Haarukkavatkain

Ruokablogi

Category: Juomat

Kimchihodarit kuumaan kesäpäivään

Viini saatu Viinimaa

Kimchi hot dogs

Kesä ja grillaus. Niin se taitaa monella mennä. Meillä pihattomilla ja grillittömillä kesä sujuu hieman eri merkeissä, mutta onneksi kesäfiilikseen pääsee ilmankin, vaikka näiden kimchihodareiden saattelemina.

Tajusin tuossa kevättalvella, kun suunnittelimme K-Ruoka -lehtien kesää, että olenkohan koskaan tehnyt hodareita kotona? Ei tullut ihan äkkiä mieleen ainuttakaan kertaa. No, sen jälkeen on tilanne korjaantunut mm. hummerihodareilla. Nämä kimchihodarit syntyivät oikeastaan niin sanottuna jääkaappioivalluksena eli jääkaapissa sattui olemaan kimchiä ja raakamakkaroita ja mietin, että mitä niistä tekisi. Ja kimchihodarithan niistä sitten tuli.

Kimchi hot dogs

Kimchi sopii hodariin

Kimchin voi tehdä toki itse ja siihen löydät ohjeen tästä, mutta oikein mainiota kimchiä olen löytänyt ihan tavallisista ruokakaupoista Kim Kong -kimchi -nimellä. Sitä myydään myös Ruohonjuuressa. Kimchi kannattaa paloitella veitsellä ensin, sillä pieneen hodarisämpylään ei kovin isoja paloja kerrallaan mahdu.

Kimchin ollessa tulisen sorttista ei makkaroiden tarvitse olla kovin mausteisia, vaan jokin miedommin maustettu sopii myös. Tällä kertaa minulla oli Feri’sin Toulouse-makkaroita, jotka paistoin parilapannulla ja halkaisin puoliksi sämpylöiden väliin. Kauppojen valikoimista löytyy makkaraa jos monenmoista, joten kokeile erilaisia vaihtoehtoja tulisemmasta miedompaan. Ja jos ei liha innosta, kokeile kimchihodareiden välissä vaikka pariloitua parsaa. Döner Harjun (Harjun makkaratehtaan) tyypit ovat ahkeroineet myös vegaanisen makkaran kehittelyssä, mutta en tiedä vielä saako sitä muualta kuin heidän ravintoloistaan.

Kimchin ja makkaran lisäksi hodareihin ujutettiin retiisistä ja kyssäkaalista (kotimaista!) tehtyä salaattia, chilimajoneesia sekä paahdettua sipulia. Aika jees setti kuuman kesäpäivän lounaaksi. Kimchihodarit ovat parhaimmillaan heti, joten valmistele kaikki ainekset etukäteen.

Kimchi hot dogs

Kimchihodarit – lasiin olutta vai viiniä?

Perinteisesti hodarit nautitaan oluen kanssa, mutta jos olut ei maistu, niin ei punaviinikään ei opöllömpi vaihtoehto. Viiniä valittaessa on hyvä pitää mielessä hodarin mausteisuus ja usein mausteisille ruoille sopiikin pehmeämmät, vähemmän tanniiniset viinit, joissa on hieman jäännössokeria. Kimchihodarit tarjosin Embrazen Red Blendin kanssa.

Punaviinin voi hyvin viilentää ennen tarjoamista. Suosittelen kokeilemaan, sillä usein hieman huoneenlämpöistä viiniä viileämmässä tulevat aromit paremmin esille. Vaaleampien viinien valinnassa menisin kepeän ja raikkaan pinot grigio -rypäleestä valmistetun viinin suuntaan tai kaataisin lasiin kylmää ranskalaista roséviiniä.

