Helppo Archives - Sivu 12 20:stä

Category: Helppo (page 12 of 20)

Munakoiso-mustakaalipata jyväpastasta

18.10.2016 / minttu / 4 Comments

Tämä muheva pastaruoka on taattu koko perheen suosikki! Karitsa, munakoiso ja fetajuusto johdattavat ajatukset Kreikkaan.

orzo with aubergine and cavolo nero

Orzo, risoni, jyväpasta – tällä sukkulan muotoisella pastalla on monta nimeä. Jyväpasta on valmistettu vehnästä ja on hassusti riisin oloinen, mutta ei kuitenkaan. Jyväpastan pinnassa on runsaasti tärkkelystä, joten se sopii erityisen hyvin kaikenlaisiin patamaisiin ruokiin. Sitä käytetään niin Italiassa kuin Kreikan suunnallakin. Italiankielinen nimi orzo tarkoittaa muuten ohraa! Ihan sekaisinhan tässä jo menee! Orzoa myydään isoimmissa ruokakaupoissa Abez-merkillä ja näyttipä Myllyn Paras tuoneen markkinoille oman tuotteensa jyväpasta-nimellä.

Tämä pataruoka kuuluu vakiorepertuaariimme, koska siinä on jotain todella pehmeän lohtuisaa ja lisäksi sitä on helppo muokata sen mukaan mitä kaapista löytyy. Karitsan jauhelihaa ei ole pakko lisätä, ohje toimii mainiosti ilmankin, mutta munakoisosta en luopuisi. Alkuperäinen ohje on amerikkailaisen Rachael Rayn käsialaa ja olen muokannut sitä hieman. Rayn ohjeessa jyväpasta keitetään erikseen. Tällä tavoin valmistettuna jyväpastan maku jää mielestäni vähän irralliseksi, joten olen kypsentänyt sen padassa yhdessä muiden raaka-aineiden kanssa.

Orzo with aubergine and cavolo nero

Viime viikolla Itä-Helsingin REKO-jaossa oli myynnissä upeita mustakaaleja, joten lisäsin niitä tähän pataan. Loput mustakaaleista pääsivät kanssani valokuvaan (!) ja taidan vielä niistä tehdä ainakin mustakaalicrostineja. Mustakaalin sijaan voit käyttää pinaattia tai lehtikaalia.

Munakoisokuutiot voi paistaa öljyssä pannulla, mutta siihen kuluu jonkin verran aikaa ja kädet jää vapaiksi muihin hommiin, jos paahdat ne uunissa. Valmiit munakoisokuutiot lisätään ruokaan ihan loppumetreillä. Ruoka saa mukavaa suolaista makua ja kirpakkuutta fetasta sekä raastetusta sitruunankuoresta. Ja kuten pataruoilla on tapana, niin tämänkin maut kehittyvät, kun ruoka saa yön yli levätä.

orzo with aubergine and cavolo nero

Munakoiso-mustakaalipata

1 (400 g) munakoiso
3 rkl öljyä
1 tl oreganoa
1 tl mustapippuria
ripaus suolaa

500 g karitsan jauhelihaa
2 rkl oliiviöljyä
1 sipuli
4 valkosipulinkynttä
2 rkl hienonnettua oreganoa
1 tl kanelia tai 1-2 kanelitankoa
1 tl kuivattua minttua
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä

1 tlk (400 g) kokonaisia tomaatteja tai tomaattimurskaa
2 dl vettä
2 1/2 dl jyväpastaa
200 g mustakaalia

1 pkt fetajuustoa
1 sitruunan raastettu kuori
tuoretta oreganoa ja minttua hienonnettuna

Kuutio munakoiso ja levitä palat leivinpaperin päälle. Valuta pinnalle oliiviöljyä ja mausta. Paahda munakoisokuutioita uunissa 200 asteessa 15-20 minuuttia, kunnes munakoiso on pehmeää ja saanut väriä.

Ruskista jauheliha padassa kahdessa erässä. Hienonna sipuli ja raasta valkosipulikynnet. Mausta jauheliha ja lisää sipuli. Kuullota muutama minuutti ja lisää valkosipuli. Jatka paistamista vielä hetki.

Kaada pataan kokonaiset tomaatit, murskaa niitä hieman puuhaarukalla. Lisää myös vesi. Huuhtele jyväpasta siivilässä ja lisää se pataan. Sekoita hyvin ja peitä kannella. Anna kiehua pienellä lämmöllä noin 10 minuuttia. Sillä aikaa leikkaa mustakaaleista kova lehtiruoti pois ja suikaloi kaalit. Lisää kaalit pataan ja jatka kuumentamista vielä 8-10 minuuttia. Lisää vettä tarvittaessa. Tarkista maku ja sekoita joukkoon paahdetut munakoisokuutiot.

Murenna feta ja raasta sitruunasta kuori. Hienonna yrtit. Sekoita nämä kaikki keskenään ja ripottele valmiin ruoan pinnalle.

Viskimarinoidut chilit

13.10.2016 / minttu / 0 Comments

Chilien säilöminen on helppoa! Bourbon-etikkaliemessä kypsyneet chiliviipaleet sopivat monenlaiseen ruoanlaittoon ja sellaisinaankin syötäviksi.

Innostuimme loppukeväästä tilaamaan Fataliista meille chilintaimia. Tietenkään en voinut tyytyä vain yhteen chiliin vaan kolmehan niitä oli saatava. Olin varautunut valtaisaan chilisatoon ja mietin korvat savuten mitä niille kaikille chileille tekisin. Sitten mieheni hankki meille Edward Leen Smoke and Pickles -kirjan ja tämä ohje suorastaan pomppasi esiin. Jee, ongelma ratkaistu! Paitsi, nuo pahuksen chilithän eivät tietenkään kaikki kypsyneet yhtä aikaa, ja vaikka meillä onkin kolme pensasta, on 450 g chiliä yhdellä kertaa aika kova vaatimus. Ei auttanut kun kävellä kauppaan ja ostaa sieltä chilit. Onneksi tähän aikaan vuodesta saa vielä kotimaisia chilejä ja valikoimaakin oli. Päädyin Aji Cristal -chileihin niiden koon ja minua miellyttävän hedelmäisen maun vuoksi. Ed Lee käyttää ohjeessaan jalapenoja.

Säilöntäliemi maustetaan etikan lisäksi bourbonilla. Käytin Woodford Reserve -bourbonia, kun meillä sitä sattui olemaan. En ole kyseisen juomagenren asiantuntija, mutta sanoisin ettei tähän ohjeeseen kannata käyttää mitä tahansa tikkuviinaa. Mielummin jotain sellaista mitä mielellään itsekin joisi. Chilejä ei tässä ohjeessa varsinaisesti hapateta, vaan ne kypsyvät kuuman liemen ansiosta sopivan pehmeiksi. Chilit maustuvat parissa päivässä ja ovat käyttökelpoisia muutavan viikon.

