Tietoa mainostajalle ›

Haarukkavatkain

Ruokablogi

Madetta hapanimeläkastikkeessa ja paistettua kiinankaalia

Suuri rakkauteni made kohtaa inhokkini kiinankaalin tässä japanilaisvivahteisessa nuudeliannoksessa. Mukana draamassa myös veriappelsiini (totta kai!).

Jokunen viikko sitten Satokausikalenterissa tuotiin esille vaihtoehtoja huonosta satokaudesta kärsiville Välimeren alueen tuotteille, kuten salaateille, kukkakaalille ja parsakaalille. Kotimaisiksi vaihtoehdoiksi tarjottiin varastojuureksia sekä erilaisia kaaleja. Facebookissa kyselin, että onko nyt saatavana mitään muita kaaleja kotimaisina kuin keräkaalia ja punakaalia, jolloin Samuli muistutteli, että kyssäkaali sekä kiinankaali ovat edelleen kotimaisia. Olipa jossain ollut vielä kotimaista ruusukaaliakin.

Tunnustan, että täällä ruudun toisella puolella hieman irvistelin kiinankaalin kohdalla. Vaikka kaaleista pidänkin, on kiinankaali minulle vähän sellainen turhake. Olen sitä ikäpolvea joka on koulussa saanut riittämiin kiinankaalisalaattia etikkakurpitsalla höystettynä. Asiaa ei toki auta, että isäni mielestä kiinankaali oli rehukaalia, joten sitä ei kovin usein meillä kotonakaan ollut tarjolla.

Päätin siltä istumalta, että nyt on korkea aika tarttua haasteeseen ja kohdata kiinankaali keittiössä. Sitä paitsi joululahjaksi saamassani Korea-keittokirjassa oli harvinaisen selkeä kimchiohje, jota halusin kokeilla. Kimchiin ja sen valmistukseen lupaan palata vielä myöhemmin ihan omassa postauksessaan. Ikävä kyllä lähikaupassani ei ollut kotimaisena kiinankaalia (eikä sen puoleen kyssäkaaliakaan), joten jouduin lopulta ostamaan espanjalaista kiinankaalia! Eli siltä osin tämä kotimaisuuden kannattaminen meni pöpelikköön.

Yksi raaka-aine, jota olen tässä jonkin aikaa jo himoinnut on made. Niin oudolta kuin se kuulostaakin, on mateen käsittely minusta helpompaa kuin minkään kalan fileointi. Syy tähän on selvä. Kun tein päättöharjoitteluani työväenopistolle, päätin opettaa kurssilaisille kuinka made nyljetään ja sitähän ei voi opettaa ellei ensin itse harjoittele. Muiden kalojen kohdalla harjoittelu on jäänyt hävettävän vähäiseksi ja hauen y-ruotojen poistamisesta vain haaveilen.

Mateen nylkeminen on oikeasti ihan tosi helppoa, se vaatii hieman voimaa, mutta ei ihmeempää taitoa. Parin viime vuoden aikana olen edennyt nylkemisestä mateen filointiin, ja se ei olekaan niin itsestään selvää kuin voisi ajatella. Mateen ruotoranka ei nimittäin vastaa juuri lainkaan muita kalojamme. Sen sijaan, että ruotoranka kulkisi littana ketjuna koko kalan pituudelta, on noin 3/4 mateen ruotorangasta kolmiulotteinen, vähän Y:n muotoinen. Vasta pyrstöä kohden ranka muuttuu littanaksi, kuten muilla kaloilla. Fileointi tapahtumana on lähellä lihan irrottamista luusta – veitsellä seurataan ruotoja vähitellen lihaa irrottaen ja lopputuloksena on kaksi kapeaa filesuikaletta.

Tarkoituksenani oli tehdä mateen fileoinnista tähän postaukseen video, mutta se joutuu valittavasti odottamaan, kunnes selviän tästä järkyttävästä nuhasta ja olen saanut ääneni takaisin. Sitä ennen, pyydä kalatiskin henkilökuntaa filoimaan made puolestasi. Toki voit käyttää tässä ohjeessa mitä tahansa rasvaisempaa kalaa ja myös hauki voisi olla hyvä.

