Haarukkavatkain

Ruokablogi

Category: Ruokapuhetta (page 1 of 3)

Valkoista parsaa ja maailman paras mozzarella

Mozzarella ja parsa ovat hyvä pari

Mozzarella ja erityisesti puhvelinmaitomozzarella on elintarvike, johon olen onnistunut kehittämään jonkin sortin addiktion. Valitettavasti, kuten blogiani pidempään seuranneet tietävät, ei tuo rakkaussuhde ole ollut aivan yksinkertainen viime vuosina. Italialaisen maatalouden tila ja tuotantoeläinten kohtelu on pistänyt osaltani tämän herkun pannaan.

Mozzarellan jäljillä

PÄIVITYS 9.5.2022

Valitettavasti Makulia ei enää ole hetkeen toimittanut mozzarelloja Suomeen. Toivotaan, että jossain vaiheessa tämä taas onnistuisi. / Minttu

Olin jo melko epätoivonen, kunnes reilu vuosi sitten törmäsin sattumalta Facebookin kautta yritykseen nimeltä Makulia. Makulia on yhden naisen yritys, joka tuo Suomeen suoraan Italiasta yhden pientilan valmistamaa puhvelinmaitomozzarellaa. Ja tätä tuoreeempaa on vaikea saada, sillä kun mozzarellat keskiviikkona valmistetaan Caseificio Jemman tilalla Salernossa, ovat ne perjantaina jo Suomessa! Makulia on saanut alkunsa omistajansa Pinjan toiveesta saada Suomeen tuoretta mozzarellaa ja kiitos Pinjan mozzarellalakkoni on päättynyt. Mikä parasta, voin käydä noutamassa mozzarellani tuosta Tukkutorilta yhdessä Herra Koiran kanssa!

Valkoinen parsa on syytä kuoria

Nämä herkut valmistetaan tilan omien puhvelien maidosta ja ne myös syövät ainoastaan tilan omilla mailla kasvatettua rehua. Kaikki tilan mozzarellat valmistetaan käsityönä vastalypsetystä maidosta. Mozzarella saa makunsa luonnollisesta maitohappokäymisestä. Puhvelinmaitomozzarellan lisäksi Pinja tuo maahan mm. savustettua mozzarellaa, ricottaa ja jogurttia.

Mozzarella Italiasta

Sen pidempää miettimättä pistin tilauksen menemään ja loppu on niin sanotusti historiaa. No, miksi kerron teille tästä maailman parhaasta mozzarellastavasta nyt? Syy on hyvin yksinkertainen. Tämä buffalomozzarella ei ole tarkoitettu säilytystä varten, vaan se on parhaimmillaan heti (3-4 päivän sisällä valmistuksesta). Vaikka kuinka olen yrittänyt, niin meillä ovat nämä mozzarellat menneet parempi suihin joka kerta. En ole edes pakkausta ehtinyt kuvata! Mutta tällä kertaa olin valmistautunut ja mozzarellat saivatkin parikseen aika hitsin hyvän setin valkoisesta parsasta ja ruskistetusta voista.

Mozzarella ja valkoinen parsa

Idean ohjeeseen sain Nancy Silvertonin Mozza-kirjasta. Nancy pyörittää Los Angelesissa saman nimisiä ravintoloita, joista Osteria Mozza on erikoistunut erilaisiin mozzarellasta ja burratasta valmistettuihin ruokiin. Siis mikä mozzarellafanin taivas! Ja kirja on myös täynnä toinen toistaan herkullisempia ohjeita. Nancyn ohje oli hieman monivaiheisempi ja siihen tuli lisäksi leivänmuruja ja guiancialea eli possun poskista valmistettua pekonintapaista leikkelettä. Joten nyt vaan kipin kopin tilaamaan Makulian mozzarellaa, seuraava tilaus päättyy 22.4 ja tuotteet ovat noudettavissa 26.4. Ehkä nähdään siellä?

Niin ja se parsa. Valitse mahdollisimman ohuita valkoisia tankoja ja käytä ne mielellään jo ostopäivänä. Valkoinen parsa vaatii kuorimisen, mutta uunissa paahtaminen antaa sille herkullisen, jopa hieman makean maun.

Mozzarella with white asparagus


Valkoinen parsa, mozzarella ja ruskistettu voi

2 puhvelinmaitomozzarella

500 g ohuita valkoisia parsoja

2 rkl oliiviöljyä

1 tl sormisuolaa

mustapippuria myllystä

200 g voita

2 dl kuorettomia paahdettuja hasselpähkinöitä rouhittuna

  1. Nosta mozzarellat huoneenlämpöön vähintään tunti ennen ruokailua. Mozzarella on parhaimmillan noin 15 asteisena.
  2. Huuhdo parsat. Napsauta kannasta kova pala pois ja kuori parsat. Valuta uunipellille leivinpaperin päälle öljy ja pyöräytä parsat öljyssä. Mausta suolalla.
  3. Paahda uunissa 225 asteessa noin 15 minuuttia, kunnes parsat ovat juuri ja juuri kypsät. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
  4. Paloittele voi kattilaan ja kuumenna keskilämmöllä välillä kattilaa heiluttaen (älä sekoita millään välineellä). Jatka kuumentamista, kunnes voi alkaa muuttua ruskeaksi ja pinnalle kertynyt vaahto on hävinnyt. Voi tuoksuu nyt pähkinäiselle.
  5. Levitä parsat tarjoilulautaselle yhteen kerrokseen. Valuta parsojen päälle ruskistettua voita. Murra mozzarellat puoliksi ja nosta parsojen päälle. Paina lusikalla mozzarellaan syvennys ja valuta syvennykseen voita. Lisää lopuksi hasselpähkinät ja rouhi päälle mustapippuria.

Syödäkö vai eikö syödä?

Yosa kaurapala – KAUPALLINEN YHTEISTYÖ

Fazer Yosa kaurapalat saatu tuotenäytteinä

Yosa kaurapala

”Suutarin lapsilla ei ole kenkiä” sanotaan. Omalla kohdallani ”suutarilla ei ole kenkiä” pitää enemmän paikkaansa. Sitä voisi ajatella, että tällainen ruokaihminen ei oikeastaan ajattele mitään muuta kuin syömistä ja on aina valmis syömään, mutta ei. Minä olen nimittäin ruokaihmiseksi yllättävän huono syömään lounasta. Ei silti, että edelleenkään olisin ns. aamupalaihminen. Oma ruokarytmini muistuttaa ehkä enemmän etelä-eurooppalaista kuin meidän kello yhdentoista lounasrytmiä.

Erityisen ongelmalliseksi lounasruokailu muodostuu niinä päivinä, kun teen kotona töitä. Lounaan tekeminen keskeyttää ikävästi kaiken työn ja reseptitestauspäivinä ei kieltämättä oikein ruoka maistu. Usein päädyn keittämään kananmunia tai tekemään munakkaan, kun en muutakaan jaksa tai ehdi. Viime vuosien mozzarella ja parmankinkku -vaihtoehdosta olen luopunut, koska Italiassa on maataloudessa niin moni asia pyllyllään tällä hetkellä. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta syön mozzarellaa, ja yhdestä sellaisesta on luvassa juttua ensi viikolla.

