Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Haarukkavatkain

Ruokablogi

Papu-pekonipasta

Aurinkoinen pastaruoka kirpakkaan syyspäivään syntyy vihreistä pavuista, pekonista ja kirsikkatomaateista.

papu-pekonipasta

Jopas on nyt pekonipainotteisia nämä meikäläisen pastaohjeet, vaikka syödään meillä muutakin! Tämä ohje on kuitenkin pakko jakaa, sillä siinä on jäljellä viimeinen häivähdys kesää paahdettujen tomaattien ja vihreiden papujen muodossa.

Olin ihan ihmeissäni, kun löysin kaupasta vielä kotimaisia vihreitä papuja, taisivat olla kyllä kauden viimeisiä, mitä kaupoissa nyt myydään. Tuoreiden sijasta voi toki käyttää pakastettuja papuja. Pavut ja pekoni ovat klassinen yhdistelmä, joka sopii lisäkkeeksi, mutta ne muodostavat hyvän pohjan myös ruokaiselle pastalle. Kasvissyöjä ja lihattomaan lokakuuhun osallistuva korvaa pekonin runsaammalla määrällä papuja tai härkiksellä (tai nyhtiksellä, jos sellaista löytää).

Teen aika usein pastat niin, että en keitä niihin mitään erillistä kastiketta. Usein riittää, että pannun huuhtoo pastan keitinvedellä tai lisää raaka-aineiden joukkoon lorauksen viiniä. Niin tein tällä kertaa. Lisäkosteutta pasta sai uunissa paahdetuista kirsikkatomaatin puolikkaista. Ne muuttuivat uunissa paahtuessaan melkein karkkimaisen makeiksi ja toivat hyvää vastapainoa pekonille sekä pavuille. Paljonpa muuta ei tämä ruoka kaipaa – päälle runsaasti raastettua pecorinoa tai parmesaania ja pari rouhaisua mustapippuria myllystä.

Papu-pekonipasta

250 g kirsikkatomaatteja (keltaisia ja punaisia)
250 g tuoreita vihreitä papuja
1 pkt pekonia
3 valkosipulinkynttä
1 dl pinjansiemeniä
2 rkl öljyä
1 1/2 – 2 dl valkoviiniä tai vettä
1 sitruunan raastettu kuori
suolaa, mustapippuria
tuoretta basilikaa

350 g spagettia
2 rkl oliiviöljyä

lisäksi: pecorinoa tai parmesaanijuustoa

Puolita kirsikkatomaatit ja mausta ne suolalla sekä mustapippurilla. Valuta päälle öljyä. Paista tomaatteja 120 asteessa kahdesta tunnista kolmeen tuntiin. Mikäli teet tätä arki-iltana, paista tomaatteja 150 asteessa puolisen tuntia. Tomaateista ei tule yhtä kuivia, mutta saavat kuitenkin vähän paahtunutta makua itseensä.

Huuhdo pavut ja siisti papujen päät. Keitä pavut kokonaisina suolalla maustetusssa vedessä 3-4 minuuttia. Jäähdytä pavut kylmässä vedessä ja paloittele ne. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan.

Suikaloi pekoni ja hienonna valkosipulinkynnet. Paahda ensin paistinpannulla pinjansiemenet. Paista sitten pekonia muutama minuutti ja lisää öljy sekä
valkosipulinkynnet. Paahda pinjansiemenet pannulla. Paista vielä muutama minuutti ja lorauta joukkoon valkoviini. Keitä seosta kasaan hetki. Lisää pekonin joukkoon pavut, sitruunankuori sekä mausteet.

Ota pastankeitin vettä talteen, valuta pasta ja lisää öljy. Nostele pasta kuuman pekoni-papuseokseen, lisää kirsikkatomaatit ja keitinvettä, jos pasta näyttää kuivalta. Revi joukkoon basilikan lehdet ja tarjoa heti.

1 Comment

  1. Erki Otepaa

    23.2.2020 at 20:23

    Pekonipasta on klassikko dagenefter ruokana. Itse pidän siitä erityisesti, kun lisää hiukan kermaa. Ruokaa ja viiniä yhdistävä Rosa -blogin resepti on todellinen kaloripommi. Papu on uusi tuttavuus ja kokeilin sitä tänään. Erinomaista myöskin. Jos kiinnostaa niin kermainen resepti on
    https://www.rosaviinijaruoka.fi/resepti/kermainen-pekonipasta/

Vastaa

Your email address will not be published.

*

© 2020 Haarukkavatkain

Theme by Anders NorenUp ↑