Tietoa mainostajalle ›

Haarukkavatkain

Ruokablogi

Category: possu (page 1 of 2)

Purjoa ja papuja Nigel Slaterin tapaan

Tänään on luvassa lohturuokaa purjon ja papujen muodossa.

 

”The arrival of the first snap of cold is invigorating, like jumping into an ice pool after the long sauna of summer. Winter feels like a renewal, at least it does to me. I long for that ice-bright light, skies of pale blue and soft grey light that is at once calm and gentle, fresh and crisp. Away from the stifling airlessness of summer, I once again have more energy. Winter has arrived.” Nigel Slater, The Christmas Chronicles.

 

Olen useasti täällä blogissakin ihastellut suosikkiruokakirjailijani, Nigel Slaterin, tapaa kirjoittaa. Tuossa yllä olevassa katkelmassa hän on osannut pukea sanoiksi juuri sen mitä talvessa rakastan, silloinkin kun sataa räntää vaakasuoraan. Talvella tunnen taas eläväni ja huomaan kuinka alan aamuisin heräillä jo aiemmin (tiedän, not real!) ja päässä surisee jos jonkinlaista resepti-ideaa ja suunnitelmaa joulun ajalle.

Sen lisäksi, että Nigel kirjoittaa aivan tavattoman kauniisti, ovat hänen ruokaohjeensa 100% veden suuhun herauttavia ja aina vuoden aikaan sopivia, kuten tämä haudutetusta purjosta ja pehmeistä valkoisista pavuista tehty muhennos. Purjo-papumuhennos syntyy vähän kuin itsestään ja ei vie arki-iltanakaan liikaa aikaa. Purjo on mielestäni yksi aliarvostetuimmista kasviksista, vaikka siitä tulee hauduttamalla ihanan pehmeää ja purjon kirpakka sipulisuus pyöristyy melkein makeaksi. Parhaiten tämä onnistuu hauduttamalla purjoa voin kanssa – öljykin käy, mutta se ei samalla tavalla korosta purjon makua.

Nigel Slater's leeks and haricot beans

Nigel tarjoaa tämä purjo-papumuhennoksen paistettujen makkaroiden kanssa. Minulla oli pakastimessa Herrakunnan lampaan suussa sulavaa karitsan entrecotea, jonka paistoin edellisenä päivänä valmiiksi ja lämmitin uudelleen ennen tarjoamista.  Karitsan tai makkaroiden sijaan pala hyvää lämminsavustettua  siikaa tai lohta kävisi varmasti yhtä hyvin. Varaa lisäksi rapeakuorista leipää, jolla voit mopata lautasen tyhjäksi. Sen verran hyvää tästä tuli!

Nigelin uusin kirja, The Christmas Chronicles, on ilmestynyt nyt syksyllä ja odotan kärsimättömästi, että saan sen eteeni. Vähän sellaista nimittäin minulle lupailtiin syntymäpäivälahjaksi. Sitä ennen on tyytyminen The Guardianin viikonloppuliitteeseen.

Nigelin purjo-papumuhennos

3 keskikokoista purjoa
3 kuorittua valkosipulinkynttä (oma lisäykseni)
30 g voita
1 dl vettä
2 1/2 dl kanalientä
1 tlk valkoisia papuja
lehtipersiljaa tai timjamia
suolaa, mustapippuria

Huuhtele purjot ja leikkaa ne noin 1 cm paksuisiksi kiekoiksi. (Leikkasin mukaan myös vähän purjon vihreää osaa.) Huuhtele kiekot vielä huolellisesti. Kuumenna voi ja vesi kiehuvaksi kattilassa ja lisää purjot sekä valkosipulikynnet. Peitä pinta leivinpaperilla ja nosta kansi päälle. Hauduta kannen alla 8-9 minuuttia, kunnes purjot antavat hieman periksi. Kaada kattilaan liemi ja kuumenna. Soseuta purjot tehosekoittimessa tai varovasti sauvasekoittimella, älä kuitenkaan aja seosta täysin sileäksi soseeksi.

Kaada purjot takaisin kattilaan ja kääntele joukkoon huuhdellut valutetut pavut. Kuumenna vielä hetki ja mausta suolalla, pippurilla sekä haluamillasi yrteillä.

Karitsan entrecote

300 g karitsan entrecotea
ruskistamiseen voita
maustamiseen suolaa, pippuria
vuokaan 4 salottisipulia, 5 timjamin oksaa, 1/2 dl sherryä tai lihalientä

Ota liha huoneenlämpöön puoli tuntia ennen valmistamista. Ruskista entrecote kauttaaltaa pannulla ja mausta suolalla sekä pippurilla. Paloittele salottisipulit pariin palaan, lisää liha sekä timjami. Lorauta vuokaan neste ja peitä foliolla. Paista 150 asteessa noin 1,5 tuntia, kunnes liha on mureaa. Anna vetäytyä ennen tarjoamista. Jos valmistat entrecoten edellisenä päivänä, lämmitä se vuoassaan sipulien kanssa uunissa folion alla. Viipaloi liha ja lisää muhennoksen päälle. Lisää myös pehmenneet salottisipulit.

Possunposkitacot

Possunposkista syntyy täyteläinen ja mausteinen kastike maissitortilloille.

Pork tinga sauce and corn tacos

Meillä ei juhlittu Halloweenia, sen sijaan tein tacoja meksikolaisten suuren juhlan Dia de los Muertosin (kuolleiden päivän) kunniaksi. Valmistin alkukesästä Atrian lihakaupasta tilaamistani häränposkista rilletteä, ja jos joku muistaa, niin sain tuolloin myös possunposkia ja lupasin niistä tehdä jotain. Aika kauan tässä on mennyt, mutta nämä chiliset maut sopivat sekä alkavaan talveen että rasvaisiin ja täyteläisen makuisiin possun poskiin.

Olen tehnyt tacoja itse ja se on helppoa. Lopputulos on paljon maukkaampi kuin kaupasta ostettavilla tortilloilla, niistä kovista tacokuorista puhumattakaan! Tällä kertaa hyvä vaihtoehto löytyikin yllättäen kaupan pakastealtaasta. Joku viikko sitten somelinnut laulelivat, että nyt on myynnissä kotimaisia maissitortilloja ja pakkohan niitä oli testata. Kyse on pienestä espoolaisesta La tortillas La Familia -yrityksestä, joka valmistaa aitoja pehmeitä maissitortilloja. Mikä tekee sitten näistä tortilloista aitoja?

Kyse on ennen kaikkea jauhosta, masasta. Masa valmistetaan kuivatusta maissista, jota on liotettu ja keitetty emäksisesssä nesteessä, yleensä kalkkipitoisessa tai puutuhkasta valmistetussa seoksessa. Tämä antaa maissijauholle sen tyypillisen vaalean värin sekä maun. Prosessi myös tuhoaa maissinjyvistä aflatoksiineja sekä mykotoksiineja. Sen johdosta jauhot ovat myös helpommin leivottavissa. Masa harinaa saa Suomessa mm. Ruohonjuuren sekä Vegekaupan verkkokaupoista Cool Chile -merkillä. Omat jauhoni olen ostanut Stokkalta. Näitä kotimaisia pakastettuja tortilloja saa ainakin isoista K-kaupoista. Firman nettisivuilla oli lista vain K-Citymarketeista, mutta nämä löytyivat Kampin supermarketista.

 

Corn tortillas and tinga sauce

 

Maissitortillojen lisäksi tarvitaan toki muutakin ja varsinaisen päätäytteen valmistin possunposkista. Haudutin posket hiljalleen appelsiinin kuoren, sipulin, kanelitankojen ja laakerinlehtien kanssa aivan pehmeiksi. Kastikkeen valmistin Tinga de pollon ohjetta muokaten. Alkuperäinen ohje on siis valmistettu broilerista ja on meksikolainen katuruokaklassikko. Kastikkeen pohjan muodostavat kuivatut chipotlechilit, jotka ovat omia chilisuosikkejani. Ylipäätään kaikki savustettu tuntuu olevan just nyt kovassa kysynnässä meikäläisen keittiössä! Kuivattuja chipotleja on vaikea löytää Suomesta, mutta säilöttynä niitä löytyy adobokastikkeessa ainakin La Costeña -merkillä isoista ruokakaupoista.

Toinen kastikkeen juju on paahtaa tomaatit ja valkosipulit pannulla, kunnes niiden pinta on jo mustunut. Tämä tekniikka tuo kastikkeeseen syvyyttä ja toimii itseasiassa monien meksikolaisten kastikkeiden ja salsojen pohjana. Ja sitten tärkeä tiedotus – jos sinulla ei ole valurautapannua tai hiiliteräspannua, niin paahda tomaatit grillivastusten alla uunissa. Pinnoitetun paistinpannun pinta ei kestä sellaista kuumuutta mitä tähän vaaditaan. Kokeiltu on, jotta sinun ei tarvitse pilata pannuasi!

