Stone fruits.

Mahtava sana! Käännettynä kivihedelmät tai kivelliset hedelmät ei oikein kuulosta samalta. Ihania ne ovat – nektariinit, persikat, luumut, aprikoosit,  joiden kausi on nyt parhaimmillaan.

 

 

En tiedä käykö teille näin, mutta tahdon aina intoutua ostamaan nektariineja ja persikoita vähän turhankin reilusti kerralla ja pian ollaan siinä pisteessä, jossa hedelmien elinkaari lähestyy bioastiaa. Tämä uunipaahdettujen kivihedelmien ohje on siitä ihana, että se sallii hedelmissä pienet muhkut ja pehmenneet kohdat, kunhan hometta ei ole.

Ihan sellaisinaan en hedelmiä uuniin pistä, sillä ne saavat ripotteekseen vaniljalla ja limetillä maustettua sokeria. Uunin lämpö yhdessä sokerin kanssa irrottaa hedelmistä mehua ja vuoan pohjalle syntyy vaniljainen siirappi, jota kannattaa lusikoida talteen hedelmien kanssa. Sunnuntain aamupalasta tulee vähän parempi, kun jogurtin päälle kokoaa kasan pehmeitä ja vaniljalle tuoksuvia nektariineja, persikoita ja aprikoosia.  Nämä maistuvat oikein hyvin myös vaniljajäätelön kanssa. Silloin hedelmät saavat olla vielä vähän lämpimiä.

Tällä kertaa tein myös mintusta sekä sitruunaverbenasta vielä vihreän sokerin, jota ripottelin viimeiseksi annoksen päälle. Sitruunaverbena on aromaattinen ja nimensäkin mukaisesti sitruunainen yrtti, joka yllätyksekseni kasvoikin lähes köynnösmäiseksi kasviksi parvekkeellamme. Tunnetusti en ole mikään hortonomi ja kun lopulta luin vinkkejä sitruunaverbenan kasvatukseen, minulle selvisi, että yrttiä olisi pitänyt leikellä, jotta se kasvaisi tuuheaksi. No, minulla se on nyt köynnös. Pääasia, että kasvaa edes johonkin suuntaan!

 

Uunipaahdetut hedelmät

n. 900 g nektariineja, aprikooseja, persikoita
1 1/2  ruokosokeria
1 vaniljatanko
1 limetin mehu ja raastettu kuori

Pese ja halkaise hedelmät uunivuokaan. Jauha sokeri, vaniljatanko, limetin mehu ja kuori tasaiseksi massaksi monitoimikoneessa. Levitä sokeri hedelmien päälle.  Paista 220 asteessa 20 – 30 minuuttia, kunnes hedelmät ovat pehmenneet. Tarjoa maustamattoman jogurtin tai jäätelön kanssa.

Minttu-sitruunaverbenasokeri

3 rkl sokeria
1/2 dl mintun lehtiä
7-8 sitruunaverbenan lehtiä (kokeile myös sitruunatimjamia!)

Sekoita kaikki aineet sauvasekoittimen myllyssä tasaiseksi. Ripottele marjojen/hedelmien ja jogurtin päälle.