Embrazen Red Blend

Viinisuositus

Viinisuositus Embrazen Red Blend (Yhdysvallat), Alkon tilausvalikoima

Näyte saatu Viinimaa

Kimchi ja punaviini ei ole ehkä se perinteisin juoma yhdistelmä, mutta tämä Embrazen Red Blend oli kyllä yllättävä, mutta hyvä pari mausteiselle hodarille. Nimensä mukaisesti viini on monen rypäleen sekoitus, jossa on mm. Merlot-, Syrah-,Petite Sirah- ja Malbec -rypäleitä. Keskitäyteläisessä viinissä sokeria on 9,5%, joten se tekee mausta pehmeän hedelmäisen. Viilennettynä viinissä maistuvat selkeämmin aavistus tammea ja mausteisuutta sekä häivähdys vaniljaa.

Embrazen-viinien etiketeissä esiintyy historiallisesti uraauurtavia naisia, kuten tässä Red Blendissä Nelly Bly. Nelly oli aikansa tutkiva huippujournalisti, joka muun muassa tutkiakseen mielenterveyspotilaiden olosuhteita sairaalassa, tekeytyi potilaaksi ja vietti 10 päivää Blackwell’s Islandin mielisairaalassa. Tästä syntyi yksi aikansa kuuluisimmista juttusarjoista, jossa hän paljasti merkittäviä epäkohtia potilaiden kohtelussa ja hoitohenkilökunnan toiminnassa. Nelly myös matkusti ensimmäisenä naisena yksin ympäri maapallon, 72 päivässä. Hän vaikutti naiselta, johon olisi ollut kiva tutustua!

Embrazen Red Blend

Kahvi-Britakakku on talven ihanin herkku

Kahvia, kirsikkaa ja suklaata – niistä on uuden vuoden herkullisin kakku tehty!

Kahviliköörillä maustettu Britakakku

Sain marraskuussa kutsun Pernod Ricardin Finlandin ja Juomavinkin järjestämään bloggaajien pikkujouluihin. Olin innoissani osallistumassa ja kehittelin tilaisuuden teemaan liittyen jälkkärin kahvilikööristä, kahvi-Britakakun. Sellaisen joka sopisi Pernodin maahantuoman Kahlúa Espresso Martinin kanssa nautittavaksi. No, kuinkas sitten kävikään? TIETENKIN sain jonkun vatsapöpön (syyllinen todennäköisesti kaupan sushi) ja en päässyt koko tilaisuuteen. Voi sitä harmituksen määrää ja ärräpäitä.

Lupasin kuitenkin kirjoittaa tämän kahvisen herkun ohjeen tänne blogiini, kun sen olin tätä tilaisuutta varten kehitellyt.  Ja nippa nappa tämän vuoden puolelle ehdin ohjeeni kanssa. Joulukuu meni adventtikakkujen parissa ja luonnollisesti jouluaattona sairaistuin ihan järkyttävään flunssaan, joka ei edelleenkään ole suostunut jättämään seuraani, vaan hengaa vissiin mukana ensi vuoden puolelle saakka.

Kahvi-Brita

Kahvikissa kohtaa Schwarzwaldin

Tämä muunnos perinteisestä Britakakusta on pöyrinyt mielessäni jo pitkään. Se on välillä saanut vaikutteita Schwarzwaldin kakusta ja nyt siitä lopulta syntyi suklaan, kahvin ja kirsikoiden yhdistelmä. Britakakun taikinassa käytetään nesteenä yleensä maitoa, mutta korvasin maidon tässä ohjeessa tymäkällä mustalla kahvilla ja taikina sai lisäksi makua kaakaojauheesta. Kahvin makua voi voimistaa vielä ripauttamalla taikinaan hieman pikakahvijauhetta tai sekoittamalla pikakahvijauhetta marengin joukkoon. Kahvia on myös väliin tulevassa suklaamoussessa, sillä maustoin moussen Kahlúalla. Sillä voi kostuttaa Britakakun pohjan. jos se on ehtinyt kuivahtaa paistamisen jälkeen.

