaadi kylmäsäilytystä tai mene heti pilalle ja ovat terveellisempiä kuin kaupan juureslastut.

Kaiken kaikkiaan olin todella positiivisesti yllättynyt miten kätevä tämä kuivuri on. Vähän harmittaa, että sienisesonki jäi tältä vuodelta kuivattamatta, mutta saanpahan taas ensi vuonna lähteä sienimetsään ihan uudella innolla, kun tiedän ettei säilöminen ole vain pakastimesta kiinni.

Kun nyt joulusta tuli puhe, niin tässä hyvä lahjavinkki, jos rakkaan ruokaharrastajasi joululahja on vielä hankkimatta!

Hvala Kroatia! (Kiitos Kroatia!)

Croatian white wine with noce views

YHTEISTYÖSSÄ VISIT CROATIAN KANSSA

Tämän postauksen kirjoittaminen on long over due, kuten kolmannella kotimaisella tavataan sanoa, sillä pääsiäismatkastamme Kroatiassa on kulunut kohta jo puoli vuotta! Toisaalta, ensi viikolla vietetään ainakin täällä etelässä syyslomaviikkoa ja veikkaanpa, että Split saattaa olla monella pitkän viikon lopun kohteena ja miksipä ei olisi, sään siellä pysytellessä edelleen reippaasti yli 20 asteen.

Lähdimme Kroatiaan viettämään ystävämme nelikymppisiä (vai oliko se kolmekymppisiä?) ja isolla porukalla suuntasimme kiirastorstaina Splitistä kohti Baška Vodan kylää ja siellä meitä odottavaa luksusvillaa. Sitä ennen vietimme kahdestaan pari päivää Splitissä, jossa Kroatian matkailun edistämiskeskus oli meille järjestänyt kaksi lounasta sekä ruoka-aiheisen opastuskierroksen paikallisen oppaan johdattamana.

Juttua Baška Vodan reissustamme ja upeasta talosta, jossa saimme pääsiäisen viettää, löydät Gian ja Miikan Matkakuumetta-blogista. Ja sattuipa niin hienosti, että kiitos Gian ja Miikan kirjoittaman jutun, saimme kutsun vierailla villassa toisenkin kerran. Uusi matka on luvassa huhtikuun lopulla. (Kuvittele tähän kohtaan sellaista pientä innostunutta kiljuntaa!)

Views from the palace terrace

Tämä postaus on kuitenkin ruokapainoitteinen ja se ei varmasti ole mikään yllätys! Paljon tuli otettua kuvia vanhoista taloista,  hämäristä pittoreskeista kujista, pyykkinaruista ja lampuista, mutta ne jätän nyt väliin. Onpahan sitten jotain uutta nähtävää, jos Splitin suunnalle lähdette!

Yövyimme Splitissä pienessä hotellissa nimeltä Abokamento Boutique Rooms, joka oli aivan vanhan kaupungin ytimessä.  Abokamento ei ole osa mitään hotelliketjua vaan sitä pyöritti superystävällinen ja huomaavainen nuorimies Marin, joka tuntui todellakin olevan asiakaspalvelussa elementissään. Hotellin alakerrassa oli mainio Bokeria-ravintola ja viinibaari, jossa nautimme aamupalamme ja tuloiltana myös illallisen. Vahva suositus!

Tässä kohtaa on erikseen mainittava miten ystävällisiä kroatialaiset ovat! Sellaista aitoa ystävällisyyttä ja avuliaisuutta, ilman välimerenmaissa joskus esintyvää tunkeilevaisuutta.  Apua saimme joka kerta, vaikka aina ei yhteistä kieltä oikein löytynytkään. Toki turismi on Kroatiassa vasta kovassa nousussa ja pidempään turistimekkoina olleiden paikkojen kyllästymistä turismiin ei Kroatiassa vielä ole havaittavissa. Huhtikuussa turistikausi oli vasta alkamassa, joten sekin varmasti vaikutti kokemukseemme.