Possunposkikastikkeen lisäksi tein annosta raikastamaan marinoituja punasipuleita, joiden upean pinkkiväri saa koko annoksen hehkumaan. Potkua punasipulit saavat habanerosta, jonka voi toki jättää pois, jos se tuntuu liian tuliselta omaan makuun. Lisäkkeiksi tarjosin ranskankermaa, kevätsipulia ja chiliä. Limetti toi hieman happamaa puraisua ja korianteri yrttistä makua. Loppuun vielä yksi vinkki – tacot kuuluu syödä käsin, joten liikaa ei täytettä kannata maissitortillalle ladata, vaikka kuinka mieli tekisi!

Innostuitko meksikolaisesta ruoasta? Suosittelen hankkimaan Thomasina Miersin kirjat: Mexican Food Made Simple ja Mexican Food at Home.

Tingakastike

1 kg possunposkia
vettä
2 tl suolaa
1 sipuli
5 kokonaista neilikkaa
1 kanelitanko
2 laakerinlehteä
5 kokonaista valkosipulinkynttä
2 appelsiinin kuorisuikaletta

4-5 kuivattua chipotlechiliä, kanta ja siemenet poistettuina (lisäsin myös yhden kuivatun serranochilin)
6 isoa kypsää tomaattia tai 2 x 400 g kokoisia kuorettomia tomaatteja
6 kuorellista valkosipulinkynttä
1 tl kuivattua oreganoa
2 tuoretta laakerinlehteä
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria myllystä
2 rkl oliiviöljyä
2 keltasipulia ohueksi viipaloituna (käytin mandoliinia)
2 rkl intiaanisokeria tai fariinisokeria

lisäksi: maissitortilloja, ranskankermaa, 2-3 kevätsipulinvartta suikaloituna, 1 ruukku korianteria hienonnettuna, 2-3 punaista chiliä viipaloituna, 1 limetti lohkottuna, 1-2 avokadoa kuutioituna

Kuivaa possunposket ja poista kalvot. Siirrä posket isoon kattilaan tai pataan, peitä kylmällä vedellä ja lisää suola. Kuumenna kiehuvaksi ja poista pinnalle kertyvä vaahto. Leikkaa sipuli puoliksi ja paine neilikat kiinni sipuliin. Lisää sipulit, kanelitanko, laakerinlehdet ja kokonaiset valkosipulinkynnet pataan. Pese appelsiini huolellisesti ja vuole kuorimaveitsellä kuoresta kaksi ohutta suikaletta. Lisää ne pataan. Kypsennä hiljaa poreillen kannen alla, kunnes saat lihan riivitty haarukalla suikaleiksi. Tähän menee noin 1- 1/2 h.

Valmista poskien kypsyessä kastike. Laita kuivatut chipotlet kulhoon ja kaada päälle kiehuvaa vettä. Anna pehmetä 10-15 minuuttia. Kuumenna valurautapannu ja paahda siinä kokonaisia tomaatteja sekä kuorellisia valkosipulinkynsiä, kunnes tomaatit ovat kauttaaltaan mustuneet. Valkosipulit voit ottaa pannulta jo aiemmin.

Paloittele tomaatit muutamaan palaan ja siirrä ne sekä valkosipulinkynnet (pois kuoret!) monitoimikoneen kulhoon. Lisää myös chipotlet, oregano sekä laakerinlehdet. Aja tasaiseksi ja mausta suolalla sekä pippurilla.

Kuumenna öljy isossa paistokasarissa tai padassa. Kuullota siinä sipuliviipaleita matallal lämmöllä, kunnes ne ovat pehmenneet ja saada hieman väriä. Tähän menee noin 10 minuuttia. Lisää kastike ja sokeri. Kuumenna kiehuvaksi ja tarkista maku. Voi olla, että joudut lisäämään hieman sokeria ja suolaa. Jos kastike ei ole riittävän tulista makuusi, lisää tuoretta chiliä. Keitä kastiketta keskilämmöllä ilman kantta noin 10 minuuttia. Kastike saa poreilla, jotta se hieman sakenee.

Riivi posket suikaleiksi ja lisää ne kastikkeeseen. Laske lämpö ja keitä vielä noin 20 minuuttia. Tarkasta maku.

Tarjoa lämmitettyjen maissitortillojen, lisäkkeiden ja punasipulin kanssa.

Marinoitu punasipuli

2 keskikokoista punasipulia
1 appelsiinin mehu
2 limetin mehu
1 habanero hienonnettuna
suolaa ja pippuria

Viipaloi punasipulit ohuiksi viipaleiksi veitsellä tai mandoliinilla. Siirrä kulhoon ja kaada päälle kiehuvaa vettä. Anna vetäytyä 10 minuuttia. Valuta vesi pois.

Kaada sipulien päälle sitrusmehut ja hienonnettu chili. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita ainekset keskenään käsin puristellen. Pese kädet huolellisesti tämän jälkeen tai käytä hanskoja. Anna marinoitua jääkaapissa tarjoiluun saakka. Tämä lisäke säilyy hyvin jääkaapissa 2-3 päivää.

Hvala Kroatia! (Kiitos Kroatia!)

Croatian white wine with noce views

YHTEISTYÖSSÄ VISIT CROATIAN KANSSA

Tämän postauksen kirjoittaminen on long over due, kuten kolmannella kotimaisella tavataan sanoa, sillä pääsiäismatkastamme Kroatiassa on kulunut kohta jo puoli vuotta! Toisaalta, ensi viikolla vietetään ainakin täällä etelässä syyslomaviikkoa ja veikkaanpa, että Split saattaa olla monella pitkän viikon lopun kohteena ja miksipä ei olisi, sään siellä pysytellessä edelleen reippaasti yli 20 asteen.

Lähdimme Kroatiaan viettämään ystävämme nelikymppisiä (vai oliko se kolmekymppisiä?) ja isolla porukalla suuntasimme kiirastorstaina Splitistä kohti Baška Vodan kylää ja siellä meitä odottavaa luksusvillaa. Sitä ennen vietimme kahdestaan pari päivää Splitissä, jossa Kroatian matkailun edistämiskeskus oli meille järjestänyt kaksi lounasta sekä ruoka-aiheisen opastuskierroksen paikallisen oppaan johdattamana.

Juttua Baška Vodan reissustamme ja upeasta talosta, jossa saimme pääsiäisen viettää, löydät Gian ja Miikan Matkakuumetta-blogista. Ja sattuipa niin hienosti, että kiitos Gian ja Miikan kirjoittaman jutun, saimme kutsun vierailla villassa toisenkin kerran. Uusi matka on luvassa huhtikuun lopulla. (Kuvittele tähän kohtaan sellaista pientä innostunutta kiljuntaa!)

Views from the palace terrace

Tämä postaus on kuitenkin ruokapainoitteinen ja se ei varmasti ole mikään yllätys! Paljon tuli otettua kuvia vanhoista taloista,  hämäristä pittoreskeista kujista, pyykkinaruista ja lampuista, mutta ne jätän nyt väliin. Onpahan sitten jotain uutta nähtävää, jos Splitin suunnalle lähdette!

Yövyimme Splitissä pienessä hotellissa nimeltä Abokamento Boutique Rooms, joka oli aivan vanhan kaupungin ytimessä.  Abokamento ei ole osa mitään hotelliketjua vaan sitä pyöritti superystävällinen ja huomaavainen nuorimies Marin, joka tuntui todellakin olevan asiakaspalvelussa elementissään. Hotellin alakerrassa oli mainio Bokeria-ravintola ja viinibaari, jossa nautimme aamupalamme ja tuloiltana myös illallisen. Vahva suositus!

Tässä kohtaa on erikseen mainittava miten ystävällisiä kroatialaiset ovat! Sellaista aitoa ystävällisyyttä ja avuliaisuutta, ilman välimerenmaissa joskus esintyvää tunkeilevaisuutta.  Apua saimme joka kerta, vaikka aina ei yhteistä kieltä oikein löytynytkään. Toki turismi on Kroatiassa vasta kovassa nousussa ja pidempään turistimekkoina olleiden paikkojen kyllästymistä turismiin ei Kroatiassa vielä ole havaittavissa. Huhtikuussa turistikausi oli vasta alkamassa, joten sekin varmasti vaikutti kokemukseemme.