Britakakku kahvinmakuisena

Leivonta on kemiaa

Tässä kohtaa voi mieleen tulla, että mitäs jos sitä kahvilikööriä lisää myös kakkutaikinaan? Eikö kuulostakin hyvältä idealta? Niin minustakin, kunnes olin kokeillut ohjetta kolme kertaa ja jokaikinen kerta päälle tuleva marenki oli mennyt uunissa pilalle. Revin mellkein hiukset päästäni, kun en vaan tajunnut missä olin mennyt pieleen. Jos jotain yleensä osaan leipoa, niin marengit kaikissa muodoissaan ovat se juttuni ja nyt kolme kertaa peräkkäin epäonnistuminen. Kunnes tajusin – pohjaa paistettaessa taikinassa oleva alkoholi haihtuu ja siten päällä oleva marenki ikään kuin höyrystyy tai kostuu. Ei varmasti oikea kuvaus kemiallisesti, mutta tajuatte ehkä mitä tarkoitan. Kun kokeilin pohjan uudelleen ilman kahviliköörilisäystä, onnistui se moitteetta ja sain huokaista helpotuksesta!

Nyt on kuitenkin aika siirtyä uuden vuoden viettoon. Lämmin kiitos teille kaikille blogiani tänä vuonna seuranneille ja toivottavasti olette matkassa ensi vuonnakin. Oikein hyvää uutta vuotta kaikille!

Kahvilla maustettu Brita-kakku

Käypä kurkkaamassa mitä bloggaajien pikkujoulubrunssilla tapahtui Lyhyenä Hetkenä Pian postauksesta. Siitä löydät myös linkit muiden mukana olleiden bloggaajien herkullisiin ohjeisiin.

*Kahlúa-kahvilikööri ja Kahlúa Espresso Martini saatu Juomavinkiltä reseptitestaukseen.

Kahvi-Brita

Kirsikkahilloke
2 pkt (à 250 g) Pirkka Parhaat kirsikoita (pakaste) tai muita pakastekirsikoita
1-2 rkl vettä
1 dl sokeria
(1 kanelitanko)

Pohja
4 keltuaista
150 g huoneenlämpöistä voita
1 ½ dl sokeria
2 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 ¾ dl vahvaa kylmää kahvia
Marenki
4 valkuaista
2 dl Siro-sokeria (erikoishieno sokeri)
(pikahvijauhetta)

Suklaamousse
100 g tummaa suklaata
2 dl kuohukermaa
2 – 3 rkl kahvilikööriä
Koristeluun
tummaa suklaata
pikakahvijauhetta

Tee näin

1. Mittaa kattilaan jäiset kirsikat, tilkka vettä ja sokeri. Lisää kanelitanko, jos käytät. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä hiljalleen 15-20 minuuttia, kunnes marjojen neste on muuttunut siirappimaiseksi. Nosta sivuun jäähtymään.
2. Voitele leivinpaperi ja aseta se uunipellille. Erottele keltuaiset ja valkuaiset kulhoihin.
3. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää keltuaiset yksitellen voimakkaasti vatkaten.
4. Kääntele seokseen keskenään sekoitetut kuivat aineet. Lisää lopuksi kylmä kahvi. Levitä taikina leivinpaperin päälle ohueksi kerrokseksi.
5. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi kuivassa ja puhtaassa kulhossa. Lisää sokeria ¼ dl kerrallaan, kunnes kaikki sokeri on käytetty. Vatkaa voimakkaasti sokerilisäysten jälkeen. Marengin tulisi olla sileää ja kiiltävää.
6. Levitä marenki pohjataikinan päälle. Vältä levittämästä marenkia aivan reunoja myöten, sillä marenki paisuu kypsyessään ja voi jäädä uunipellin reunoihin kiinni.
7. Paista pohjaa 175-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia, kunnes marenki on kauniin vaaleanruskea. Anna pohjan jäähtyä.
8. Rouhi suklaa kattilaan ja lisää 1/2 dl kermaa. Kuumenna pienellä lämmöllä sekoittaen, kunnes suklaa on sulanut kerman joukkoon. Jäähdytä seos 30-asteiseksi. Vatkaa sillä välin loput kermasta (1 1/2 dl) vaahdoksi. Sekoita jäähtynyt suklaa parissa erässä kermavaahdon joukkoon. Lisää myös kahvilikööri. Nosta mousse jääkaappiin vartiksi.
9. Leikkaa jäähtynyt kakkupohja puoliksi. Nosta toinen pohja tarjoiluvadille. Levitä päälle suklaatäyte ja annostele päälle kirsikkahilloketta. Nosta toinen pohja kanneksi ja valuta päälle kirsikoiden siirappia. Koristele hillotuilla kirsikoilla, raastetulla suklaalla ja ripauksella pikakahvijauhetta.