Surullisen kuuluisa lounastilanteeni kirkastui todella, kun sain Fazer Yosan aamupalatilaisuudessa, Vegemessujen yhteydessä, maistaa uutta Yosa kaurapalaa. Kaurapalasta tuli kerralla suosikkini ja se osoittautui mainioksi pikaisen lounaan ainekseksi!

Yosa kaurapalasta valmistuu herkullinen ja ravitseva lounasleipä.

Tein kaurapalasta lämpimän leivän ”mitä kaapista löytyy” -tyyliin, mutta se kestää mainiosti myös kovempaa paistamista ja wokkausta. Kaurapalan maku on todella hyvä – asia jota ei ole tarvinnut mistään ns. lihan korvikkeesta aiemmin sanoa. Uskomattominta tässä tuotteessa on ehkä se, että sitä pystyy myös höyläämään juustohöylällä! Kokeile yrteillä maustettua kaurapalaa salaateissa.

No mitä tähän lounasleipääni sitten tuli? Levitin leivälle edelliseltä viikonlopulta ylijäänyttä vihreää linssitahnaa (ohje tulossa jossain vaiheessa) ja paistoin pannulla päälle violettia varsiparsakaalia (eng. purple sprouting broccoli tai psb lyhennettynä). Leikkasin kaurapalan kahteen osaan ja paistoin palat pannulla. Sitten vaan kaikki ainekset leivän päälle. Pari pyöräytystä mustapippuria myllystä ja hiukan oliiviöljyä pinnalle ja lounas oli valmis!

Adventti-kakkukalenteri ja jouluasiaa

Joulukuu on ovella, siis ihan oikeasti!

This year's new decorations

Tänä vuonna uutuuksina kuuseen pääsevät mm. munakoiso, Herra Karhu ja ruusukaali (OMG!).

Olen jouluihminen luita ja ytimiä myöten ja meille joulu alkaa hiipiä kuin varkain marraskuusta. Ensimmäisenä varastosta kaivetaan pimeän ajan valot parvekkeellemme. Sen jälkeen vaihtuvat verhot talvisimpiin ja kesän kirkkaita värejä hehkuvat mukit siirtyvät kaappiin tehden tilaa tummille ja talvisimmille mukeille. Marraskuun aikana tiensä keittiöön raivaavat myös Tsaikka-lasit glögiä varten ja sisälle syntyy valorypäksiä, kun ripustelen tähtivaloja sinne ja tänne. Myös paperiset joulutähdet löytävät marrakuun loppuun mennessä paikkansa. On sanomatta selvää, että kynttilöitä on jo tässä vaiheessa poltettu useampi paketti. Perinteisiini kuuluu myös ostaa joka vuosi ainakin yksi uusi joulukoriste kuuseemme ja tuo koriste (lue koristeet) jäävät usein jo esille tunnelmaa tuomaa.

Joulukuun ensimmäisenä ripustan oveemme joulukranssin, jonka olen tehnyt jonkin sorttisista kuivatuista heinistä ja joka vuosi koristelen tuon kranssin vähän eri tavalla. Tänä vuonna siihen taitaa päästä roikkumaan uusi joulukoriste: hauska auto, jonka katolle on köytetty joulukuusi! Tässä vaiheessa viimeistään pistän kuusitilaukseni Metsäylioppilaiden kuusikauppaan, josta aina päädyn tilaamaan meille sen isoimman kuusen mikä sisälle mahtuu. Ja upeita kuusia ne ovatkin olleet. Metsäylioppilaat toimittavat kuusen kotiin saakka ja heillä on myös kuusen noutopalvelu, jos joulun jälkeinen kuusendeletointi-operaatio ahdistaa. Voin lämpimästi suositella!

Nigel's Christmas Chronicles is classic already!

Näistä valmisteluista huolimatta on minulla perinne, jota ilman joulufiilis ei tule – se on jouluaiheisten ruokakirjojen selailu. Minulla on muutama vanha luotettu suosikkini: Nigellan joulukirja ja ruotsalaisten Eisenmanin siskosten Vinterns Sötä.  Viime vuonna sain ilokseni lahjaksi kaksi uutta joulukirjaa: Nigel Slaterin Christmas Chronicles ja Jamie Oliverin Christmas Cookbook.  Nigelin kirja odottaa yöpöydällä iltalukemisena ja yritän pysyä kirjan päiväkirjamaisessa tahdissa, jossa aloitetaan jouluun lähestyminen marraskuusta. Tartun näihin kirjoihin jo lokakuussa ja haaveilen mitä kaikkea tekisin. Totuus on kuitenkin se, että määräänsä enempää ei ihminen yhtenä jouluna voi syödä ja vuosien saatossa olenkin oppinut hillitsemään tarjottavien määrää, vaikka kuinka polttelisi tehdä sitä, tätä ja tuota.

Kaikissa näissä joulukirjoissani on ihania leivontaohjeita, joita en tule koskaan jouluisin tekemään ja sekös harmittaa! Jouluna on niin paljon kaikkea muuta hyvää suolaista syötävää, että itselläni nämä makeat leivonnaiset tahtovat olla vähän liikaa ja ne jäävät meillä usein syömättä.  Kun tätä mielessäni tuskailin, keksin, että mitäs jos  poimisinkin kirjoista leivontaohjeita adventtikalenteriin?  Näin edes pieni osa kuolaamistani leivonnaisista saisi sen huomion minkä ne ansaitsevat.

Delia and Nigella got some Nordic company.

Minulta puuttui Teresan ja Johannan Hyvää joulua -kirja ja olinkin todella tohkeissani, kun sen Teresalta sain. Kirja on täynnä houkuttelevia ohjeita.

Suuresti ihailen bloggaajakollegoita, jotka saavat aikaiseksi joka vuosi joulukalenterin blogiinsa. Pari viime vuotta olen saanut olla mukana Ku ite tekee- ja Kokit ja potit -joulukalentereissa, mutta en usko, että tulen koskaan saamaan aikaiseksi omaa joulukalenteria. Olkoot tämä adventti-kakkukalenteri sille hyvä korvike! Joten olkaapa kuulolla sunnuntaina, kun ensimmäinen adventti koittaa. Jotain herkullista on silloin luvassa.

Vink vink! Jos joululeivontasormia jo syyhyttää, niin vilkaisepa tätä viikunakakkua. Se on Delia Smithin kakkukirjasta.

 

 

 

 

 

 

Ruusukaalinachot

Ruusukaali on yksi vähiten käytetyimmistä kaaleistamme, vaikka se on vähintään yhtä monipuolinen kuin muutkin kaalit.

