Haarukkavatkain

Ruokablogi

Category: Ruokapuhetta (page 2 of 3)

Hvala Kroatia! (Kiitos Kroatia!)

Croatian white wine with noce views

YHTEISTYÖSSÄ VISIT CROATIAN KANSSA

Tämän postauksen kirjoittaminen on long over due, kuten kolmannella kotimaisella tavataan sanoa, sillä pääsiäismatkastamme Kroatiassa on kulunut kohta jo puoli vuotta! Toisaalta, ensi viikolla vietetään ainakin täällä etelässä syyslomaviikkoa ja veikkaanpa, että Split saattaa olla monella pitkän viikon lopun kohteena ja miksipä ei olisi, sään siellä pysytellessä edelleen reippaasti yli 20 asteen.

Lähdimme Kroatiaan viettämään ystävämme nelikymppisiä (vai oliko se kolmekymppisiä?) ja isolla porukalla suuntasimme kiirastorstaina Splitistä kohti Baška Vodan kylää ja siellä meitä odottavaa luksusvillaa. Sitä ennen vietimme kahdestaan pari päivää Splitissä, jossa Kroatian matkailun edistämiskeskus oli meille järjestänyt kaksi lounasta sekä ruoka-aiheisen opastuskierroksen paikallisen oppaan johdattamana.

Juttua Baška Vodan reissustamme ja upeasta talosta, jossa saimme pääsiäisen viettää, löydät Gian ja Miikan Matkakuumetta-blogista. Ja sattuipa niin hienosti, että kiitos Gian ja Miikan kirjoittaman jutun, saimme kutsun vierailla villassa toisenkin kerran. Uusi matka on luvassa huhtikuun lopulla. (Kuvittele tähän kohtaan sellaista pientä innostunutta kiljuntaa!)

Views from the palace terrace

Tämä postaus on kuitenkin ruokapainoitteinen ja se ei varmasti ole mikään yllätys! Paljon tuli otettua kuvia vanhoista taloista,  hämäristä pittoreskeista kujista, pyykkinaruista ja lampuista, mutta ne jätän nyt väliin. Onpahan sitten jotain uutta nähtävää, jos Splitin suunnalle lähdette!

Yövyimme Splitissä pienessä hotellissa nimeltä Abokamento Boutique Rooms, joka oli aivan vanhan kaupungin ytimessä.  Abokamento ei ole osa mitään hotelliketjua vaan sitä pyöritti superystävällinen ja huomaavainen nuorimies Marin, joka tuntui todellakin olevan asiakaspalvelussa elementissään. Hotellin alakerrassa oli mainio Bokeria-ravintola ja viinibaari, jossa nautimme aamupalamme ja tuloiltana myös illallisen. Vahva suositus!

Tässä kohtaa on erikseen mainittava miten ystävällisiä kroatialaiset ovat! Sellaista aitoa ystävällisyyttä ja avuliaisuutta, ilman välimerenmaissa joskus esintyvää tunkeilevaisuutta.  Apua saimme joka kerta, vaikka aina ei yhteistä kieltä oikein löytynytkään. Toki turismi on Kroatiassa vasta kovassa nousussa ja pidempään turistimekkoina olleiden paikkojen kyllästymistä turismiin ei Kroatiassa vielä ole havaittavissa. Huhtikuussa turistikausi oli vasta alkamassa, joten sekin varmasti vaikutti kokemukseemme.

Restaurant Bokeria in Split

Splitissä parhain anti on vanhassa kaupungissa ja meren rannalla. Kaupungin pohjoispuolella on valtava puistoalue, Marjan, jossa on kuulemma hyvä uimaranta ja se on erinomainen piknikohde. Meillä ei valitettavasti ollut aikaa käydä tuolla puistossa, mutta jos sää ja aika sallii, niin paikka on varmasti matkan arvoinen.  Splitistä kulkee myös useita laivalauttoja lähisaariin sekä Italian puolelle Anconaan. Kannattaa kuitenkin varautua siihen, että off season -aikaan lauttoja kulkee harvemmin.

Saavuimme Spilitiin pari päivää ennen pääsiäistä ja ilma oli ihanan lämmin. Turisteja oli jo jonkin verran, mutta toisin kuin Gia ja Miika, me emme tuolloin juurikaan suomalaisiin törmänneet. Asia olikin sitten ihan toinen pääsiäisen jälkeen. Vanhan kaupungin keskusta oli täynnä suomalaisia turreja ja sanoinkin J:lle, että ihan kuin Tallinnassa oltaisiin. Ikävä kyllä.

Beautifull wall in Apetit, Split

Ensimmäiselle päivälle meille oli järjestetty lounas kehutussa ravintola Apetitissa. Enpä arvannut, että jaamme lounaamme yli kahdenkymmenen aasialaisen kanssa… Ravintola oli täpöten täynnä ja kun jututimme omistajaa, hän kertoi että tällaisia seurueita heillä on kesäisin ihan järjestään. Kanssamme ruokaillut ryhmä oli kotoisin Etelä-Koreasta ja ilmeisesti he tekivät bussilla samaa kiertomatkaa, kun joku eteläkorealainen, paikallisesti supertunnettu poptähti oli tehnyt.

Valitettavasti emme ehkä saaneet lounaalla parasta käsitystä ravintolan tasosta: alkuruoaksi tarjottiin valtavat lautaselliset sellaista perussalaattia, joka koostui lehtisalaatista, tomaatista ja kurkusta.  Pääruoaksi valitsimme kokonaisena paistettua meribassia, joka itsessään oli hyvää, mutta ei mitään maailmoja mullistavaa. Toinen pääruokavaihtoehto olisi ollut lihapata, mutta lämpötilan hipoessa +25 astetta ei lihapata oikein jaksanut innostaa.  Ravintolan iltalista kuulosti hyvältä ja siinä italialaisen ruokakulttuurin vaikutus näkyi vahvasti. On ehkä yllättävää, että erilaiset pastat ja risotot ovat tärkeä osa kroatialaista ruokakulttuuria. Erityisessä asemassa on mustanpuhuva ja syvänmakuinen mustekalarisotto, jota saimme matkamme aikana pariinkin otteeseen maistaa.

Kiirastorstaina saimme oppaaksemme ihastuttavan Vjeranin Splitin matkailutoimistosta. Hän johdollaan suuntasimme ensin kalahalliin. Suurin vilske  hallissa oli jo takana päin, mutta saimme silti ihastella jos jonkin näköistä merenelävää. Tämä nykyinen kalahalli on rakennettu vuonna 1860. Edellinen halli oli rakennettu lähemmäs rantaa, jolloin käytännössä kalastajat vain nostivat kalat suoraan veneestä halliin. Uusi halli ei kovin kaukana ole rannasta sekään. Hauska knoppitieto, jonka Vjeran meille kertoi liittyy rikkiin. Tuo ranta-alue on nimittäin sellaista, että maaperästä erittyy rikkiä ilmaan. Rikki puolestaan vaikuttaa siihen, että kärpäset karttavat aluetta. Näin ollen kärpäsiä ei myöskään pyöri kalojen ympärillä. Kätevää! Kerrotaan myös, että Diocletianus olisi valinnut Splitin alueen valtakunnakseen juuri rikin vuoksi, sillä hän hoidatti reumaansa rikkikylvyissä. Kalahallista kun kävelee suoraan lahden poukamaan, ei rikin hajulta voi välttyä, mutta muutama metri sivummassa on ilma taas raikasta.

 

Seuraaavaksi suuntasimme Splitin torille (green market) tutustumaan paikallisiin raaka-aineisiin.  Valtaosa torimyyjistä oli jo eläkeiän ohittaneita mammoja ja pappoja ja mietin aluksi, että miten kauan tällainen toritoiminta jatkuu, jos viljely on ikäihmisten harteilla? Kun juttelimme Baška Vodassa meille taloa vuokranneen perheen tyttären kanssa, hän kertoi, että heillä on myös kauppapuutarha, jonka toimintaan koko perhe, pikkuveljeä ja mummoa myöten, osallistuvat. Eli todennäköisesti, kun peltotyöt ja muut raskaat toimet ovat isovanhemmille liikaa, siirtyvät he torille myymään. Näin ainakin päättelin!