Kahvi-Brita maistuu erinomaiselta Kahlúa Espresso Martinin kanssa tai tarjoa se  espresson kanssa.

Hasselpähkinäkaakao

Kuuma kaakao ja pulkkamäki – voiko sen talvisempaa yhdistelmää olla?

Vegan hot chocolate made from hazelnut drink

Olen tyytyväisenä seurannut kuinka ihmiset ovat ottaneet ilon irti tästä, täällä etelässä ehkä vain hetkellisestä, talvesta. Insta ja facebook ovat pullollaan hiihto,- pulkkailu, – ja luistelupäivityksiä. Ihanaa! Ja mikäs sitä ulkoillessa, kun pikkupakkasen jälkeen voi tulla sisälle nautiskelemaan, vaikka tästä herkullisesta kaakaosta.

Hasselpähkinäkaakao valmistetaan nimensä mukaisesti hasselpähkinäjuomaan, joten se sopii myös vegaaneille. Talvisessa kaakaossa saa mielestäni olla kunnon suklainen maku, joten kaakaojauheen sijaan käytin tummaa suklaata. Hasselpähkinäjuomaan lisäsin uuttumaan myös pari kanelitankoa. Kaakaon makeutta voi säädellä valitsemalla suklaa joko korkeammalla tai matalammalla kaakopitoisuudella. Ja makeuttaa voi toki sokerilla tai vaahterasiirapilla.

Vegan hot chocolate

Aikuiseen makuun kaakao muuntuu pienellä rommi- tai konjakkilisäyksellä. Olimme saaneet tuliaisiksi appivanhemmiltani Kanarialta paikallista hunajarommia ja se sopikin maullisesti tähän tosi hyvin. Ja jos laskiaispullat jo vähän polttelevat, niin käy vilkaisemassa näiden hasselpähkinätäytteisten laskiaispullien ohje. Maistuu muuten aika hyvälle myös tämän kaakaon kanssa!

Mutta tällä kertaa ei pidempiä tarinoita, sillä vino pino työhommia odottelee tekijäänsä. Olen tuossa vuoden vaihteessa aloitellut vähän uudenlaisia hommia, mutta niistä ensi viikolla lisää!

 

 

Hasselpähkinäkaakao
2 annosta

6 dl hasselpähkinäjuomaa (esim. Alpro)
1 – 2 kanelitankoa
2 rkl vaahterasiirappia
150 – 175 g hyvää tummaa suklaata (käytin Valhornan 72%)
lisäksi:
muutama kokonainen hasselpähkinä
rommia tai konjakkia

Mittaa hasselpähkinäjuoma kattilaan, lisää kanelitangot ja kuumenna hiljalleen lähes kiehumispisteeseen. Lisää vaahterasiirappi.

Ruohi suklaa veitsellä pieniksi paloiksi ja siirrä metalli- tai lasikulhoon. Kaada päälle kuuma hasselpähkinäjuoma ja anna seistä noin minuutin ajan. Sekoita tasaiseksi seokseksi ja kaada mukeihin. Lisää halutessasi rommia tai konjakkia ja raasta päälle hasselpähkinää.

Granaattiomenaglögi maistuu vaniljalle ja kardemummalle

Millainen glögi tälle vuodelle keksitään?

