Juu, hengissä ollaan, vaikka blogin puolella ei ole tapahtunut just yhtään mitään. Iloinen asia on tietysti se, että on ollut töitä, joihin resepti-ideansa on voinut upottaa.

Pea pesto

Se kuuluisa kotivara

Viime viikkojen aikana on termi kotivara tullut kaikille tutuksi ja sen toteuttamista on päästy harjoittelemaan ihan äärimmäisyyksiin saakka. Muistaakseni silloin aikoinaan, kun olen kotitalousopeksi opiskellut, ei kotivarassa tainnut olla kyse vessapaperin hamstraamisesta tai toisten ostoskärryistä tavaran viemisestä (tätäkin on ilmeisesti tapahtunut!), vaan siinä kuinka JÄRKEVÄSTI varaudutaan tilanteeseen, jossa kauppaan ei pääse 72 tuntiin.

Tämmöisen ruoka-alan ihmisenä perisyntinä on se, että kuivakaappi, jääkaappi ja pakastin tursuaa tavaraa ja kuivakaapin hyllyjen kantoraja alkaa uhkaavasti lähestyä kriittistä tilannetta. Eli sitä kotivaraa on ihan omasta takaa! Tietysti se kuivahiiva oli sitten loppunut, niin meiltä kuin kaupastakin, joten ihan täydellinen ei tuo varustus ole leipomista silmällä pitäen, mutta veikkaan, että selvitään.

Mielummin herne pakastimessa kuin nenässä

Ja kun tuosta pakastimesta oli puhe, löytyy meidän pakastimen uumenista aina aika satavarmasti pinaattia ja herneitä. Olen tainnut tästä ennenkin mainita, mutta pakasteherneet ovat ehdottomasti kaikkein aliarvostetuin kasvispakaste. Tästä syystä minun kotivaraohjeeni onkin niistä tehty.

Se mikä tekee tästä hernepestosta niin hyvän kotivaran on se, että siihen voi laittaa vähän mitä kaapista sattuu löytymään – pinjansiementen tilalla voi käyttää auringonkukansiemeniä tai vaikka hasselpähkinöitä. Parmesaanin korvaat pecorinojuustolla tai hätätapauksessa vaikka tuorejuustolla. Erilainenhan siitä toki tulee kuin perinteisestä basilikapestosta, mutta ei anneta sen häiritä, koska maku ratkaisee.

Feta on tässä ohjeessa täysin vapaaehtoinen, vaikkakin hyvä lisä. Fetaa meillä on kans aika usein jääkaapissa, sillä jos et ole aiemmin huomannut, niin fetajuustoissa on uskomattoman pitkät päiväykset! Suolainen, vakuumiin pakattu juusto säilyy yllättävän pitkään ja siksi sopii hyvin peruskotivaratarvikkeeksi.

Vinkki! Voit valmistaa peston joko isossa morttelissa tai sauvasekoittimella. Tein omani morttelissa ja jätin rakenteen aika rouheaksi, mutta voit tehdä pestosta sileämmän jos haluat.

Pasta with pea pesto and feta

Hernepestopasta

4 annosta

1 ps (200 g) herneitä (pakaste)
3/4 dl pinjansiemeniä tai muita siemeniä/pähkinöitä
30 g parmesaanijuustoa tai pecorinoa
1 pieni valkosipulinkynsi
1/2 dl oliiviöljyä
1/4 tl sormisuolaa
1/4 tl mustapippuria myllystä

400 g spagettia (käytin täysjyväspagettia)
100 g fetajuustoa

  1. Sulata herneet siivilässä juoksevan veden alla. Valuta hyvin.
  2. Paahda pinjansiemenet kuivalla pannulla. Raasta parmesaanijuusto ja valkosipulinkynsi.
  3. Jauha mortelissa ensin pinjansiemenet ja lisää sitten herneet parissa erässä. Murskaa herneet rouheiksi.
  4. Sekoita joukkoon juusto, valkosipuli, öljy ja mausteet. Jatka sekoittamista, kunnes kaikki ainekset ovat sekaisin. Lisää öljyä tarvittaessa (tai juustoa, jos haluat vahvemman juuston maun.)
  5. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan ja ota 1 dl keitinvettä talteen ennen kuin valutat pastan.
  6. Sekoita pesto kuuman pastan joukkoon, notkista tarvittaessa keitinvedellä.
  7. Jaa pasta lautasille ja murenna päälle fetajuustoa. Jos sinulla on kotona tuoreita yrttejä, kuten minttua tai basilikaa, ne sopivat tähän myös.

Muuta herneestä? Kokeile vaikkapa turskaa hernevinegretillä. Helppoja pastaruokia: parsa-mascarponepasta tai uunissa paahdettu myskikurpitsa-chorizopasta.

Pst. Ota seurantaan ruokatoimittajien yhdistyksen facebook-sivu, sieltä löydät lähiviikkojen aikana vinkkejä helppoihin kotiruokiin!