Kun maistelin valmiita chilejä oli niissä just sopivasti potkua, ei liikaa. Bourbon maistuu taustalla ja liemen etikkaisuus oli tasapainossa hunajan tuoman makeuden kanssa. Siinä mutustellessani tuli mieleen, että kuinkahan nämä sopisivat juustojen kanssa? Olen nimittäin tykästynyt Kal’sin jalapenohilloon, joka sopii erityisesti kermaisten juustojen kanssa tarjottavaksi. Pienen kaivelun jälkeen löytyi jääkaapistamme pala Ullanlinna-juustoa ja ei kun testaamaan! Hyvinhän ne yhteen sopivat. Kaiken lisäksi kirkkaanpunaiset chiliviipaleet juustopalan päällä näyttivät todella kauniilta ja sehän on puoli ruokaa se.

Bourbonmarinoidut chilit sopivat luonnollisestikin nachojen ja tortillojen kavereiksi. Chiliviipaleet antavat potkua myös salaateille ja keitoille. Vähän pyörittelin päässäni jotain meksikolaishenkistä focacciatyyppistä leipääkin, johon näitä chilejä voisi upottaa. Käyttökohteita löytyy varmasti, jos olet chilien ystävä.

Ed Lee käyttää chilejä myös cocktaileissa makua antamassa – miltä kuulostaisi jalapenoilla maustettu Bourbon Julep?

Bourbonmarinoidut chilit

450 g chilejä (esim. jalapenoja tai aji cristalia)
3 dl valkoviinietikkaa tai siideriviinietikkaa
2 1/2 dl bourbonia
1 1/4 dl hunajaa
2 rkl korianterinsiemeniä
1 rkl sinapinsiemeniä
2-3 laakerinlehteä

Suojaa kätesi kertakäyttöhansikkailla. Huuhtele chilit huolellisesti ja kuivaa ne. Pyörittele chilejä varovasti leikkuulautaa vasten, saat näin siemenet irtoamaan kiinnikkeistään. Leikkaa chileistä kannat ja kopistele siemenet pois. Viipaloi chilit noin 1/2 cm:n paksuisiksi kiekoiksi. Rapsuttele pois kiinni jääneet siemenet. Jätä sivuun odottamaan. Kuumenna puhdas lasi tölkki uunissa tai kaatamalla siihen kiehuvaa vettä.

Mittaa kattilaan keskenään loput aineet ja kuumenna kiehuvaksi. Alenna lämpöä ja keitä lientä vielä 5 minuuttia.

Siirrä chilit kuumennettuun tölkkiin ja kaada päälle kuuma mausteliemi. Sulje purkki tiukasti kannella ja anna sen jäähtyä huoneenlämmössä. Siirrä jäähtynyt purkki jääkaappiin. Chilit tekeytyvät 3 päivässä ja säilyvät noin 2 viikkoa jääkaapissa avattuna.

Keralalainen kananmunacurry ja mustakaali-thoran

8.10.2016 / minttu / 25 Comments

Viileiden säiden myötä tekee taas mieli mausteisempia, tuhdimpia ruokia ja intilainen ruoka vastaa tähän kysyntään loistavasti.

kananmunacurry ja mustakaalithoran

Olen todennäköisesti ensimmäisen kerran syönyt intialaista ruokaa Lontoossa asuessani, mutta omat intialaisen ruoan kokkailluni jäivät valitettavasti tuolloin Sainsburyn tai Marks&Spencerin valmiiden korma- tai vindalookastikkeiden kuumentamiseen. Olenkin oppinut tekemään intialaista ruokaa vasta mieheni innostamana. Hän oli tavatessamme kasvissyöjä ja tykkäsi tehdä erilaisia mausteisia ja maistuvia intialaisia ruokia. Intilaisessa ruoassa minua viehättää eniten juuri mausteiden runsas käyttö ja upeat kasvisruoat. Erot eri alueiden välillä ovat suuret, kuten tuon kokoisessa maassa voikin olettaa ja eri uskontojen vaikutukset näkyvät ruoissa selkeästi.

Olen erityisen ihastunut Keralan alueen ruokiin, vaikka niissä usein käytetäänkin kookosta. Nämä kaksi tekemäni currya eivät edusta sitä tulisinta ja mausteisinta Intiaa, vaan ovat melkeinpä hienostuneen mausteisia, keralalaiselle ruoalle tyypillisiä makuja. Niiden valmistamisen jälkeen ei myöskään koti tuoksu intialaiselle ravintollalle! Se on tällaiselle herkkänenäiselle ihan positiivinen asia.

Thoranit ovat keskeinen osa keralalaista ateriaa ja ne ovat usein maustettu kookoksella sekä currynlehdillä. Niihin ei tule juuri lainkaan nestettä ja ne paistetaan pienessä määrässä öljyä. Thoranit ajavat vähän saman asian kuin meidän lisäkesalaattimme ja kasviksina voi käyttää mitä oikeastaan mitä tahansa. Keralassa käytetään erilaisia valkoisia ja vihreitä keräkaalityyppisiä kaaleja tähän ruokaan, mutta minä tein thoranin mustakaalista. Mustakaali toimii erinomaisesti, sillä sen lehti on paksumpi kuin esimerkiksi lehtikaalin ja kestää siksi kuumentamista paremmin.

kananmunacurry

Blogiani seuranneet arvaavat kyllä miksi tuo toinen curry valikoitui ruokalistallemme. Kyllä, siinä on kananmunaa! Alkuperäisessä ohjeessa on käytetty kastikkeeseen pelkästään tomaattia, mutta minulla oli upeita kotimaisia paprikoita, joten laitoin niitä ja yhden hyvin kypsäksi päässeen häränsydäntomaatin. Oma lisäykseni ruokaan oli nigellansiemenet eli mustakuminansiemenet (ryytineito). Nigellan siemeniä saat etnisistä kaupoista ja niitä näytti olevan myynnissä myös Ruohonjuuren verkkokaupassa.

Tiesitkö muuten, että Lontoon Brick Lanen ja Commercial Roadin intialaiset ravintolat eivät oikeastaan alunperin olleet intialaisia, vaan bangladeshilaisia? Kaiken lisäksi juuret johtavat tietylle Bangladeshin alueelle, Sylhetiin. Sylhet sijoittuu Bangladeshin koilliskulmaan ja se on ollut tärkeä vesiväylä siirtomaa-ajan ja sen jälkeen tapahtuneelle kaupalle. Britit kuljettivat Sylhetin kautta teetä, mausteita ja hedelmiä kotimaahansa. Laivoihin tarvittiin kuitenkin paljon halpaa työvoimaa. Pian suuret määrät sylhetiläisiä merimiehiä oli pestattu höyrylaivoihin, ja koska he eivät osanneet englantia, tapahtui työ kannen alla, konehuoneissa. Palkka oli huono ja työ rankkaa sekä vaarallista, joten ei ollut ihme että niinkin moni mies päätti Lontoossa jättää laivan.