Torilla oli kevätsesonki parhaimmillaan ja pysähtelin melkein joka kojulla. Vjeran ystävällisesti tulkkasi ja sain luvan ottaa kuvia niin tuotteista kuin myyjistäkin. Villivihanneksia oli myynnissä todella monessa kojussa – oli villiparsaa, voikukkaa, fenkolia, rucolaa… Myös paikallisten suosikkia mangoldia myytiin valtavina nippuina. Mukaani tarttui lähes kaikkea! Mangoldi on muuten tärkeä raaka-aine paikallisesssa suolaisessa piirakassa, soparnikissa, jonka alulähteet sijoittuvat Splitin lähelle Poljican kylään. Soparnik paistetaan valtavaksi, ohueksi piiraksi ja se on erinomainen välipala!

Soparnik - croatian swiss chard pie

 

Toinen erikoisuus, johon torilla törmäsimme oli carob eil johanneksenleipäpuu. Carob-hedelmä näyttää vähän ylikypsältä, kuivuneelta banaanilta, jonka päältä on rekka ajanut! Monelle carob saattaa olla tutumpi jauhemuodossa kuin kokonaisena kuivattuna hedelmänä. Vjeran kertoi meille, että hänen lapsuudessaan suklaa oli harvinaista herkkua, mutta carobia kasvoi lähes jokaisessa pihassa, joten sitä syötiin makean himoon ja suklaan korvikkeena. Pitihän sitä sitten ostaa (valtava pussillinen) ja testata mitä porukkamme oli siitä mieltä. Suurta ihastusta ei carob aiheuttanut. Kova kuori ja sisällä olevat isohkot siemenet herättivät vähän ihmetystä. Mausta saa kyllä kiinni sen, miksi sitä käytettiin suklaan korvikkeena, ja se näyttäisi edelleen luontaistuotemarkkinoinnissa kulkevan kaakaon ja suklaan korvaajana.

carob

carob eli johanneksenleipäpuu

Meillä oli Vjeran seurassa ilo tutustua myös paikalliseen ravintoloitsijaan, jonka kanssa juttelimme pitkät tovit siitä mitä ruokamaailmassa juuri nyt tapahtuu ja mitä kroatialaisessa ruokakulttuurissa on parhaillaan menossa. Muutoksen tuulet puhaltavat myös kroatialaisessa ruokaperinteessä ja se mitä itse huomioimme, oli kova yritys saada annoksia hienoimmiksi. Vähän sellaista kuin Suomessa joskus 90-luvun vaiheessa – kaikenlaista turhaa pipertämistä ja kikkailua, raaka-aineiden ja ruoan maun jääden ulkonäön alle. Lohduttelin, että suunta varmasti heilläkin muuttuu ja paluu paikallisiin raaka-aineisiin kyllä vielä tapahtuu.

Ja todella toivon niin, sillä Jozen konobassa saimme maistaa niin herkullista tonnikalasalaattia etten ole aiemmin syönyt. Tonnikala oli kylmäsavustettua ja sen kanssa tarjottiin ohuttakin ohuempia sitruunaviipaleita, salaattia, oliiveja ja Visin saarelta poimittuja ja suolaan säilöttyjä kapriksia! Söimme Jozen konobassa vielä lähtöpäivänämme tätä samaa salaattia ja pääruoiksi valitsimme risottoja: minä mangoldilla ja mies merenelävillä. Todella mainioita annoksia molemmat.

Tonnikala totta kai nosti puheeksi kalastuksen ekologisuuden ja Vjeran kertoi, että tilanne Adrianmeren puolella on vaikea. Muutama kesä sitten kalakanta oli todella vähissä ja turistien into syödä paikallista kalaa huipussaan. Tilanne johti siihen, että ravintolat hankkivat omia veneitä, joilla he ajoivat merelle kala-aluksia vastaan ostamaan kalat ennen kuin veneet pääsivät edes rantaan saakka. Kroatian rannikon runsas saaristo on otollista aluetta kaloille, kun taas Italian puolella saaria on vähemmän ja näin ollen myös kalakanta pienempi. Tämä on johtanut siihen, että italialaiset tulevat Kroatian puolelle ostamaan kalojaan.

Konobat ovat paikallisia pieniä ravintoloita, joihin Kroatiassa törmää usein. Konoba-nimeä ei voi kuitenkaan käyttää kuka vaan ravintolastaan, vaan ravintolan listalta on löydyttävä tiettyjä perinteisiä ruokia ja siellä on oltava valkoiset pöytäliinat! Varsinaisen lounaamme tuona päivänä nautimme Konoba Varosissa, joka on yksi vanhimmista konobista Splitissä. Lounaaksi valitsimme mustekalarisottoa sekä paikallista erikoisuutta, pašticadaa. Pašticadasta tuli mieleen vähän äidin 80-luvulla valmistamat luumutäytteiset possurullat. Tosin tämä ruoka valmistetaan vasikasta ja liha haudutetaan luumukastikkeessa, joka maustetaan punaviinilla. Pašticada tarjoillaan perunamykyjen kanssa.

Tässä kohtaa on ehkä syytä varoitella annosten koosta. Ne ovat valtavia. Ihan hävetti siinä oppaamme edessä olla ja todeta, että minä en mitenkään pysty syömään koko tätä lihamäärää, en vaikka kuinka yritän. Oppaamme Vjeran totesikin, että suuret annokset kuuluvat kroatialaiseen ruokakulttuuriiin. Eräs paikallinen trendikäs ravintola joutui hiljattain lopettamaan, koska paikallisten mielestä annosten hinta ja koko eivät vastanneet odotuksia. Kyselin vähän, että miten ruokailu ja ruoka-ajat ylipäätään arkena hoituvat? Vjeran kertoi, että lounas on yleensä kevyt ja usein jonkin sortin leipä tai leivonnainen ja se haetaan paikallisesta leipomosta. Isoin ateria syödään kotona viiden maissa. Arkena syödään paljon kasvisruokia ja perjantaisin katolisen perinteen mukaan kalaa. Viikonloppuisin kokoonnutaan usein yhdessä perheen ja suvun kanssa syömään, silloin usein on lihaa tarjolla.

Wild asparagus

Olimme todella iloisia siitä, että saimme jakaa tuon kiirastorstai-aamupäivän Vjeranin kanssa. Moni asia olisi jäänyt ihmettelyn tasolle ja emme olisi ikipäivänä löytäneet Jozen konobaan. Ruokailoittelu ei toki tuohon loppunut, sillä villassamme herkuttelimme paikallisilla raaka-aineilla joka päivä ja matkan kruunasi synttärisankarille järjestetty illallinen, jonka talon omistajat meille valmistivat.  Ja kun mainitsin niistä isoista annoksista… he laittoivat ruokaa pienelle armeijalle! Odotukset ovat korkealla seuraavaa matkaamme varten. Sen voin taata, että luvassa on hyvää ruokaa ja juomaa upeissa maisemissa!

 

Visit Croatia tarjosi meille lounaan Apetit-ravintolassa ja Konoba Varosissa sekä opastetun kierroksen Splitissä. Kiitos heille!

***********************************

Thank you Visit Croatia for the lunches at Apetit and Konoba Varos. Also warm thanks to our expert guide Vjeran, who truly made the trip exceptional!

 

Pari sanaa kesäkurpitsasta

Kesäkurpitsa – tuo kasvismaailman ankeuttaja. Se on kuin sateinen harmaa marraskuun päivä tai unettavan monotoninen ja rutikuiva radioääni.  Kesäkurpitsassa ei ole mitään inspiroivaa, innoittavaa ja ennen kaikkea, siitä puuttuu maku.

Zucchini tops and parmesan broth by Gabrielle Hamilton

Pahimmillaan kesäkurpitsa on sellainen kotipuutarhassa ylisuureksi mötikäksi kasvanut halko, mikä sopisi paremmin Retu Kivisen käteen kuin ruokalautaselle. Liian kylmässä säilytettynä kesäkurpitsaan saa vielä mukavan karvaan maun. Onhan se ihan kiva ohueksi höylättynä ja marinoituna, paistettuna tai raakana, mutta milloin ihan kiva on ollut positiivinen ilmaus? Muutoin tuo kesäkurpitsa tahtoo olla sellainen tilkekasvis keittiössämme. Sitä tulee laitettua ruokiin, kun ei oikein keksi mitä muuta laittaisi, mutta jotain lisävolyymiä ruoka tarvitsee.

Joten näistä lähtökohdista on ehkä yllättävää, että päädyin valitsemaan hävikkifestareiden näytöskeittiön raaka-aineeksi kesäkurpitsan!  Oli minulla oikeastaan yksi taka-ajatus. Halusin nimittäin päästä testaamaan Gabrielle Hamitonin Prune-kirjasta muutamaa ohjetta ja näin kätevästi osallistua myös keittokirjahaasteeseen! Multitasking, whoop!