Brussel sprouts

 

Oma rakkauteni ruusukaaleihin roihahti liekkeihin oikeastaan vasta Lontoossa asuessani, sillä britit käyttävät ruusukaalia meitä huomattavasti enemmän ja monipuolisemmin. Ja ruusukaalia on tarjolla siellä muulloinkin kuin jouluna, vaikka tähän aikaan vuodesta brittiläisiä ruokalehtiä lukiessa ei sitä uskoisi. Ruusukaali on parhaimmillaan, kun sen jättää hieman rapsakaksi eikä paista siitä henkeä ja väriä pihalle. Ruusukaali on myös kiitollinen kokattava, sillä sen kanssa sopivat yhteen monenlaiset raaka-aineet, niin kastanjat, pähkinät, juustot, omenat kuin erilaiset pekonit kaikissa jaloissa muodoissaan.

Itse olen tykästynyt ruusukaaliin raakana – suikaloin sen ohuelti tai irrotan lehdet yksitellen kukinnosta ja käytän ne salaateissa tai lisään ruokaan vasta viime hetkellä. Ohuesti suikaloituina se paistuu pannulla nopeasti ja sopii vaikka edellä mainitun pekonin kanssa mehevään pastaan. Myös puolikkaina uunissa paahdetut ruusukaalit ovat suurta herkuani ja olipa Kokit ja potit -blogin Hannele tehnyt niistä myös kimchiä! Nam!

Idea nachoruokaan syntyi oikeastaan ensin  Old El Pason sinisestä maissilajikkeesta valmistetuista nachoista. Niiden upea väri innoitti ja mietin mitä vähän erilaista niistä voisi valmistaa. Ja niin mukaan tulivat ruusukaalit kaikessa vihreydessään. Tämähän ei siis ollut ensimmäinen kerta, kun yhdistän maissilastut ja kaalin, sillä blogiarkistosta löytyy myös punakaalia hyödyntävä, villisti Nachos Paradisoksi -nimetty ohje.  Siinä olin käyttänyt kaalin lisäksi karitsan jauhelihaa.

Brussel sprout nachos

Tällä kertaa uskaltauduin kokeilemaan Elovenan Muru kaurajauhista. En ole tänne tainnut laatia ainuttakaan ohjetta, jossa olisin käyttänyt mitään näistä uusista lihankorvikkeista. Syy siihen on yksinkertainen – en oikein pidä niistä. Käytän mielummin papuja ja linssejä sellaisinaan. On toki hienoa, että vastineita lihalle kehitetään koko ajan, mutta tekokiireessä on mielestäni unohtunut muutama oleellinen asia, kuten tuotteen herkullinen maku ja ulkonäkö. Hieno pakkaus ei vielä riitä. Tämä koskee toki muitakin einesvalmisteita tai mitä tahansa ruoka-ainetta, ei vain näitä vegeuutuuksia.

No mitäkö tykkäsin kauramurusta? Se oli ihan kohtalainen. Kitalakeen tarttuva hiilihydraattisuus ehkä eniten häiritsi kokemusta ja eihän tätäkään tuotetta voi ulkonäöltä kauniiksi sanoa, mutta ainakaan se ei haissut märälle koiralle! Tällainen nachotyyppinen ratkaisu on varmasti se mihin voisin tuotetta ehkä uudelleen kokeilla, ainakin jos siihen upottaa purkin chipotlekastiketta ensin.

Mutta kitinät sikseen, sillä ruusukaalinachot tulivat jäädäkseen ja yhden version ehdin jo tehdä mustapavuilla. Ne toimivat myös hyvin, mutta varoituksen sana kaikille FODMAP-tyypeille – ruusukaalin ja papujen yhdistelmä saattaa olla herkkävatsaisille liikaa!

Ruusukaalinachot

300 g ruusukaalia
2 rkl öljyä
1 ps (350 g) Elovena kaurajauhista tai 400 g jauhelihaa
1/2 – 1 prk Pirkka salsa chipotlea
1/2 dl vettä
2-3 tuoretta jalapenoa
2-3 kevätsipulin vartta
2 ps Old El Paso Mexican Blue Corn -tortillalastuja
1 prk Valio Koskenlaskija cheddarkastiketta
1 ps (n. 150 g) juustoraastetta
1 ruukku korianteria

Huuhtele ruusukaalit ja leikkaa pois kanta. Poista tarvittaessa huonokuntoiset päälilehdet ja suikaloi kaalit.

Kuumenna öljy pannulla ja paista siinä kaurajauhista sekoitellen noin 5 minuuttia. Lisää chipotlekastike ja tilkka vettä. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä muutama minuutti.

Viipaloi jalapenot ja suikaloi kevätsipulit. Levitä vuoan pohjalle kerros maissilastuja ja annostele pinnalle kaurajauhista. Lisää suikaloituja ruusukaaleja, jalapenoja ja kevätsipulia. Valuta päälle muutama lusikallinen cheddarkastiketta. Toista näin, kunnes kaikki ainekset ovat käytetty. Ripottele pinnalle lopuksi juustoraaste.

Paista 225 asteessa noin 10 minuuttia. Hienonna pinnalle korianteri ja tarjoa heti.

Vinkki! Jos cheddarkastike tuntuu jäykältä ja sitä on hankala levittää, kuumenna se nopeasti mikrossa tai liedellä kattilassa.

Ruusukaalipastan ohjeen löydät täältä.

Kiinalainen juttu

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ ATRIA SUOMI JA SUOMEN BLOGIMEDIA

Vietin viime perjantaina mielenkiintoisen päivän Atrian vieraana Seinäjoella (tai Nurmossa, jos ihan tarkkoja ollaan). Atria aloitti vuonna 2017 suomalaisen porsaanlihan viennin Kiinaan ja tämän teeman ympärille päivämme rakentui. Hyppäsin aamuvarhain silmät ristissä Seinäjoen junaan ja paikan päällä tapasin bloggaajakolleegat; Kokit ja potit Hannelen, Kaikkini äitini reseptit Nannan,  Johannan Hellan ja viinilasin välissä sekä Mervi ja Arin Hellaan koskin -blogista.

Suomalainen possu on maailmalla arvostettua

Pentti, Honkalan tilan isäntä. Honkalan tilalla on noin 1500 possua.

Aloitimme päivämme Atrian tiedottaja Marja Latvatalon johdolla Honkalan tilalta. Siellä pääsimme isäntä Pentin johdolla kurkkimaan possujen touhuja lasin takaa. Idean tähän possushowroomiin Pentti sai tilavierailultaan Hollannista. Varsin toimiva idea onkin; vieraat voivat tutustua sikalan toimintaan vähemmän hajuisessa ympäristössä ja possut puolestaan eivät altistu vieraiden mukanaan tuomiin pöpöihin, vaikka omissa kengissä ei sikalaan saakaan astua.

Yksi syy miksi suomalainen possu herättää mielenkiintoa Kiinassa on lihan hyvä maku, mutta suurin syy piilee tuoteturvallisuudessa. Suomessa, toisin kuin esimerkiksi Hollannissa tai Tanskassa, antibiootteja annetaan tuotantoeläimille vain tarvittaessa. Liha on jäljitettävissä ja koko tuotantoketju pitää huolen siitä, että pakkaukseen päätyvä liha on turvallista nautittavaksi.