Suuri osa heistä päätyi Itä-Lontooseen ja siellä erilaisiin majataloihin asumaan ja polttamaan oopiumia. Oli melko tavallista, että näiden majatalojen omistaja oli itsekin entinen merimies. Eräs heistä, mies nimeltä Mr. Ali, Bengalista, perusti majatalonsa lähelle pienen kahvilan, josta Lontooseen rantautuneet merimiehet ja karkulaiset saivat ostaa riisiä ja curryä. Yhä useampi heistä päätti seurata Mr Alin esimerkkiä ja uusia curryja tarjoavia kahviloita nousi kuin sieniä sateella vuosien 1920-30 välillä. Nämä merimiesten currykahvilat ovat olleet ponnahduslautana sille intialaiselle ruokakulttuurille, minkä tänä päivänä tiedämme Briteissä kukoistavan. Mikäli curryn historia kiinnostaa enemmänkin, niin suosittelen lukemaan Lizzie Collinghamin kirjan ”Curry. A tale of cooks and conquerors”.

Vielä veikkaus tähän loppuun – arvaa montako kertaa kirjotin keralalaisen sijaan keravalaisen…

Kananmunacurry (Motta roast)

6 isoa kananmunaa
4 vihreää chiliä (käytin meidän omia chilejä aji benitoa ja narangaa)
5 cm:n pala inkivääriä
3 keltasipulia (minulla oli vain punasipulia)
1 iso punainen paprika
1 pienehkö keltainen paprika
1 iso häränsydäntomaatti (tai 2 keskikokoista tomaattia)
3 rkl öljyä
10-15 kuivaa currynlehteä
1 tl nigellansiemeniä
3/4 tl suolaa
1/2 tl kurkumaa
päälle hienonnettua korianteria

Keitä kananmunia 6 min 50 sek. ja jäähdytä ne hyvin. Kuori jäähtyneet munat.

Viipaloi chilit pituussuunnassa, poista siemenet halutessasi. Kuori inkivääri ja raasta se hienoksi. Viipaloi sipulit ohuiksi puolikuikski. Suikaloi paprikat ja tomaatti.

Kuumenna öljy isossa pannussa tai wokissa. Paista siinä chiliä, inkivääriä, currynlehtiä ja nigellaa 2-3 minuuttia. Lisää sipulit ja paista, kunnes sipulit ovat puoliksi pehmenneitä.

Lisää suikaloidut paprikat ja tomaatti, suola ja kurkuma. Keitä ilman kantta 7-9 minuuttia, kunnes kastike on saostunut. Nosta kananmunat kastikkeen joukkoon ja lusikoi kastiketta kananmunien päälle. Siirrä pannu pois liedeltä ja ripottele päälle korianteria. Tarjoa riisin ja mustakaalithoranin kanssa.

Mustakaali-thoran

200-250 g mustakaalia
2 keltasipulia
2,5 cm pala inkivääriä
3 rkl öljyä
2 tl ruskeita sinapinsiemeniä
10 kuivattua currynlehteä
3 tl urad dal -linssejä tai vihreitä linssejä
1 tl kurkumaa
1 tl chilijauhetta
1/4 tl suolaa

Huuhtele mustakaalin lehdet ja poista kova lehtiruoti. Suikaloi lehdet. Hienonna sipulit ja raasta inkivääri.

Kuumenna öljy pannussa ja paista siinä ensin sinapinsiemeniä, kunnes ne alkavat poksahdella. Lisää sitten currynlehdet ja linssit. Paista, kunnes linssit ovat kullankeltaisia (vihreät linssit tumman paahteisia).

Lisää sipulit ja paista ne pehmeiksi (n. 5 min). Sekoita joukkoon inkivääri, kurkuma, ja chili. Lisää suikaloitu mustakaali ja suola. Ripottele pannulle hieman vettä (päädyin laittamaan noin 1/2 dl kokonaisuudessaan) ja peitä pannu kannella. Kypsennä kaalia pienellä lämmöllä 15-20 minuuuttia, välillä sekoitellen. Lisää vettä tarvittaessa.

Papu-pekonipasta

5.10.2016 / minttu / 1 Comment

Aurinkoinen pastaruoka kirpakkaan syyspäivään syntyy vihreistä pavuista, pekonista ja kirsikkatomaateista.

papu-pekonipasta

Jopas on nyt pekonipainotteisia nämä meikäläisen pastaohjeet, vaikka syödään meillä muutakin! Tämä ohje on kuitenkin pakko jakaa, sillä siinä on jäljellä viimeinen häivähdys kesää paahdettujen tomaattien ja vihreiden papujen muodossa.

Olin ihan ihmeissäni, kun löysin kaupasta vielä kotimaisia vihreitä papuja, taisivat olla kyllä kauden viimeisiä, mitä kaupoissa nyt myydään. Tuoreiden sijasta voi toki käyttää pakastettuja papuja. Pavut ja pekoni ovat klassinen yhdistelmä, joka sopii lisäkkeeksi, mutta ne muodostavat hyvän pohjan myös ruokaiselle pastalle. Kasvissyöjä ja lihattomaan lokakuuhun osallistuva korvaa pekonin runsaammalla määrällä papuja tai härkiksellä (tai nyhtiksellä, jos sellaista löytää).

Teen aika usein pastat niin, että en keitä niihin mitään erillistä kastiketta. Usein riittää, että pannun huuhtoo pastan keitinvedellä tai lisää raaka-aineiden joukkoon lorauksen viiniä. Niin tein tällä kertaa. Lisäkosteutta pasta sai uunissa paahdetuista kirsikkatomaatin puolikkaista. Ne muuttuivat uunissa paahtuessaan melkein karkkimaisen makeiksi ja toivat hyvää vastapainoa pekonille sekä pavuille. Paljonpa muuta ei tämä ruoka kaipaa – päälle runsaasti raastettua pecorinoa tai parmesaania ja pari rouhaisua mustapippuria myllystä.

Papu-pekonipasta

250 g kirsikkatomaatteja (keltaisia ja punaisia)
250 g tuoreita vihreitä papuja
1 pkt pekonia
3 valkosipulinkynttä
1 dl pinjansiemeniä
2 rkl öljyä
1 1/2 – 2 dl valkoviiniä tai vettä
1 sitruunan raastettu kuori
suolaa, mustapippuria
tuoretta basilikaa

350 g spagettia
2 rkl oliiviöljyä

lisäksi: pecorinoa tai parmesaanijuustoa

Puolita kirsikkatomaatit ja mausta ne suolalla sekä mustapippurilla. Valuta päälle öljyä. Paista tomaatteja 120 asteessa kahdesta tunnista kolmeen tuntiin. Mikäli teet tätä arki-iltana, paista tomaatteja 150 asteessa puolisen tuntia. Tomaateista ei tule yhtä kuivia, mutta saavat kuitenkin vähän paahtunutta makua itseensä.

Huuhdo pavut ja siisti papujen päät. Keitä pavut kokonaisina suolalla maustetusssa vedessä 3-4 minuuttia. Jäähdytä pavut kylmässä vedessä ja paloittele ne. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan.