Restaurant Bokeria in Split

Splitissä parhain anti on vanhassa kaupungissa ja meren rannalla. Kaupungin pohjoispuolella on valtava puistoalue, Marjan, jossa on kuulemma hyvä uimaranta ja se on erinomainen piknikohde. Meillä ei valitettavasti ollut aikaa käydä tuolla puistossa, mutta jos sää ja aika sallii, niin paikka on varmasti matkan arvoinen.  Splitistä kulkee myös useita laivalauttoja lähisaariin sekä Italian puolelle Anconaan. Kannattaa kuitenkin varautua siihen, että off season -aikaan lauttoja kulkee harvemmin.

Saavuimme Spilitiin pari päivää ennen pääsiäistä ja ilma oli ihanan lämmin. Turisteja oli jo jonkin verran, mutta toisin kuin Gia ja Miika, me emme tuolloin juurikaan suomalaisiin törmänneet. Asia olikin sitten ihan toinen pääsiäisen jälkeen. Vanhan kaupungin keskusta oli täynnä suomalaisia turreja ja sanoinkin J:lle, että ihan kuin Tallinnassa oltaisiin. Ikävä kyllä.

Beautifull wall in Apetit, Split

Ensimmäiselle päivälle meille oli järjestetty lounas kehutussa ravintola Apetitissa. Enpä arvannut, että jaamme lounaamme yli kahdenkymmenen aasialaisen kanssa… Ravintola oli täpöten täynnä ja kun jututimme omistajaa, hän kertoi että tällaisia seurueita heillä on kesäisin ihan järjestään. Kanssamme ruokaillut ryhmä oli kotoisin Etelä-Koreasta ja ilmeisesti he tekivät bussilla samaa kiertomatkaa, kun joku eteläkorealainen, paikallisesti supertunnettu poptähti oli tehnyt.

Valitettavasti emme ehkä saaneet lounaalla parasta käsitystä ravintolan tasosta: alkuruoaksi tarjottiin valtavat lautaselliset sellaista perussalaattia, joka koostui lehtisalaatista, tomaatista ja kurkusta.  Pääruoaksi valitsimme kokonaisena paistettua meribassia, joka itsessään oli hyvää, mutta ei mitään maailmoja mullistavaa. Toinen pääruokavaihtoehto olisi ollut lihapata, mutta lämpötilan hipoessa +25 astetta ei lihapata oikein jaksanut innostaa.  Ravintolan iltalista kuulosti hyvältä ja siinä italialaisen ruokakulttuurin vaikutus näkyi vahvasti. On ehkä yllättävää, että erilaiset pastat ja risotot ovat tärkeä osa kroatialaista ruokakulttuuria. Erityisessä asemassa on mustanpuhuva ja syvänmakuinen mustekalarisotto, jota saimme matkamme aikana pariinkin otteeseen maistaa.

Kiirastorstaina saimme oppaaksemme ihastuttavan Vjeranin Splitin matkailutoimistosta. Hän johdollaan suuntasimme ensin kalahalliin. Suurin vilske  hallissa oli jo takana päin, mutta saimme silti ihastella jos jonkin näköistä merenelävää. Tämä nykyinen kalahalli on rakennettu vuonna 1860. Edellinen halli oli rakennettu lähemmäs rantaa, jolloin käytännössä kalastajat vain nostivat kalat suoraan veneestä halliin. Uusi halli ei kovin kaukana ole rannasta sekään. Hauska knoppitieto, jonka Vjeran meille kertoi liittyy rikkiin. Tuo ranta-alue on nimittäin sellaista, että maaperästä erittyy rikkiä ilmaan. Rikki puolestaan vaikuttaa siihen, että kärpäset karttavat aluetta. Näin ollen kärpäsiä ei myöskään pyöri kalojen ympärillä. Kätevää! Kerrotaan myös, että Diocletianus olisi valinnut Splitin alueen valtakunnakseen juuri rikin vuoksi, sillä hän hoidatti reumaansa rikkikylvyissä. Kalahallista kun kävelee suoraan lahden poukamaan, ei rikin hajulta voi välttyä, mutta muutama metri sivummassa on ilma taas raikasta.