Possut karsinassa

Pentti kertoi, että syntyessään pikkupossut saavat korvaansa vihreän läpyskän, jolla ilmaistaan sitä, että possu ei ole saanut antibiootteja. Tämä läpyskä seuraa possua koko sen elinkaaren. Jos jostain syystä antibiootteja tarvitaan, otetaan läpyskä pois ja siirretään toisiin tiloihin. Näin possu teurastettaessa ei päädy antibioottivapaiden possujen kanssa samaan. Siten voidaan varmistaa, että liha on todellakin antibioottivapaata. Honkalan isännän mukaan noin 10% sioista joudutaan antamaan antibioottia jossain elinkaaren vaiheessa. Lääkityillä possuilla on luonnollisesti varoaika ennen teurastusta, jotta lääkejäämiä ei siirry lihan mukana ravintoon.  Myöhemmin laitoskierroksella saimme kuulla, että Suomi ja Ruotsi ovat niitä harvoja maita, joilla on lupa viedä sian lihaa Uuteen Seelantiin, sillä meillä käytetään vähän antibiootteja ja possut ovat salmonellavapaita. Ja se on tietysti tässä mainittava, että suomalaisilta possuilta ei saparoita typistetä, sillä possuilla on enemmän tilaa karsinoissa ja ne eivät siksi käy toistensa päälle. Possun saparot ovat muuten yksi vähän erikoisemmista vientituotteista Kiinaan!

Honkalan tilalla possuja on 1500 ja possut kasvavat noin 120-kiloisiksi ennen teurastusta. Karsinoissa possuilla oli virikkeinä palloja ja puukeppejä ja kun Pohjanmaalla ollaan, niin pallot olivat vanhoja pesäpalloja ja mahtuipa mukaan isännän tyttären vanhoja pesäpallomailojakin. Ruokaa on tarjolla viisi kertaa päivässä ja yöksi sikalassa valot sammuvat, jotta possuilla säilyy vuorokausirytmi. Ravinnoksi nämä possut saavat mm. Koskenkorvan tehtailta ylijäänyttä ohramäskiä sekä heraa, joka on myös elintarviketuotannon ylijäämää. Näiden lisäksi annetaan viljaa, ohraa ja vehnää. Lähiruokaa siis possuillekin!

From nose to tail

Possut linjalla

Honkalasta siirryimme Atrian tehtaalle, joka on kooltaan hulppeat 14 hehtaaria pinta-alaltaan! Atria työllistää tällä hetkellä Nurmon tehtaallaan noin 2000 työntekijää ja kesätyöntekijöitäkin on 700. Tuotantojohtaja Markku Hirvijärven johdolla lähdimme tutustumaan tähän valtavaan tehtaaseen ja voin kertoa, että kilometrejä kertyi askelmittariin! Ihan pienestä laitoksesta ei tosiaankaan ollut kyse. Täällä valmistuvat niin raakalihat, makkarat kuin valmistusruokakin kuluttajien ja suurtalouskeittiöiden tarpeisiin.

Tehdaskierros oli todella mielenkiintoinen ja pääsimme katsomaan ruhojen paloittelua ihan vierestä. Minulle oli yllätys kuinka iso osa paloittelusta edelleen tehdään käsityönä. Toki osa paloittelusta tapahtui koneellisesti robottien avulla, mutta todella moni vaihe tehtiin käsin. Työ on raskasta ja Markku kertoikin, että  lihanleikkaajaksi hakevan täytyy selvitä kuntotestistä vähintään arvosanalla 3 (asteikko 1-5). Pelkkä raaka voima ei yksistään tietysti riitä, vaan lihanleikkaajalla täytyy olla myös hienomotoriikka kunnossa. Ammattitaitoisten lihanleikkaajien löytäminen ei helppoa ja Atriallakin on jatkuvassa koulutuksessa työntekijöitä tätä varten. Koulutuksesta pääsee läpi tosin vain murto-osa.

Mutta mitä sinne Kiinaan sitten viedään? Kaikkea mitä meillä ei syödä, voisi todella oikaistusti sanoa. Aiemmin mainitsinkin jo ne maailman pisimmät sian saparot, mutta myös korvat ja sorkat pakataan Kiinan kontteihin. Erilaiset kylkipalat, luilla tai ilman ovat suosittuja. Ja toisin kuin Suomessa, lähtevät nuo kylkipalat Kiinaan myös nahallisina. Atrian omilta sivuilta bongasin tiedon, että mm. possun potka leikataan hieman eritavoin, jotta sen saa tarjottua pöydässä pystyasennossa! Sisäelinten osalta on vientilupaa vaikeampi saada, joten ne hyödynnetetään kotimaan markkinoilla vähittäiskaupassa sekä lemmikkieläinruokina.

Pakkaukset valmiina maailmallle

Kierroksen aikana selvisi, että Aasian vienti ei ollut aivan uusi juttu Atrialle, sillä he ovat jo lähes 20 vuotta vieneet sianlihaa Etelä-Koreaan, jossa heillä on isoja ravintola-asiakkaita. Kiinan päässä asiakkaat ovat tehdasasiakkaita sekä vähittäiskauppoja. Viime vuonna Atria vei Kiinaan 3 miljoonaa kiloa suomalaista possua. Se on aika paljon se! Aiemmin mainitsemaani Uuteen Seelantiin lähtee konteissa possun kylkeä, josta paikan päällä valmistetaan pekonia. Possun matka Uuteen Seelantiin kestää laivalla 80 päivää.

Se mitä itse kovasti kierroksella ääneen harmittelin, oli lihapalojen trimmaus rasvattomiksi kotimaisten kuluttajien käyttöön. Siinä se ulkofile meni upealla pintarasvalla, joka sitten leikattiin pois, koska me suomalaiset kuluttajat emme ymmärrä mikä on hyvää. Ja ne upeat kylkirivistöt nahkoineen ja rasvoineen! Onneksi tilanne on hieman muuttumassa, kiitos juurikin aasialaisten ruokaohjeiden sekä kokoajan vahvistuvan bbq-trendin myötä.

Kierroksella siinä lihalaatikoiden keskellä tuli tietysti puheeksi lihan syönnin ympäristövaikutukset ja miten erityisesti Kiinassa jatkuvasti kasvava väestön määrä tulee vaikuttamaan tilanteeseen. Elintason noustessa myös lihan osuus ravinnosta kasvaa. On selvää, että tilanne on pitkällä aikajänteellä kestämätön. Jossain vaiheessa liha tulee siirtymään arkipäivän raaka-aineesta luksustuotteeksi, joihin harvalla on varaa. Sitä ennen voimme jokainen tehdä muutoksia ruokavalioomme ja aloittaa vaikka siitä, että syömme vähemmän, mutta parempaa lihaa.

”Seuraavaksi hiero vatsalaukku maissitärkkelyksellä ja konjakilla.”

 

Kun ruokabloggaajista oli kyse, ei päivää voi päättää ilman ruoanlaittoa! Tehtaalta hyppäsimme taas pikkubussiin ja hurautimme paikalliselle metsästysmajalle, joka kuten pohjalaiseen tyyliin sopii, näytti enemmän paremman luokan hirsihuvilalta kuin miltään äkkiseltään kasaan kyhätyltä majalta! Siellä meitä odotteli Helsingissä asuva Jing Liu, joka myös on bloggaaja. Hän tosin bloggaa kiinaksi, joten ohjeiden osalta on näihin meidän kuvauksiimme tyytyminen.

