Haarukkavatkain

Ruokablogi

Tag: suolainen piirakka

Lehtimangoldipiirakka

Voi tätä syksyn yltäkylläisyyttä! Yksi satokauden värikkäimmistä tapauksista on lehtimangoldi, jonka lehtien ja varren vaihtelevat pinkistä keltaiseen.

lehtimangoldipiirakka

Tein viime viikonloppuna suolaista piirakkaa Hävikkiviikon henkeen, sillä piirakkaan upposi lehtimangoldin loppujen lisäksi myös parvekkeelta pari punajuuren naattia sekä jääkaappiin unohtunutta mustakaalin lehteä. Lehtimangoldi sopii erinomaisesti paistettaviin juttuihin ja käytettäväksi pinaatin tai lehtikaalin tapaan. Raakana sen maku on mielestäni aavistuksen karvas, mutta lehdet voi kyllä suikaloida salaatin joukkoon. Kovat varret sen sijaan on syytä käyttää pannulla pehmenemässä.

Taikinan piirakalle valmistin luomu täysjyväspelttijauhoista ja pohjana käytin jo aiemmin hyväksi toteamaani broccoliinipiirakan pohjaa. Lisämakua taikina sai kuivatusta sitruunatimjamista sekä mustapippurista.

Täytteeseen kokeilin Arla Ingmanin uutta täyteläistä Lempi ruokakermaa, jonka rasvaprosentti on 22%. Tuote kuulosti houkuttelevalta, mutta kotona vasta huomasin, että kermaan oli lisätty tapiokatärkkelystä. Mietin, että kun rasvaa on jo normaalia ruokakermaa enemmän ja koostumus siten paksumpi, niin oliko sakeuttava aines aivan välttämätön lisä? Ehkä ensi kerralla pysyn perinteisesssä kuohukermassa.

Kun mietin, että mitä kaikkea tähän piirakkaan laittaisin, nakutti takaraivossani sinnikäs ääni ”savujuustoa, osta savujuustoa.” En tiedä miksi, mutta välillä on ihan PAKKO saada savujuustoa. Sinänsä jännä ilmiö, koska muistan lapsena suurinpiirtein vihanneeni savujuustoa. Liekö keski-ikä vaivaa vai mikä, mutta savujuustoahan se oli ostettava. Ostamani savujuusto oli valitettavasti vain turhan mietoa – taisi olla Kuusamon savujuustoa, joka on muistaakseni ollut aiemmin ihan sopivan savuisaa. Hyvä savunmaku on mm. Pirkka leppäsavujuustossa. Myös italiainen savustettu scamorza on erinomaista. Sitä kannattaa kysellä juustoihin erikoistuneista kaupoista. Helsingistä sitä saa mm. Hakaniemen hallista, Lentävä Lehmä -puodista. * Kiitos Kokit ja Potit Hannelelle, joka muistutti myös Savuhilmasta, joka on siis PARASTA suomalaista savujuustoa!

Lehtimangoldipiirakka
9 palaa

Taikina
100 g kylmää voita
140 g (n. 2 1/2 dl) luomu täysjyväspelttijauhoja
1 tl (sitruuna)timjamia
1/2 tl mustapippuria myllystä
ripaus suolaa
1-2 rkl kylmää vettä
vuoan voiteluun voita

Täyte
10 keskikokoista lehtimangodia
2-3 mustakaalinlehteä
2 valkosipulinkynttä
1 rkl oliiviöljyä
3 kananmunaa
2 dl kuohukermaa tai ruokakermaa
2 dl raastettua savujuustoa
pari rouhaisua mustapippuria myllystä
1/2 tl suolaa
1/2 dl auringonkukansiemeniä

Sekoita monitoimikoneessa keskenään kylmä, kuutioitu voi ja jauhot sekä mausteet. Lisää vettä pienissä erissä, tarkkaile taikinan koostumusta. Anna koneen käydä, kunnes taikinasta muodostuu pallo. Kääri taikina kelmuun ja siirrä jääkaappiin tunniksi lepäämään.

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Voitele 20×24 cm vuoka huolellisesti. Voit halutessasi vielä jauhottaa vuoan. Jauhota työpöytä kunnolla ja ripottele jauhoja myös taikinan päälle. Kauli taikina piirakkavuokaan sopivaksi. Pistele pohja haarukalla ja esipaista uunissa noin 10 minuuttia.

Huuhtele sillä aikaa lehtimangoldit ja mustakaalit. Viipaloi valkosipulin kynnet. Hienonna lehtimangoldin varret ja leikkaa kaalista paksu lehtiruoti pois. Kuumenna öljy pannussa, lisää valkosipuli ja hienonnetut varret. Kuullota n. 4 minuuttia. Suikaloi lehtimangoldin ja mustakaalin lehdet. Lisää ne pannulle vielä hetkeksi. Ripauta joukkoon hieman suolaa.