Olen tätä Prune-kirjaa selaillut ja pysähtynyt lukemaan Gabriellen ajatuksia useampaan otteeseen. Olen ihaillut hänen intohimoista suhtautumistaan raaka-aineisiin ja sitä kuinka hänen äänensä kuuluu kirjan sivuilta. Ja löysin Gabriellesta keittiöhengenheimolaisen, joka rakastaa järjestystä ja jonka mielestä on ”It’s great to be classic and not trendy!”

Kun mainitsin, että Gabriellen ääni kuuluu kirjan sivuilla, niin todellakin! Hän nimittäin esiintyy  The Mind of  a Chef-sarjan uusimmissa jaksoissa ja kun katsoin ensimmäisen jakson, tuntui kuin olisin törmännyt vanhaan tuttuun, niin tunnistettava tyyli hänellä on. Juuri tästä syystä pidän esimerkiksi Nigel Slaterin kirjoista, jotka tunnelmallisuudessaan ja kertojaäänessään ovat vailla vertaansa.

Prune-kirjassa on mainio osuus nimeltä Garbage. Siinä Gabrielle ohjeistaa mitä kaikkea (ammatti)keittössä syntyneille jämille ja jätteille voi tehdä.  Ensimmäinen ohje, joka suorastaan hyppäsi silmilleni, oli Parmesan Broth. Tämä umamia pursuava liemi valmistetaan parmesaanin kannoista ja vedestä. Meillä suur-pastasyömäreillä kuluu parmesaaania aika hurjaa vauhtia ja niitä kantapaloja tulee jemmailtua jääkaappin. Aina ei niitä kuitenkaan muisteta lisätä tomaattikastikkeisiin hautumaan, joten tämä liemi on hyvä tapa käyttää kerralla isompi määrä kantapaloja. Liemestä tulee todella täyteläisen ja vahvan makuista. Mietin, että se sopisi vaikka oikaistuun cacio & pepe -pastaan tai liemipohjaksi paistetuille sienille (lue: tateille).

Toinen ohje, johon tartuin oli Zuccini Tops, kesäkurpitsatalkoiden henkeen. Nimensä mukaisesti ohjeessa on kyse kesäkurpitsojen kannoista. Tämä ohje saattaa olla mieleen kesäkurpitsoja kasvattavalle ja säilövälle, sillä kantoja niistä jää yli. Aivan superhelppo valmistaa ja kesäkurpitsan kannat voi tarjota kuumina hyvän oliiviöljyn kanssa tai tämän parmesaaniliemen kanssa kuten minä tein. Tärkeintä tässä ohjeessa on se, että kannat ovat hyväkuntoisia ja mukana on myös hieman kesäkurpitsan lihaa, pelkkä kantanappi yksistään ei siis riitä.

#suurikeittokirjahaaste  #kesäkurpitsatalkoot  #hävikistäherkuksi

 

Parmesaaniliemi

Kaiva jääkapista parmesaanin kannat ja laita ne kattilaan. Lisää vettä, niin että kannat peittyvät kunnolla (vettä saa olla n. 10 cm kerros). Keitä hiljalleen poreillen ilman kantta, kunnes maitorasva alkaa helmeillä pinnalla ja maku on täyteläinen. Tähän menee  1-1 1/2 tuntia. Siivilöi liemi ja jäähdytä. Liemen voi hyvin pakastaa.

Kesäkurpitsan kannat

vähintään 8 kesäkurpitsaa
vettä
suolaa

Leikkaa kesäkurpitsoista kannat niin, että mukaan tulee myös vähän kesäkurpitsan lihaa. Siisti kannoista tummat kohdat pois ja nosta ne kattilaan. Kaada päälle vettä niin että kannat kunnolla peittyvät. Lisää reilusti suolaa. Kuumenna kiehuvaksi ja alenna sitten lämpöä. Keitä hiljalleen noin 10 minuuttia, kunnes kannat tuntuvat pehmeiltä. Kokeile kypsyyttä bambutikulla tai veitsen terällä. Valuta varovasti ja asettele kannat pienelle lautaselle yhteen kerrokseen. Valuta lautaselle parmesaanilientä tai oliiviöljyä ja anna kuumien kantojen imeä itseensä lientä / öljyä. Ripottele päälle sormisuolaa ja tarjoa lämpiminä.

Molemmat ohjeet ovat kirjasta Prune. Gabrielle Hamilton. Random House.

  • Korjattu Chef’s Table The Mind of a Chefiksi.

Eräs kasviskohtalo ja Hävikkifestarit

 

YHTEISTYÖSSÄ HÄVIKKIFESTARIT

Ensi viikonloppuna järjestetään Teurastamolla Hävikkifestarit, jossa keskustellaan paljon mm. siitä kuinka ruokahävikkiä voitaisiin vähentää. Paikalla voi nauttia hävikkilounaasta, tutustua eri toimijoiden infopisteisiin sekä tulla seuraamaan meidän ruokabloggaajien näytöskeittiöitä, joissa hävikkiraaka-aineista valmistetaan ruokaa. Luvassa on rautaisannos tietoa, vinkkejä ja herkullisia maistiaisia.

Omana aiheenani on kasviksista ja hedelmistä aiheutuva hävikki otsikolla ”Väsähtänyt salaatti ja muita kasviskohtaloita.” Ja tässä yksi sellainen, kasviskohtalo.

Helpoin tapa vähentää kotona tapahtuvaa ruokahävikkiä on ostaa vähemmän, suunnitella paremmin ja pitäytyä tehdyissä suunnitelmissa. Kuulostaa iisiltä eikö vain? Elämä ei valitettavasti aina mene kuten suunnittelee ja hyväksi aiotut ruokasuunnitelmat voivat hetkessä muuttua – joku sairastuu perheessä, on pitkiä työpäiviä, ruoanlaitto ei innosta, tulee iltamenoja… Ja tällaiselle ruokaihmiselle voi iskeä kaupassa satokausisokeus.

Tiedätkö tunteen, kun astut kaupan hedelmä- ja vihannesosastolle ja kaikki, siis aivan KAIKKI, näyttää tuoreelle ja houkuttelevalle? On lehtikaalia, mustakaalia, just sopivan kokoisia kyssäkaaleja, upeita punajuuria naatteineen ja hei, mitäs nää on? Söpöimpiä kesäkurpitsoja koskaan! Ja noi nauriit – niistä sais kaikkea kivaa! Oliko tuolla vielä juuresellerikin naatteineen? En kestä!

The time of year when there is abundance of vegetables

Kaupasta lähtiessä kädet venyvät ainakin 10 cm, kun kauppakassit on sullottu täyteen satokauden herkkuja. Kotiin päästessä pieni hiki nousee jo otsalle, kantamisesta kyllä, mutta myös siitä, että mihinkäs nämä kaikki ihanuudet laitetaan? Pienessä jääkaapissa on vain yksi laatikko, jonne samaan lämpötilaan pitäisi survoa niin kaalit, juurekset kuin marjatkin, salaateista puhumattakaan. Jonkin sortin logistiikkainsinöörin taitoja tarvitaan, kun yritän saada laatikkoon kaikki mahtumaan. Kesäkurpitsat päätyvät laatikon pohjalle, jotta eivät laatikkoa avatessa nirhaudu, kovimmat juurekset tungen päällimmäiseksi. Pieni tönäisy ja laatikko menee kiinni, just ja just.

Ja sitten tulee se arki ja kaikki loistokkaat suunnitelmat kasvisten pään menoksi valuvat viemäriin. Niin käy pian myös niille alimmaiseksi survotuille kesäkurpitsoille, jotka ovat pitkän varastoinnin lisäksi kärsineet  ei niin optimaalisesta säilytyslämpötilasta. Huono omatunto kolkuttaa, joka kerta, kun avaan jääkaapin. Ne suloiset punajuuret ja nauriit huutelevat siellä, että huhuu? Onko rouva ruokabloggaajalla hetki aikaa keskustella ruokahävikistä?

Nyt on, sanon minä.

Jotain on tehtävä ja se alkaa tästä! Kaivan kesäkurpitsat laatikosta ja pelastan ne bioastialta, vielä kun ehdin!