Suikaloi pekoni ja hienonna valkosipulinkynnet. Paahda ensin paistinpannulla pinjansiemenet. Paista sitten pekonia muutama minuutti ja lisää öljy sekä
valkosipulinkynnet. Paahda pinjansiemenet pannulla. Paista vielä muutama minuutti ja lorauta joukkoon valkoviini. Keitä seosta kasaan hetki. Lisää pekonin joukkoon pavut, sitruunankuori sekä mausteet.

Ota pastankeitin vettä talteen, valuta pasta ja lisää öljy. Nostele pasta kuuman pekoni-papuseokseen, lisää kirsikkatomaatit ja keitinvettä, jos pasta näyttää kuivalta. Revi joukkoon basilikan lehdet ja tarjoa heti.

Oopperaleipä Lindströmin pihvillä

3.10.2016 / minttu / 1 Comment

Raastettu punajuuri tekee tavanomaiselle jauhelihapihville ja retroleivälle ihmeitä.

Lindströminpihvit oopperavoileivällä

Kävin pari viikkoa sitten ystäväni luona kylässä ja hän teki meille luonaaksi Lindströmin pihvejä. Söin ainakin viisi, niin hyviä ne olivat. Tätä herkkua ei meillä ole hetkeen ollutkaan ja halusin tarjota sen hieman eri tavalla.

Yksi lempiruokani lapsena oli Oopperaleipä. Sitä tarjottiin oopperajuhlien aikaan hotelli Tottin kattoterassilla, mikä varmasti teki kokemuksesta aika monta kertaa paremman kuin se ehkä oikeasti oli. Oopperaleipä on lämpimien leipien klassikko ja kuten kaikissa yksinkertaisissa ruoissa, on raaka-aineiden laatu onnistumisen tae. Tähän klassikkoon kun ei tule muuta kuin leipä, jauhelihapihvi ja paistettu kananmuna.

Lindströmin pihvit valmistin karitsan jauhelihasta. Lindströmissähän voi käyttää säilykepunajuuria, mutta punajuurten ollessa nyt parhaimmillaan keitin tuoreita punajuuria ja raastoin ne taikinaan. Punajuuria ei ole välttämätöntä edes keittää, mutta silloin punajuuren rakenne jää pihvissä karkeammaksi ja nestettä erottuu enemmän.

Kaprikset ovat myös mielestäni tärkeä osa lindströmejä ja tällä kertaa lisäsin suolaan säilöttyjä kapriksia. Niiden kanssa on hyvä muistaa huolellinen huuhtelu ja liotus kylmässä vedessä ennen käyttöä. Pihvit paistoin pannulla, mutta jos teet isomman erän kerralla, voit paistaa pihvit uunissa.

Leiväksi sain napattua Keisari-leipomon huippuhyvää, juureen leivottua paahtoleipää, jonka paistoin voissa molemmin puolin. Leivän pintaan levitin vähän rakuunasinappia ja nappasin parvekelaatikosta viimeiset lehtimangoldin lehdet. Päälle vielä miedolla lämmöllä paistettu kananmuna ja herkullinen lounas oli valmis!

Oopperaleivät Lindströminpihveillä
neljälle

3 keskikokoista punajuurta
350 g karitsan jauhelihaa
1 pieni sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 kananmuna
2 rkl kapriksia
1/2 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria myllystä

paistamiseen voita ja öljyä

4 paksua (paahto)leivän palaa, leivälle sinappia, salaatinlehtiä, paistettuja kananmunia

Keitä punajuuret napakan kypsiksi ja jäähdytä. Kuori punajuuret ja raasta ne kulhoon. Lisää jauheliha.

Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet, lisää ne jauhelihan joukkoon. Riko kulhoon kananmuna ja lisää kaprikset sekä mausteet. Vaivaa kiinteäksi taikinaksi ja muotoile taikinasta neljä tasakokoista pihviä. Paista pihvit pannulla voin ja öljyn seoksessa kypsiksi.

Paahda leipäpalat paistinpannulla kauniin ruskeiksi. Sivele pintaan sinappia ja lisää salaatinlehdet. Nosta päälle pihvi ja paistettu kananmuna. Ripottele pinnalle sormisuolaa ja mustapippuria

Kinuskinen omenamurupaistos

22.9.2016 / minttu / 31 Comments

Kinuskinen omenapaistos vie kielen mennessään!

toffee apple crumble

Voi tätä suomen kieltä. Joskus tuntuu, että kieltämme ei vain ole luotu ruoanlaiton kieleksi. Olisin halunnut nimetä tämän toffee apple crumbleksi, sillä jollakin tapaa se välittää ohjeen syvemmän olemuksen paremmin kuin kinuskinen omenamurupaistos (vaikka sitähän se teknisesti on). Minua luovempi suomenkielen käyttäjä voisi totta kai keksiä tälle ohjeelle paremman nimen.

Olen jonkin aikaa mutustellut mielessäni, että entä jos kirjoittaisinkin englanniksi? Se tuntuisi monesti niin paljon luontevammalta, eritoten kun luen lähes kaiken englanniksi. Asiaa voi ajatella myös niin, että päästän itseni helpommalla, jos kirjoitan englanniksi. Suomeksi kirjoittaessani joudun jatkuvasti vaivaamaan päätäni ja etsimään sanoja, jotka edes etäisesti kuvaisivat sitä mitä haluan kertoa. Suurimman haasteen näen erityisesti ohjeiden kirjoittamisessa. Suomeksi ruokaohjeethan ovat aika lailla suoraviivaisia ja ehkä hieman tylyjäkin. Tämä on luonnollisesti myös tyylikysymys, mutta ruokaohjeet voivat olla kauniisti kirjoitettuja ilman turhaa lukijaa sekoittavaa hörsöilyä. Tästä on hyvänä esimerkkinä Nigel Slater, jonka ruokakirjat täytyy aivan ehdottomasti lukea englanniksi. Nigel kirjoittaa myös The Guardianiin. Suosittelen tutustumaan! Osataan toki Suomessakin kirjoittaa hyvin ruoasta. Näin ensimmäisenä mieleen tulee mm. Hanna Jensen ja Glorian ruoan&viinin päätoimittaja Sanna Maskulin. Heille suuri kiitos inspiraatiosta, sillä eilen tuli vuosi ensimmäisen ruokajournalismin opintokokonaisuuden aloittamisesta! Paljon on tapahtunut sen jälkeenkin, mutta kirjoittamisen oppiminen ja pohtiminen jatkuu edelleen.

Kinuskiset omenat

Tässä vaiheessa on varmaan syytä siirtyä itse ohjeeseen, ruokablogiahan tässä kirjoitan! Olen koko syksyn pyöritellyt mielessäni ohjetta, jossa yhdistyisi happaman raikkaat omenat ja suolaisen makea kinuski. Kinuski saisi olla oikeasti pääroolissa, ei vain valutettuna leivonnaisen päälle, mutta kunnollisena tuhtina annoksena omenoiden happamuutta tasapainottamassa. Näin mielessäni jo miten omenapalat kiiltelevät kinuskista ja kuinka uunissa paistamisen jälkeen kinuski hieman kiehuisi leivonnaisen tai astian reunoilla ja siitä tulisi rapeaa, kolamaisen sitkeääkin.