 

Seuraaavaksi suuntasimme Splitin torille (green market) tutustumaan paikallisiin raaka-aineisiin.  Valtaosa torimyyjistä oli jo eläkeiän ohittaneita mammoja ja pappoja ja mietin aluksi, että miten kauan tällainen toritoiminta jatkuu, jos viljely on ikäihmisten harteilla? Kun juttelimme Baška Vodassa meille taloa vuokranneen perheen tyttären kanssa, hän kertoi, että heillä on myös kauppapuutarha, jonka toimintaan koko perhe, pikkuveljeä ja mummoa myöten, osallistuvat. Eli todennäköisesti, kun peltotyöt ja muut raskaat toimet ovat isovanhemmille liikaa, siirtyvät he torille myymään. Näin ainakin päättelin!

Torilla oli kevätsesonki parhaimmillaan ja pysähtelin melkein joka kojulla. Vjeran ystävällisesti tulkkasi ja sain luvan ottaa kuvia niin tuotteista kuin myyjistäkin. Villivihanneksia oli myynnissä todella monessa kojussa – oli villiparsaa, voikukkaa, fenkolia, rucolaa… Myös paikallisten suosikkia mangoldia myytiin valtavina nippuina. Mukaani tarttui lähes kaikkea! Mangoldi on muuten tärkeä raaka-aine paikallisesssa suolaisessa piirakassa, soparnikissa, jonka alulähteet sijoittuvat Splitin lähelle Poljican kylään. Soparnik paistetaan valtavaksi, ohueksi piiraksi ja se on erinomainen välipala!

Soparnik - croatian swiss chard pie

 

Toinen erikoisuus, johon torilla törmäsimme oli carob eil johanneksenleipäpuu. Carob-hedelmä näyttää vähän ylikypsältä, kuivuneelta banaanilta, jonka päältä on rekka ajanut! Monelle carob saattaa olla tutumpi jauhemuodossa kuin kokonaisena kuivattuna hedelmänä. Vjeran kertoi meille, että hänen lapsuudessaan suklaa oli harvinaista herkkua, mutta carobia kasvoi lähes jokaisessa pihassa, joten sitä syötiin makean himoon ja suklaan korvikkeena. Pitihän sitä sitten ostaa (valtava pussillinen) ja testata mitä porukkamme oli siitä mieltä. Suurta ihastusta ei carob aiheuttanut. Kova kuori ja sisällä olevat isohkot siemenet herättivät vähän ihmetystä. Mausta saa kyllä kiinni sen, miksi sitä käytettiin suklaan korvikkeena, ja se näyttäisi edelleen luontaistuotemarkkinoinnissa kulkevan kaakaon ja suklaan korvaajana.

carob

carob eli johanneksenleipäpuu

Meillä oli Vjeran seurassa ilo tutustua myös paikalliseen ravintoloitsijaan, jonka kanssa juttelimme pitkät tovit siitä mitä ruokamaailmassa juuri nyt tapahtuu ja mitä kroatialaisessa ruokakulttuurissa on parhaillaan menossa. Muutoksen tuulet puhaltavat myös kroatialaisessa ruokaperinteessä ja se mitä itse huomioimme, oli kova yritys saada annoksia hienoimmiksi. Vähän sellaista kuin Suomessa joskus 90-luvun vaiheessa – kaikenlaista turhaa pipertämistä ja kikkailua, raaka-aineiden ja ruoan maun jääden ulkonäön alle. Lohduttelin, että suunta varmasti heilläkin muuttuu ja paluu paikallisiin raaka-aineisiin kyllä vielä tapahtuu.

Ja todella toivon niin, sillä Jozen konobassa saimme maistaa niin herkullista tonnikalasalaattia etten ole aiemmin syönyt. Tonnikala oli kylmäsavustettua ja sen kanssa tarjottiin ohuttakin ohuempia sitruunaviipaleita, salaattia, oliiveja ja Visin saarelta poimittuja ja suolaan säilöttyjä kapriksia! Söimme Jozen konobassa vielä lähtöpäivänämme tätä samaa salaattia ja pääruoiksi valitsimme risottoja: minä mangoldilla ja mies merenelävillä. Todella mainioita annoksia molemmat.