Vatkaa kulhossa keskenään munat ja ruokakerma. Lisää 1 dl raastettua juustoa ja mausta seos suolalla sekä mustapippurilla.

Ripottele esipaistetun piirakkapohjan päälle lehtimangoldiseos. Valuta muna-kermaseos vuokaan ja ripottele pinnalle loput juustosta. Lisää lopuksi auringonkukansiemenet. Paista piirakkaa uunin keskitasoa alempana 25-30 minuuttia uunista riippuen.

Broccoliini-Västerbottenpiirakka

Versova parsakaali, broccoliini, makea parsakaali, tenderstem, sprouting broccoli. Tällä parsakaalilla on jo monta nimeä, vaikka Suomen markkinoilla se on melko uusi tapaus.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näistä pitkistä parsakaalin varsista tulee eittämättä mieleen parsat ja hyvin samaan tapaan niitä voikin käyttää.

Olen monta vuotta kuolannut brittiruokalehtiä ja niissä käytettyjä pitkiä parsakaaleja, broccoliineja. Upeita, suorastaan kuolattavia ruokaohjeita, joita ei ole voinut tehdä, kun ei ole kaikkia raaka-aineita. Tai kai sitä olisi voinut broccoliinien sijasta käyttää parsakaalia, mutta se ei nyt vaan ole sama asia. Parsakausi puskee päälle ja siksi olikin ilahduttavaa, että lähikauppani hyllyltä olivat saaneet tilaa myös nämä hoikat, Espanjassa kasvatetut parsakaalit.

Pitkät ohuet varret ja pienehköt kukinnot takaavat sen, että broccoliinit kypsyvät nopeasti. Sen vuoksi uskaltauduin aittamaan nämä piirakkaan etukäteen kypsentämättä. Juustoksi valikoitui Västerbotten-juusto, koska se sulaa upeasti ja siinä on suolaisen hapan ja umamaminen maku. Sinihomejuusto toimisi varmasti myös hienosti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näyttävä ja maukas suolainen piirakka vaikka iltapalalle tarjottavaksi.

Muutama sana piirakkataikinasta. Käytin luomu spelttitäysjyväjauhoja ja niitä tarvitset leivontaan enemmän kuin tavallisia vehnäjauhoja. Taikina on pehmeää ja sen vuoksi lepoaika jääkaapissa on tarpeen. Voit myös lisätä jauhoja kaulintavaiheessa. Tavallisia vehnäjauhoja käytettäessä 150 g (n. 2 1/2 dl) riittää. Käytin vuokana suorakaiteen muotoista irtopohjavuokaa. Taikinaa tuli sen verran, että tuohon vuokaan se riitti myös reilusti reunojen ylitse. Pyöreään (halkaisijaltaan 24 cm) piirakkavuokaan taikinasta riittää pohjalle ja reunoille.

Lisää broccoliini ohjeita ja hyödyllistä tietoa kasviksista löydät Rouva Kasviksen blogista. Suosittelen tutustumaan!

Broccoliini-Västerbottenpiirakka

Taikina
150 g kylmää voita
200 g luomu täysjyväspelttijauhoja
ripaus suolaa
3/4 – 1 dl kylmää vettä
vuoan voiteluun voita

Täyte
8 (n.120 g) broccoliinin vartta
2 kevätsipulin vihreitä varsiosia
3 kananmunaa
2 dl ruokakermaa
3 dl raastettua Västerbotten-juustoa
1 dl saksanpähkinöitä rouhittuina
pari rouhaisua mustapippuria myllystä

Sekoita monitoimikoneessa keskenään kylmä, kuutioitu voi ja jauhot. Lisää vettä pienissä erissä, tarkkaile taikinan koostumusta. Anna koneen käydä, kunnes taikinasta muodostuu pallo. Kääri taikina kelmuun ja siirrä jääkaappiin tunniksi lepäämään.

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Voitele piirakkavuoka. Jauhota työpöytä kunnolla ja ripottele jauhoja myös taikinan päälle. Kauli taikina piirakkavuokaan sopivaksi. Pistele pohja haarukalla ja esipaista uunissa noin 10 minuuttia.

Pese sillä aikaa broccoliinit ja siisti varret. Suikaloi kevätsipuleista vihreät varret, käytä valkoiset osat johonkin muuhun ruokaan. Vatkaa kulhossa keskenään munat ja ruokakerma. Lisää 1 1/2 dl raastettua juustoa ja mausta seos mustapippurilla.

Ripottele esipaistetun piirakkapohjan päälle suikaloitu kevätsipuli. Asettele päälle broccoliinit ja ripottele joukkoon rouhitut saksanpähkinät. Valuta muna-kermaseos vuokaan ja ripottele pinnalle loput juustosta. Paista piirakkaa uunin keskitasoa alempana 25-30 minuuttia, riippuen vuoan koosta.

© 2024 Haarukkavatkain

Theme by Anders NorenUp ↑