No mitäkö niille kesäkurpitsoille tein? Se selviää Hävikkifestareiden näytöskeittiössä.  Näytöskeittiöihin voit ilmoittautua täältä:

https://www.lyyti.fi/reg/Bloggareiden_Naytoskeittiot_Havikkifestareilla_9019

*Paikalla on lisäkseni pitkän linjan leipätaituri Arja-Elina Laine Makujen Päiväkirja -blogista, Tiskivuoren emäntä Heidi ja Siskot kokkaa -blogin Nelle.*

Kuuma ilta Tabascon merkeissä

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ

Different kind of Tabasco sauces

 

Ensi vuonna tulee 150 vuotta täyteen siitä, kun maailman laajuisesti tunnettua Tabasco-kastiketta alettiin valmistaa Avery Islandilla Lousianassa.

Minulla oli pari viikkoa sitten ilo osallistua Tabasco-brändilähettiläs Richard McCormickin järjestämälle illalliselle yhdessä Jotain Maukasta -Marin ja Kamera&Kauha-blogin Antin kanssa. Richard oli Tabasco-lähettiläänä saanut ainutlaatuisen tilaisuuden päästä vierailemaan Avery Islandilla, jossa Tabascoa edelleen valmistetaan McIlhennyn perheen johdolla. Richard kertoi, että kaikki yrityksessä mukana olevat perheen jäsenet osallistuvat kokonaisvaltaisesti yrityksen toimintaan ja kaikkien heidän tulee hallita jokaikinen Tabasco-kastikkeen valmistukseen, pakkaukseen ja myyntiin liittyvä työvaihe. Todellinen perheyritys siis edelleen!

Tabasco's brand ambassador from Finland, Richard McCormick

Chilien ystävänä minua kiinnosti tietysti kuulla, että mitä chililajikkeita kastikkeisiin ylipäätään käytetään ja miten valmistus tapahtuu? Olinkin aika yllättynyt kuullessani, että alkuperäisen Tabasco-kastikkeen chilinä käytetään vain yhtä chiliä – nimittäin capsicum frutens -chiliä, jonka siemenet yrityksen perustaja Edmund McIllhenny toi aikoinaan mukanaan Meksikosta tai Väli-Amerikasta. Tätä pensaspaprikan lajiketta on myöhemmin kutsuttu myös nimellä Tabasco-chili.

Itse kastikkeiden valmistus tapahtuu Avery Islandilla, mutta Tabascon suosion kasvettua ei kaikkia kastikkeisiin tarvittavia chilejä voida enää kasvattaa paikan päällä. Tällä hetkellä Avery Islandilla kasvatetaan ainoastaan ns. siemenchilejä, joiden siemenet viedään kasvamaan Tabascon sopimustiloille, jotka sijaitsevat ympäri maailmaa. Chilit poimitaan edelleen käsin ja vasta sitten, kun ne ovat täysin kypsiä. Oikealla kypsyysasteella taataan tuotteen tasalaatuisuus riippumatta siitä missä päin maailmaa chilit kypsyvät. Sopivan kypsyyden määrittämistä helpottaa alla olevassa kuvassa näkyvä väritikku. Chilin väriä verrataan tikkuun ja jos ne vastaavat toisiaan, ovat chilit valmiita poimittaviksi.

Ripe chilies are bright red

 

Chili paste after 3 months in oak barrels

Kastikkeen valmistukseen käytetään koko chilipalko ja chilit murskataan samana päivänä, kun ne ovat poimittu. Muista chilikastikkeista poikkeavan Tabascosta tekee se, että murskaamisen jälkeen chilimassa laitetaan tekeytymään tammitynnyreihin, joissa se saa kypsyä suolakuoren alla kolmen vuoden ajan!

Saimme illallisella maistaa kahta eri-ikäistä chilimäskiä – vuoden ikäistä sekä tätä kolme vuotta kypsynyttä ja olihan niissä eroja. Vuoden kypsynyt mäski oli selvästi kirpeämpi, raikkaampi ja terävän chilinen. Vanhempi mäski oli aluksi pehmeämmän makuinen, kunnes salakavalasti chilin polte kasvoi ja pian huokailimme hikeä otsalta pyyhkien. Posket punoittivat vielä monta tuntia maistamisen jälkeenkin!

Kun mäski on kypsynyt tammitynnyreissä riittävän kauan, suorittaa joku McIlhennyn perheen jäsenistä laaduntarkastuksen. Hyväksyttyyn mäskiin sekoitetaan sitten tislattua viinietikkaa, jonka jälkeen seoksen annetaan maustua nelisen viikkoa. Tämän jälkeen chilien kuoret, hedelmäliha ja siemenet suodatetaan pois. Tälle ylijääneelle massalle on myös kysyntää, sillä se myydään elintarviketeollisuudelle lihamarinadien ynnä muiden tahnojen valmistamiseen. Lopuksi kastikkeeseen lisätään vain suola, joka on muuten sekin paikallista ja peräisin Avery Islandin omasta suolakaivoksesta. Eli ei siis kovin montaa raaka-ainetta tarvita tähän varmasti maailman tunnetuimman chilikastikkeen valmistukseen.

Matching food w/ Tabasco sauces

Ennen Richardin valmistamaa illallista saimme vielä maistaa tabascokastikkeita yhdistettynä erilaisiin ruokiin. Emäntämme Ida, Arvid Nordqvistilta, oli koonnut kivan kattauksen neljästä tabasco-kastikkeesta, joista miedoin ja raikkain on vihreä Tabasco. Tämä kastike valmistetaan jalapenoista ja se oli nappivalinta guacamolen maustamiseen.  Tosi monikäyttöinen kastike, ihan mihin vaan!

Toinen kastike, jota maistoimme, oli Chipotle Tabasco. Tätä kastiketta varten jalapenot savustetaan pekaanipuun savussa. Chipotlen savuinen maku toimi ihanasti majoneesissa nachojen kanssa. Chipotlessa on jo tulisuutta pikkuisen enemmän vihreään kastikkeeseen verrattuna, mutta silti vähemmän kuin perinteisessä Tabascossa, jota maistoimme seuraavaksi. Bloody Mary -drinkkiä ei voi tarjota ilman Tabascoa ja miksipä klassikkoa muuttamaan!

Vaikka chipotle onkin yksi lempichileistäni, niin viimeinen makupari vei kyllä sukat jalasta. Habanerosta valmistettu Tabasco oli yhdistetty silkin pehmeään mutakakkuun. Voi pojat! Ihan täydellistä! Habaneron oma hedelmäisyys sopi tumman suklaiseen makuun mainiosti. Ida kertoi, että habanerokastiketta valmistettaessa oli haettu makuja Karibian suunnalta ja voin kyllä allekirjoittaa tämän. Kastiketta yksinään maistessani toi se elävästi mieleeni Jamaikan suunnalta tulleiden työkaverieni kokkaamat ruoat Lontoossa.

Italian rose wine was a good match!

Entä sitten illallinen? Aloitimme Richardin versiolla jenkkiklassikko Cobb-salaatista, jota hän oli tuunannut lehtikaalilla. Cobb-salaatti sai potkua vihreästä Tabascosta ja sitä oli käytetty niin kastikkeessa kuin lehtikaalinkin maustamiseen. Seuraava ruoka oli versio Po-Boysta eli lousianalaisesta katkarapuleivästä, jonka kastike oli maustettu perinteisellä Tabascolla. Mielenkiintoinen iltamme päättyi tuhtiin maissikakkuun, jonka kanssa tarjottiin habanerokastikkeella terästettyä suklaakastiketta ja mascarponevaahtoa.

Tämän enempää en ruoista aiokaan kertoa, sillä seuraavaksi on luvassa meidän omat kokeilumme Richardin ohjeista. Sen voin paljastaa, että Mari vastaa alkuruosta, Antti pääruoasta ja minä pääsen maissikakun kimppuun. Monta syytä siis seurata meitä niin instassa, facabookissa kuin blogeissakin. Saatatpa vielä päästä itsekin maistamaan Tabascon monipuolisia makuja!

Kiitos mukavan tulisesta illasta Richard McCormick ja Tabasco!

Taste of Helsinki -safarin top 3

Sisältöyhteistyössä Taste of Helsinki

Menu for the Taste of Helsinki safari

 

Enää vajaa kolme viikkoa ja sitten Suomen paras ruokatapahtuma, Taste of Helsinki, on täällä taas!