Mietin jo omena-kinuskipulliakin, sillä rakastan pullaa. Pulla on kuitenkin hankala väline makujen esille tuomisen suhteen. Pullaan saa nimittäin ahtaa makuja oikein kunnolla ja silti ne helposti hukkuvat hiivaisen makeaan taikinaan. Kakkuakaan en halunnut tehdä, koska kostea omena yhdistettynä kinuskiin tuo omat haasteensa taikinan toimivuuden kanssa ja halusin jotain hyvää ja helppoa. Kaiken pohdinnan ja pyörittelyn tuloksena syntyi tämä omenamurupaistos, jossa niin omena kuin kinuskikin saavat ansaitsemansa roolit.

Kotimaiset omenat ovat nyt parhaimmillaan. Pidin työväenopistolla viitisen vuotta sitten omenakurssin ja silloin torilta löytyi kohtuullisen hyvin erilaisia lajikkeita. Nyt tilanne on jo erinomainen! Löysin jopa Åkerö-lajiketta, mitä en muista hetkeen nähneeni. Valitse tähän paistokseen sekä happamia että vähän makeampia lajikkeita. Paistokseen muodostuu erilaisia suutuntumia, kun makeammat omenat pehmenevät enemmän ja happamat jäävät napakoiksi. Itse tehdyn kinuskikastikkeen sijaan voit käyttää valmiita kastikkeita. Tällä ohjeella kastiketta jää jonkin verran ylimääräistä, mutta se säilyy puhtaassa tiiviissä purkissa reilun viikon. Jäähtyessään kastike jähmettyy ihanan paksuksi kinuskiksi, jota voi lisätä ihan mihin vaan tai syödä sellaisenaan makean himon iskiessä.

omenamurupaistos

Kinuskinen omenamurupaistos

Kinuskikastike

1 1/4 dl vettä
3 dl taloussokeria
1/2 tl suolaa
2 1/4 dl kuohukermaa
1 tl vaniljajauhetta

Mittaa teräksiseen 3 litran kattilaan vesi, sokeri ja suola. Kuumenna keskilämmöllä haarukalla sekoittaen, kunnes seos alkaa kiehua. Tähän menee noin 6-7 minuuttia, riippuen lieden tehosta. Anna siirapin hiljalleen kuplia sekoittamatta, kunnes sen väri on muuttunut tumman kullankeltaiseksi, lähes siirapin väriseksi. Sokerin lämpötilan tulisi tuolloin olla 180 astetta. Kiehumiseen menee noin 15 minuuttia.

Nosta kattila liedeltä ja lisää kerma koko ajan sekoittaen. Seos kuohahtaa, joten ole varovainen. Siirrä kattila takaisin liedelle ja kuumenna uudelleen, kunnes kastikkeen lämpötila on noussut 108 asteeseen. Lisää vaniljajauhe ja kaada kastike metalliseen tai muuhun lämpöä kestävään astiaan. Anna jäähtyä.

* Kerma kuohuu todella voimakkaasti, kun se lisätään kuumaan sokeriliemeen, joten kattilan on oltava iso. Käytä mielellään myös taloussokeria (valkoista sokeria), erityisesti jos sinulla ei ole mittaria lämpötilan mittaamaamiseen. Tummemmasta sokerista on todella vaikea arvioida milloin lämpötila on oikea ja se vaikuttaa olennaisesti kastikkeen onnistumiseen.

Omenamurupaistos

800 g kotimaisia omenia
1/2 sitruunan mehu ja kuori
1 1/2 – 2 dl kinuskikastiketta

100 g suolatonta kylmää voita kuutioituna
1 ps (n.70 g) mantelijauhoa
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl ruokosokeria
1 dl pekaanipähkinöitä rouhittuna
1/2 tl kardemummaa

Voitele uunivuoka. Paloittele omenat ja mausta ne sitruunan mehulla sekä kuorella. Valuta uunivuoan pohjalle kinuskikastiketta ja lisää kerros omenia. Toista tämä, kunnes kaikki kastike ja omenat ovat vuoassa. Nosta vuoka uuniin ja esipaista omenia 180 asteessa noin 15 minuuttia.

Valmista sillä aikaa muruseos. Nypi kuutioidun kylmän voin joukkoon jauhot ja sokeri, kunnes seos on murumaista. Lisää rouhitut pähkinät ja kardemumma. Nosta vuoka uunista ja kumoa muruseos päälle keoksi. Paista uunissa 180 asteessa uunin keskitasolla 20-25 minuuttia, kunnes pinta on kauniin ruskea ja rapea. Anna paistoksen levätä hetki ja tarjoa se vaniljakastikkeen, vaniljajäätelön tai kermavaahdon kanssa.

Spagetti alla carbonara

15.9.2016 / minttu / 0 Comments

Pasta carbonara on arjen luksusta!

Pasta alla carbonara

Carbonara on yksi arjessamme usein toistuvista ruoista, koska se on nopea ja helppo valmistaa eikä makukaan ole huonoimmasta päästä. Alkuperäinen ohje on italialaisen ruoan raamatusta, Silver Spoonista peräisin. Vuosien varrella on Silver Spoonin ohje muovautunut meillä omanlaisekseen versiokseen.

Carbonarasta löytyy monenlaista ohjetta, mutta siihen kaikkein perinteisempaan tulee vain guancialea (kuivattua possun poskea), kananmunia ja pecorinoa. Ei siis kermaa, kuten monisssa ohjeissa näkee laitettavan. Carbonaran historiasta ei ole aivan täyttä varmuutta ja sen olemassaolosta ennen toista maailmansotaa ei ole juurikaan mitään kirjallista dokumentointia. Mainiossa The Geometry of Pasta -kirjassa kerrotaan kuinka carbonaran sanotaan syntyneen raskasta työtä tehneiden hiilikaivostyöläisten ruoaksi. Toisaalta nimen arvellaan juontavan juurensa Carbonariin -salaiseen järjestöön, jonka väitetään olleen Italian yhdentymisen taustalla.

Yksi asia tuntuu olevan kuitenkin varma, kun on carbonaran syntysijasta kyse – ohje on roomalaista alkuperää ja se on edelleen suosittu ruoka monissa paikallisissa ravintoloissa. Geometry of Pasta -kirjassa carbonara valmistetaan bucatinipastasta, joka on pitkä, paksuhko ja ontto pasta. Tunnetuin bucatiniohje on lienee bucatini all’Amatriciana. Puistolan Bistron emäntä teki taannoin houkuttelevan kuuloisen amatricianakastikkeen, jonka ohjeen löydä täältä: http://puistolanbistro.blogspot.fi/2016/08/pasta-allamatriciana.html

Näistä se syntyy!

