Haarukkavatkain

Ruokablogi

Vanhan ajan liha-perunalaatikko ilman muna-maitoa

Tammikuussa siirrytään perusasioiden äärelle, kuten lämpimien laatikkoruokien pariin.

Tämän liha-perunalaatikon tarinan kirjoitin reilu vuosi sitten ruokajournalismin kurssille.

Liha-perunalaatikko

On lauantai-iltapäivä. Syysaurinko paistaa sisään keittiöömme. Hienonnan sipulia ja kuulen kuinka televisiossa selostaja kommentoi Englannin valioliigan jalkapallo-ottelua Aston Villa vastaan Chelsea. Siirryn siinä samassa ajassa taaksepäin, lapsuuteeni Savonlinnaan 70-luvun lopulle. Tuolloin TV 2 esitti lauantaisin viiden aikaan Englannin valioliigan jalkapallo-otteluita. Muistan hieman suttuisen tv-kuvan, pienet ukkelit vihreällä kentällä juoksemassa ja selostaja Aulis Virtasen äänen, mutta muistan myös uunissa kypsyvän liha-perunalaatikon tuoksun sekä kisan siitä, kuka saa laatikon päältä ne rapeimmaksi paahtuneet kylkisiivupalat.

Meillä oli usein lauantaisin jonkinlaista laatikkoruokaa tarjolla ja mielessäni Valioliigan jalkapallopelit yhdistyvät juuri noihin ruokiin. Näen äitini pienessä keittiössämme viipaloimassa perunoita keltaisella, Länsi-Saksassa valmistulla, Börner-merkkisellä mandoliinilla. Perunat tuikattiin kiinni mandoliinin mukana tulleeseen oranssiin vekottimeen, jonka tarkoituksena oli suojata sormia mandoliinin veitseäkin terävämmiltä teriltä. Katsoin vierestä, kun läpikuultavan ohuet perunaviipaleet lensivät mandoliinista leikkuulaudalle pieniksi pinoiksi, jotka äiti latoi kerroksiksi uunivuokaan vuorotellen possun kylkiviipaleiden tai jauhelihan kanssa.

Havahdun mietteistäni ja jätän sipulin hienontamisen sikseen. Suuntaan päättäväisesti kohti kirjahyllyjämme, sillä jossain lukuisista keittiokirjoistani on pakko löytyä liha-perunalaatikon ohje. Kaivan esiin Aura Liimataisen Parasta kotiruokaa -kirjan voitonriemuisena, tästä varmasti ohje löytyy. Mikä pettymys, kun ohjetta ei löydy, ei sitä ollut yläasteen kotitalouskirjassakaan. Onko tosiaan niin ettei tätä lapsuuteni perinneruokaa ole minnekään tallennettu?

Turhautuneena jatkan hyllyn penkomista ja aivan hyllyn perukoilta löydän talouskouluaikaisen opuksen, josta ohje lopulta löytyy: perunoita, sipulia, jauhelihaa, suolaa, valkopippuria ja lihalientä. Perunat viipaloidaan, liha ruskistetaan ja kootaan kerroksittain vuokaan. Ohje on kuitenkin erilainen kuin mitä lapsuuteni kodissa valmistettiin. Jatkan etsintää ja pikainen surffaus netissä tarjoaa ainoastaan munamaidollisia vaihtoehtoja. Meillä ei laatikkoon laitettu munamaitoa, vaan perunakerrosten väliin ripoteltiin vehnäjauhoja, suolaa ja kokonaisia maustepippureita. Perunaviipaleiden päälle kaadettiin vettä, ei koskaan lihalientä tai munamaitoa.

Tartun puhelimeen ja soitan äidilleni, sillä en enää muista kumman vanhempani kotoa tämä tapa periytyi. Selvisi, että etelä-karjalaisen äitini kotona perunalaatikkoon lisättiin munamaitoa ja itä-savolaisen isäni kotona vettä ja vehnäjauhoja. Äitini kertoi vielä, että hän aina sekoitti veden ja vehnäjauhot keskenään ennen vuokaan kaatamista, silloin vehnäjauho ei jäänyt paakuiksi perununaviipaleiden pinnalle. Vihdoin perunalaatikon ohje alkaa olla kasassa. Huikkaan miehelleni, että ruokasuunnitelmamme juuri muuttuivat. Meillä syödään tänään liha-perunalaatikkoa. Kaivan kaapista tutun keltaisen mandoliinin, sen vanhempieni kihlalahjan, ja alan kuoria perunoita.

Vanhan ajan liha-perunalaatikko

8 keskikokoista perunaa (kiinteä lajike)
1 (iso) sipuli
400 g raakoja porsaan kylkiviipaleita
1/2 rkl kokonaisia maustepippureita
1 – 2 tl suolaa
5 dl vettä
4 rkl vehnäjauhoja

Kuori perunat ja viipaloi ne ohuiksi veitsellä tai mandoliinilla. Hienonna sipuli ja suikaloi kylkiviipaleet.

Voitele laakea uunivuoka ja lado pohjalle ensin kerros perunoviipaleita. Lisää sipulia ja lihasuikaleita. Ripottele päälle maustepippuria sekä suolaa. Toista tämä, kunnes kaikki perunat on käytetty. Jätä päällimmäiseen kerrokseen muutama kylkiviipaleen pala.