Tonnikala totta kai nosti puheeksi kalastuksen ekologisuuden ja Vjeran kertoi, että tilanne Adrianmeren puolella on vaikea. Muutama kesä sitten kalakanta oli todella vähissä ja turistien into syödä paikallista kalaa huipussaan. Tilanne johti siihen, että ravintolat hankkivat omia veneitä, joilla he ajoivat merelle kala-aluksia vastaan ostamaan kalat ennen kuin veneet pääsivät edes rantaan saakka. Kroatian rannikon runsas saaristo on otollista aluetta kaloille, kun taas Italian puolella saaria on vähemmän ja näin ollen myös kalakanta pienempi. Tämä on johtanut siihen, että italialaiset tulevat Kroatian puolelle ostamaan kalojaan.

Konobat ovat paikallisia pieniä ravintoloita, joihin Kroatiassa törmää usein. Konoba-nimeä ei voi kuitenkaan käyttää kuka vaan ravintolastaan, vaan ravintolan listalta on löydyttävä tiettyjä perinteisiä ruokia ja siellä on oltava valkoiset pöytäliinat! Varsinaisen lounaamme tuona päivänä nautimme Konoba Varosissa, joka on yksi vanhimmista konobista Splitissä. Lounaaksi valitsimme mustekalarisottoa sekä paikallista erikoisuutta, pašticadaa. Pašticadasta tuli mieleen vähän äidin 80-luvulla valmistamat luumutäytteiset possurullat. Tosin tämä ruoka valmistetaan vasikasta ja liha haudutetaan luumukastikkeessa, joka maustetaan punaviinilla. Pašticada tarjoillaan perunamykyjen kanssa.

Tässä kohtaa on ehkä syytä varoitella annosten koosta. Ne ovat valtavia. Ihan hävetti siinä oppaamme edessä olla ja todeta, että minä en mitenkään pysty syömään koko tätä lihamäärää, en vaikka kuinka yritän. Oppaamme Vjeran totesikin, että suuret annokset kuuluvat kroatialaiseen ruokakulttuuriiin. Eräs paikallinen trendikäs ravintola joutui hiljattain lopettamaan, koska paikallisten mielestä annosten hinta ja koko eivät vastanneet odotuksia. Kyselin vähän, että miten ruokailu ja ruoka-ajat ylipäätään arkena hoituvat? Vjeran kertoi, että lounas on yleensä kevyt ja usein jonkin sortin leipä tai leivonnainen ja se haetaan paikallisesta leipomosta. Isoin ateria syödään kotona viiden maissa. Arkena syödään paljon kasvisruokia ja perjantaisin katolisen perinteen mukaan kalaa. Viikonloppuisin kokoonnutaan usein yhdessä perheen ja suvun kanssa syömään, silloin usein on lihaa tarjolla.

Wild asparagus

Olimme todella iloisia siitä, että saimme jakaa tuon kiirastorstai-aamupäivän Vjeranin kanssa. Moni asia olisi jäänyt ihmettelyn tasolle ja emme olisi ikipäivänä löytäneet Jozen konobaan. Ruokailoittelu ei toki tuohon loppunut, sillä villassamme herkuttelimme paikallisilla raaka-aineilla joka päivä ja matkan kruunasi synttärisankarille järjestetty illallinen, jonka talon omistajat meille valmistivat.  Ja kun mainitsin niistä isoista annoksista… he laittoivat ruokaa pienelle armeijalle! Odotukset ovat korkealla seuraavaa matkaamme varten. Sen voin taata, että luvassa on hyvää ruokaa ja juomaa upeissa maisemissa!

 

Visit Croatia tarjosi meille lounaan Apetit-ravintolassa ja Konoba Varosissa sekä opastetun kierroksen Splitissä. Kiitos heille!

***********************************

Thank you Visit Croatia for the lunches at Apetit and Konoba Varos. Also warm thanks to our expert guide Vjeran, who truly made the trip exceptional!