Mutta se historiasta ja bucatinista. On aika siirtyä itse asiaan! Olemme käyttäneet carbonarassa niin pekonia kuin pancettaakin. Guanciale on meillä vielä kokeilematta. Pancettan kanssa täytyy olla vähän varovainen, sillä meille on muutaman kerran tullut todella suolaista carbonaraa, vaikka ei olla yhtään lisätty suolaa itse kastikkeeseen. Pancetan suolapitoisuudessa on siis vaihteluita. Muista myös leikata pancetasta mahdolliset rustokohdat pois, niitä on ikävä poimia suusta kesken syömisen.

Silver Spoonin ohjeessa pancetta paistetaan pannulla voissa yhdessä murskattujen valkosipulinkynsien kanssa. Ohjeessa käsketään poistamaan valkosipulit ennen pancetan lisäämistä pastaan, mutta me jossain vaiheessa vain annoimme valkosipulin mennä mukaan. Minusta ainakin nuo pehmenneet valkosipulipalat sopivat erinomaisesti carbonaraan, mutta jokainen tekee tavallaan. Roomalaiset mammat varmaan teilaisivat meidät alta aikayksikön kuullessaan, että lisäämme carbonaraan myös hienonnettua rosmariinia. Rosmariinin maku toimii pancetan kanssa ja tuo aavistuksen raikkautta muuten melko yksioikoiseen ruokaan.

Paistettu pancetta

Pancetta lisätään pastan joukkoon.

Rikkivatkatut kananmunat sekoitetaan pastaan.

Lopuksi lisätään juusto.

Carbonaran valmistuksessa on oikeastaan yksi ainoa kriittinen kohta ja se on kananmunien sekoittaminen kuuman pastan joukkoon. Tässä auttaa, kun pastan siirtää kattilasta isoon, lämmitettyyn, mielellään metalliseen kulhoon, jossa pasta saa kunnolla sekoitettua. Sekoittamiseen sopii ihan tavallinen haarukkavatkain eli puuhaarukka kansankielellä. Tätä kuvatessa sekoitin pastan tuossa valkoisessa keraamisessa kulhossa ja sen pinta oli aivan liian liukas, pasta vaan liukui reunasta toiseen! Toinen vinkki on lisätä pastan keitinvettä kananmunien ja juustoraasteen sekoittamisen jälkeen. Olemme huuhdelleet paistinpannun keitinvedellä, jotta mukaan saadaan kaikki ihanat maut pannulta. Viimeisen silauksen ruoalle antaa mustapippuri, jota saa myllystä rouhia joukkoon reilulla kädellä. Lasiin vielä mieluista punaviiniä, niin arkinen torstai-iltakin maistuu jo ihan toiselle!

Pasta alla carbonara
neljälle

120-140 g pancettaa tai pekonia
2 isohkoa valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä tai voita
2 rkl hienonnettua rosmariinia
350 g spagettia
3 luomukananmunaa
1/2 tl mustapippuria myllystä
1 dl raastetttua parmesaania
1 dl raastettua pecorinoa

Kuutio pancetta tai pekoni. Kuori valkosipulinkynnet, litistä ne veitsen lappeella ja paloittele 2-3 osaan.

Valuta öljy pannulle, lisää pancetta ja valkosipuli. Kuumenna miedohkolla lämmöllä, kunnes pancetasta alkaa rasva irrota. Lisää rosmariini ja jatka kuumentamista, kunnes pancetta on kypsää ja valkosipulipalat ovat kauniin vaaleankellertäviä. Siirrä pannu liedeltä.

Keitä sillä aikaa spagetti suolalla maustetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan. Vatkaa kananmunien rakenne rikki ja mausta mustapippurilla. Raasta juustot.

Kun pasta on kypsää, ota keitinvettä talteen 1-2 dl. Valuta pasta ja siirrä se valmiiksi lämmitettyyn kulhoon. Kaada joukkoon pancetat ja valkosipulit, sekoita. Lisää kananmunat koko ajan vatkaten pastan joukkoon ja ripottele heti perään puolet juustoraasteesta. Tässä vaiheessa voit lisätä keitinvettä. Lisää loput juustosta huolellisesti sekoittaen. Pastan tulisi olla kiiltävän kosteaa, mutta kulhonpohjalla ei saisi olla runsaansti lientä. Lisää keitinvettä, jos koostumus on liian kuiva. Rouhi lopuksi joukkoon runsaasti mustapippuria ja tarjoa heti parmesaaniraasteen kanssa.

Kurpitsapolenta

13.9.2016 / minttu / 0 Comments

Oranssinhehkuinen kurpitsapolenta lisäkkeineen on mitä mainioin syksyinen lohturuoka.

Myskikurpitsapolenta ja paistetut tatit

Aivan alkuun täytyy antaa herkullisuusvaroitus, sillä tästä tuli niin hyvää, että ahneuksissani söin itseni stuuporin partaalle!

Polenta on italialaisten perunamuussi.

Polenta on meidän perheessä syksy- ja talviruokaa. Keittelen sitä mielelläni erilaisten lihapatojen seuraksi tai paistetun maksan kylkeen. Polentaahan monesti kuvataan italialaisten perunasoseeksi, niin samoilla tavoilla sitä käytetään. Polentan eduksi on sanottava, että sen valmistus on merkittävästi nopeampaa kuin perunamuussin! Tähän aikaan vuodesta eivät vielä perunat ole oikein parhaimmillaan sosetta varten, joten suosittelen kokeilemaan tätä. Kurpitsalla maustettu polenta sopii sellaisenaan lisäkkeeksi, mutta aterian siitä saa lisäämällä haluamiaan ”ripotuksia”. Tällä kertaa käytin Risentan polentaa, joka on karkeampaa kuin esim. Urtekramin polenta. Veden ja polenta määrä voi vaihdella tuotteesta riippuen. Tarkoitus on saada aikaan paksuhko puuro, johon voi vielä lisätä kurpitsasoseen. Polentaa saa helposti ohennettua vedellä, jos siitä tulee liian paksua.

Kurpitsaa, kurpitsaa ja vielä kerran kurpitsaa!

Inspiraation kurpitsasoseen käyttämisestä sain Marilta ja lisäinnoitusta ohje sai Nelleltä, jonka apuna olen ollut tänä kesänä bbq-keittokirjan kuvauksissa. Kiitos vaan molemmille daameille! Kurpisat paahdoin ensin uunissa ja tähän voi oikein hyvin käyttää vaikka edelliseltä päivältä ylijääneitä paahdettuja kurpitsaviipaleita. Kurpitsasose lisätään valmiin polentan joukkoon ja se on siinä. Soseen voi halutessaan maustaakin, minä lisäsin vain ripauksen suolaa. Polentaan lisämakua toi parmesaanijuusto, suola ja mustapippuri. Kurpisan lajilla ei ole niin väliä. Myskikurpitsa on aina hyvää ja hokkaidokurpitsassa on upea tummempi oranssi väri.