Restaurant Bokeria in Split

Splitissä parhain anti on vanhassa kaupungissa ja meren rannalla. Kaupungin pohjoispuolella on valtava puistoalue, Marjan, jossa on kuulemma hyvä uimaranta ja se on erinomainen piknikohde. Meillä ei valitettavasti ollut aikaa käydä tuolla puistossa, mutta jos sää ja aika sallii, niin paikka on varmasti matkan arvoinen.  Splitistä kulkee myös useita laivalauttoja lähisaariin sekä Italian puolelle Anconaan. Kannattaa kuitenkin varautua siihen, että off season -aikaan lauttoja kulkee harvemmin.

Saavuimme Spilitiin pari päivää ennen pääsiäistä ja ilma oli ihanan lämmin. Turisteja oli jo jonkin verran, mutta toisin kuin Gia ja Miika, me emme tuolloin juurikaan suomalaisiin törmänneet. Asia olikin sitten ihan toinen pääsiäisen jälkeen. Vanhan kaupungin keskusta oli täynnä suomalaisia turreja ja sanoinkin J:lle, että ihan kuin Tallinnassa oltaisiin. Ikävä kyllä.

Beautifull wall in Apetit, Split

Ensimmäiselle päivälle meille oli järjestetty lounas kehutussa ravintola Apetitissa. Enpä arvannut, että jaamme lounaamme yli kahdenkymmenen aasialaisen kanssa… Ravintola oli täpöten täynnä ja kun jututimme omistajaa, hän kertoi että tällaisia seurueita heillä on kesäisin ihan järjestään. Kanssamme ruokaillut ryhmä oli kotoisin Etelä-Koreasta ja ilmeisesti he tekivät bussilla samaa kiertomatkaa, kun joku eteläkorealainen, paikallisesti supertunnettu poptähti oli tehnyt.

Valitettavasti emme ehkä saaneet lounaalla parasta käsitystä ravintolan tasosta: alkuruoaksi tarjottiin valtavat lautaselliset sellaista perussalaattia, joka koostui lehtisalaatista, tomaatista ja kurkusta.  Pääruoaksi valitsimme kokonaisena paistettua meribassia, joka itsessään oli hyvää, mutta ei mitään maailmoja mullistavaa. Toinen pääruokavaihtoehto olisi ollut lihapata, mutta lämpötilan hipoessa +25 astetta ei lihapata oikein jaksanut innostaa.  Ravintolan iltalista kuulosti hyvältä ja siinä italialaisen ruokakulttuurin vaikutus näkyi vahvasti. On ehkä yllättävää, että erilaiset pastat ja risotot ovat tärkeä osa kroatialaista ruokakulttuuria. Erityisessä asemassa on mustanpuhuva ja syvänmakuinen mustekalarisotto, jota saimme matkamme aikana pariinkin otteeseen maistaa.

Kiirastorstaina saimme oppaaksemme ihastuttavan Vjeranin Splitin matkailutoimistosta. Hän johdollaan suuntasimme ensin kalahalliin. Suurin vilske  hallissa oli jo takana päin, mutta saimme silti ihastella jos jonkin näköistä merenelävää. Tämä nykyinen kalahalli on rakennettu vuonna 1860. Edellinen halli oli rakennettu lähemmäs rantaa, jolloin käytännössä kalastajat vain nostivat kalat suoraan veneestä halliin. Uusi halli ei kovin kaukana ole rannasta sekään. Hauska knoppitieto, jonka Vjeran meille kertoi liittyy rikkiin. Tuo ranta-alue on nimittäin sellaista, että maaperästä erittyy rikkiä ilmaan. Rikki puolestaan vaikuttaa siihen, että kärpäset karttavat aluetta. Näin ollen kärpäsiä ei myöskään pyöri kalojen ympärillä. Kätevää! Kerrotaan myös, että Diocletianus olisi valinnut Splitin alueen valtakunnakseen juuri rikin vuoksi, sillä hän hoidatti reumaansa rikkikylvyissä. Kalahallista kun kävelee suoraan lahden poukamaan, ei rikin hajulta voi välttyä, mutta muutama metri sivummassa on ilma taas raikasta.

 

Seuraaavaksi suuntasimme Splitin torille (green market) tutustumaan paikallisiin raaka-aineisiin.  Valtaosa torimyyjistä oli jo eläkeiän ohittaneita mammoja ja pappoja ja mietin aluksi, että miten kauan tällainen toritoiminta jatkuu, jos viljely on ikäihmisten harteilla? Kun juttelimme Baška Vodassa meille taloa vuokranneen perheen tyttären kanssa, hän kertoi, että heillä on myös kauppapuutarha, jonka toimintaan koko perhe, pikkuveljeä ja mummoa myöten, osallistuvat. Eli todennäköisesti, kun peltotyöt ja muut raskaat toimet ovat isovanhemmille liikaa, siirtyvät he torille myymään. Näin ainakin päättelin!

Torilla oli kevätsesonki parhaimmillaan ja pysähtelin melkein joka kojulla. Vjeran ystävällisesti tulkkasi ja sain luvan ottaa kuvia niin tuotteista kuin myyjistäkin. Villivihanneksia oli myynnissä todella monessa kojussa – oli villiparsaa, voikukkaa, fenkolia, rucolaa… Myös paikallisten suosikkia mangoldia myytiin valtavina nippuina. Mukaani tarttui lähes kaikkea! Mangoldi on muuten tärkeä raaka-aine paikallisesssa suolaisessa piirakassa, soparnikissa, jonka alulähteet sijoittuvat Splitin lähelle Poljican kylään. Soparnik paistetaan valtavaksi, ohueksi piiraksi ja se on erinomainen välipala!

Soparnik - croatian swiss chard pie

 

Toinen erikoisuus, johon torilla törmäsimme oli carob eil johanneksenleipäpuu. Carob-hedelmä näyttää vähän ylikypsältä, kuivuneelta banaanilta, jonka päältä on rekka ajanut! Monelle carob saattaa olla tutumpi jauhemuodossa kuin kokonaisena kuivattuna hedelmänä. Vjeran kertoi meille, että hänen lapsuudessaan suklaa oli harvinaista herkkua, mutta carobia kasvoi lähes jokaisessa pihassa, joten sitä syötiin makean himoon ja suklaan korvikkeena. Pitihän sitä sitten ostaa (valtava pussillinen) ja testata mitä porukkamme oli siitä mieltä. Suurta ihastusta ei carob aiheuttanut. Kova kuori ja sisällä olevat isohkot siemenet herättivät vähän ihmetystä. Mausta saa kyllä kiinni sen, miksi sitä käytettiin suklaan korvikkeena, ja se näyttäisi edelleen luontaistuotemarkkinoinnissa kulkevan kaakaon ja suklaan korvaajana.

carob

carob eli johanneksenleipäpuu

Meillä oli Vjeran seurassa ilo tutustua myös paikalliseen ravintoloitsijaan, jonka kanssa juttelimme pitkät tovit siitä mitä ruokamaailmassa juuri nyt tapahtuu ja mitä kroatialaisessa ruokakulttuurissa on parhaillaan menossa. Muutoksen tuulet puhaltavat myös kroatialaisessa ruokaperinteessä ja se mitä itse huomioimme, oli kova yritys saada annoksia hienoimmiksi. Vähän sellaista kuin Suomessa joskus 90-luvun vaiheessa – kaikenlaista turhaa pipertämistä ja kikkailua, raaka-aineiden ja ruoan maun jääden ulkonäön alle. Lohduttelin, että suunta varmasti heilläkin muuttuu ja paluu paikallisiin raaka-aineisiin kyllä vielä tapahtuu.

Ja todella toivon niin, sillä Jozen konobassa saimme maistaa niin herkullista tonnikalasalaattia etten ole aiemmin syönyt. Tonnikala oli kylmäsavustettua ja sen kanssa tarjottiin ohuttakin ohuempia sitruunaviipaleita, salaattia, oliiveja ja Visin saarelta poimittuja ja suolaan säilöttyjä kapriksia! Söimme Jozen konobassa vielä lähtöpäivänämme tätä samaa salaattia ja pääruoiksi valitsimme risottoja: minä mangoldilla ja mies merenelävillä. Todella mainioita annoksia molemmat.

Tonnikala totta kai nosti puheeksi kalastuksen ekologisuuden ja Vjeran kertoi, että tilanne Adrianmeren puolella on vaikea. Muutama kesä sitten kalakanta oli todella vähissä ja turistien into syödä paikallista kalaa huipussaan. Tilanne johti siihen, että ravintolat hankkivat omia veneitä, joilla he ajoivat merelle kala-aluksia vastaan ostamaan kalat ennen kuin veneet pääsivät edes rantaan saakka. Kroatian rannikon runsas saaristo on otollista aluetta kaloille, kun taas Italian puolella saaria on vähemmän ja näin ollen myös kalakanta pienempi. Tämä on johtanut siihen, että italialaiset tulevat Kroatian puolelle ostamaan kalojaan.

