Talvisissa tunnelmissa jatketaan sitruunalla maustettujen omenaviipaleiden muodossa.

lemon flavored dried apples

Mari tuossa viime viikolla totesi blogissaan, että tähän on tultu – yhden raaka-aineen resepti on julkaistu! Liekö ollut jotain ilmassa, sillä olin ehtinyt itse edellisenä päivänä tekemään nämä makean kirpakat omenat, lähes yhden raaka-aineen ohje tämäkin. Osan syystä saa myös Ku ite tekee -blogin Minna, joka pari viikkoa sitten kyseli innokkaita mukaan bloginsa joulukalenteri-projektiin, ja aloitti samalla tämän päässäni pyörivän ihanan jouluohjemylläkän.

Kuivatut omenaviipaleet eivät nimenä ehkä houkuttele, mutta jos kerron että viipaleet käytetään tomusokerilla makeutetussa sitruunamehussa ja kuivataan rapsahtelevan rapeiksi, niin ehkä jo kiinnostaa? Ohje on aivan älyttömän helppo. Tärkein vaihe on oikeastaan omenien viipalointi, mitä ohuemmiksi ne saa, sitä parempi lopputulos. Käytin omenana kotimaista todella punaposkista Loboa, joka on hapahko omena ja sopii hyvin kiinteän rakenteensa vuoksi kuivatettavaksi.

Kuivattuja omenaviipaleita voi käyttää koristeluun, mutta ne ovat ihania naposteltavia sellaisenaan tai vaikka juustojen ja glögin kaverina. Niistä saa myös kivan ruokalahjan.  Säilytä viipaleet tiiviissä lasipurkissa, jotta ne eivät kostu.

 

kuivatut omenaviipaleet

 

Sitruunaiset omenaviipaleet

2 punaposkista kirpakkaa omenaa
1 sitruunan mehu
2 rkl tomusokeria

Pese omenat ja poista kanta. Viipaloi ne ohuiksi mandoliinilla tai veitsellä. Poista viipaleista siemenet, mikäli ne jäävät kotaan. Pyöräytä omenaviipaleet tomusokerilla makeutetussa sitruunamehussa ja levitä pellille leivinpaperin päälle. Viipaleet saavat olla vierekkäin, mutta eivät koskea toisiinsa. Omenien koosta riippuen tulee tästä 2-3 pellillistä. Nosta pelti pakastimeen tai parvekkeelle, jos on pakkasta (peitä foliolla) 40-45 minuutiksi.

Kuumenna uuni 100 asteeseen ja kuivata omenaviipaleita noin tunnin ajan, kunnes ne ovat rapeita ja irtoavat leivinpaperista. Jäähdytä ja lado viipaleet tiiviiseen lasipurkkiin.