Minulla oli perjantaina aikaa luuhata Hakaniemen torilla ja kauppahallissa. Pikkaisen lähti mopo kädestä, kun niin upeita kasviksia oli joka puolella tarjolla. Siltä reissulta tarttui mukaan myös nuo herkkutatit ja pancetta. Pancettan sijaan voit käyttää pekonia tai jättää sen kokonaan pois. Punasipulit paahtuvat uunissa yhdessä kurpitsan kanssa tai jos unohdat ne niin kuin minä, käy paistinpannulla kuullottaminen aivan yhtä hyvin. Ja toki, jos tatteja ei osu kohdalle, sopivat tähän niin suppikset kuin kantarellitkin. Myös lampaankääpä voisi olla hyvä.

Kurpitsapolenta ripotuksilla
neljälle

1/2 keskikokoinen myskikurpitsa tai 1/2 pienehkö hokkaidokurpitsa
3 pientä punasipulia
oliiviöljyä, ripaus suolaa
120 g pala pancettaa tai siivutettua pekonia
4 pientä herkkutattia tai muita sieniä maun mukaan

polenta
8 dl vettä
1/4 tl suolaa
2 1/4 dl polentaa (käytin Risentaa)
1/2 dl oliiviöljyä
1 dl raastettua parmesaania
mustapippuria myllystä

lisäksi koristeluun timjamia tai muuta yrttiä

Kaavi kurpitsasta siemenet ja leikkaa kurpitsanlihaan viiltoja. Valuta päälle öljyä ja nosta uunipellille. Kuori sipulit ja paloittele ne 4 osaan koosta riippuen. Siirrä sipulilohkot pellille ja paahda yhdessä kurpitsan kanssa uunissa 200 asteessa noin 25 minuuttia, kunnes kurpitsa on pehmeää. Sipulit voit ottaa jo aiemmin pois, mikäli ne ovat pehmenneet ja saaneet väriä.

Anna kurpitsan hetken jäähtyä ja kaavi liha kuoresta. Kuutioi osa kurpitsasta ja soseuta loput. Valmista sosetta tulisi olla noin 3 dl (ei haittaa vaikka olisi vähän enemmänkin).

Kuutio pancetta ja paista sitä pannulla, kunnes rasva alkaa irrota ja pancetta saa vähän väriä. Puhdista tatit ja viipaloi ne. Paista tatit pannulla pancetan rasvassa ja mausta ripauksella suolaa sekä mustapippuria.

Polentaa varten kuumenna vesi kiehuvaksi ja mausta suolalla. Vatkaa joukkoon polenta ja anna kuplia hiljalleen kannen alla noin 5 minuuttia. Sekoita välillä. Lisää öljy, parmesaanijuusto ja mustapippuria. Jatka keittämistä vielä muutama minuutti. Lisää vettä, jos polenta tuntuu liian paksulta ja sekoita joukkoon kurpitsasose. Tarkista maku ja lisää suolaa tarvittaessa.

Jaa polenta kulhoihin. Ripottele päälle kuutioitua kurpitsaa ja pancettaa. Lisää myös punasipulilohkot ja paistetut tatit. Pyöräytä myllystä vielä vähän mustapippuria ja koristele timjaminlehdillä.

Lehtimangoldipiirakka

11.9.2016 / minttu / 26 Comments

Voi tätä syksyn yltäkylläisyyttä! Yksi satokauden värikkäimmistä tapauksista on lehtimangoldi, jonka lehtien ja varren vaihtelevat pinkistä keltaiseen.

lehtimangoldipiirakka

Tein viime viikonloppuna suolaista piirakkaa Hävikkiviikon henkeen, sillä piirakkaan upposi lehtimangoldin loppujen lisäksi myös parvekkeelta pari punajuuren naattia sekä jääkaappiin unohtunutta mustakaalin lehteä. Lehtimangoldi sopii erinomaisesti paistettaviin juttuihin ja käytettäväksi pinaatin tai lehtikaalin tapaan. Raakana sen maku on mielestäni aavistuksen karvas, mutta lehdet voi kyllä suikaloida salaatin joukkoon. Kovat varret sen sijaan on syytä käyttää pannulla pehmenemässä.

Taikinan piirakalle valmistin luomu täysjyväspelttijauhoista ja pohjana käytin jo aiemmin hyväksi toteamaani broccoliinipiirakan pohjaa. Lisämakua taikina sai kuivatusta sitruunatimjamista sekä mustapippurista.

Täytteeseen kokeilin Arla Ingmanin uutta täyteläistä Lempi ruokakermaa, jonka rasvaprosentti on 22%. Tuote kuulosti houkuttelevalta, mutta kotona vasta huomasin, että kermaan oli lisätty tapiokatärkkelystä. Mietin, että kun rasvaa on jo normaalia ruokakermaa enemmän ja koostumus siten paksumpi, niin oliko sakeuttava aines aivan välttämätön lisä? Ehkä ensi kerralla pysyn perinteisesssä kuohukermassa.

Kun mietin, että mitä kaikkea tähän piirakkaan laittaisin, nakutti takaraivossani sinnikäs ääni ”savujuustoa, osta savujuustoa.” En tiedä miksi, mutta välillä on ihan PAKKO saada savujuustoa. Sinänsä jännä ilmiö, koska muistan lapsena suurinpiirtein vihanneeni savujuustoa. Liekö keski-ikä vaivaa vai mikä, mutta savujuustoahan se oli ostettava. Ostamani savujuusto oli valitettavasti vain turhan mietoa – taisi olla Kuusamon savujuustoa, joka on muistaakseni ollut aiemmin ihan sopivan savuisaa. Hyvä savunmaku on mm. Pirkka leppäsavujuustossa. Myös italiainen savustettu scamorza on erinomaista. Sitä kannattaa kysellä juustoihin erikoistuneista kaupoista. Helsingistä sitä saa mm. Hakaniemen hallista, Lentävä Lehmä -puodista. * Kiitos Kokit ja Potit Hannelelle, joka muistutti myös Savuhilmasta, joka on siis PARASTA suomalaista savujuustoa!

Lehtimangoldipiirakka
9 palaa

Taikina
100 g kylmää voita
140 g (n. 2 1/2 dl) luomu täysjyväspelttijauhoja
1 tl (sitruuna)timjamia
1/2 tl mustapippuria myllystä
ripaus suolaa
1-2 rkl kylmää vettä
vuoan voiteluun voita

Täyte
10 keskikokoista lehtimangodia
2-3 mustakaalinlehteä
2 valkosipulinkynttä
1 rkl oliiviöljyä
3 kananmunaa
2 dl kuohukermaa tai ruokakermaa
2 dl raastettua savujuustoa
pari rouhaisua mustapippuria myllystä
1/2 tl suolaa
1/2 dl auringonkukansiemeniä

Sekoita monitoimikoneessa keskenään kylmä, kuutioitu voi ja jauhot sekä mausteet. Lisää vettä pienissä erissä, tarkkaile taikinan koostumusta. Anna koneen käydä, kunnes taikinasta muodostuu pallo. Kääri taikina kelmuun ja siirrä jääkaappiin tunniksi lepäämään.