Konobat ovat paikallisia pieniä ravintoloita, joihin Kroatiassa törmää usein. Konoba-nimeä ei voi kuitenkaan käyttää kuka vaan ravintolastaan, vaan ravintolan listalta on löydyttävä tiettyjä perinteisiä ruokia ja siellä on oltava valkoiset pöytäliinat! Varsinaisen lounaamme tuona päivänä nautimme Konoba Varosissa, joka on yksi vanhimmista konobista Splitissä. Lounaaksi valitsimme mustekalarisottoa sekä paikallista erikoisuutta, pašticadaa. Pašticadasta tuli mieleen vähän äidin 80-luvulla valmistamat luumutäytteiset possurullat. Tosin tämä ruoka valmistetaan vasikasta ja liha haudutetaan luumukastikkeessa, joka maustetaan punaviinilla. Pašticada tarjoillaan perunamykyjen kanssa.

Tässä kohtaa on ehkä syytä varoitella annosten koosta. Ne ovat valtavia. Ihan hävetti siinä oppaamme edessä olla ja todeta, että minä en mitenkään pysty syömään koko tätä lihamäärää, en vaikka kuinka yritän. Oppaamme Vjeran totesikin, että suuret annokset kuuluvat kroatialaiseen ruokakulttuuriiin. Eräs paikallinen trendikäs ravintola joutui hiljattain lopettamaan, koska paikallisten mielestä annosten hinta ja koko eivät vastanneet odotuksia. Kyselin vähän, että miten ruokailu ja ruoka-ajat ylipäätään arkena hoituvat? Vjeran kertoi, että lounas on yleensä kevyt ja usein jonkin sortin leipä tai leivonnainen ja se haetaan paikallisesta leipomosta. Isoin ateria syödään kotona viiden maissa. Arkena syödään paljon kasvisruokia ja perjantaisin katolisen perinteen mukaan kalaa. Viikonloppuisin kokoonnutaan usein yhdessä perheen ja suvun kanssa syömään, silloin usein on lihaa tarjolla.

Wild asparagus

Olimme todella iloisia siitä, että saimme jakaa tuon kiirastorstai-aamupäivän Vjeranin kanssa. Moni asia olisi jäänyt ihmettelyn tasolle ja emme olisi ikipäivänä löytäneet Jozen konobaan. Ruokailoittelu ei toki tuohon loppunut, sillä villassamme herkuttelimme paikallisilla raaka-aineilla joka päivä ja matkan kruunasi synttärisankarille järjestetty illallinen, jonka talon omistajat meille valmistivat.  Ja kun mainitsin niistä isoista annoksista… he laittoivat ruokaa pienelle armeijalle! Odotukset ovat korkealla seuraavaa matkaamme varten. Sen voin taata, että luvassa on hyvää ruokaa ja juomaa upeissa maisemissa!

 

Visit Croatia tarjosi meille lounaan Apetit-ravintolassa ja Konoba Varosissa sekä opastetun kierroksen Splitissä. Kiitos heille!

***********************************

Thank you Visit Croatia for the lunches at Apetit and Konoba Varos. Also warm thanks to our expert guide Vjeran, who truly made the trip exceptional!

 

Pari sanaa kesäkurpitsasta

Kesäkurpitsa – tuo kasvismaailman ankeuttaja. Se on kuin sateinen harmaa marraskuun päivä tai unettavan monotoninen ja rutikuiva radioääni.  Kesäkurpitsassa ei ole mitään inspiroivaa, innoittavaa ja ennen kaikkea, siitä puuttuu maku.

Zucchini tops and parmesan broth by Gabrielle Hamilton

Pahimmillaan kesäkurpitsa on sellainen kotipuutarhassa ylisuureksi mötikäksi kasvanut halko, mikä sopisi paremmin Retu Kivisen käteen kuin ruokalautaselle. Liian kylmässä säilytettynä kesäkurpitsaan saa vielä mukavan karvaan maun. Onhan se ihan kiva ohueksi höylättynä ja marinoituna, paistettuna tai raakana, mutta milloin ihan kiva on ollut positiivinen ilmaus? Muutoin tuo kesäkurpitsa tahtoo olla sellainen tilkekasvis keittiössämme. Sitä tulee laitettua ruokiin, kun ei oikein keksi mitä muuta laittaisi, mutta jotain lisävolyymiä ruoka tarvitsee.

Joten näistä lähtökohdista on ehkä yllättävää, että päädyin valitsemaan hävikkifestareiden näytöskeittiön raaka-aineeksi kesäkurpitsan!  Oli minulla oikeastaan yksi taka-ajatus. Halusin nimittäin päästä testaamaan Gabrielle Hamitonin Prune-kirjasta muutamaa ohjetta ja näin kätevästi osallistua myös keittokirjahaasteeseen! Multitasking, whoop!

Olen tätä Prune-kirjaa selaillut ja pysähtynyt lukemaan Gabriellen ajatuksia useampaan otteeseen. Olen ihaillut hänen intohimoista suhtautumistaan raaka-aineisiin ja sitä kuinka hänen äänensä kuuluu kirjan sivuilta. Ja löysin Gabriellesta keittiöhengenheimolaisen, joka rakastaa järjestystä ja jonka mielestä on ”It’s great to be classic and not trendy!”

Kun mainitsin, että Gabriellen ääni kuuluu kirjan sivuilla, niin todellakin! Hän nimittäin esiintyy  The Mind of  a Chef-sarjan uusimmissa jaksoissa ja kun katsoin ensimmäisen jakson, tuntui kuin olisin törmännyt vanhaan tuttuun, niin tunnistettava tyyli hänellä on. Juuri tästä syystä pidän esimerkiksi Nigel Slaterin kirjoista, jotka tunnelmallisuudessaan ja kertojaäänessään ovat vailla vertaansa.

Prune-kirjassa on mainio osuus nimeltä Garbage. Siinä Gabrielle ohjeistaa mitä kaikkea (ammatti)keittössä syntyneille jämille ja jätteille voi tehdä.  Ensimmäinen ohje, joka suorastaan hyppäsi silmilleni, oli Parmesan Broth. Tämä umamia pursuava liemi valmistetaan parmesaanin kannoista ja vedestä. Meillä suur-pastasyömäreillä kuluu parmesaaania aika hurjaa vauhtia ja niitä kantapaloja tulee jemmailtua jääkaappin. Aina ei niitä kuitenkaan muisteta lisätä tomaattikastikkeisiin hautumaan, joten tämä liemi on hyvä tapa käyttää kerralla isompi määrä kantapaloja. Liemestä tulee todella täyteläisen ja vahvan makuista. Mietin, että se sopisi vaikka oikaistuun cacio & pepe -pastaan tai liemipohjaksi paistetuille sienille (lue: tateille).

Toinen ohje, johon tartuin oli Zuccini Tops, kesäkurpitsatalkoiden henkeen. Nimensä mukaisesti ohjeessa on kyse kesäkurpitsojen kannoista. Tämä ohje saattaa olla mieleen kesäkurpitsoja kasvattavalle ja säilövälle, sillä kantoja niistä jää yli. Aivan superhelppo valmistaa ja kesäkurpitsan kannat voi tarjota kuumina hyvän oliiviöljyn kanssa tai tämän parmesaaniliemen kanssa kuten minä tein. Tärkeintä tässä ohjeessa on se, että kannat ovat hyväkuntoisia ja mukana on myös hieman kesäkurpitsan lihaa, pelkkä kantanappi yksistään ei siis riitä.

#suurikeittokirjahaaste  #kesäkurpitsatalkoot  #hävikistäherkuksi

 

Parmesaaniliemi

Kaiva jääkapista parmesaanin kannat ja laita ne kattilaan. Lisää vettä, niin että kannat peittyvät kunnolla (vettä saa olla n. 10 cm kerros). Keitä hiljalleen poreillen ilman kantta, kunnes maitorasva alkaa helmeillä pinnalla ja maku on täyteläinen. Tähän menee  1-1 1/2 tuntia. Siivilöi liemi ja jäähdytä. Liemen voi hyvin pakastaa.

Kesäkurpitsan kannat

vähintään 8 kesäkurpitsaa
vettä
suolaa

Leikkaa kesäkurpitsoista kannat niin, että mukaan tulee myös vähän kesäkurpitsan lihaa. Siisti kannoista tummat kohdat pois ja nosta ne kattilaan. Kaada päälle vettä niin että kannat kunnolla peittyvät. Lisää reilusti suolaa. Kuumenna kiehuvaksi ja alenna sitten lämpöä. Keitä hiljalleen noin 10 minuuttia, kunnes kannat tuntuvat pehmeiltä. Kokeile kypsyyttä bambutikulla tai veitsen terällä. Valuta varovasti ja asettele kannat pienelle lautaselle yhteen kerrokseen. Valuta lautaselle parmesaanilientä tai oliiviöljyä ja anna kuumien kantojen imeä itseensä lientä / öljyä. Ripottele päälle sormisuolaa ja tarjoa lämpiminä.