Sekoita veden joukkoon vehnäjauhot ja kaada seos vuokaan. Paista laatikkoa ensin 250 asteessa 15 minuuttia ja jatka paistamista 200 asteessa vielä noin 1 1/2 tuntia. Peitä pinta tarvittaessa foliolla ja anna laatikon vetäytyä hetki ennen tarjoamista.

Työohjeeseen lisätty sipulin lisääminen. 01.04.2020.

20 Comments

  1. Kiitos tästä ihanasta ohjeesta, hain just missä nesteen on vehnäjauhot veteen sekoitettuna ja tällä ohjeella tuli juuri saman makuista kuin lapsuudessani.
    Eila

    • minttu

      3.3.2024 at 15:39

      Kiitos, kiva kuulla, että mieluinen ohje löytyi! Tätä versiota ei tosiaan oikein tahdo olla missään julkaistuna.

  2. Hei kiva kun oot tehnyt lapsuuteni reseptin . Mutta ovatko kylkisiivut raakaa lihaa vai esim savukylkeä ? Jos raakaa niin paistetaanko ne ensin?
    Ei voi enää kysyä äidiltä.
    Terv Tuula

    • minttu

      3.3.2024 at 15:41

      Hei Tuula! Pahoittelen, että vastauksessa on kestänyt! En ole saanut näistä kommenteista itselleni ilmoituksia. Tässä käytetään raakaa kylkisiivua ja niitä ei tarvitse paistaa etukäteen.

  3. Kayko Kitara

    7.11.2022 at 17:02

    Muuten osasin, mutta mandoliinin käyttö tähän tarkoitukseen kuulostaa vähintäänkin kummalliselta.

    • minttu

      7.11.2022 at 17:09

      Hei! Kyse on keittiömandoliinista, jolla saa perunoista tasapaksuja viipaleita ja viipalointi sujuu nopeammin. Joillain valmistajilla tuote löytyy myös vihannesleikkuri-nimellä. Perunat voi totta kai viipaloida ihan veitsellä.

  4. Eila Väistölä

    28.2.2022 at 11:57

    Juuri meni lapsuudesta tuttu laatikkoruoka uuniin,pekonikuutioilla terästettynä! ihana että näitä ohjeita löytyy täältä netistäkin! t. vm.62

    • minttu

      28.2.2022 at 12:20

      Hei Eila! Kiva kun löysit blogiini 😊 Tämä ohje on yksi suosituimmista, varmaankin siksi kun siihen on niin vaikea ollut löytää ohjetta mistään. Muna-maidolla olevia ohjeita olen jokusen nähnyt, mutta tätä jauho+vesi -ohjetta en. Toivottavasti maistuu! Aurinkoista kevättalven jatkoa 😊

  5. Heippa huomenna oli tarkoitus tehdä härkäpossusäilykelihasta

  6. Juuri meni perunaviipalelaatikko täälläkin uuniin, tosin vähän muunneltuna. Kotona perityllä tavalla.

  7. leenaroivainen@gmail.com

    14.11.2020 at 10:30

    Sitten äidin kuoleman en ole saanut lintti laatikkoa. Nyt jo hyvin ikäänyneenä saan. Se on jo uunissa. Kiitos hyvästä (noin äitikin teki sen) ohjeesta, kunhan se on 2-3 tunnin päästä valmis niin kerron miten onnistuin…

    • minttu

      16.11.2020 at 13:03

      Hei Leena! Kiva kuulla, että löysit tämän ohjeen blogistani 😊 Toivottavasti tuli maistuva laatikko!

  8. Ripotellaanko sipuli samoin kerrosten väliin?

    • minttu

      1.4.2020 at 16:07

      Hyvä huomio! Korjaan ohjeen nyt saman tien eli sipulia tulee väliin myös. Sipulia voi laittaa enemmänkin, jos siitä tykkää.

      • Meidän perinteinen perunalaatikko tarvitsi vain perunaa, väliin sipulia ja kylkisiivuja+ maustepippuria ja suolaa, päällimmäiseks perunat, muutama voinokare ja vettä, kunhan muistaa et perunoistakin vettä tulee. Ei siis vehnäjauhoja. Kiitos hyvästä ohjeesta, on vaikeeta löytää tämmöstä ”aitoo”, ilman munia ja maitoo…

        • minttu

          7.9.2020 at 19:16

          Kiitos Sirpa! Tämä onkin ollut yksi blogini haetuimmista ohjeista. Jostain syystä tätä versiota ei kovin usein tule vastaan.

  9. Penaskuukkeli

    9.10.2018 at 07:29

    Heippa,

    oman lapsuuden kodin versio on muuten täsmälleen samanlainen, mutta kylkisiivuja ainoastaan laatikon päälle paahtumaan rapeiksi. Väliin perunasiivuja, sipulia ja raakaa jauhelihaa kerroksittain. Ihan parasta lauantairuokaa ever!
    Suolaa menee kyllä huomattavasti enemmän 🙁

    • minttu

      10.10.2018 at 08:17

      Kiva kuulla, että tällä perinteisellä ruoalla on muitakin ystäviä! Tämä onkin yksi blogini etsityimmistä ohjeista ? Meillä kotona suolaa ripoteltiin perunakerrosten väliin vähän maun mukaan. Ohjeessa olen ehkä vähän varovainen ollut suolan annostelussa, kun sitä ei pois saa jos menee liikaa.

Vastaa

Your email address will not be published.

*

© 2024 Haarukkavatkain

Theme by Anders NorenUp ↑