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Voitele 20×24 cm vuoka huolellisesti. Voit halutessasi vielä jauhottaa vuoan. Jauhota työpöytä kunnolla ja ripottele jauhoja myös taikinan päälle. Kauli taikina piirakkavuokaan sopivaksi. Pistele pohja haarukalla ja esipaista uunissa noin 10 minuuttia.

Huuhtele sillä aikaa lehtimangoldit ja mustakaalit. Viipaloi valkosipulin kynnet. Hienonna lehtimangoldin varret ja leikkaa kaalista paksu lehtiruoti pois. Kuumenna öljy pannussa, lisää valkosipuli ja hienonnetut varret. Kuullota n. 4 minuuttia. Suikaloi lehtimangoldin ja mustakaalin lehdet. Lisää ne pannulle vielä hetkeksi. Ripauta joukkoon hieman suolaa.

Vatkaa kulhossa keskenään munat ja ruokakerma. Lisää 1 dl raastettua juustoa ja mausta seos suolalla sekä mustapippurilla.

Ripottele esipaistetun piirakkapohjan päälle lehtimangoldiseos. Valuta muna-kermaseos vuokaan ja ripottele pinnalle loput juustosta. Lisää lopuksi auringonkukansiemenet. Paista piirakkaa uunin keskitasoa alempana 25-30 minuuttia uunista riippuen.

Vadelmasyllabub eli vadelmavaahto

5.9.2016 / minttu / 0 Comments

Pumppulin pehmeä syllabub on vadelmaherkku aikuiseen makuun.

Vadelmasyllabub

Vaikka rakastankin italialaista ruokaa ja välillä on ihan pakko saada tulista meksikolaista evästä, on brittiruoalla sydämessäni erityinen paikka. Tiedän, että tässä kohtaa moni kohottelee kulmakarvojaan. Totta, brittiruoalla on ollut huono maine, mutta moniko tietää, että kuningatar Victorian ajalla ja sitä ennen, on briteissä syöty parasta ruokaa koko Euroopassa? Alamäki alkoi maailmasotien myötä ja erityisesti toisen maailmansodan jälkeisellä tiukalla ruoka-aineiden säännöstelyllä on ollut kurjistava vaikututus brittiläiseen ruokakulttuuriin. Brittiruoka on kuitenkin ollut 2000-luvun alusta alkaen uudessa nousussa ja brittikokit ovat maailmalla tunnettuja. Voisin myös väittää, että lähiruokabuumi ja ruokatorien arvostuksen nousu Euroopassa on saanut alkunsa juuri Briteistä.

Erityisen paljon lämpenen brittijälkiruoille. Ovathan ne ranskalaiset bruleet ja italialaiset pannacotat ihan kivoja, mutta Eton Mess, erilaiset triflet ja crumblet, sticky toffee pudding ja muut herkut, niissä on vain jotain enemmän.

Tämä jälkiruoka on suoraan 1600-luvulta!

Yksi meillä Suomessa vähemmän tunnettu brittijälkiruoka on syllabub. Tämä kermainen jälkiruoka on ollut suosittu erityisesti 1600-1900 -luvuilla. Alunperin syllabub on ollut yksinkertainen maidon ja siiderin sekä myöhemmin maidon ja viinin sekoitus. Nimi syllabub juontaa juurensa kahdesta sanasta: sille ja bub. Sille on viininviljely alue Champangessa, jossa on aikoinaan tuotettu samannimistä viiniä. Bub taas viittaa Elisabeth I:n aikaiseen slangiin tarkoittaen kuohuvaa juomaa. Aivan aluksi syllabub valmistettiin tosiaan maidosta, ja maidon vaahtoaminen saatiin aikaiseksi mm. niin, että maito lypsettiin suoraan alkoholipitoiseen juomaan, kuten siideriin. Tämä vadelmasyllabub ei onneksi vaadi valmistuakseen omaa lehmää!

Syllabub-ohjeita löytyy kahdenlaisia; toisissa käytetään sitruunanmehua happamuutta tuomaan ja perinteisemmissä ohjeissa sekoitetaan makeaa viinia vaadotetun kerman joukkoon. Kokeilin tätä ohjetta myös rosekuoharilla, mutta kuoharin happamuudesta johtuen jouduin lisäämään aika paljon sokeria ja maku jäi vähän alkoholiseksi. Mikä tahansa puolimakea tai makea viini tai jälkiruokaviini sopii tähän ohjeeseen.

Kuka hullu sotkee kermavaahtoa ja viiniä keskenään? No britit, tietysti!

Viinin ja vaahdotetun kerman sekoittaminen keskenään kuulostaa huolestuttavalta ja itsekin epäilin, että juoksettuuko kerma, mutta se pysyi kuohkeana ja kasassa erinomaisesti. Syllabub ei kuitenkaan kestä säilyttämistä kauan, joten tarjoa se melko pian valmistamisen jälkeen. Kuohkean vadelmaisen vaahdon seuraksi sopivat hyvin ohuet keksit tai pikkuleivät, esimerkiksi Jules de Trooperin ohuet mantelikeksit tulivat ihan ensimmäisenä mieleen.

Käytin syllabubiin puutarhavadelmia,mutta voimakkaamman vadelmaisen maun saat metsävatuista. Ostin torilta myös keltaisia vadelmia, mutta ne eivät vanhaa sananlaskua mukaellen maistuneet ”hongalle taikka haavalle”. Pysyttelen jatkossa vain punaisissa vatuissa! Kotimaisten vattujen sesonkin alkaa pikkuhiljaa olla ohitse, mutta tähän jälkiruokaan sopivat myös pakastetut vadelmat.

Vadelmasyllabub

225 g vadelmia (tuoreita tai sulatettuja)
4 rkl sokeria
1 rkl vadelma- tai mustikkalikööriä (myös ruusu- tai appelsiinivesi käy)
2 1/4 dl kuohukermaa
1 1/2 dl makeaa valkoviiniä tai jälkiruokaviiniä

Kumoa noin puolet vadelmista isoon kulhoon ja rusenna niitä kevyesti metallilusikalla kulhon reunoja vasten. Ripottele joukkoon sokeri ja lisää likööri tai maustettu vesi.

Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi, tarkoitus ei ole vatkata kermaa koviksi huipuiksi. Varovasti vatkaa viini kerman joukkoon. Varo vatkaamasta liikaa, kerman rakenne saa edelleen olla kuohkean pehmeä. Kääntele kermaseos metallilusikalla marjojen joukkoon. Lisää loput marjoista ja tarkasta maku. Lisää tomusokeria tarvittaessa. Jaa jälkiruoka laseihin tai jalkiruokakulhoihin ja tarjoa haluamiesi keksien kanssa.

Haarukkavatkain

Ruokablogi