Molemmat ohjeet ovat kirjasta Prune. Gabrielle Hamilton. Random House.

  • Korjattu Chef’s Table The Mind of a Chefiksi.

Eräs kasviskohtalo ja Hävikkifestarit

 

YHTEISTYÖSSÄ HÄVIKKIFESTARIT

Ensi viikonloppuna järjestetään Teurastamolla Hävikkifestarit, jossa keskustellaan paljon mm. siitä kuinka ruokahävikkiä voitaisiin vähentää. Paikalla voi nauttia hävikkilounaasta, tutustua eri toimijoiden infopisteisiin sekä tulla seuraamaan meidän ruokabloggaajien näytöskeittiöitä, joissa hävikkiraaka-aineista valmistetaan ruokaa. Luvassa on rautaisannos tietoa, vinkkejä ja herkullisia maistiaisia.

Omana aiheenani on kasviksista ja hedelmistä aiheutuva hävikki otsikolla ”Väsähtänyt salaatti ja muita kasviskohtaloita.” Ja tässä yksi sellainen, kasviskohtalo.

Helpoin tapa vähentää kotona tapahtuvaa ruokahävikkiä on ostaa vähemmän, suunnitella paremmin ja pitäytyä tehdyissä suunnitelmissa. Kuulostaa iisiltä eikö vain? Elämä ei valitettavasti aina mene kuten suunnittelee ja hyväksi aiotut ruokasuunnitelmat voivat hetkessä muuttua – joku sairastuu perheessä, on pitkiä työpäiviä, ruoanlaitto ei innosta, tulee iltamenoja… Ja tällaiselle ruokaihmiselle voi iskeä kaupassa satokausisokeus.

Tiedätkö tunteen, kun astut kaupan hedelmä- ja vihannesosastolle ja kaikki, siis aivan KAIKKI, näyttää tuoreelle ja houkuttelevalle? On lehtikaalia, mustakaalia, just sopivan kokoisia kyssäkaaleja, upeita punajuuria naatteineen ja hei, mitäs nää on? Söpöimpiä kesäkurpitsoja koskaan! Ja noi nauriit – niistä sais kaikkea kivaa! Oliko tuolla vielä juuresellerikin naatteineen? En kestä!

The time of year when there is abundance of vegetables

Kaupasta lähtiessä kädet venyvät ainakin 10 cm, kun kauppakassit on sullottu täyteen satokauden herkkuja. Kotiin päästessä pieni hiki nousee jo otsalle, kantamisesta kyllä, mutta myös siitä, että mihinkäs nämä kaikki ihanuudet laitetaan? Pienessä jääkaapissa on vain yksi laatikko, jonne samaan lämpötilaan pitäisi survoa niin kaalit, juurekset kuin marjatkin, salaateista puhumattakaan. Jonkin sortin logistiikkainsinöörin taitoja tarvitaan, kun yritän saada laatikkoon kaikki mahtumaan. Kesäkurpitsat päätyvät laatikon pohjalle, jotta eivät laatikkoa avatessa nirhaudu, kovimmat juurekset tungen päällimmäiseksi. Pieni tönäisy ja laatikko menee kiinni, just ja just.

Ja sitten tulee se arki ja kaikki loistokkaat suunnitelmat kasvisten pään menoksi valuvat viemäriin. Niin käy pian myös niille alimmaiseksi survotuille kesäkurpitsoille, jotka ovat pitkän varastoinnin lisäksi kärsineet  ei niin optimaalisesta säilytyslämpötilasta. Huono omatunto kolkuttaa, joka kerta, kun avaan jääkaapin. Ne suloiset punajuuret ja nauriit huutelevat siellä, että huhuu? Onko rouva ruokabloggaajalla hetki aikaa keskustella ruokahävikistä?

Nyt on, sanon minä.

Jotain on tehtävä ja se alkaa tästä! Kaivan kesäkurpitsat laatikosta ja pelastan ne bioastialta, vielä kun ehdin!

No mitäkö niille kesäkurpitsoille tein? Se selviää Hävikkifestareiden näytöskeittiössä.  Näytöskeittiöihin voit ilmoittautua täältä:

https://www.lyyti.fi/reg/Bloggareiden_Naytoskeittiot_Havikkifestareilla_9019

*Paikalla on lisäkseni pitkän linjan leipätaituri Arja-Elina Laine Makujen Päiväkirja -blogista, Tiskivuoren emäntä Heidi ja Siskot kokkaa -blogin Nelle.*

Kuuma ilta Tabascon merkeissä

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ

Different kind of Tabasco sauces

 

Ensi vuonna tulee 150 vuotta täyteen siitä, kun maailman laajuisesti tunnettua Tabasco-kastiketta alettiin valmistaa Avery Islandilla Lousianassa.

Minulla oli pari viikkoa sitten ilo osallistua Tabasco-brändilähettiläs Richard McCormickin järjestämälle illalliselle yhdessä Jotain Maukasta -Marin ja Kamera&Kauha-blogin Antin kanssa. Richard oli Tabasco-lähettiläänä saanut ainutlaatuisen tilaisuuden päästä vierailemaan Avery Islandilla, jossa Tabascoa edelleen valmistetaan McIlhennyn perheen johdolla. Richard kertoi, että kaikki yrityksessä mukana olevat perheen jäsenet osallistuvat kokonaisvaltaisesti yrityksen toimintaan ja kaikkien heidän tulee hallita jokaikinen Tabasco-kastikkeen valmistukseen, pakkaukseen ja myyntiin liittyvä työvaihe. Todellinen perheyritys siis edelleen!

Tabasco's brand ambassador from Finland, Richard McCormick

Chilien ystävänä minua kiinnosti tietysti kuulla, että mitä chililajikkeita kastikkeisiin ylipäätään käytetään ja miten valmistus tapahtuu? Olinkin aika yllättynyt kuullessani, että alkuperäisen Tabasco-kastikkeen chilinä käytetään vain yhtä chiliä – nimittäin capsicum frutens -chiliä, jonka siemenet yrityksen perustaja Edmund McIllhenny toi aikoinaan mukanaan Meksikosta tai Väli-Amerikasta. Tätä pensaspaprikan lajiketta on myöhemmin kutsuttu myös nimellä Tabasco-chili.

Itse kastikkeiden valmistus tapahtuu Avery Islandilla, mutta Tabascon suosion kasvettua ei kaikkia kastikkeisiin tarvittavia chilejä voida enää kasvattaa paikan päällä. Tällä hetkellä Avery Islandilla kasvatetaan ainoastaan ns. siemenchilejä, joiden siemenet viedään kasvamaan Tabascon sopimustiloille, jotka sijaitsevat ympäri maailmaa. Chilit poimitaan edelleen käsin ja vasta sitten, kun ne ovat täysin kypsiä. Oikealla kypsyysasteella taataan tuotteen tasalaatuisuus riippumatta siitä missä päin maailmaa chilit kypsyvät. Sopivan kypsyyden määrittämistä helpottaa alla olevassa kuvassa näkyvä väritikku. Chilin väriä verrataan tikkuun ja jos ne vastaavat toisiaan, ovat chilit valmiita poimittaviksi.

Ripe chilies are bright red

 

Chili paste after 3 months in oak barrels

Kastikkeen valmistukseen käytetään koko chilipalko ja chilit murskataan samana päivänä, kun ne ovat poimittu. Muista chilikastikkeista poikkeavan Tabascosta tekee se, että murskaamisen jälkeen chilimassa laitetaan tekeytymään tammitynnyreihin, joissa se saa kypsyä suolakuoren alla kolmen vuoden ajan!

Saimme illallisella maistaa kahta eri-ikäistä chilimäskiä – vuoden ikäistä sekä tätä kolme vuotta kypsynyttä ja olihan niissä eroja. Vuoden kypsynyt mäski oli selvästi kirpeämpi, raikkaampi ja terävän chilinen. Vanhempi mäski oli aluksi pehmeämmän makuinen, kunnes salakavalasti chilin polte kasvoi ja pian huokailimme hikeä otsalta pyyhkien. Posket punoittivat vielä monta tuntia maistamisen jälkeenkin!