Sichuaninpippurit

Jing oli laatinut meille 7 ruokalajin kiinalaisen kotiruokamenun, jossa käytettiin erilaisia possun osia monipuolisesti – sattuman kautta aiottua monipuolisemmin itseasiassa! Jing oli nimittäin kirjoittanut ohjeet englanniksi ja ne oli meille suomeksi käännetty. Käännöksen yhteydessä oli pork belly kääntynyt vatsalaukuksi, melko tavanomainen virhe kylläkin, mutta toki ihan eri asia. Niinpä meillä oli tarjolla myös vatsalaukkua! Sitähän oli päästävä kokeilemaan ja tormakas Nanna tarttui tehtävään hetimiten.

Possun korvat

Minä sain tehtäväkseni siankorvien valmistuksen ja mikäs siinä, kuivatut sian korvat ovatkin meillä koiran suurta herkkua! Ja sattuvatpa muuten olemaan vielä Atrian possujen korvia, joita Best In -tehtaalla Kuopiossa koirille valmistetaan. Possun korvien kanssa Ari ja Merja valmistivat ihan killerihyvää chiliöljyä kuivatuista kokonaisista chileistä sekä sichuaninpippureista. Korvien valmistus oli helppoa; huolellisen pesemisen jälkeen ne keitettiin kahdesti mausteliemissä, kunnes syömäpuikko meni korvasta läpi. Kiinassa siankorvia syönyt Markku kertoi rakenteen olleen juuri oikeanlainen. Chiliöljy antoi korville sopivan potkun. Ehkä olisin suikaloidut korvat vielä käyttänyt kuumassa öljyssä, jotta pinta olisi rapsakoitunut, mutta hyviä ne olivat noinkin.

Kiinalaista kotiruokaa

Valmis possunkorva-annos

Kiinalainen kurkkusalaatti

Hauskin ohje oli kiinalainen kurkkusalaatti, jota varten kokonaiset kurkut leikattiin kahdesta suunnasta vinosti niin, että kurkku pysyi kokonaisena. Kurkut suolattiin ja lopuksi maustettiin kuumalla, chilillä maustetulla öljyllä. Varsinainen show stopper! Johanna otti käsittelyynsä hapanimellät possun kylkipalat, Hannelen tarttuessa mykytaikinaan. Ari ja Merja valmistivat luuttoman possunkyljen, jossa jujuna oli possupalojen paistaminen kuumassa sulassa sokerissa ja annokseen tuli myös viiriäisen munia. Mykyjä täytimme porukalla ja Jing ohjeisti meitä, että kiinalaisien mykyjen reunoja ei rypytetä, rypyttäminen kuuluu Japaniin!

Pulikointia karjalaisin ottein

Sen verran säpinää ja suihketta keittiössä piisasi, että sai kyllä koko ajan olla tarkkana mitä muut tekevät ja pitää samalla huoli omasta ruoasta. Ja kuvatakin piti! Lopputulokset olivat kaikki ihan hurjan hyviä. Erityisen paljon kaikkia etukäteen ehkä hieman jänskättänyt vatsalaukku osoittautui päivän hitiksi – se oli ihan tosi hyvää! Vatsalaukku oli toki laadultaan erinomainen, huolellisesti puhdistettu ja ei haissut missään tekovaiheessa pahalle, kuten aluksi ajattelin. Toivottavasti Nanna kirjoittaa tästä vatsalaukkuepisodista lisää ja saamme tarkemman kuvauksen siitä kuinka tuota raaka-ainetta tulee käsitellä.

Lopuksi istuimme pitkään pöytään nauttimaan ruoista ja oisimme istuneet kauemminkin, jos aika olisi sen sallinut. Lämmin kiitos kaikille päivään osallistuneille bloggaajille seurasta ja nauruista, Jingille ohjeista ja opastuksesta ja ennen kaikkea atrialaisille tapahtuman järjestämisestä! Taas tuli opittua vaikka mikä ja laitan varmasti ohjeet kotikokeiluun myös. Kannattaa myös pitää silmällä muiden päivään osallistuneiden bloggaajien postauksia!

Menumme koostui seuraavista ruoista:

Kiinalainen kurkkusalaatti

Possunkorvat ja itsetehty chiliöljy

Haudutettua porsaan kylkeä  (luuton kylki)

Hapanimelää porsaan kylkeä (luullista kylkeä, ribsejä)

Vatsalaukkua chiliöljyn ja juttujen kanssa

Paistettuja vihanneksi

Jauhelihamykyt (dumplings)

Friteeratut banaanit

 

Haudutettu luuton possunkylki karamellisoinnin jälkeen

Poliittisesti värjäytynyt valkoinen parsarisotto

On viime hetket tälle valkoiselle parsarisotolle, jonka ohje on jäänyt julkaisujonoon roikkumaan.  Parsa-aika alkaa pian olla loppusuoralla ja sivulta rynnivät pian ohitse meidän omat varhaiskasviksemme kovaa vauhtia!

White asparagus risotto

Risotot ovat yksi lempiruoistani ja te blogiani lukevat tiedätte suuresta rakkaudestani mozzarellaa ja parmankinkkua kohtaan.  Kuitenkin viime aikoina rakkauteni kaikkea italialaista kohtaan on alkanut horjua. Kaikki alkoi oikeastaan vuonna 2008, kun buffalomozzarellasta löydettiin hälyttävän korkeita dioksiinipitoisuuksia. Syyksi selvisi laiton myrkyllisten jätteiden hävittäminen laitumien lähettyville, jolloin maaperän ja veden saastuessa, päätyivät myrkyt myös karjaan. Yhtenä syypäänä tähän pidettiin Italian mafiaa.

Seuraava iso kohu kohdistui tomaattiviljelmiin ja siirtolaistyöntekijöiden ala-arvoisiin työoloihin. Osansa tästä mudasta sai myös tunnettu tomaattijätti Mutti. Samaan aikaan useat eläinsuojelujärjestöt toivat julkisuuteen järkyttäviä videoita buffalotiloilta, maitotiloilta, joiden maito käytetään parmesaanin tuotantoon sekä viimeisimpänä sikaloilta – niiltä, joiden possuista valmistetaan parmankinkkua.

Olen seurannut tätä kaikkea uutisointia sydän sykkyrällä ja tekisi mieli huutaa, että MITÄ HITTOA TE SIELLÄ OIKEIN TEETTE? Mutta mitä se minun huutamiseni mihinkään vaikuttaa? Toki tuotteita voi boikotoida ja siihen tämä parsarisotonkin ohje oikeastaan liittyy. Haluan kuitenkin herätellä meitä jokaista, meitä kuluttajia, sillä me olemme tähän osasyyllisiä. Vaatimalla jatkuvasti halvempaa ja halvempaa, olemme omalla kulutuskäytöksellämme ajaneet tilanteen siihen, että loppupeleissä tuotto otetaan tuotantoeläinten selkänahasta. Kirjaimellisesti.