Mulled pomegranate juice

Tämä oli  jokavuotinen pohdinnan aihe jo aikoinaan, kun työskentelin Katajanokalla koekeittiöllä. Jossain vaiheessa tuntui siltä, että nyt on kokeiltu kyllä kaikki mahdolliset glögivariaatiot ja sitten sitä keksi kuitenkin jotain uutta. Viime vuonna tänne blogiin valmistin glögin mustikkamehusta ja tänä vuonna on granaattiomenan vuoro.

Tykkään tehdä itse glögejä, kun silloin saa makeutta säädettyä omaan makuun sopivaksi. Aivan sellaisista saksalaisen joulutorin hampaista kiilteet irroittavan happamista glögeistä en minäkään pidä, mutta sokeriliemet saavat jäädä kauppaan.

Granaattiomenamehuja löytyy kaupoista monen sorttisia, useimmat sellaisia joissa on omenamehua mukana. Tämä ostamani mehu oli pelkkää granaattiomenaa ja melko hapanta itsessään. Ostin sen lähi-kookaupastani, mutta uskoisin että vastaavia löytyy muualtakin. Ja jos omenamehuversio on ainoa mitä kaupasta löytyy, niin osta se ja purista parista granaattiomenasta mehua lisäksi. Tuo mehulisäys tuo myös hieman kirkkautta muuten melko samean punaiseen mehuun.

Mulled pomegranate juice

Makuaineena glögissä toimivat kardemumma, kanelitangot sekä vanilja. Makeutin juoman granaattiomenasiirapilla, jonka keitin itse, mutta ruokosokeri tai fariinisokeri sopivat molemmat tähän ihan yhtä hyvin.  Tämä glögi nautittiin ilman terästystä Klippan-juuston ja manteleiden kanssa. Jos haluat glögistä tujumpaa, lisää vodkaa tai vaaleaa rommia.

Pst! Kävin jouluvieraana Kokit ja Potit -blogissa, jota varten testasin ohjeet ruskistetulla voilla maustetuista madeleineista ja granaattiomenasiirapista. Sieltä löytyy myös vinkki granaattiomenan mehustamiseen. Käyhän kurkkaamassa!

 

 

Granaattiomenaglögi

1 l granaattiomenamehua
1 vaniljatanko halkaistuna ja siemenet kaavittuna
10 kokonaista vihreää kardemumman kotaa murskattuna (tai 2 tl kokonaisia kardemumman siemeniä)
2 kanelitankoa
3/4 – 1 1/2  dl ruokosokeria (tai granaattiomenasiirappia oman maun mukaan)

lisäksi 3/4 dl granaattiomenan siemeniä

Mittaa kaikki aineet kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Anna kiehua muutama minuutti.  Alenna sitten lämpö niin pienelle kun saat, peitä kattila kannella ja anna maustua noin 45 minuuttia. Tarkista maku ja lisää sokeria, jos glögi tuntuu liian happamalta. Siivilöi juoma ja jaa laseihin. Viimeistele glögi tuoreilla granaattiomenan siemenillä.

 

Feeling little Dreamy with Clouet

Andre Clouet Dream champagnes

Maaliskuun lopulla, kun kevät alkoi vasta antaa heräämisen merkkejä,  vietin sampanjantäyteisen iltapäivän André Clouet’n juomien parissa.

Clouet’n sampanjatalon vesa charmantti Jean-François Clouet sekä juomien maahantuoja Vindirekt kutsuivat juomista kiinnostuneita toimittajia ja bloggaajia viettämään mukavaa iltapäivää Clouet’n talon uuden sampanjasarjan, Dream Vintagesin parissa avaamaisillaan olevaan ravintola Jackyyn. Minähän tietysti olin kärppänä paikalla, sillä André Clouet’n sampanjat ovat tulleet vuosien saatossa tutuiksi mm. Clouet’n sampanjamaistoissa Taste of Helsingissä. Näin ollen olin varautunut siihen, että tilaisuus tulee olemaan hauska ja rento, ei vähiten siksi, että Jean-François itse oli paikalla.

