Tietoa mainostajalle ›

Haarukkavatkain

Ruokablogi

Kurpitsahummus

Hei kurpitsa, vanha ystävä! Long time no see!

pumpkin hummus

Meillä kokattiin viikonloppuna Lähi-idän henkeen. Yksi ruoista oli tämä kurpitsahummus.

Pidän erilaisista tahnoista ja levitteistä, mutta hummus on kaikkien kingi. Se on niin monikäyttöinen ja sopii couscousin kaveriksi, ruisleivän päälle tai nälkäisen työstä kotiutuvan nopeaksi välipalaksi. Hummuksen pohja syntyy kikherneistä ja tahinista eli seesaminsiementahnasta. Maailmalta löytyy lukuisia erilaisia versioita, joissa osassa käytetään enemmän tahinia ja toisissa taas enemmän mausteita. Hummuksen suosiosta kertonee se, että tänä päivänä sitä saa valmiina myös kaupoista. Tosin itse tehty on parempaa!

Olen vähän laiska liottelemaan ja keittelemään kikherneitä, joten käytän säilykekikherneitä. Niiden valinnassa on kuitenkin syytä olla tarkkana, sillä esimerkiksi Go Greenin kikherneet ovat niin napakoita, että niistä tulee rakeinen hummus. Itse pidän enemmän silkkisen sileästä hummuksesta ja käytän usein joko Pirkan tai Bonduellen kikherneitä.

Meillä useimmin käytetty hummusohje on Jamie Oliverin käsialaa ja se on vuosien varrella käytössä muokkaantunut meidän versioksemme. Pienen valaistumisen hetken koin jossain vaiheessa, kun minulle selvisi, taisi olla Ottolenghin kirjasta, että hummusta voi ohentaa vedellä. Eli litraa oliiviöljyä ei ole tarpeen sekoittaa kikherneiden joukkoon pehmeämmän rakenteen saavuttamiseksi! Veden sijasta voi käyttää myös kikherneiden lientä.

Butternut squash houmus

Vaikka perushummus onkin hyvää, on välillä kiva kokeilla jotain uutta. Olen joskus tehnyt punajuuresta hummusta ja se oli hyvää. Porkkanahummuksen ohjeenkin muistelen jossain nähneeni, joten ajattelin että voisihan tuo kurpitsakin sopia. Kurpitsan makeus ja tahinin pähkinäisyys on jo aiemmin todettu hyväksi makupariksi eli ihan metsään en voi mennä.

Paahdoin myskikurpitsat uunissa ja soseutin kypsän kurpitsan ennen hummukseen lisäämistä. Kurpisassa olevan kosteuden vuoksi ei tähän versioon ollut tarpeellista lisätä vettä lainkaan ja koostumuksesta tulee tavanomaista hummusta pehmeämpää. Myskikurpitsa antaa hummukselle myös kauniin värin ja hieman makean paahteisen maun.

Hummus säilyy tiiviissä astiassa jääkaapissa noin viikon eli sitä voi hyvin tehdä isommankin satsin kerralla.

 

Kurpitsahummus

700 g myskikurpitsaa
öljyä

1 tl kokonaista jeeraa eli juustokuminaa
1/2 tl kokonaista korianteria
1 tlk kikherneitä
1 valkosipulinkynsi murskattuna
2 rkl tahinia
2 rkl oliiviöljyä
1/2 sitruunan mehu
1 tl sormisuolaa (Maldon)
ripaus cayennepippuria, chilijauhetta tai paprikajauhetta

Paloittele kurpitsa kuorineen pituussuunnassa isoiksi lohkoiksi, poista siemenet. Valuta päälle öljyä ja paahda uunissa 175 asteessa noin 30 minuuttia, kunnes kurpitsanliha on pehmentynyt. Anna jäähtyä ja kaavi liha pois kuoresta. Soseuta kurpitsa. Paahda pienessä kattilassa tai paistinpannussa jeera ja korianteri. Jauha ne morttelissa jauheeksi.

Valuta kikherneet ja ota halutessasi liemi talteen. Mittaa monitoimikoneen kulhoon kaikki aineet, myös kurpitsasose ja aja seos tasaiseksi sileäksi tahnaksi. Tarkista maku. Lisää suolaa tai tahinia tarvittaessa. Tarjoa hummmus pitaleivän tai falafelien kanssa.

Vinkki! Paahda kurpitsansiemenet paistinpannulla ja mausta ne suolalla, ripottele hummuksen päälle tai tarjoa ne salaatissa.

13 Comments

  1. Tässä yhdistyy kaksi lempiherkkuani, hummus ja kurpitsa. Menee testiin ehdottomasti! 🙂

  2. Kiva idea laittaa kurpitsaa hummukseen! Ja enpä olekaan kiinnittänyt huomiota valmiiden kikherneiden eroihin. Yleensä surruttelen monitoimikoneella niin pitkään että tulee varmasti sileää, välillä tulee nopeammin ja välillä taas kestää, eli johtuiskohan merkkien välisistä eroista sitten 🙂

  3. Oi ihanat kuvat! ja tosi mielenkiintoinen resepti 🙂 en olekaan hetkeen tehnyt hummusta, mutta se on ollut listalla kun haluaisin maistattaa sitä minikokilla.

  4. Taas ei voi kun olla samaa mieltä. Kurpitsa sopii kaikkeen kyllä kaikkeen ja huummus on ihanaa joka lailla. Mäkin käytän säilykekikkejä (kuulostipa silikoonitissiltä), vuoron perään yleensä bonduelle ja gogreen, kiitos tosta havainnosta jota en oo havainnu, paitsi nyt kun sanot.

    • minttu

      25.11.2016 at 23:06

      Voi siun kiket 😉 Ne gogreenit on tosi hyvät haudutettavissa jutskissa, mut tosiaan omaan makuuni turhan rapeita hummukseen.

  5. Kurpitaa ei koskaan voi olla liikaa, eikä hummusta!

  6. Miten mulle ei ole tullut mieleenkään laittaa kurpitsaa hummukseen? On varmasti aivan älyttömän hyvää 🙂 Kiitos inspiraatiosta!

  7. Kurpitsahummus on ihanaa, itse aloitin tekemään sitä taas Gordonin reseptillä, joka on kyllä huomattavasti monimutkaisempi 😀 Tämä oli hyvä pikaversio 🙂


Notice: Use of undefined constant pings - assumed 'pings' in /var/www/html/wp-content/themes/hemingway/comments.php on line 29
1 Pingback

  1. Falafelit ja granaattiomena-helmicouscoussalaatti – Haarukkavatkain

Vastaa

Your email address will not be published.

*

© 2017 Haarukkavatkain

Theme by Anders NorenUp ↑