Kun mäski on kypsynyt tammitynnyreissä riittävän kauan, suorittaa joku McIlhennyn perheen jäsenistä laaduntarkastuksen. Hyväksyttyyn mäskiin sekoitetaan sitten tislattua viinietikkaa, jonka jälkeen seoksen annetaan maustua nelisen viikkoa. Tämän jälkeen chilien kuoret, hedelmäliha ja siemenet suodatetaan pois. Tälle ylijääneelle massalle on myös kysyntää, sillä se myydään elintarviketeollisuudelle lihamarinadien ynnä muiden tahnojen valmistamiseen. Lopuksi kastikkeeseen lisätään vain suola, joka on muuten sekin paikallista ja peräisin Avery Islandin omasta suolakaivoksesta. Eli ei siis kovin montaa raaka-ainetta tarvita tähän varmasti maailman tunnetuimman chilikastikkeen valmistukseen.

Matching food w/ Tabasco sauces

Ennen Richardin valmistamaa illallista saimme vielä maistaa tabascokastikkeita yhdistettynä erilaisiin ruokiin. Emäntämme Ida, Arvid Nordqvistilta, oli koonnut kivan kattauksen neljästä tabasco-kastikkeesta, joista miedoin ja raikkain on vihreä Tabasco. Tämä kastike valmistetaan jalapenoista ja se oli nappivalinta guacamolen maustamiseen.  Tosi monikäyttöinen kastike, ihan mihin vaan!

Toinen kastike, jota maistoimme, oli Chipotle Tabasco. Tätä kastiketta varten jalapenot savustetaan pekaanipuun savussa. Chipotlen savuinen maku toimi ihanasti majoneesissa nachojen kanssa. Chipotlessa on jo tulisuutta pikkuisen enemmän vihreään kastikkeeseen verrattuna, mutta silti vähemmän kuin perinteisessä Tabascossa, jota maistoimme seuraavaksi. Bloody Mary -drinkkiä ei voi tarjota ilman Tabascoa ja miksipä klassikkoa muuttamaan!

Vaikka chipotle onkin yksi lempichileistäni, niin viimeinen makupari vei kyllä sukat jalasta. Habanerosta valmistettu Tabasco oli yhdistetty silkin pehmeään mutakakkuun. Voi pojat! Ihan täydellistä! Habaneron oma hedelmäisyys sopi tumman suklaiseen makuun mainiosti. Ida kertoi, että habanerokastiketta valmistettaessa oli haettu makuja Karibian suunnalta ja voin kyllä allekirjoittaa tämän. Kastiketta yksinään maistessani toi se elävästi mieleeni Jamaikan suunnalta tulleiden työkaverieni kokkaamat ruoat Lontoossa.

Italian rose wine was a good match!

Entä sitten illallinen? Aloitimme Richardin versiolla jenkkiklassikko Cobb-salaatista, jota hän oli tuunannut lehtikaalilla. Cobb-salaatti sai potkua vihreästä Tabascosta ja sitä oli käytetty niin kastikkeessa kuin lehtikaalinkin maustamiseen. Seuraava ruoka oli versio Po-Boysta eli lousianalaisesta katkarapuleivästä, jonka kastike oli maustettu perinteisellä Tabascolla. Mielenkiintoinen iltamme päättyi tuhtiin maissikakkuun, jonka kanssa tarjottiin habanerokastikkeella terästettyä suklaakastiketta ja mascarponevaahtoa.

Tämän enempää en ruoista aiokaan kertoa, sillä seuraavaksi on luvassa meidän omat kokeilumme Richardin ohjeista. Sen voin paljastaa, että Mari vastaa alkuruosta, Antti pääruoasta ja minä pääsen maissikakun kimppuun. Monta syytä siis seurata meitä niin instassa, facabookissa kuin blogeissakin. Saatatpa vielä päästä itsekin maistamaan Tabascon monipuolisia makuja!

Kiitos mukavan tulisesta illasta Richard McCormick ja Tabasco!

Taste of Helsinki -safarin top 3

Sisältöyhteistyössä Taste of Helsinki

Menu for the Taste of Helsinki safari

 

Enää vajaa kolme viikkoa ja sitten Suomen paras ruokatapahtuma, Taste of Helsinki, on täällä taas!

Pari viikkoa sitten julkaistiin tämän kesän Taste of Helsinkiin osallistuvien ravintoloiden menut ja sanonpa vaan, että nälkä ei jää tänäkään vuonna. Sen voin ihan kokemuksen syvällä rintaäänellä todeta, sillä pääsin mukaan Taste of Helsingin järjestämälle ruokasafarille, jossa kiersimme kuusi tapahtumaan osallistuvaa ravintolaa, söimme ilolla kahdeksan erinomaista ruoka-annosta ja nautimme sopivan määrän laadukkaita viinejä. Nopeammat (siis kaikki muut paitsi minä!) ovatkin jo ehtineet omat arvionsa kierroksesta kirjoittaa. Kaikkien Taste of Helsinkiin osallistuvien ravintoloiden menut löydät täältä.

Ravintola Savoy

Restaurant Savoy in Helsinki

Siinä me kohtasimme, kaksi ensikertalaista. Minä ja Savoy.

Vierailu tässä klassikkoravintolassa oli minulle ensimmäinen ja sattumoisin on Savoy tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukana Taste of Helsingissä. Savoyn historia ulottuu vuoteen 1936 saakka ja Alvar Aallon suunnittelema ravintolasali ei tuottanut pettymystä tyylikkyydellään ja arvokkuudellaan. Ravintolan ilmapiiri suorastaan huokui hyvällä tavalla historiaa. Ja ei taida Helsingissä olla toista ravintolaa, josta olisi niin hienot näkymät kaupungin kattojen ylle!

Vorschmack by Savoy

Savoy tuo Taste of Helsinkiin klassikkoannoksensa Marskin vorschmackin, jota Savoyn kokki Henrik Kovanen tiimeineen keittelee yhteensä kolme päivää. Vorschmack valmistetaan edelleen alkuperäisellä reseptillä lampaasta, naudasta, rasvasillistä, sipulista ja valkosipulista. Taste of Helsinkiä varten vorschmackia haudutellaan ainakin 150 kiloa. Me vähän epäilimme, että mahtaako se riittää? Sen verran kielen mennessään vievä oli tuo annos! Kyseessä on aivan täydellinen viileän päivän lämmittäjä tai loppuillan viimeistelijä ja se on parhaimmillaan nautittuna kylmän pienpanimo-oluen kanssa. Bloggaajakollegat kehuivat myös toista aiemmin maistamaansa Savoyn annosta – mustaherukalla maustettua silakkaa Escabeche, jossa on mukana myös perunahelmiä ja tillikreemiä. Ennustan jonoja Savoyn tiskille!

Tiesitkö muuten, että voimme kiittää Savoyn katolla asustelevaa mehiläisyhteisöä siitä, että Espan puistossa ei enää kesällä haise pahalle?

Ravintola Toca

Toca on mielestäni yksi parhaista ravintoloista Helsingissä. Kuten Tocassa on tapana, otettiin meidät sydämellisesti vastaan ja jännityksellä odotimme ensimmäistä annosta. Odotukset olivat perustellusti kovat Tocan viime vuoden hitin, arancinien,  jälkeen. Ja ei petytty!

Annos nimeltä Bianco, rosso, verde herätti huomiota ulkonäöllään ja tullee varmasti olemaan yksi tapahtuman kuvatuimmista annoksista. Se piti sisällään ravioleja juustotäytteellä, jotka viimeisteltiin basilikakastikkeella ja tomaattipölyllä. Annos on saanut inspiraation Italian väreistä sekä mauista, mutta se on myös kunnianosoitus kokki Gennaron äidille. Nuo juustoraviolit olivat täydellisiä, ei niistä muuta voi sanoa, ja ihastuneita äännähdyksiä kuului vähän jokapuolelta pöytää. Toca on muuten ToH:n historiassa ensimmäinen ravintola, joka valmistaa pasta-annoksen! Onkin mielenkiintoista kuulla myöhemmin, että kuinka monta raviolia he päätyivät lopulta valmistamaan. Melko monta, veikkaan!

Jälkiruoka jatkoi taattu Toca-laatua ja se osui & upposi omaan makumaailmaani. Sitruuna, valkosuklaa, kamomilla -annos oli juuri sopivan sitruksinen ja ei liian makea, vaikka siinä olikin valkosuklaata. Annoksen makumaailma oli saanut innoituksensa Gennaron isän rakkaudesta sitruunaisiin jälkiruokiin. Myönnän, että tässä vaiheessa jo vähän liikutuin!

Collaboratio

Valdobbiadene Superiore di Cartizze DOCG Brut

Kolmas poimintani ei ole ravintola, vaan viinin maahantuoja Collaboratio ja heidän edustamansa italialainen viinintuottaja Pdc.  Saimme safarin aikana maistella monia erinomaisia viinejä sekä Andre Clòuet´n shampanjoita, mutta kaikkien juomien yli nousi tämä yksi: Valdobbiadene Superiore di Cartizze DOCG Brut. Kyse on nuoren ja innovatiivisen viinintekijän, Pietro De Contin upeasta proseccosta, joka hyppäsi kyllä minun listallani italialaisten kuohuvien kärkeen.