Swedish Västerbotten cheese nad Finnish pork Crudo

Tuotantoeläinten kasvattaminen on kovaa, ympärivuorokautista työtä, josta ei paljon lomailla. Se on myös työtä, jota harva meistä osaa arvostaa ja siksi ei myöskään ole valmis lopputuotteesta maksamaan. Hyvin hoidettu lypsylehmä tuottaa parempilaatuista maitoa ja tuottaa sitä enemmän, mutta jos tuotteen ja työn arvostus on vähäistä ja siitä vaivasta saatu palkka olematon, ei ole ihme, jos tilallisen motivaatio eläinten hyvinvoinnin ylläpitämiseen on nolla. Onneksi vielä Suomesta löytyy paljon maito- ja lihatilallisia, joille eläinten hyvinvointi on se toimeentulon perusta, mutta kuinka kauan täälläkään jaksetaan jos työstä saatava korvaus ei edes riitä omaan toimeentuloon? Jo nyt on tullut esille todella huolestuttavia tapauksia, joissa eläinten hyvinvointi on ollut kaikkea muuta kuin hyvää.

Tämä siis johdantona siihen miksi parsarisotostani tuli sellainen kuin siitä tuli. Lähdin tietoisesti etsimään korvaavia raaka-aineita parmesaanille ja parmankinkulle. Parmesaanin korvasin ruotsalaisella Västerbotten-juustolla ja parsarisoton pinnalle parmankinkun sijaan laskostin kotimaista Tammisen Crudoa. Tuota Crudoa olemme käyttäneet viime aikoina tosi paljon, parmankinkut ovat pääsääntöisesti jääneet kauppaan ja buffalomozzarella ei enää joka kauppareissulla päädy koriin. Risottoriisi on sentään VIELÄ italialaista.

Pst. Viimeistä edellisessä Lantliv Mat&Vin -lehdessä oli ohje itsetehtyyn Fiori di latte mozzarellaan (lehmänmaitomozzarella). Jos kesällä aika antaa myöten, saatanpa kokeilla ohjetta!

Valkoinen parsarisotto

500 g valkoista parsaa
100 g voita
1 dl vettä

risotto
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
2 rkl voita
400 g risottoriisiä
1 1/2 dl valkoviiniä tai kuivaa vermuttia
n. 1 l kanalientä
1/2 tl suolaa
2 dl raastettua Västerbottenjuustoa
lisäksi
Tammisen Crudoa

Huuhdo parsat ja kuori ne huolellisesti. Napsauta parsoista kuiva kanta pois. Jos tyven leikkauskohtaan jää paljon kuitumaisia kuorihaivenia, kuori parsoja hieman lisää. Lisää kuoret kanaliemeen antamaan makua.

Viipaloi parsat noin 1 cm paloiksi, jätä nuput ehjiksi. Sulata kattilassa voi ja vesi, lisää parsat ja anna hautua kannen alla pehmeiksi, mutta ei mössöksi.

Risottoa varten hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuullota niitä voissa pienellä lämmöllä. Nosta sitten lämpö ja lisää risottoriisi sekoittaen. Kuumenna, kunnes riisi alkaa ritistä. Lisää viini kerralla ja alenna lämpö. Kypsennä sekoitellen, kunnes viini on haihtunut.

Lisää kattilaan noin puolet kuumasta kanaliemestä. Keitä riisiä miedolla lämmöllä sekoittaen. Lisää uutta nestettä, kun neste on imeytynyt riisiin. Keitä riisi kypsäksi eli yhteensä 20-25 minuuttia.

Sekoita risoton joukkoon valkoiset parsat voiemulsioineen ja lisää myös raastettu juusto. Sekoita, peitä risotto kannella ja nosta pois liedeltä. Anna maustua muutama minuutti. Rouhi joukkoon halutessasi mustapippuria ja lisää annosten päälle Crudoa.

Jotain muuta valkoisesta parsasta: valkoista parsaa ja maailman paras mozzarella

Kokeile myös Hannan Soppa -blogin herkullista ohjetta, jossa vihreä parsa saa kaprisvinegrettikylvyn.

Hitsin hyvä, jopa paras tomaattipasta! Ja jupinaa reseptinkirjoittamisesta.

Juttelin taannoin köksä/ruokatoimittajaystäväni kanssa reseptiikan laatimisesta ja siihen liittyvistä kiemuroista.  Keskustelumme polveili sinne ja tänne, niin tahtoo käydä kun kaksi saman alan ihmistä istuu saman pöydän äärelle. Erityisen mielenkiintoiseksi juttu muuttui siinä vaiheessa, kun ystäväni kysyi mitä mieltä olen kommentista: ”Teen kotona tosi paljon ruokaa, mutta en kyl koskaan käytä mitään ohjetta niiden tekemiseen.”

Ruokaohjeita ammatikseen laativalle ihmiselle tuo kommentti on aika latistava.  Miksi nähdä vaiva ideoimisessa, testaamisessa ja reseptien hiomisessa mahdollimman ymmärrettäviksi, toimiviksi ja vaivattomiksi, jos niitä ei käytetä? Se kertoo ehkä myös siitä kuinka tavanomaiseksi ruokaohjeet ovat muuttuneet ja niiden olemassaolo on itsestäänselvyys.

Tuo kommentti kirvoitti kuitenkin ajatuksen (joo, tiedän!), ja tästä keskustelimmekin tovin – voiko ruokaa ylipäätään valmistaa ilman ohjetta?

Tomatoes

Lähdetäänpä miettimään asiaa ihan alusta saakka. Äkkiseltään varmaan moni miettii, että paljon tulee tehtyä ruokaa ilman ohjetta. Kyllä, näin varmasti on. Meille kaikille muodostuu kotona niitä takuuvarmoja ruokia (se kuuluisa 10 ohjeen valikoima), joita osaamme silmät kiinni valmistaa, koska olemme tehneet niitä niin usein. Silloin on aivan validia todeta, että SIINÄ HETKESSÄ et tarvitse ohjetta ruoan valmistukseen. Tätä hetkeä on kuitenkin edeltänyt useita ruoanvalmistuskertoja ja se myös ensimmäinen kerta, kun olet lukenut sen ohjeen jostain alunperin.

Joku nyt älähtää, että itse kehittelee ohjeita ja ei tarvitse siihen toisten apua. Kyllä, sekin on mahdollista. Toiset tekevät sitä työkseen. Mutta kysyn, voiko ruokaa onnistuneesti valmistaa, jos ei ole minkäänlaista tietoa ruoanvalmistuksesta? Eli siitä vaikka kuinka kauan munia keitetään – sekin on resepti. Pastan keittämänen on myös resepti, jos keität sen pakkauksen ohjeen mukaan. Voit toki keittää sen miten haluat, mutta onko se silloin syömäkelpoista?