Pari viikkoa sitten julkaistiin tämän kesän Taste of Helsinkiin osallistuvien ravintoloiden menut ja sanonpa vaan, että nälkä ei jää tänäkään vuonna. Sen voin ihan kokemuksen syvällä rintaäänellä todeta, sillä pääsin mukaan Taste of Helsingin järjestämälle ruokasafarille, jossa kiersimme kuusi tapahtumaan osallistuvaa ravintolaa, söimme ilolla kahdeksan erinomaista ruoka-annosta ja nautimme sopivan määrän laadukkaita viinejä. Nopeammat (siis kaikki muut paitsi minä!) ovatkin jo ehtineet omat arvionsa kierroksesta kirjoittaa. Kaikkien Taste of Helsinkiin osallistuvien ravintoloiden menut löydät täältä.

Ravintola Savoy

Restaurant Savoy in Helsinki

Siinä me kohtasimme, kaksi ensikertalaista. Minä ja Savoy.

Vierailu tässä klassikkoravintolassa oli minulle ensimmäinen ja sattumoisin on Savoy tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukana Taste of Helsingissä. Savoyn historia ulottuu vuoteen 1936 saakka ja Alvar Aallon suunnittelema ravintolasali ei tuottanut pettymystä tyylikkyydellään ja arvokkuudellaan. Ravintolan ilmapiiri suorastaan huokui hyvällä tavalla historiaa. Ja ei taida Helsingissä olla toista ravintolaa, josta olisi niin hienot näkymät kaupungin kattojen ylle!

Vorschmack by Savoy

Savoy tuo Taste of Helsinkiin klassikkoannoksensa Marskin vorschmackin, jota Savoyn kokki Henrik Kovanen tiimeineen keittelee yhteensä kolme päivää. Vorschmack valmistetaan edelleen alkuperäisellä reseptillä lampaasta, naudasta, rasvasillistä, sipulista ja valkosipulista. Taste of Helsinkiä varten vorschmackia haudutellaan ainakin 150 kiloa. Me vähän epäilimme, että mahtaako se riittää? Sen verran kielen mennessään vievä oli tuo annos! Kyseessä on aivan täydellinen viileän päivän lämmittäjä tai loppuillan viimeistelijä ja se on parhaimmillaan nautittuna kylmän pienpanimo-oluen kanssa. Bloggaajakollegat kehuivat myös toista aiemmin maistamaansa Savoyn annosta – mustaherukalla maustettua silakkaa Escabeche, jossa on mukana myös perunahelmiä ja tillikreemiä. Ennustan jonoja Savoyn tiskille!

Tiesitkö muuten, että voimme kiittää Savoyn katolla asustelevaa mehiläisyhteisöä siitä, että Espan puistossa ei enää kesällä haise pahalle?

Ravintola Toca

Toca on mielestäni yksi parhaista ravintoloista Helsingissä. Kuten Tocassa on tapana, otettiin meidät sydämellisesti vastaan ja jännityksellä odotimme ensimmäistä annosta. Odotukset olivat perustellusti kovat Tocan viime vuoden hitin, arancinien,  jälkeen. Ja ei petytty!

Annos nimeltä Bianco, rosso, verde herätti huomiota ulkonäöllään ja tullee varmasti olemaan yksi tapahtuman kuvatuimmista annoksista. Se piti sisällään ravioleja juustotäytteellä, jotka viimeisteltiin basilikakastikkeella ja tomaattipölyllä. Annos on saanut inspiraation Italian väreistä sekä mauista, mutta se on myös kunnianosoitus kokki Gennaron äidille. Nuo juustoraviolit olivat täydellisiä, ei niistä muuta voi sanoa, ja ihastuneita äännähdyksiä kuului vähän jokapuolelta pöytää. Toca on muuten ToH:n historiassa ensimmäinen ravintola, joka valmistaa pasta-annoksen! Onkin mielenkiintoista kuulla myöhemmin, että kuinka monta raviolia he päätyivät lopulta valmistamaan. Melko monta, veikkaan!

Jälkiruoka jatkoi taattu Toca-laatua ja se osui & upposi omaan makumaailmaani. Sitruuna, valkosuklaa, kamomilla -annos oli juuri sopivan sitruksinen ja ei liian makea, vaikka siinä olikin valkosuklaata. Annoksen makumaailma oli saanut innoituksensa Gennaron isän rakkaudesta sitruunaisiin jälkiruokiin. Myönnän, että tässä vaiheessa jo vähän liikutuin!

Collaboratio

Valdobbiadene Superiore di Cartizze DOCG Brut

Kolmas poimintani ei ole ravintola, vaan viinin maahantuoja Collaboratio ja heidän edustamansa italialainen viinintuottaja Pdc.  Saimme safarin aikana maistella monia erinomaisia viinejä sekä Andre Clòuet´n shampanjoita, mutta kaikkien juomien yli nousi tämä yksi: Valdobbiadene Superiore di Cartizze DOCG Brut. Kyse on nuoren ja innovatiivisen viinintekijän, Pietro De Contin upeasta proseccosta, joka hyppäsi kyllä minun listallani italialaisten kuohuvien kärkeen.

Proseccot ovat harvoin suosikkejani niiden päärynäisen maun vuoksi. Erityisesti, jos juoma ehtii lämmetä, maistuu se lähinnä keinotekoisesti maustetulle kotimaiselle päärynäsiiderille. Mutta tämä Cartizzen laaksossa kypsyneistä Glera-rypäleistä valmistettu cartizze oli kaikkea muuta! Se tarjottiin meille ravintola Pastorin artisokka, perinnetomaatti ja ponzu-kastike -annoksen kanssa ja vaikka annoksessa kastikkeen suolaisuus olikin mielestäni vähän yläkanttiin, toimi tämä prosecco sen kanssa loistavasti. Kyse on siis kuivan rapsakasta, pieniä kuplia tulvillaan olevasta kuohuvasta, jota maahantuoja kuvailee osuvasti “proseccojen Ferrariksi”. Rypäleiden viljely tapahtuu luonnonmukaisesti ja kaikki työvaiheet suoritetaan käsin. Suosittelen lämpimästi tutustumaan juomaan ToH -viiniteltassa ja löytyypä tämä aarre myös Alkon valikoimistakin.

Papukaijamerkki

Kolmen kärki oli tiukka ja kaikki safarin ruoat sekä juomat olivat maininnan arvoisia. Haluan kuitenkin nostaa tähän loppun vielä yhden jutun, ehkä tärkeimmän kaikista eli tapahtuman järjestäjät, Barry ja Mira MacNamaran, joiden työ tapahtuman taustalla on korvaamatonta.

Jo kuudetta kertaa järjestettävä ToH on noussut mielestäni Suomen merkittävimmäksi ruokatapahtumaksi. Se tarjoaa matalankynnyksen mahdollisuuden maistella Suomen, ja viime vuosina myös naapurimaidemme, huippuravintoloiden annoksia. Ravintoloiden menut heijastelevat ajan henkeä ja Barry kertoikin, että aluksi ei juuri kellään ollut pelkästään kasvisannoksia, mutta tänä vuonna on mukana myös puhtaasti vegaanisiakin annoksia. Vuosi 2017 on monella tapaa erilainen, muun muassa siksi, että ravintolojen listoilta ei löydy lainkaan lohta. Sen sijaan kotimaiset järvikalat ja ns. roskakalat ovat saaneet ansaitun paikkansa annoksissa.  Hurraa!

Ehdin safarin aikana vaihtaa muutaman sanasen Barryn kanssa ToH -tapahtuman järjestelyistä.  Loistava ruoka- ja juomatarjonta kantaa pitkälle, mutta se ei yksistään tee tapahtumasta menestystä. Eräs ToH:n suosion salaisuuksista on sen ainutlaatuinen henki, sillä satoi tai paistoi, niin ihmiset viihtyvät ja järjestelyt toimivat moitteettomasti. Minua kiinnostikin mistä Barry ja Mira saavat tapahtumalleen niin osaavaa ja iloista henkilökuntaa? Barry kertoi, että tapahtuman henkilökunta on pääasiassa palkattua työvoimaa ja porukasta on löytyy useita konkareita, jotka ovat olleet mukana jo alusta saakka. Onpa työporukassa mukana yksi perhekin!

Perhosta on vapaaehtoisina työntekijöinä  mukana niin palvelualan- kuin kokkipuolenkin opiskelijoita. He saavat tapahtumasta paljon hyvää kokemusta ja mahdollisuuden luoda kontakteja. Osa heistä on myöhemmin Barryn kertoman mukaan työllistynyt avustamiinsa ravintoloihin. Siitä iso peukku! Olen varma, että tapahtuman hyvä henki on omiaan luomaan houkuttavuutta osallistua mukaan myös tiskin toiselle puolelle, vaikka ihan vapaaehtoistyön merkeissä. Kuka tietää – ehkä ensi vuonna minutkin löytää nauttimasta vähän toisenlaisesta ToH:stä?