Proseccot ovat harvoin suosikkejani niiden päärynäisen maun vuoksi. Erityisesti, jos juoma ehtii lämmetä, maistuu se lähinnä keinotekoisesti maustetulle kotimaiselle päärynäsiiderille. Mutta tämä Cartizzen laaksossa kypsyneistä Glera-rypäleistä valmistettu cartizze oli kaikkea muuta! Se tarjottiin meille ravintola Pastorin artisokka, perinnetomaatti ja ponzu-kastike -annoksen kanssa ja vaikka annoksessa kastikkeen suolaisuus olikin mielestäni vähän yläkanttiin, toimi tämä prosecco sen kanssa loistavasti. Kyse on siis kuivan rapsakasta, pieniä kuplia tulvillaan olevasta kuohuvasta, jota maahantuoja kuvailee osuvasti “proseccojen Ferrariksi”. Rypäleiden viljely tapahtuu luonnonmukaisesti ja kaikki työvaiheet suoritetaan käsin. Suosittelen lämpimästi tutustumaan juomaan ToH -viiniteltassa ja löytyypä tämä aarre myös Alkon valikoimistakin.

Papukaijamerkki

Kolmen kärki oli tiukka ja kaikki safarin ruoat sekä juomat olivat maininnan arvoisia. Haluan kuitenkin nostaa tähän loppun vielä yhden jutun, ehkä tärkeimmän kaikista eli tapahtuman järjestäjät, Barry ja Mira MacNamaran, joiden työ tapahtuman taustalla on korvaamatonta.

Jo kuudetta kertaa järjestettävä ToH on noussut mielestäni Suomen merkittävimmäksi ruokatapahtumaksi. Se tarjoaa matalankynnyksen mahdollisuuden maistella Suomen, ja viime vuosina myös naapurimaidemme, huippuravintoloiden annoksia. Ravintoloiden menut heijastelevat ajan henkeä ja Barry kertoikin, että aluksi ei juuri kellään ollut pelkästään kasvisannoksia, mutta tänä vuonna on mukana myös puhtaasti vegaanisiakin annoksia. Vuosi 2017 on monella tapaa erilainen, muun muassa siksi, että ravintolojen listoilta ei löydy lainkaan lohta. Sen sijaan kotimaiset järvikalat ja ns. roskakalat ovat saaneet ansaitun paikkansa annoksissa.  Hurraa!

Ehdin safarin aikana vaihtaa muutaman sanasen Barryn kanssa ToH -tapahtuman järjestelyistä.  Loistava ruoka- ja juomatarjonta kantaa pitkälle, mutta se ei yksistään tee tapahtumasta menestystä. Eräs ToH:n suosion salaisuuksista on sen ainutlaatuinen henki, sillä satoi tai paistoi, niin ihmiset viihtyvät ja järjestelyt toimivat moitteettomasti. Minua kiinnostikin mistä Barry ja Mira saavat tapahtumalleen niin osaavaa ja iloista henkilökuntaa? Barry kertoi, että tapahtuman henkilökunta on pääasiassa palkattua työvoimaa ja porukasta on löytyy useita konkareita, jotka ovat olleet mukana jo alusta saakka. Onpa työporukassa mukana yksi perhekin!

Perhosta on vapaaehtoisina työntekijöinä  mukana niin palvelualan- kuin kokkipuolenkin opiskelijoita. He saavat tapahtumasta paljon hyvää kokemusta ja mahdollisuuden luoda kontakteja. Osa heistä on myöhemmin Barryn kertoman mukaan työllistynyt avustamiinsa ravintoloihin. Siitä iso peukku! Olen varma, että tapahtuman hyvä henki on omiaan luomaan houkuttavuutta osallistua mukaan myös tiskin toiselle puolelle, vaikka ihan vapaaehtoistyön merkeissä. Kuka tietää – ehkä ensi vuonna minutkin löytää nauttimasta vähän toisenlaisesta ToH:stä?

Lisää tunnelmia Taste of Helsinki -safarista löytyy mm. täältä:

Hannan soppa

Viisi tähteä

Vaimomatskua

Andalusian auringossa

Lyhyenä hetkenä

 

 

Veriappelsiineista ja vähän muustakin

Hello world!

blood oranges

En ole tipahtanut blogipallon reunalta tai heittänyt hanskoja tiskiin. Olen tehnyt töitä. Joo, tiedän, aika moni bloggaaja tekee täyspäiväisesti töitä blogin ja perherumban ohella – virtuaalinen hatun nosto heille!

Aina välillä eteen tulee kuitenkin työprojekti, joka vie niin kokonaisvaltaisesti mukanaan, ettei elämään mahdu mitään muuta. Tässä tapauksessa kokonaisvaltaisesti senkin vuoksi, että tuo projekti valtasi kotimme – oli kuvaustarvikkeita, kameratarvikkeita, taustalevyjä ja jääkaappi sekä pakastin niin täynnä tavaraa, että hyvä kun ovet sai kiinni.

Herra Koira sai myös tuta, että jotain outoa oli meneillään, kun kulku parvekkeelle (ja takaisin) oli vähän väliä blokattu ties millä kuvaussetillä. Kyllä, olen tehnyt ohjeita ja kuvannut ruokia kuin viimeistä päivää viimeiset kolme viikkoa. Ihana, haastava ja vähän rankkakin setti, jossa olen saanut laittaa kaiken luovuuteni peliin. Haastava siksikin, että kyseessä oli ensimmäinen oikea työprojekti, jonka teen itse asiakkaalle. Nyt vähän jänskättää, että miten meni! Mutta tämän päivän vielä huilaan ja sitten on taas blogin vuoro.

Sitä odotellessa voit vaikka vilkaista millaisia herkkuja olen tänne blogiin saanut kauden parhaasta hedelmästä eli veriappelsiinista.

Burrataa ja veriappelsiinia korianteri-laventelikastikkeella

Veriappelsiinimacarons

Veriappelsiini-marenkipiirakka

Puoliveri(nen)appelsiini kohtaa broilerin

Mantelimannapuuro ja vaniljalla maustetut sitrukset

Vanhan ajan liha-perunalaatikko

Tammikuussa siirrytään perusasioiden äärelle, kuten lämpimien laatikkoruokien pariin.

Tämän liha-perunalaatikon tarinan kirjoitin reilu vuosi sitten ruokajournalismin kurssille.

On lauantai-iltapäivä. Syysaurinko paistaa sisään keittiöömme. Hienonnan sipulia ja kuulen kuinka televisiossa selostaja kommentoi Englannin valioliigan jalkapallo-ottelua Aston Villa vastaan Chelsea. Siirryn siinä samassa ajassa taaksepäin, lapsuuteeni Savonlinnaan 70-luvun lopulle. Tuolloin TV 2 esitti lauantaisin viiden aikaan Englannin valioliigan jalkapallo-otteluita. Muistan hieman suttuisen tv-kuvan, pienet ukkelit vihreällä kentällä juoksemassa ja selostaja Aulis Virtasen äänen, mutta muistan myös uunissa kypsyvän liha-perunalaatikon tuoksun sekä kisan siitä, kuka saa laatikon päältä ne rapeimmaksi paahtuneet kylkisiivupalat.

Meillä oli usein lauantaisin jonkinlaista laatikkoruokaa tarjolla ja mielessäni Valioliigan jalkapallopelit yhdistyvät juuri noihin ruokiin. Näen äitini pienessä keittiössämme viipaloimassa perunoita keltaisella, Länsi-Saksassa valmistulla, Börner-merkkisellä mandoliinilla. Perunat tuikattiin kiinni mandoliinin mukana tulleeseen oranssiin vekottimeen, jonka tarkoituksena oli suojata sormia mandoliinin veitseäkin terävämmiltä teriltä. Katsoin vierestä, kun läpikuultavan ohuet perunaviipaleet lensivät mandoliinista leikkuulaudalle pieniksi pinoiksi, jotka äiti latoi kerroksiksi uunivuokaan vuorotellen possun kylkiviipaleiden tai jauhelihan kanssa.

Havahdun mietteistäni ja jätän sipulin hienontamisen sikseen. Suuntaan päättäväisesti kohti kirjahyllyjämme, sillä jossain lukuisista keittiokirjoistani on pakko löytyä liha-perunalaatikon ohje. Kaivan esiin Aura Liimataisen Parasta kotiruokaa -kirjan voitonriemuisena, tästä varmasti ohje löytyy. Mikä pettymys, kun ohjetta ei löydy, ei sitä ollut yläasteen kotitalouskirjassakaan. Onko tosiaan niin ettei tätä lapsuuteni perinneruokaa ole minnekään tallennettu?