Kaikki kypsentäminen tai raaka-aineiden käsittely on ohjeita sinänsä ja siksi ilman jonkinlaisia ruoanvalmistuksen perustaitoja ei voi sanoa valmistavansa ruokaa ilman reseptejä. Ruokaa paljon valmistaneet, ruoanvalmistuksen periaatteisiin ja satoihin ruokaohjeisiin perehtyneet ihmiset, joilla on tuo taustatieto sekä kokemus, voivat edetä orjallisesta reseptien seuraamisesta reseptien kehittämiseen. Ja tätä työtä esimerkiksi kokit ja ruokatoimittajat tekevät.

Mitä ajatuksia tämä sinussa herättää?

Pasta with fresh tomatoes

Tässä lopuksi vielä superkesäisen tomaatipasta ohje, joka ei oikeastaan ole edes ohje. Tomaatit kaikissa väreissään ja muodoissaan ovat nyt rynnistäneet kauppoihin ja eihän niihin voi olla tarttumatta! Kotimaiset pihvitomaatit ovat melkein lapsen pään kokoisia! Teimme tätä pastaa kaksikin kertaa peräkkäisillä viikoilla, kun se oli niin hyvää. Yksinkertaisuudessaan ohje menee näin:

Kuullota pienellä lämmöllä 4 viipaloitua valkosipulinkynttä desissä hyvää oliiviöljyä.  Keitä haluamasi pastaa. Kuutioi sekalainen määrä ihania erikokoisia ja -värisiä tomaatteja. Suikaloi reilusti basilikaa. Sekoita valkosipuli öljyineen kuuman pastan joukkoon ja lisää tomaatit. Kääntele hyvin sekaisin ja lisää basilikat. Rouhaise sekaan mustapippuria ja ripottele pinnalle sormisuolaa.

Muutama vinkki vielä – muista suolata pastan keitinvesi. Paadetut pinjansiemenet sopivat tähän hyvin. Ruokaisuutta saat revitystä buffalomozzarellasta.

 

Don’t stop believing

Ällös säihkähdä! Luvassa ei ole mitään kovin filosofista taikka tsemppihenkistä uraopasta. Otsikko viittaa lähinnä Journeyn mahtavaan biisiin, jota tässä junamatkalla olen kuunnellut lähes nonstoppina. Sen verran varoitan, että minkäänlaista ruokaohjetta tämä postaus ei pidä sisällään. Ensi kerralla sitten!

Lovely peaches from the summer

Luin vuoden vaihteessa jossain artikkelin (en kyllä muista lähdettä!), että ihmisen elämässä asiat tapahtuvat 7 vuoden sykleissä. Samassa artikkelissa mainittiin myös, että yksittäisen ihmisen elämässä merkittävät tapahtumat tai elämänmuutokset tapahtuvat usein aina samaan aikaan vuodesta. En tiedä kuinka tämä pätee teihin, mutta itse ainakin tunnistan tämän. Jostain syystä loppuvuosi ja vuoden alku ovat tällaisia muutoksen aikoja minulle. Siihen mahtuu niin ulkomaille muuttoa kuin opiskelujen aloittamista. Ennen kaikkea noille vuoden viimeisille kuukausille on osunut paljon muutoksia, jotka ovat koskeneet työtäni tavalla tai toisella.

Aina nuo muutokset eivät ole olleet toivottuja – välillä ne ovat olleet todella raastaviakin ja saaneet minut miettimään, että onko missään mitään järkeä. Joskus päätöksen teko on ollut omissa käsissäni ja olen astunut päättäväisesti, mutta sydän läpättäen kohti uutta. Tällä uuden polulla olen nyt taivaltanut reilut kaksi vuotta, kun jätin valituisen päivätyön taakseni. Nämä kaksi vuotta ovat pitäneet sisällään lukuisia hienoja työtilaisuuksia. Hieman ihmeissäni olen ollut siitä luottamuksesta mitä minua kohtaan on osoitettu, erityisesti kun osassa työtehtävistä on ollut kyse myös ruokakuvaamisesta, jossa olen todella noviisi. Yksittäisten projektien lisäksi olen tietysti assaroinut Maria ja voi pojat, enpä arvannut millaiselle hauskalle oppimismatkalle pääsen! Ensi viikolla tulee tällekin mahtavalle yhteistyölle kaksi vuotta plakkariin <3

Food photo

Ja jotta tämä muutosten perinne ei katkeaisi, toi vuodenvaihde taas mukanaan uusia tuulia. Yhteistyöni Marin kanssa jatkuu edelleen (jee!), mutta vuosi päättyi ja uusi alkoi työn puolesta Ruokaboksin* merkeissä. Aloitin nimittäin joulukuussa tekemään heille reseptiikkaa ja reseptivihkon kuvat ovat myös käsialaani. IIKS.  Aika jännää on nyt, kun ensimmäiset ohjeeni ovat tupsahtaneet maailmalle ja koteihin.

Pelonsekaisesti odottelen palautteita, että tuleeko sieltä peukkua ylös vai alas? On vähän hassua, että näin hermostuttaa. Olenhan ollut laatimassa reseptiikkaa Pirkka- ja K-Ruoka -lehtiin, joiden levikki on maanlaajuinen. Ja jokunen ihminen käy tätä blogiakin lukemassa, kiitos siitä teille! Mutta silti jänskättää. Ehkä se on ylipäätään tämän ruokatyön luonne? Minä ainakin teen näitä hommia niin sydämestäni ja haluan kirjoittaa sellaisia ruokaohjeita, jotka innostaisivat ihmisiä ruoanlaittoon ja kokeilemaan uusia juttuja. Ennen kaikkea haluan tehdä hyvänmakuista ja sesonkien mukaista ruokaa! Eiköhän siinä ole missiota yhden ihmisen työksi, vai mitä?

*Ja että mikä Ruokaboksi?  Lue lisää täältä. Ohjeitani löydät viikolta 4, muutaman viikolta 5 ja viikosta 7 eteenpäin säännöllisesti.

 

Aperol-verigreippimarmeladi ja ruikutusta vuoden vaihtumisesta

Vuosi vaihtui ja elämä jatkuu!

Aperol marmelade

Totta puhuakseni itselleni nämä vuoden vaihteet ovat aina vähän nihkeitä aikoja. Rakastan joulua ja kaiken sen tunnelmallisen kotoilun taaksejättäminen vähän ahistaa. Tammikuu tulee aina liian aikaisin ja se kestää aivan liian kauan. Tammikuu on yksi loputon ankeiden päivien ketju, jos minulta kysytään.

Viime vuonna tammikuussa ei myöskään valon määrällä päässyt juhlimaan. Muistan tämän varsin hyvin, kun yritin kuvata isoa asiakastyötä ja valoa tuntui tihkuvan minimaalisesti ehkä tunnin. Vähän kuten tänään. Pilvet roikkuu maassa asti eikä lumesta tietoakaan. Huoh.