Lisää tunnelmia Taste of Helsinki -safarista löytyy mm. täältä:

Hannan soppa

Viisi tähteä

Vaimomatskua

Andalusian auringossa

Lyhyenä hetkenä

 

 

Veriappelsiineista ja vähän muustakin

Hello world!

blood oranges

En ole tipahtanut blogipallon reunalta tai heittänyt hanskoja tiskiin. Olen tehnyt töitä. Joo, tiedän, aika moni bloggaaja tekee täyspäiväisesti töitä blogin ja perherumban ohella – virtuaalinen hatun nosto heille!

Aina välillä eteen tulee kuitenkin työprojekti, joka vie niin kokonaisvaltaisesti mukanaan, ettei elämään mahdu mitään muuta. Tässä tapauksessa kokonaisvaltaisesti senkin vuoksi, että tuo projekti valtasi kotimme – oli kuvaustarvikkeita, kameratarvikkeita, taustalevyjä ja jääkaappi sekä pakastin niin täynnä tavaraa, että hyvä kun ovet sai kiinni.

Herra Koira sai myös tuta, että jotain outoa oli meneillään, kun kulku parvekkeelle (ja takaisin) oli vähän väliä blokattu ties millä kuvaussetillä. Kyllä, olen tehnyt ohjeita ja kuvannut ruokia kuin viimeistä päivää viimeiset kolme viikkoa. Ihana, haastava ja vähän rankkakin setti, jossa olen saanut laittaa kaiken luovuuteni peliin. Haastava siksikin, että kyseessä oli ensimmäinen oikea työprojekti, jonka teen itse asiakkaalle. Nyt vähän jänskättää, että miten meni! Mutta tämän päivän vielä huilaan ja sitten on taas blogin vuoro.

Sitä odotellessa voit vaikka vilkaista millaisia herkkuja olen tänne blogiin saanut kauden parhaasta hedelmästä eli veriappelsiinista.

Burrataa ja veriappelsiinia korianteri-laventelikastikkeella

Veriappelsiinimacarons

Veriappelsiini-marenkipiirakka

Puoliveri(nen)appelsiini kohtaa broilerin

Mantelimannapuuro ja vaniljalla maustetut sitrukset

Vahinko-Omarit ja mitä niistä syntyi

lingonberry and toffee muffins

 

Yksi ruoanlaittajan tärkeimmistä ominaisuuksista on luottamus omaan arviointikykyynsä, vaikka se olisikin ristiriidassa valmistettavan ohjeen kanssa.

Tämä tuli taas todistettua, kun tein taannoin kinuskikastiketta omenapaistosta varten. Olin täysin unohtanut, että minulla oli valmiina testattuna monta hyvää kinuskiohjetta, joita olin hionut työväenopiston kursseja varten. Ihmettelin mielessäni valitsemastani Serious Eatsin kinuskikastikeohjeesta puuttuvia sokerin lämpötiloja, mutta päätin kuitenkin mennä sen ohjeen mukaan.

Aloitetaanpa alusta. Mielestäni helpoin ja paras tapa tehdä kinuskikastiketta on ensin kuumentaa kattilassa sokeri ja vesi, ja tähän kuumaan seokseen kaadetaan sitten kerma. Kuulostaa ihan selkeältä, eikö vaan! Paitsi, että sokeri-vesiseos täytyy kuumentaa riittävän kuumaksi ja riittävän kuuma on tässä tapauksessa 180 astetta. No, tässä Serious Eatsin ohjeessa käskettiin kuumentaa seos meripihkan väriseksi, mutta mitään lämpötilaa ei annettu. Olin suuressa viisaudessani keksinyt, että ruokosokeri on tällä kertaa hyvä, ja eihän siinä mitään vikaa sinänsä ollutkaan. Väriä lukuunottamatta. Valmiiksi ruskea sokeri näyttää sulaessaan ja kuumentuessaan tummemmalta huomattavasti aiemmin kuin tavallinen valkoinen kidesokeri. Vaikka epäilinkin itseäni, niin kaadoin kuitenkin kerman seokseen, joka näytti meripihkamaiselta. Virhe. Kerma ei lisättäessä edes sihahtanut, kun sen oikeassa lämpötilassa pitäisi ihan kuohua. Tuijottelin hetken lamaantuneena tuota laimean maitokahvin väristä lientä ja mietin, että mitä nyt? Sitten keksin, että jos jatkan kuumentamista riittävän pitkään, pitäisi seoksen alkaa muuttua paksummaksi ja värinkin tummentua.

lingonberry and toffee muffins

Näin tein ja näin tapahtuikin. Moniko arvaa tässä vaiheessa, että mitä oikeastaan tapahtui? Pitkä keittäminen ei tehnyt seoksesta kastiketta, vaan toffeeta! Lämpimässä kattilassa seos oli juoksevaa, mutta testattaessa se kovettui melkein heti lusikkaan. Tässä vaiheessa alkoi jo hymy hyytyä. Ei uskoisi, että minä olen joskus opiskellut ruoanvalmistuksen kemiallisia ilmiöitä! Jostain mieleeni hiipi ajatus, että voin lisääminen toisi seokseen haluttua elastisuutta. Niinpä. Elastisuus oli kaukana siitä murenevasta ja värinsä mattamaiseksi muuttaneesta massasta, mikä oli lopputuloksena! Kylmä voi muutti toffeen rakenteen täysin – omarkarkkimaiseksi nimittäin. Kun kaavin massaa kattilasta astiaan oli se todellakin kuin Omar-karkkia, sellaista hieman kuivahtanutta, lähellä parasta ennen -päiväystä olevaa Omaria. Nauroin vedet silmissä, että tätä en kyllä olisi osannut tehdä tarkoituksella. Maussa ei ollut mitään vikaa ja päätin heti, että nämä kovan onnen karamellit täytyy kyllä hyödyntää jotenkin.  Ja niin syntyivät nämä puolukka-kermakarkkimuffinit.

En uskalla luvata, että selostukseni pohjalta tämä vahinko-Omar onnistuu, joten suosittelen käyttämään kaupasta saatavia kermakaramelleja. Muffinien ohje itsessään on yksinkertainen, kun kaikki aineet vain sekoitetaan keskenään. Alkuperäisen ohjeen taikinaan olen saanut Siskot kokkaa -blogin Nelleltä, joskus aikojen alussa. Se on käytössäni vähän muokkaantunut, mutta jogurtti on ohjeessa pysynyt. Puolukan sijasta voi muffineihin laittaa karpaloita tai herukoita.

Puolukka-kermatoffeemuffinit
8 kpl

3 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljajauhetta
1 1/4 dl sokeria
2 dl turkkilaista jogurttia
2 kananmunaa
1/2 dl öljyä
1 1/2 dl kohmeisia puolukoita
1 dl paloiteltuja kermakaramelleja

8 isoa muffinvuokaa
päälle: 1/2 puolukoita ja saman verran kermakaramellia murennettuna

Sekoita kuivat aineet keskenään. Mittaa kulhoon jogurtti, riko joukkoon kananmunat ja lisää öljy. Vatkaa seos tasaiseksi ja lisää kuivat aineet nopeasti sekoittaen. Kääntele taikinaan puolukat sekä paloitellut kermakaramellit. Jaa taikina muffinivuokiin ja koristele puolukoilla sekä karkkimuruilla.

Paista uunin keskitasolla 175 asteessa 20-30 minuuttia, kunnes muffinit ovat kauniin ruskeita. Nämä muffinit ovat parhaimmillaan paistopäivänä. Pakasta mahdolliset ylitse jääneet herkut.

Kinuskinen omenamurupaistos

Kinuskinen omenapaistos vie kielen mennessään!

toffee apple crumble

Voi tätä suomen kieltä. Joskus tuntuu, että kieltämme ei vain ole luotu ruoanlaiton kieleksi. Olisin halunnut nimetä tämän toffee apple crumbleksi, sillä jollakin tapaa se välittää ohjeen syvemmän olemuksen paremmin kuin kinuskinen omenamurupaistos (vaikka sitähän se teknisesti on). Minua luovempi suomenkielen käyttäjä voisi totta kai keksiä tälle ohjeelle paremman nimen.