Heti ovella sisään astuessani silmäni osuivat kauniisiin skumppapulloihin, joissa oli poikkeuksellisen väriset etiketit. Mistähän on kyse, mietin. Tämä selvisi pian, kun herra Clouet tervetulotoivotuksessaan käski meidän ensimmäiseksi valita etiketeistä oma lempivärimme. Siinä tiskille jonottaessani pysähtyi hra Clouet hetkeksi myös minun kohdalleni ja kysyi minkä värin aion valita? No, tuon vaalean turkoosin, vastasin. ”Bien sûr madame – se värihän on täysin kuin  silmienne väri” hän vastasi. Taisin vähän punastua… Jean-François, you old charmer!

Tuo valitsemani juoma osoittautui vuoden 2008 vuosikerraksi ja se oli kautta linjan suosikkini – juomassa oli sopiva sitruksisuus ja mineraalisuus omaan makuuni. Myös vuoden 2006 vuosikerta ihastutti kuivakalla rapsakkuudellaan. Tämä Dream Vintages -sarja on ensimmäinen Clouet’n talon Blanc de Blanc eli täysin chardonnaysta valmistettu sarja. Rypäleet tulevat Cote de Blancsin alueen kylistä. Tässä sarjassa vuosikerrat ovat 2002, 2005, 2006, 2008 ja 2009. Erityisesti vuosikertojen 2002 ja 2008 ennustetaan tulevan vielä legendaarisiksi. Taisin valita siis hyvän värin!

Clouet’n sampanjathan ovat tunnetusti erittäin hyviä ruokasampanjoita ja näissäkin kaikissa riittää vastetta ruoalle. 2008 ja 2009 sopivat keveimmille mauille ja vaikkapa hapokkaimmille juustoille, kun taas 2002, 2005 ja 2006 ovat omiaan vaaleille kaloille ja lihoille sekä äyriäisille.

Olen odottanut kuin kuuta nousevaa, että milloin nämä sampanjat saapuvat Alkoon ja nyt on se hetki! Päivän valon näkivät vuosikerrat 2005 ja 2008. Juomia on myynnissä rajallinen erä ja parhaiten niitä saanee Alkon verkkokaupan kautta. Ja erityisen iloinen uutinen Taste of Helsingin kävijöille – siellä on tarjolla vuosikerrat 2006 ja 2009! Taste of Helsingissä on myös Clouet’lla oma teltta ja sinne kannattaa suunnata, jos et ole ennen Jean-Françoita tavannut. Voin luvata vauhtia ja vaarallisia tilanteita!

Siellä sampanjateltassa kannattaa myös vilkaista ympärilleen, jos sattuisit näkemään sampanjojen laatikot, sillä ne ovat jotain ihan muuta kuin perinteisiä! Ja tähän loppuun vielä 10 pisteen knoppitieto: Tiesitkö, että Clouet’n pullojen etiketit edustavat ancien regime -tyyliä ja sampanjatilan perustaja toimi aikanaan Ludvig XV:n Versailles’n hovin kirjanpainajana?

My favourite drink - champagne

Lämmin kiitos kutsusta Vindirekt ja Andre Clouet sekä ravintola Jackie!

Glögimaustettu kirsikkabrownie

Joulukuu alkakoon makeissa merkeissä tämän glögimausteisen brownien myötä.

Mulled wine and cherries brownie

 

Innoituksen tähän brownieen sain Vaimomatskuu-blogin Juulialta, joka aiemmin syksyllä teki brownieta punaviinistä. Silloin jo huokailin ohjeen ihanuudelle ja browniet menivät tekolistalleni.  Mietin, että aivan samanlaista ohjetta en kehtaa tehdä blogiini ja ajatus jäi hautumaan. Hapankirsikoita halusin käyttää, se oli selvä! Punaviinin sijaan päädyin uittaamaan hapankirsikat glögissä (glühweinissa, jos ihan tarkkoja ollaan). Brownieohjeena käytin aiemmin tekemääni pumpulinpehmeiden brownien ohjetta.

