Haarukkavatkain

Ruokablogi

Tag: granaattiomenasiirappi

Granaattiomenaglögi maistuu vaniljalle ja kardemummalle

Millainen glögi tälle vuodelle keksitään?

Mulled pomegranate juice

Tämä oli  jokavuotinen pohdinnan aihe jo aikoinaan, kun työskentelin Katajanokalla koekeittiöllä. Jossain vaiheessa tuntui siltä, että nyt on kokeiltu kyllä kaikki mahdolliset glögivariaatiot ja sitten sitä keksi kuitenkin jotain uutta. Viime vuonna tänne blogiin valmistin glögin mustikkamehusta ja tänä vuonna on granaattiomenan vuoro.

Tykkään tehdä itse glögejä, kun silloin saa makeutta säädettyä omaan makuun sopivaksi. Aivan sellaisista saksalaisen joulutorin hampaista kiilteet irroittavan happamista glögeistä en minäkään pidä, mutta sokeriliemet saavat jäädä kauppaan.

Granaattiomenamehuja löytyy kaupoista monen sorttisia, useimmat sellaisia joissa on omenamehua mukana. Tämä ostamani mehu oli pelkkää granaattiomenaa ja melko hapanta itsessään. Ostin sen lähi-kookaupastani, mutta uskoisin että vastaavia löytyy muualtakin. Ja jos omenamehuversio on ainoa mitä kaupasta löytyy, niin osta se ja purista parista granaattiomenasta mehua lisäksi. Tuo mehulisäys tuo myös hieman kirkkautta muuten melko samean punaiseen mehuun.

Mulled pomegranate juice

Makuaineena glögissä toimivat kardemumma, kanelitangot sekä vanilja. Makeutin juoman granaattiomenasiirapilla, jonka keitin itse, mutta ruokosokeri tai fariinisokeri sopivat molemmat tähän ihan yhtä hyvin.  Tämä glögi nautittiin ilman terästystä Klippan-juuston ja manteleiden kanssa. Jos haluat glögistä tujumpaa, lisää vodkaa tai vaaleaa rommia.

Pst! Kävin jouluvieraana Kokit ja Potit -blogissa, jota varten testasin ohjeet ruskistetulla voilla maustetuista madeleineista ja granaattiomenasiirapista. Sieltä löytyy myös vinkki granaattiomenan mehustamiseen. Käyhän kurkkaamassa!

 

 

Granaattiomenaglögi

1 l granaattiomenamehua
1 vaniljatanko halkaistuna ja siemenet kaavittuna
10 kokonaista vihreää kardemumman kotaa murskattuna (tai 2 tl kokonaisia kardemumman siemeniä)
2 kanelitankoa
3/4 – 1 1/2  dl ruokosokeria (tai granaattiomenasiirappia oman maun mukaan)

lisäksi 3/4 dl granaattiomenan siemeniä

Mittaa kaikki aineet kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Anna kiehua muutama minuutti.  Alenna sitten lämpö niin pienelle kun saat, peitä kattila kannella ja anna maustua noin 45 minuuttia. Tarkista maku ja lisää sokeria, jos glögi tuntuu liian happamalta. Siivilöi juoma ja jaa laseihin. Viimeistele glögi tuoreilla granaattiomenan siemenillä.

 

Satokauden raikkain salaatti ja siirappiset siivet

Olen odottanut koko viime talven, että pääsen tekemään tätä salaattia! Siinä tiivistyy kotimaiset raaka-aineet parhaimmillaan. Lisäpotkua salaatti saa maustetuista kikherneistä. Oikein oiva pari tahmean makeille siiville!

granaattiomenasiirappisiivet ja raikas satokauden salaatti

Tiedän, että aukikirjoitettuna salaatti, jossa on kurkkua, tomaattia, paprikaa, retiisiä ja punasipulia ei varmasti aiheuta riemunkiljauhduksia kenessäkään. Mutta jos lisään siihen lehtipersiljan, korianterin ja Lähi-idän mausteissa pyöräytetyt kikherneet sekä tahini-jogurttikastikkeen, niin ehkä pientä hyväksyvää nyökyttelyä on havaittavissa? Parasta tässä salaatissa on kuitenkin se, että kikherneitä lukuunottamatta kaikkia salaatin aineita on saatavana kotimaisena! Kaikkein kauemmin sain odotella paprikasadon kypsymistä. On niissä vaan niin erilainen maku. Kurkkuna käytin tällä kertaa avomaankurkkua, mutta tavallinenkin sopii.