Olen jonkin aikaa mutustellut mielessäni, että entä jos kirjoittaisinkin englanniksi? Se tuntuisi monesti niin paljon luontevammalta, eritoten kun luen lähes kaiken englanniksi. Asiaa voi ajatella myös niin, että päästän itseni helpommalla, jos kirjoitan englanniksi. Suomeksi kirjoittaessani joudun jatkuvasti vaivaamaan päätäni ja etsimään sanoja, jotka edes etäisesti kuvaisivat sitä mitä haluan kertoa. Suurimman haasteen näen erityisesti ohjeiden kirjoittamisessa. Suomeksi ruokaohjeethan ovat aika lailla suoraviivaisia ja ehkä hieman tylyjäkin. Tämä on luonnollisesti myös tyylikysymys, mutta ruokaohjeet voivat olla kauniisti kirjoitettuja ilman turhaa lukijaa sekoittavaa hörsöilyä. Tästä on hyvänä esimerkkinä Nigel Slater, jonka ruokakirjat täytyy aivan ehdottomasti lukea englanniksi. Nigel kirjoittaa myös The Guardianiin. Suosittelen tutustumaan! Osataan toki Suomessakin kirjoittaa hyvin ruoasta. Näin ensimmäisenä mieleen tulee mm. Hanna Jensen ja Glorian ruoan&viinin päätoimittaja Sanna Maskulin. Heille suuri kiitos inspiraatiosta, sillä eilen tuli vuosi ensimmäisen ruokajournalismin opintokokonaisuuden aloittamisesta! Paljon on tapahtunut sen jälkeenkin, mutta kirjoittamisen oppiminen ja pohtiminen jatkuu edelleen.

Kinuskiset omenat

Tässä vaiheessa on varmaan syytä siirtyä itse ohjeeseen, ruokablogiahan tässä kirjoitan! Olen koko syksyn pyöritellyt mielessäni ohjetta, jossa yhdistyisi happaman raikkaat omenat ja suolaisen makea kinuski. Kinuski saisi olla oikeasti pääroolissa, ei vain valutettuna leivonnaisen päälle, mutta kunnollisena tuhtina annoksena omenoiden happamuutta tasapainottamassa. Näin mielessäni jo miten omenapalat kiiltelevät kinuskista ja kuinka uunissa paistamisen jälkeen kinuski hieman kiehuisi leivonnaisen tai astian reunoilla ja siitä tulisi rapeaa, kolamaisen sitkeääkin.

Mietin jo omena-kinuskipulliakin, sillä rakastan pullaa. Pulla on kuitenkin hankala väline makujen esille tuomisen suhteen. Pullaan saa nimittäin ahtaa makuja oikein kunnolla ja silti ne helposti hukkuvat hiivaisen makeaan taikinaan. Kakkuakaan en halunnut tehdä, koska kostea omena yhdistettynä kinuskiin tuo omat haasteensa taikinan toimivuuden kanssa ja halusin jotain hyvää ja helppoa. Kaiken pohdinnan ja pyörittelyn tuloksena syntyi tämä omenamurupaistos, jossa niin omena kuin kinuskikin saavat ansaitsemansa roolit.

Kotimaiset omenat ovat nyt parhaimmillaan. Pidin työväenopistolla viitisen vuotta sitten omenakurssin ja silloin torilta löytyi kohtuullisen hyvin erilaisia lajikkeita. Nyt tilanne on jo erinomainen! Löysin jopa Åkerö-lajiketta, mitä en muista hetkeen nähneeni. Valitse tähän paistokseen sekä happamia että vähän makeampia lajikkeita. Paistokseen muodostuu erilaisia suutuntumia, kun makeammat omenat pehmenevät enemmän ja happamat jäävät napakoiksi. Itse tehdyn kinuskikastikkeen sijaan voit käyttää valmiita kastikkeita. Tällä ohjeella kastiketta jää jonkin verran ylimääräistä, mutta se säilyy puhtaassa tiiviissä purkissa reilun viikon. Jäähtyessään kastike jähmettyy ihanan paksuksi kinuskiksi, jota voi lisätä ihan mihin vaan tai syödä sellaisenaan makean himon iskiessä.

omenamurupaistos

 

Kinuskinen omenamurupaistos

Kinuskikastike

1 1/4 dl vettä
3 dl taloussokeria
1/2 tl suolaa
2 1/4 dl kuohukermaa
1 tl vaniljajauhetta

Mittaa teräksiseen 3 litran kattilaan vesi, sokeri ja suola. Kuumenna keskilämmöllä haarukalla sekoittaen, kunnes seos alkaa kiehua. Tähän menee noin 6-7 minuuttia, riippuen lieden tehosta. Anna siirapin hiljalleen kuplia sekoittamatta, kunnes sen väri on muuttunut tumman kullankeltaiseksi, lähes siirapin väriseksi. Sokerin lämpötilan tulisi tuolloin olla 180 astetta. Kiehumiseen menee noin 15 minuuttia.

Nosta kattila liedeltä ja lisää kerma koko ajan sekoittaen. Seos kuohahtaa, joten ole varovainen. Siirrä kattila takaisin liedelle ja kuumenna uudelleen, kunnes kastikkeen lämpötila on noussut 108 asteeseen. Lisää vaniljajauhe ja kaada kastike metalliseen tai muuhun lämpöä kestävään astiaan. Anna jäähtyä.

* Kerma kuohuu todella voimakkaasti, kun se lisätään kuumaan sokeriliemeen, joten kattilan on oltava iso. Käytä mielellään myös taloussokeria (valkoista sokeria), erityisesti jos sinulla ei ole mittaria lämpötilan mittaamaamiseen. Tummemmasta sokerista on todella vaikea arvioida milloin lämpötila on oikea ja se vaikuttaa olennaisesti kastikkeen onnistumiseen.

Omenamurupaistos

800 g kotimaisia omenia
1/2 sitruunan mehu ja kuori
1 1/2 – 2 dl kinuskikastiketta

100 g suolatonta kylmää voita kuutioituna
1 ps (n.70 g) mantelijauhoa
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl ruokosokeria
1 dl pekaanipähkinöitä rouhittuna
1/2 tl kardemummaa

Voitele uunivuoka. Paloittele omenat ja mausta ne sitruunan mehulla sekä kuorella. Valuta uunivuoan pohjalle kinuskikastiketta ja lisää kerros omenia. Toista tämä, kunnes kaikki kastike ja omenat ovat vuoassa. Nosta vuoka uuniin ja esipaista omenia 180 asteessa noin 15 minuuttia.

Valmista sillä aikaa muruseos. Nypi kuutioidun kylmän voin joukkoon jauhot ja sokeri, kunnes seos on murumaista. Lisää rouhitut pähkinät ja kardemumma. Nosta vuoka uunista ja kumoa muruseos päälle keoksi. Paista uunissa 180 asteessa uunin keskitasolla 20-25 minuuttia, kunnes pinta on kauniin ruskea ja rapea. Anna paistoksen levätä hetki ja tarjoa se vaniljakastikkeen, vaniljajäätelön tai kermavaahdon kanssa.

Broccoliini-polentapiirakka

Tämän gluteenittoman polentapiirakan valmistat vaikka grillissä. Se on myös erinomainen eväs pikinikille.

broccoliini-polentapiirakka

Keep it simple!

Viikot vaan vilisevät silmissä ja kohta on jo kuukausi mennyt upeasta valokuvaus-workshopista Marin ja Timin kanssa. Ja itseasiassa elokuussahan me taas tapaamme samoissa merkeissä! Mahtavaa! Omalta osaltani kuvausviikonloppu meni lähinnä ruoanlaiton merkeissä, mutta ehdin välillä kuuntelemaan ja seuraamaan mestareiden oppeja. Ja kun siinä niin kovasti touhusin, kävi minulle aloittelijan virhe. En nimittäin ottanut kuvia valmistamistani ruoista ja sunnuntaiksi valmistamistani lakumacaroneistakin on kuvat vain Marilla! Vielä on siis opeteltavaa tässä kuvaamisen ja ruoanvalmistuksen yhdistämisessä. Onneksi elokuussa voin ottaa tämänkin opin käyttööni. Kuvia ja tunnelmia tapahtumasta löytyy ainakin Maaritin blogista.

