Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Haarukkavatkain

Ruokablogi

Granaattiomenaglögi

Millainen glögi tälle vuodelle keksitään?

Mulled pomegranate juice

Tämä oli  jokavuotinen pohdinnan aihe jo aikoinaan, kun työskentelin Katajanokalla koekeittiöllä. Jossain vaiheessa tuntui siltä, että nyt on kokeiltu kyllä kaikki mahdolliset glögivariaatiot ja sitten sitä keksi kuitenkin jotain uutta. Viime vuonna tänne blogiin valmistin glögin mustikkamehusta ja tänä vuonna on granaattiomenan vuoro.

Tykkään tehdä itse glögejä, kun silloin saa makeutta säädettyä omaan makuun sopivaksi. Aivan sellaisista saksalaisen joulutorin hampaista kiilteet irroittavan happamista glögeistä en minäkään pidä, mutta sokeriliemet saavat jäädä kauppaan.

Granaattiomenamehuja löytyy kaupoista monen sorttisia, useimmat sellaisia joissa on omenamehua mukana. Tämä ostamani mehu oli pelkkää granaattiomenaa ja melko hapanta itsessään. Ostin sen lähi-kookaupastani, mutta uskoisin että vastaavia löytyy muualtakin. Ja jos omenamehuversio on ainoa mitä kaupasta löytyy, niin osta se ja purista parista granaattiomenasta mehua lisäksi. Tuo mehulisäys tuo myös hieman kirkkautta muuten melko samean punaiseen mehuun.

Mulled pomegranate juice

Makuaineena glögissä toimivat kardemumma, kanelitangot sekä vanilja. Makeutin juoman granaattiomenasiirapilla, jonka keitin itse, mutta ruokosokeri tai fariinisokeri sopivat molemmat tähän ihan yhtä hyvin.  Tämä glögi nautittiin ilman terästystä Klippan-juuston ja manteleiden kanssa. Jos haluat glögistä tujumpaa, lisää vodkaa tai vaaleaa rommia.

Pst! Kävin jouluvieraana Kokit ja Potit -blogissa, jota varten testasin ohjeet ruskistetulla voilla maustetuista madeleineista ja granaattiomenasiirapista. Sieltä löytyy myös vinkki granaattiomenan mehustamiseen. Käyhän kurkkaamassa!

 

 

Granaattiomenaglögi

1 l granaattiomenamehua
1 vaniljatanko halkaistuna ja siemenet kaavittuna
10 kokonaista vihreää kardemumman kotaa murskattuna (tai 2 tl kokonaisia kardemumman siemeniä)
2 kanelitankoa
3/4 – 1 1/2  dl ruokosokeria (tai granaattiomenasiirappia oman maun mukaan)

lisäksi 3/4 dl granaattiomenan siemeniä

Mittaa kaikki aineet kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Anna kiehua muutama minuutti.  Alenna sitten lämpö niin pienelle kun saat, peitä kattila kannella ja anna maustua noin 45 minuuttia. Tarkista maku ja lisää sokeria, jos glögi tuntuu liian happamalta. Siivilöi juoma ja jaa laseihin. Viimeistele glögi tuoreilla granaattiomenan siemenillä.

 

3 Comments

  1. Granaattiomenaglögi onkin tosi hyvää,:julkaisin joitakin vuosia sitten oman versioni siitä.On kiva kokeilla eri versioita😀

  2. Nyt on glögi joka mullekin maistuisi, en kauheesti tykkää kaupan tai A-marketin valikoimista. Ihanaa vaihtelua! Hyvä tuo ääripäiden luonnehdinta :D! Joulun ostoslistalle pitää lisätä granaattiomenamehua ja tsekata maustekaapin sisältö.

    • minttu

      16.12.2017 at 00:05

      Mahtavaa, että löytyy sielusisko tässä asiassa! Ja tosiaan, jos ei löydy tuota (Azerbaidžanilaista) granaattiomenamehua, niin purista joukkoon vielä tuoreista omenoista mehua!

Vastaa

Your email address will not be published.

*

© 2018 Haarukkavatkain

Theme by Anders NorenUp ↑