 

Eräs kasviskohtalo ja Hävikkifestarit

 

YHTEISTYÖSSÄ HÄVIKKIFESTARIT

Ensi viikonloppuna järjestetään Teurastamolla Hävikkifestarit, jossa keskustellaan paljon mm. siitä kuinka ruokahävikkiä voitaisiin vähentää. Paikalla voi nauttia hävikkilounaasta, tutustua eri toimijoiden infopisteisiin sekä tulla seuraamaan meidän ruokabloggaajien näytöskeittiöitä, joissa hävikkiraaka-aineista valmistetaan ruokaa. Luvassa on rautaisannos tietoa, vinkkejä ja herkullisia maistiaisia.

Omana aiheenani on kasviksista ja hedelmistä aiheutuva hävikki otsikolla ”Väsähtänyt salaatti ja muita kasviskohtaloita.” Ja tässä yksi sellainen, kasviskohtalo.

Helpoin tapa vähentää kotona tapahtuvaa ruokahävikkiä on ostaa vähemmän, suunnitella paremmin ja pitäytyä tehdyissä suunnitelmissa. Kuulostaa iisiltä eikö vain? Elämä ei valitettavasti aina mene kuten suunnittelee ja hyväksi aiotut ruokasuunnitelmat voivat hetkessä muuttua – joku sairastuu perheessä, on pitkiä työpäiviä, ruoanlaitto ei innosta, tulee iltamenoja… Ja tällaiselle ruokaihmiselle voi iskeä kaupassa satokausisokeus.

Tiedätkö tunteen, kun astut kaupan hedelmä- ja vihannesosastolle ja kaikki, siis aivan KAIKKI, näyttää tuoreelle ja houkuttelevalle? On lehtikaalia, mustakaalia, just sopivan kokoisia kyssäkaaleja, upeita punajuuria naatteineen ja hei, mitäs nää on? Söpöimpiä kesäkurpitsoja koskaan! Ja noi nauriit – niistä sais kaikkea kivaa! Oliko tuolla vielä juuresellerikin naatteineen? En kestä!

The time of year when there is abundance of vegetables

Kaupasta lähtiessä kädet venyvät ainakin 10 cm, kun kauppakassit on sullottu täyteen satokauden herkkuja. Kotiin päästessä pieni hiki nousee jo otsalle, kantamisesta kyllä, mutta myös siitä, että mihinkäs nämä kaikki ihanuudet laitetaan? Pienessä jääkaapissa on vain yksi laatikko, jonne samaan lämpötilaan pitäisi survoa niin kaalit, juurekset kuin marjatkin, salaateista puhumattakaan. Jonkin sortin logistiikkainsinöörin taitoja tarvitaan, kun yritän saada laatikkoon kaikki mahtumaan. Kesäkurpitsat päätyvät laatikon pohjalle, jotta eivät laatikkoa avatessa nirhaudu, kovimmat juurekset tungen päällimmäiseksi. Pieni tönäisy ja laatikko menee kiinni, just ja just.

Ja sitten tulee se arki ja kaikki loistokkaat suunnitelmat kasvisten pään menoksi valuvat viemäriin. Niin käy pian myös niille alimmaiseksi survotuille kesäkurpitsoille, jotka ovat pitkän varastoinnin lisäksi kärsineet  ei niin optimaalisesta säilytyslämpötilasta. Huono omatunto kolkuttaa, joka kerta, kun avaan jääkaapin. Ne suloiset punajuuret ja nauriit huutelevat siellä, että huhuu? Onko rouva ruokabloggaajalla hetki aikaa keskustella ruokahävikistä?

Nyt on, sanon minä.

Jotain on tehtävä ja se alkaa tästä! Kaivan kesäkurpitsat laatikosta ja pelastan ne bioastialta, vielä kun ehdin!

No mitäkö niille kesäkurpitsoille tein? Se selviää Hävikkifestareiden näytöskeittiössä.  Näytöskeittiöihin voit ilmoittautua täältä:

https://www.lyyti.fi/reg/Bloggareiden_Naytoskeittiot_Havikkifestareilla_9019

*Paikalla on lisäkseni pitkän linjan leipätaituri Arja-Elina Laine Makujen Päiväkirja -blogista, Tiskivuoren emäntä Heidi ja Siskot kokkaa -blogin Nelle.*

© 2018 Haarukkavatkain

Theme by Anders NorenUp ↑