Valokuvasviikonloppumme alkoi kokoontumisella Humppaliiteriin, Kirkkonummelle. Humppaliiteri antoikin todella monipuolisen ympäristön kuvaamiselle, ruoanvalmistukselle ja yhdessä oleilulle. Lauantaina ruokailtiin maalaisbrunssin hengessä ja illalla Chef Santeri tuli johdattamaan meidät Lähi-idän ruoan pariin. Sunnuntaina oli vuorossa salaattilounas, jonka osana oli myös tämä broccoliini-polentapiirakka. Paistoin broccoliinit grillissä etukäteen ja loppukypsennyskin onnistui grillissä mainiosti. Broccoliinit voi toki keittääkin, mutta grillaamalla tai pariloimalla tulee ruokaan mukavan savuisa maku. Workshopissa tein polentapiirakat suorakaiteen muotoisiin alumiinivuokiin, mutta kotona keksin paistaa ne blinipannuissa. Toimii! Pienet piirakat kulkevat kätevästi mukana piknikille ja maissisuurimoiden ansiosta ovat ne myös gluteenittomia.

broccoliini-polentapiirakka

Käytin ensimmäistä kertaa Urtekramin maissisuurimoita. Olin todella tyytyväinen, sillä polenta syntyi nopeasti ilman, että se muuttui liisteriksi ja se oli helppo levittää vuokiin. Broccoliinin lisäksi piirakkaan tuli kirsikkatomaatteja sekä säilöttyjä paprikoita. Paprikat voi myös paahtaa uunissa itsekin ja poistaa kuoret, mutta kun aikaa ja tarvittavia valmistusvälineitä oli rajoitetusti, toimivat nuo valmiit paprikat erinomaisesti. Älä kuitenkaan osta etikkaliemeen säilöttyä suikaloitua paprikasalaattia, se on ihan toinen juttu.

Mozzarellan osalta suosittelen, että mikäli käytät buffalomozzarellaa kuten minä, niin ota se noin tunti aiemmin pois jääkaapista ja valuta pakkauksesta neste pois. Huoneenlämmössä mozzarellasta irtoaa vielä nestettä ja näin valutettuna se kestää paremmin paistamista. Pienet mozzarellapallot sopisivat varmasti tähän kuin nenä päähän.

Broccoliini-polentapiirakka

Täytteet
1 ps (250 g) broccoliineja
1 rkl öljyä
2 paahdettua kuoretonta punaista suippopaprikaa (esim. Royal)
100 g kirsikkatomaatteja
1 pkt (125 g) buffalomozzarellaa
mustapppuria myllystä
oliiviöljyä

Polenta
6-7 dl vettä
1/2 tl suolaa
3 dl maissisuurimoita
2 rkl oliiviöljyä

Aloita broccoliinien käsittelystä. Pese ne ja leikkaa varresta pois kuivaa kantaa. Isoimmat broccoliinit voit paloitella pituussuunnassa puoliksi. Kuumenna grilli tai parilapannu, pyöräytä broccoliinit öljyssä ja grillaa ne. Nosta sivuun odottamaan.

Suikaloi paprikat, leikkaa tomaatit puoliksi ja revi mozzarella paloiksi.

Kuumenna polentaa varten vesi kiehuvaksi, mausta se suolalla ja vatkaa maissisuurimot koko ajan sekoittaen joukkoon. Anna polentan kuplia kannen alla välillä sekoittaen, kunnes se on paksua ja suurimot ovat kypsyneet. Lisää öljy ja vatkaa vielä hetki, jotta polentasta tulee kuohkeaa. Levitä polenta voideltuun piirakkavuokaan tai blinipannuille.

Painele polentan päälle grillattuja broccoliineja, paprikat ja kirsikkatomaatit. Lisää lopuksi mozzarellapalat. Paista grillissä tai uunissa grillivastusten alla, kunnes mozzarella saa väriä. Viimeistele piirakka mustapippurilla ja oliiviöljyllä.

Kohta se on – Taste of Helsinki 2016

Vuoden herkullisin ruokatapahtuma Taste of Helsinki avaa ovensa torstaina 16.6.. Tätä on odotettu!

Hella ja huone / Taste of Helsinki

Hellan ja huoneen lapin lehmää ja maa-artisokkaa

Minulla oli ilo olla mukana kahdessakin Taste Of Helsinki -tapahtumassa: huhtikuussa virallisessa ToH- pressitilaisuudessa, jossa julkaistiin tämän kesän ravintolat sekä toukokuussa Image-lehden järjestämillä ToH-etkoilla. Tänä vuonna yhteityökumppaneina tapahtumalla ovat mm. Electrolux, Beverage Partners, Sinebrychoff, Johan&Nyström ja We Jazz. Luonnollisesti molemmissa tilaisuuksissa oli paikalla sympaattinen Barry MacNamara, joka yhdessä vaimonsa Miran kanssa ovat ideoineet ja toteuttaneet tämän upean ruokafestivaalin.

Huhtikuun tilaisuudessa tosiaan paljastettiin tapahtumaan osallistuvat ravintolat ja aikamoinen kattaus onkin luvassa! Ensimmäistä kertaa mukana on myös ravintola Suomen ulkopuolelta, nimittäin Tallinnasta Restoran Ö, jonka juuriselleriannokselle on minulla kovat odotukset! Ravintolat ovat julkaisseet menunsa, joissa tänä vuonna on mukana myös jokaiselta ravintolalta oma nimikkoannoksensa. Annokset kuulostavat kautta linjan todella herkullisilta. Erityisesti parhaan jälkiruoan tittelistä tulee varmasti kisa! Tässä muut tapahtumaan osallistuvat ravintolat ja omat etukäteissuosikkini heidän annoksistaan:

  • Ask  – Luomu Sientä & Riisiä ”Askin Legendaarinen Metsä”
  • Bistro och Mat  – Lehtikuohu-sabayon, mansikkasalaattia ja lakritsimarenkia
  • Grön – Grillattua ja karamellisoitua kesäsipulia, suolattua porsasta, vehnää ja savustettua luuydinkastiketta
  • Hella ja Huone – “Roskakala” Roskakalakroketti, hernekeittoa, piparjuurikreemiä ja versosalaattia
  • Kolmon3n – Punajuuri-kyssäkaali avoburgeri
  • Muru – Kani-kroketti ja dijonnaise
  • Pastor – Chipirones – Rapeiksi paistettuja pieniä mustekaloja, aiolia, fermentoitua chiliä, kevätsipulia ja chiliä
  • Sinne – Haudutettua raparperia, paahdettua valkosuklaata ja jogurttimoussea
  • Toca – Arancini ja pesto

 

Taste of Helsinki

Ravintola Kolmon3n

Pääsimme pressitilaisuudessa jo maistelemaan ennakkoon muutamia annoksia: Hella ja Huone tarjosi meille lapin lehmää ja maa-artisokkaa, Bistro&Mat maistatti uudistettua haukiburgeriaan ja maistatuksen viimeisteli Toca maitosuklaavanukkaallaan. Lisäksi Imagen tilaisuudessa saimme kokeilla ravintola Kolmos3n tempurahaukea, jonka taikinassa oli käytetty heidän omaa lager-olutta. Erittäin maistuvia annoksia kaikki.

 

Taste of Helsinki on mielestäni parhaimpia ruokatapahtumia, missä olen käynyt. Kaikki on toiminut alueella erinomaisesti. Henkilökuntaa on riittävästi lähistöllä myymässä lisää markkoja, sillä ne jostain kumman syystä tuppaavat aina loppumaan, istumapaikkoja ja hengauspaikkoja oli ainakin viime vuonna sopivasti, ravintolat on sijoitettu niin, että on riittävästi tilaa ja juomissa löytyy valinnan varaa kaikille. Pakko sanoa, että livejazzin tuominen paikalle on nerokas veto ja varmasti vaikuttaa muutenkin jo hyvää fiilikseen entistä positiivisemmin.

 

We Jazz

We Jazz tunnelmoi Image-lehden järjestämillä etkoilla

Kaikki ei kuitenkaan ole aivan ruusuilla tanssimista, sillä festivaalin tulevaisuus on ilmeisesti vieläkin epäselvä. Tapahtumapaikkanahan tuo Kansalaistorin puisto on ollut erinomainen. Sijainti on keskeinen ja mahdollistaa lounasasiakkaille helpon pääsyn paikalle. Ensi kesänä on kuitenkin kaupunkin järjestämässä Suomi 100 vuotta -juhlallisuuksia niin, että alueen käyttö ToH-tapahtumaan ei välttämättä aikataulullisesti onnistu. Toivotaan, että pulmaan saadaan ratkaisu, sillä on todella harmi, jos tapahtuma jää tällaisen seikan vuoksi järjestämättä!

 

Older posts Newer posts

© 2024 Haarukkavatkain

Theme by Anders NorenUp ↑