Jotenkin olen itseni aina tästä tammikuusta läpi raivannut. Suunnitelmani tammikuun selättämiseksi sisältää yleensä paljon kynttilöitä, ystävien tapaamista, ulkonasyömistä ja kotona lohturuokien kokkailua. Siihen kuuluu myöskin jonkin verran surumielistä joulun perään haikailua, joten on lienee sopivaa palata tähän aperol-verigreippimarmeladiin, jota tein pienen erän joululahjoiksi.

home made marmelade from aperol and red grapefruits

Ohjeen nappasin Olive magazinesta ja on melko monivaiheinen, mutta ehdottomasti tekemisen arvoinen. Verigreippien sesonki on vielä parhaimmillaan ja erityisesti luomuverigreipit ovat olleet tosi hyviä. Marmeladi maustetaan Aperolilla ja se lisätään marmeladiin aivan lopuksi. Aperolin voi hyvin jättää pois taloudessanne on lapsiruokailijoita. Sopii ihan älyttömän hyvin paahtoleivän päälle ja miksei sitä voisi ujuttaa pullavanukkaaseen tai croissantin väliinkin. Tai kääretortun täytteeksi, nam! Ohjeen marmeladiin löydät täältä.

Aperol on italialainen aperitiivi, joka on kirkkaan oranssi ja maistuu happaman makealta. Se valmistetaan parista eri appelsiinilajikkeesta ja maustetaan katkeroilla sekä yrteillä. Juoma on varmaankin tunnetuin Aperol Spritz -juomasta, jossa Aperolin joukkoon sekoitetaan proseccoa ja soodavettä.

En tee uuden vuoden lupauksia, mutta jotain toiveita minulla on koskien tulevaa. Toivon, että oppisin pitkäjänteisemmäksi ja oppisin keskittymään yhteen asiaan kerrallaan.  Vaikka nauttimaan siitä verigreippimarmeladilla päällystetystä paahtoleivästä sen sijaan, että yritän syödä, selata puhelinta ja kirjoittaa sähköpostia samalla.  Toivon, että löytäisin aikaa ja energiaa kirjoittamiseen. Myös jonkinlainen suunnitelmallisuus olisi tervetullutta ja voisin varmaan elää hiukkasen vähemmällä itsekritiikillä, kiitos!

Millaisia odotuksia tai toiveita sinulla on tälle alkaneelle vuodelle?

 

Purjoa ja papuja Nigel Slaterin tapaan

Tänään on luvassa lohturuokaa purjon ja papujen muodossa.

 

”The arrival of the first snap of cold is invigorating, like jumping into an ice pool after the long sauna of summer. Winter feels like a renewal, at least it does to me. I long for that ice-bright light, skies of pale blue and soft grey light that is at once calm and gentle, fresh and crisp. Away from the stifling airlessness of summer, I once again have more energy. Winter has arrived.” Nigel Slater, The Christmas Chronicles.

 

Olen useasti täällä blogissakin ihastellut suosikkiruokakirjailijani, Nigel Slaterin, tapaa kirjoittaa. Tuossa yllä olevassa katkelmassa hän on osannut pukea sanoiksi juuri sen mitä talvessa rakastan, silloinkin kun sataa räntää vaakasuoraan. Talvella tunnen taas eläväni ja huomaan kuinka alan aamuisin heräillä jo aiemmin (tiedän, not real!) ja päässä surisee jos jonkinlaista resepti-ideaa ja suunnitelmaa joulun ajalle.

Sen lisäksi, että Nigel kirjoittaa aivan tavattoman kauniisti, ovat hänen ruokaohjeensa 100% veden suuhun herauttavia ja aina vuoden aikaan sopivia, kuten tämä haudutetusta purjosta ja pehmeistä valkoisista pavuista tehty muhennos. Purjo-papumuhennos syntyy vähän kuin itsestään ja ei vie arki-iltanakaan liikaa aikaa. Purjo on mielestäni yksi aliarvostetuimmista kasviksista, vaikka siitä tulee hauduttamalla ihanan pehmeää ja purjon kirpakka sipulisuus pyöristyy melkein makeaksi. Parhaiten tämä onnistuu hauduttamalla purjoa voin kanssa – öljykin käy, mutta se ei samalla tavalla korosta purjon makua.

Nigel Slater's leeks and haricot beans

Nigel tarjoaa tämä purjo-papumuhennoksen paistettujen makkaroiden kanssa. Minulla oli pakastimessa Herrakunnan lampaan suussa sulavaa karitsan entrecotea, jonka paistoin edellisenä päivänä valmiiksi ja lämmitin uudelleen ennen tarjoamista.  Karitsan tai makkaroiden sijaan pala hyvää lämminsavustettua  siikaa tai lohta kävisi varmasti yhtä hyvin. Varaa lisäksi rapeakuorista leipää, jolla voit mopata lautasen tyhjäksi. Sen verran hyvää tästä tuli!

Nigelin uusin kirja, The Christmas Chronicles, on ilmestynyt nyt syksyllä ja odotan kärsimättömästi, että saan sen eteeni. Vähän sellaista nimittäin minulle lupailtiin syntymäpäivälahjaksi. Sitä ennen on tyytyminen The Guardianin viikonloppuliitteeseen.

Nigelin purjo-papumuhennos

3 keskikokoista purjoa
3 kuorittua valkosipulinkynttä (oma lisäykseni)
30 g voita
1 dl vettä
2 1/2 dl kanalientä
1 tlk valkoisia papuja
lehtipersiljaa tai timjamia
suolaa, mustapippuria

Huuhtele purjot ja leikkaa ne noin 1 cm paksuisiksi kiekoiksi. (Leikkasin mukaan myös vähän purjon vihreää osaa.) Huuhtele kiekot vielä huolellisesti. Kuumenna voi ja vesi kiehuvaksi kattilassa ja lisää purjot sekä valkosipulikynnet. Peitä pinta leivinpaperilla ja nosta kansi päälle. Hauduta kannen alla 8-9 minuuttia, kunnes purjot antavat hieman periksi. Kaada kattilaan liemi ja kuumenna. Soseuta purjot tehosekoittimessa tai varovasti sauvasekoittimella, älä kuitenkaan aja seosta täysin sileäksi soseeksi.

Kaada purjot takaisin kattilaan ja kääntele joukkoon huuhdellut valutetut pavut. Kuumenna vielä hetki ja mausta suolalla, pippurilla sekä haluamillasi yrteillä.

Karitsan entrecote

300 g karitsan entrecotea
ruskistamiseen voita
maustamiseen suolaa, pippuria
vuokaan 4 salottisipulia, 5 timjamin oksaa, 1/2 dl sherryä tai lihalientä

Ota liha huoneenlämpöön puoli tuntia ennen valmistamista. Ruskista entrecote kauttaaltaa pannulla ja mausta suolalla sekä pippurilla. Paloittele salottisipulit pariin palaan, lisää liha sekä timjami. Lorauta vuokaan neste ja peitä foliolla. Paista 150 asteessa noin 1,5 tuntia, kunnes liha on mureaa. Anna vetäytyä ennen tarjoamista. Jos valmistat entrecoten edellisenä päivänä, lämmitä se vuoassaan sipulien kanssa uunissa folion alla. Viipaloi liha ja lisää muhennoksen päälle. Lisää myös pehmenneet salottisipulit.

Older posts

© 2024 Haarukkavatkain

Theme by Anders NorenUp ↑