Mietin, kun tätä tein, että tämä jos mikä on oivallinen lounassalaatti. Kaikki kasvikset vain paloiteltuina eväsrasiaan, kikherneet toiseen ja salaatin voi sitten nauttia haluamansa kastikkeen kanssa. Ei veteliä ja tummentuneita salaatinlehtiä tai epämääräisiä nuhjaantuneita kasviksia. Tämän raikkaan ja rapsakan salaatin takana on kasvisruokien kuningas, Yotam Ottolenghi. Ohje on kirjasta Jerusalem.

Siivet ovat sitten niin sanotusti omaa tuotantoa. En toki ole tipejä itse kasvattanut, mutta kastikkeen kehittelin itse. Inspiraationa siinäkin on Lähi-itä ja kastikkeen ydin muodostuu granaattiomenasiirapista. Granaattiomenasiirappia voi ostaa etnisistä kaupoista, mutta melkein korvaavan kastikkeen saat, kun sekoitat tumman siirapin tai ruokosokerisiirapin joukkoon valkoviinietikkaa tai sitruunanmehua. Tarkoitus on saada aikaan happaman makea kastike. Granaattiomenoiden sesonki alkaa syyskuussa Espanjan ja Italian tuonneilla, jolloin happamana elementtinä siirapissa voit käyttää granaattiomenasta puristettua mehua. Siivet voi myös koristella granaattiomenan siemenillä.

Paistoin siivet uunissa, mutta monella varmaan vielä tänäkin viikonloppuna käy grilli kuumana ja siivet ovat mitä parhainta grilliruokaa. Lisää grillatessa seesaminsiemet ja pistaasit vasta aivan lopuksi ennen tarjoamista.

Siirappiset siivet

1 kg broilerin maustamattomia siipiä
1 dl granaattiomenasiirappia
1/2 dl pistaasiöljyä (voit käyttää muutakin öljyä)
1 rkl hunajaa
3/4 tl suolaa
1/2 tl jauhettua maustepippuria
1/2 tl jauhettua jeeraa
1/4 tl jauhettua neilikkaa
1/4 jauhettua kanelia
(1 tl sumakkia)
pari pyöräytystä mustapippuria myllystä

pinnalle:
seesaminsiemeniä, rouhittua pistaasia

Sekoita kastikkeen aineet keskenään ja hiero siipien joukkoon. Anna maustua noin 30 minuuttia. Levitä siivet leivinpaperin päälle uunipellille ja paista 225 asteessa ensin 15 minuuttia. Nosta pelti uunista ja lisää seesamin siemenet sekä rouhittu pistaasi. Jatka paistamista vielä noin 10 minuuttia.

Raikas satokauden salaatti

1-2 (200 g) avomaankurkkua
2 (n. 300 g) isoa tomaattia
240 g retiisejä
1 punainen paprika
1 pieni punasipuli
1 ruukku korianteria hienonnettuna
1 ruukku lehtipersiljaa hienonnettuna
1/2 dl oliiviöljyä
1/2 sitruunanmehu ja raastettu kuori
1 tlk kikherneitä
1 tl jauhettua kardemummaa
1 1/2 tl jauhettua maustepippuria
1 tl jauhettua jeeraa
2 rkl oliiviöljyä

Kuutioi kurkku, tomaatti, retiisit ja paprika noin 1,5 cm:n paloiksi. Voit halutessasi poistaa tomaatista siemenet. Hienonna punasipuli noin 0,5 cm kuutioiksi. Sekoita kasvikset keskenään kulhossa yhdessä hienonnettujen yrttien kanssa. Sekoita öljy ja sitruunanmehu sekä kuori keskenään. Sekoita kastike kasvisten joukkoon.

Valuta kikherneet. Sekoita lautasella mausteet keskenään. Pyöräytä kikherneitä kahdessa erässä mausteseoksessa. Kuumenna oliiviöljy pannulla ja paista kikherneitä keskilämmöllä noin 3-4 minuuttia välillä pannua heilutellen, jotta kikherneet eivät pala.

Kumoa kasvikset laakealle tarjoilu vadille ja kokoa kikherneet keoksi päälle. Tarjoa tahini-jogurttikastikkeen kanssa.

Tahini-jogurttikastike

Sekoita maustamattoman turkkilaisen jogurtin joukkoon tahinia makusi mukaan. Raasta joukkoon puolen sitruunan kuori ja purista siitä mehu. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

© 2024 Haarukkavatkain

Theme by Anders NorenUp ↑