Turhautuneena jatkan hyllyn penkomista ja aivan hyllyn perukoilta löydän talouskouluaikaisen opuksen, josta ohje lopulta löytyy: perunoita, sipulia, jauhelihaa, suolaa, valkopippuria ja lihalientä. Perunat viipaloidaan, liha ruskistetaan ja kootaan kerroksittain vuokaan. Ohje on kuitenkin erilainen kuin mitä lapsuuteni kodissa valmistettiin. Jatkan etsintää ja pikainen surffaus netissä tarjoaa ainoastaan munamaidollisia vaihtoehtoja. Meillä ei laatikkoon laitettu munamaitoa, vaan perunakerrosten väliin ripoteltiin vehnäjauhoja, suolaa ja kokonaisia maustepippureita. Perunaviipaleiden päälle kaadettiin vettä, ei koskaan lihalientä tai munamaitoa.

Tartun puhelimeen ja soitan äidilleni, sillä en enää muista kumman vanhempani kotoa tämä tapa periytyi. Selvisi, että etelä-karjalaisen äitini kotona perunalaatikkoon lisättiin munamaitoa ja itä-savolaisen isäni kotona vettä ja vehnäjauhoja. Äitini kertoi vielä, että hän aina sekoitti veden ja vehnäjauhot keskenään ennen vuokaan kaatamista, silloin vehnäjauho ei jäänyt paakuiksi perununaviipaleiden pinnalle. Vihdoin perunalaatikon ohje alkaa olla kasassa. Huikkaan miehelleni, että ruokasuunnitelmamme juuri muuttuivat. Meillä syödään tänään liha-perunalaatikkoa. Kaivan kaapista tutun keltaisen mandoliinin, sen vanhempieni kihlalahjan, ja alan kuoria perunoita.

Peruna-lihalaatikko

8 keskikokoista perunaa (kiinteä lajike)
1 sipuli
400 g porsaan kylkiviipaleita
1/2 rkl kokonaisia maustepippureita
1 tl suolaa
5 dl vettä
4 rkl vehnäjauhoja

Kuori perunat ja viipaloi ne ohuiksi veitsellä tai mandoliinilla. Hienonna sipuli ja suikaloi kylkiviipaleet.

Voitele laakea uuniavuoka ja lado pohjalle ensin kerros perunoviipaleita. Lisää lihasuikaleita ja ripottele päälle maustepippuria sekä suolaa. Toista tämä, kunnes kaikki perunat on käytetty. Jätä päällimmäiseen kerrokseen muutama kylkiviipaleen pala.

Sekoita veden joukkoon vehnäjauhot ja kaada seos vuokaan. Paista laatikkoa ensin 250 asteessa 15 minuuttia ja jatka paistamista 200 asteessa vielä noin 1 1/2 tuntia. Peitä pinta tarvittaessa foliolla ja anna laatikon vetäytyä hetki ennen tarjoamista.

Maalaisterriini

Tuhti maalaisterriini sopii uuden vuoden brunssille tai lounaalle. Tarjoa se briossin ja pikkelöityjen kasvisten kanssa.

maalaisterriini

Tämä joulukuu ei aivan ole mennyt kuten etukäteen suunnittelin. Mitkä lie tuulet puhaltaneet, mutta vuoden viimeinen kuukausi toi mukanaan poikkeuksellisen, tulevaisuuden työkuvioihin liittyvän ja päätöksiä sisältävän tunnemyräkän. Se yhdessä blogiini liittyvien pohdintojen kanssa saivat aikaan totaalisen luovuuskatkon. Minulla on kyllä tuolla luonnosten puolella useampikin idea, jotka oli tarkoitus kokeilla ja jakaa kanssanne täällä. Kun tähän kaikkeen angstiin lisätään melko tiukkoja työpäiviä vuoden pimeimpänä aikana, niin joulukuu ei ole näyttänyt blogissani aivan siltä miltä piti. Amatöörin virheitä toki, myönnän. Muistan lukeneeni useammankin kokeneemman bloggaajan vinkin, että kannattaa valmistella juttuja etukäteen. Sitten kun tulee se kiire tai kriisi, niin on jotain mitä jakaa. Joulu on onneksi ensikin vuonna ja lupaan petrata tämän vuotiseen esitykseeni!

Siispä kiireestä aikataulusta johtuen poikkesi myös joulupöytämme tavanomaisesta. Olen sieluani myöten joulukinkku-ihminen ja lanttu- sekä porkkanalaatikko ovat suurinta herkkuani. Tänä vuonna kuitenkin joulumme ei nähnyt kinkkua, vaan hanhen! Tosin siinä hanhea paistellessamme ja myöhemmin kylmänä maistellessamme, olimme havaitsevinamme vienon kinkkumaisen aromin…Mitä lie toiveajattelua! Hanhen kanssa paistoimme parmesan-palsternakkoja sekä ruusukaalia pekonin ja kastanjojen kanssa. Alkuruoaksi oli mädin ja kaupasta ostetun graavikalan lisäksi ostereita, jotka suorittivat keittiössämme ensi esiintymisensä! Puolet ostereista nautimme sellaisinaan salottisipuli-siiderietikan kanssa ja loput paistoin uunissa parmankinkkumuruilla kuorrutettuina. Ai niin, juomaksi oli shampanjaa.

maalaisterriini

Yksi melko uusi tulokas joulupöydässämme on ollut tämä alun perin Good Food -lehdestä löytämämme maalaisterriini. Tänä vuonna valmistin terriinin vasta Tapaninpäivänä ja hyvä niin, sillä terriini toimii erinomaisesti väliviikon alkupalana tai lounaana juustojen kanssa, mutta ennen kaikkea se on mainio uuden vuoden brunssilla tarjottava herkku! Yhdestä terriinistä saa helposti 20 viipaletta ja valmistus itsessään on vaivatonta. Oma lisäyksemme terriiniin on raastettu appelsiinin kuori. Se tuo mukavaa raikkautta ja aromia muutoin sangen lihaiseen ruokaan.

Maalaisterriini

300 g broilerin maksaa
300 g pekonia tai pancettaa
500 g possun jauhelihaa
4 valkosipulinkynttä
2 salottisipulia
1 appelsiinin raastettu kuori
1/2 ruukkua lehtipersiljaa hienonnettuna
1 tl kuivattua timjamia
2 laakerinlehteä murskattuna
1 dl suolaamattomia pistaaseja
1/2 dl konjakkia, brandyä tai calvadosta
1/4 tl jauhettua neilikkaa
1/4 tl jauhettua muskottipähkinää
1/4 tl jauhettua inkivääriä
mustapippuria myllystä
ripaus suolaa
12-14 viipaletta serrano-tai parmankinkkua

Poista broilerin maksoista jänteet tai verihyytymät. Jätä 6-7 palaa kokonaiseksi, jotta voit asetella ne terriiniin myöhemmin. Kuutioi loput maksoista. Kuutoi myös pekoni. Hienonna valkosipulit ja salottisipulit. Mittaa kaikki aineet serranokinkkua lukuunottamatta kulhoon ja vaivaa huolellisesti puhtain käsin tasaiseksi massaksi. Peitä kulho muovikelmulla ja nosta jääkaappiin maustumaan muutamaksi tunniksi.

Vuoraa suorakaiteen muotoinen (leipä)vuoka leivinpaperilla. Asettele kinkkuviipaleet limittäin vuokaan niin, että viipaleet muodostavat yhtenäisen maton vuoan pohjalle, reunoille sekä päätyyn. Tarkoitus on, että kinkkuviipaleet jäävät vuoan ulkopuolelle roikkumaan, ne käännetään lopuksi terriinin päälle kanneksi.

Painele tiiviisti puolet terriinimassasta vuoan pohjalle. Asettele säästämäsi kokonaiset maksapalat jonoon vuoan keskelle. Painele loput massasta vuokaan ja kääntele kinkkuviipaleiden päät terriinin päälle peitoksi. Peitä vuoka tiiviisti foliolla ja nosta terriinivuoka uuniastiaan, joka on hieman terriinivuokaa suurempi. Tarkoitus on kypsentää terriini vesihauteessa, joten kaada vuokaan vettä noin puoleen väliin terriinivuokaa. Nosta terriini uunivuoassa uuniin ja paista 180 asteessa noin 60 – 75 minuuttia, kunnes terriini on kypsää. Anna jäähtyä vuoassa ja kumoa terriini lautasella. Peitä terriini foliolla ja laaita painoksi päälle leikkuulauta sekä säilyketölkkejä ja nosta jääkaappiin.

Older posts

© 2017 Haarukkavatkain

Theme by Anders NorenUp ↑