Made sai kastikkeeksi happaman makean ja tahmea kastikkeen, johon käytin veriappelsiinin mehua. Verisappelsiinisesongin ulkopuolella myös limetin mehu toimii hyvin. Paistetun kiinankaalin päälle ripottelin togarashia, joka on japanilainen chilimausteseos, mutta sen sijaan voi käyttää chilirouhetta ja ripauksen suolaa. Soba -eli tattarinuudelit ovat ehdottomia omia suosikkejani ja niitä saa isoista ruokakaupoista. Suosittelen kokeilemaan, mikäli ne eivät ole entuudestaan tuttuja.

Madetta hapanimeläkastikkeessa ja paistettua kiinankaalia

4 annosta

Hapanimeläkastike
1 rkl oliiviöljyä
1 tl chilirouhetta
2 valkosipulinkynttä
3/4 dl vaahterasiirappia tai agavesiirappia
1/2 dl soijakastiketta
1 (3/4 dl) veriappelsiinin mehu
1 rkl limetin mehua
1 tl raastettua inkivääriä
(1 tl veriappelsiinin kuorta raastettuna)
2 tl Maizenaa
2 tl vettä

Valmista ensin kastike. Hienonna valkosipuli ja kuullota sitä chilirouheen kanssa öljyssä. Lisää vaahterasiirappi, soijakastike ja sitrusten mehut sekä inkivääri. Keitä, kunnes kastike kuplii. Voit raastaa joukkoon hieman veriappelsiinin kuorta.

Sekoita Maizena ja vesi keskenään. Valuta suuruste kastikkeen joukkoon ja keitä kastiketta vielä muutama minuutti. Nosta kastike sivuun odottamaan. Mikäli kastike ehtii jähmettyä, voit lämmittää sen uudelleen.

Made ja paistettu kiinankaali

1 (1,5 kg perkaamaton paino) made nyljettynä ja filoituna
1 keskikokoinen kiinankaali
1-2 rkl rypsiöljyä
1 rkl togarashia eli japanilaista chilisekoitusta
2 rkl mustia seesaminsiemeniä
paahdettua seesamiöljyä
2-3 kevätsipulinvartta
1/2 ruukku korianteria

Lisäksi
1 pkt soba- eli tattarinuudeleita

Kuivaa madefileet ja leikkaa ne tasakokoisiksi suupaloiksi. Nosta jääkaappiin odottamaan. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Laita vesi kiehumaan nuudeleita varten.

Huuhtele ja kuivaa kiinankaali huolellisesti. Leikkaa kaali pituussuunnassa kantaa myöten neljään palaan. Kuumenna öljy wokissa ja paista siinä kiinankaalilohkoja kummaltakin puolelta, kunnes kaali on saanut väriä ja pehmentynyt. Nosta kaalilohkot lautaselle ja mausta togarashilla sekä mustilla seesaminsiemenillä. Valuta päälle seesamiöljyä.

Suikaloi kevätsipulit ja hienonna korianteri. Nosta madepalat jääkaapista ja siirrä ne uuniastiaan. Valuta reilusti kastiketta kunkin kalapalan päälle ja paista uunissa noin 8 minuuttia madepalojen koosta riippuen, kunnes kala on kypsää. Keitä kalojen paistuessa nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä. Valuta nuudelit hyvin ja sekoita joukkoon seesamiöljyä sekä viipaloidut kevätsipulit.

Kokoa annokset kulhoihin. Laita kulhon pohjalle ensin nuudeleita, lisää sitten paistettu kiinankaali ja nosta lopuksi päälle madepalat. Lisää lopuksi hienonnettu korianteri. Mikäli kastiketta jää, voit valuttaa sitä annosten päälle.

 

4 Comments

  1. Onpa hieno resepti. Pitää kokeilla lähiaikoina, minä kaipaankin erilaisia kalareseptejä nyt. Madetta en minäkään enää ole täällä päin nähnyt, ainakaan kunnollista, mutta pitää kokeilla jollain muulla kalalla.

    • minttu

      5.3.2017 at 21:48

      Kiitos 😊 Kannattaa ehdottomasti kokeilla! Itselleni tuo kiinankaali oli tässä ohjeessa se yllättävin osuus, kun se olikin ihan hyvää.

  2. Laiskiaispulla

    28.2.2017 at 21:27

    Madetta ei ollut enää kaupassa mutta toimi myös lohella. Ihanaa vaihtelua tyypillisiin helmikuun resepteihin, kiitos!

Vastaa

Your email address will not be published.

*

© 2017 Haarukkavatkain

Theme by Anders NorenUp ↑