Juulian ohjeessa kirsikat lisätään punaviinineen taikinaan, mutta omaan versiooni käytin vain glögissä liotetut kirsikat. Tarkoituksenani oli kyllä keittää kirsikoiden liotusliemestä siirappi – tai keitinkin sen, nimittäin kattilan pohjaan! Suuressa viisaudessani ajattelin, että siirapin kiehuessa ehdin ottaa pari aloituskuvaa tähän postaukseen.  Kuvat sain, mutta siirappia en. Jos siis päätät valmistaa ehdottamani glögisiirapin, niin suosittelen kattilan läheisyydessä hengailua!

 

Mulled wine and cherrie brownie

 

Näistä browniesta tulee todella pehmoiset, erityisesti jos käytät mantelijauhoa, jolloin ne sopivat myös keliaakikoille.  Maustoin taikinan vielä neilikalla ja kanelilla, jotta glögimäinen maku korostuu. Mausteita voi lisätä maun mukaan ja maku tiivistyy seuraavaan päivään. Nämä kirsikkabrowniet voisivat muuten mennä kivasti aiemmin valmistamani mustikkaglögin kanssa!

Loppuun vielä kuuma vinkki kaikille esteetikoille ja joulupukin apureille – browniekuvissa käyttämääni pronssikuvioitua lahjapaperia myydään Helsingissä My o My Xmas garagessa, Aleksanterinkadulla. Siellä on myynnissä myös upeita ruokakirjoja, kuten Välimäen Teresan Hyvää joulua -kirja. Hopi hopi!

 

Sour cherries and Valhorna chocolate

 

Glögimaustettu kirsikkabrownie

3 dl vahvaa, mielellään vähän hapanta/sokeroimatonta glögiä (alkoholilla tai ilman)
2 dl kuivattuja hapankirsikoita

250 g suklaata (70% kaakaopitoisuus, käytin Valhornaa)
200 g muscovadosokeria
100 g ruokosokeria
250 g huoneenlämpöistä voita
3 isoa kananmunaa (L-koko) + yksi keltuainen
1 ps (75 g) mantelijauhetta
60 g tummaa kaakaojauhetta
1/2 tl leivijauhetta
1/2 tl jauhettua neilikkaa
1/2 tl jauhettua kanelia

Tarvitset 23×23 cm kokoisen, mielellään pinnoitetun vuoan tai paistoastian. Muunkin kokoinen käy, mutta tarkkaile paistoaikaa! Vuoraa vuoka leivinpaperilla tai voitele vuoka ja jauhota se hyvin.

Kuumenna glögi kattilassa ja lisää siihen kirsikat. Anna kirsikoiden maustua glögissä, kunnes liemi jäähtyy. Voit myös tehdä tämän vaiheen edellisenä iltana ja nostaa kirsikat liemineen jääkaappiin odottamaan.

Ota suklaasta 50 g erilleen ja rouhi se pieniksi muruiksi. Siirrä rouhittu suklaa sivuun odottamaan. Paloittele loput suklaasta ja sulata hiljalleen vesihauteessa. Kulhon pohja ei saa koskea veden pintaa. Kun suklaa on sulanut, nosta kulho pois vesihauteesta ja anna suklaa jäähtyä kädenlämpöiseksi.

Vatkaa suklaan jäähtyessä huoneenlämpöinen, paloiteltu voi sokerin kanssa kuohkeaksi vaahdoksi. Riko kananmunat pieneen kulhoon, lisää keltuainen ja vatkaa rakenne kevyesti rikki haarukalla. Siivilöi jauhot, leivinjauhe ja mausteet erilliseen kulhoon. Valuta kirsikat glögiliemestä. Voit halutessasi keittää glögistä siirapin brownien kanssa tarjottavaksi.

Lisää kananmunat voi-sokerivaahtoon pienissä erissä koko ajan vatkaten. Nosta sekoitusnopeutta erien välissä. Sekoita sulatettu sekä rouhittu suklaa metallisella lusikalla seokseen. Lisää kirsikat. Nostele lopuksi jauhoseos joukkoon, vältä sekoittamasta liikaa.

Kaavi taikina paistovuokaan, tasoita pinta. Paista 180 asteessa 25-30 minuuttia. Mikäli vuokasi on isompi, lyhennä paistoaikaa. Leivonnaisen tulisi olla keskeltä hieman kohonnut ja kosteaa. Tarjoa glögisiirapin ja vaniljajäätelön kanssa tai sellaisenaan glühweinin kanssa.

Mustikkaglögi vie ajatukset kesään

Raikkaassa talvi-ilmassa ulkoilun jälkeen maistuu lämmittävä mustikkaglögi.

GLÜH WINE

Instagramin puolella jo kyseltiinkin tämän mustikkaglögin perään. Kaupan glögit ovat usein omaan makuuni liian makeita, joten olen keitellyt itse glögini. Helpoiten se onnistuu valmiin glögisekoituspussin mausteilla. Itse tykkään Santa Marian versiosta, jossa mausteet ovat kokonaisina. Oma sekoituskin syntyy kätevästi kanelitangoista, neilikoista, maustepippurista, tähtianiksesta sekä muutamasta ohuesta appelsiinin kuoriviipaleesta.

Olen kokeillut glögeissäni erilaisia mehuja – omenaa, karpaloa, perinteista mustaherukkaa sekä tätä suosikkiamme, mustikkaa. Aikuisten versioon saa mustikkaglögi vielä viime silauksen mustikkalikööristä.

billberry flavoured glüh wine

Tällä kertaa käytin mehuna Biokian mustikkamehutiivistettä. Siinä on valmiiksi hieman jo sokeria, mutta laimennetussa mehussa ei sokeri enää juurikaan maistu. Nämä glögimausteet ovat itsessään melko happamia ja 15 minuutin haudutuksen jälkeen voi sokerilisäys kuitenkin olla paikallaan.

Perinteisten glögimausteiden lisäksi maustoin mustikkamehun vielä kuivatuilla mustikoilla, jotka mehussa uuttuessaan pehmenivät takaisin muotoonsa. Itse en pidä glögissäni rusinoista ja manteleista, mutta poimin pehmenneet mustikat mukaan juomaan. Kannattaa kokeilla myös pakastetuilla mustikoilla tai lisätä makeutta tuomaan lusikallinen mustikkahilloa.

Olin tätä mustikkaglögiä kuvatessani ensimmäisen kerran ulkona kuvaamassa ja sain testattua ihan todellisissa olosuhteissa kuinka kamerani kaukolaukaisin toimii ja hyvinhän se toimi, kunhan sen sain pidettyä lapasen sisällä oikein päin!

billberry glüh wine

Mustikkaglögi
neljälle

6-7 dl vettä
2 dl mustikkamehutiivistettä
1 ps kokonaisia glögimausteita
3/4 dl kuivattuja mustikoita
(2-3 rkl fariinisokeria)
loraus mustikkalikööriä

Mittaa vesi ja mustikkamehutiiviste kattilaan. Kaada joukkoon kuivat mausteet ja mustikat. Kuumenna kiehuvaksi ja ota kattila liedeltä. Peitä kannella ja anna maustua noin 15 minuuttia. Siivilöi mausteet pois ja tarkista maku. Lisää sokeria tarvittaessa. Kuumenna juoma uudelleen ja jaa mukeihin. Lisää halutessasi loraus mustikkalikööriä.

Vinkki! Kuivata glögimausteet talouspaperin päällä ja voit käyttää niitä vielä toisenkin kerran glögin maustamiseen. Kuivatut kanelitangot sopivat myös lusikan tilalle lämpimän juoman sekoittamiseen.

Maistuisiko pieni makea glögin kanssa? Kokeile portviini-karpalokakkua

Aikuisempaan makuun suosittelen Jotain maukasta -blogin jouluaperolia!

© 2024 Haarukkavatkain

Theme by Anders NorenUp ↑