Haarukkavatkain

Ruokablogi

Tag: punaherukka

Punaherukkacrumble

Red currant crumble

Crumblet eli murupaistokset ovat helppoja valmistaa ja variaatioiden mahdollisuus on rajaton! Niihin voi käyttää monipuolisesta niin marjoja kuin hedelmiäkin. Omasta mielestäni crumble on parhaimmillaan hiukan happamista marjoista tehtynä – karviaisista tai herukoista. Myös happamat omenat toimivat.

Just nyt näillä hikisillä keleillä ei ihan hirvittävä hinku ole kokkaamiseen ja uunin kuumentaminen ei tunnu houkuttelevalta idealta. Siitä huolimatta suosittelen kokeilemaan tätä paistosta, sillä itse valmistamiseen menee vain hetki ja paistos kypsyy uunissa tunnin verran. Sen ajan voi tehdä jotain viilentävää tai nauttia lasillisisen kylmää virvoiketta.

Nyt tuntuu olevan kaikkien marjojen sesonki päällä, kun herukat ja karviaisetkin ovat kypsiä. Ja omenat! Ihan hullua! Omalta osaltani jäi marjastaminen tänä vuonna vähäiseksi – saldoksi jäi litran verran metsävattuja. Parempi kai sekin kun ei mitään.

red currant crumble

Muruseosta voit varioida vaihtamalla pekaanipähkinät mantelijauhoihin tai tehdä sen kokonaan mantelijauhoista ja pähkinärouheesta, jolloin paistos on gluteeniton. Muistathan siinä tapauksessa käyttää puhdasta kauraa, joka sopii keliaakikoille. Sokerin määrä on myös makuasia, lisää sitä kuitenkin sekä marjoihin että muruseokseen, vaikka käyttäisitkin vähemmän.

Tarjoa crumble huoneenlämpöisenä jäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa.

Punaherukkacrumble

500 g punaherukoita
3/4 dl ruokosokeria
Muruseos
100 g voita
1 1/2 dl (speltti)vehnäjauhoja
3/4 dl ruokosokeria
1 1/2 dl rouhittuja pekaanipähkinöitä
1 1/2 dl isoja kaurahiutaleita
1 tl vaniljajauhetta
1 tl leivinjauhetta
2-3 rkl kylmää vettä

Voitele piirakkavuoka (halkaisija 22-24 cm). Puhdista marjat ja huudo ne. Levitä marjat vuokaan ja ripottele joukkoon sokeri. Pyöräytä marjoja vuoassa niin, että sokeri peittää ne kauttaaltaan.

Nypi kuutioitu, kylmä voi vehnäjauhojen kanssa rouheaksi muruksi. Sekoita joukkoon keskenään sekoitetut loput kuivat aineet. Ripsi vettä lusikallinen kerrallaan jauhojen päälle ja huljuttele kulhoa, niin että taikinaan muodostuu isoja paakkuja.

Kumoa taikinamuru marjojen päälle keoksi. Murua saa olla keskellä paksumpi kerros ja reunoilla ohuemmin. Paista 180 asteessa 50-60 minuuttia, kunnes paistos on kauniin värinen ja marjat hieman kiehuvat paistoksen reunoilla.

Vinkki! Omenasta tehdyn kinuskisen crumbleohjeen löydät tästä.

Punaherukkacurd

Tänään alkoi Hävikkiviikko. Se käynnistetään oikein rytinällä macaronsien ja punaherukkacurdin muodossa!

punaherukkacurd

Kuten tätä blogia seuranneet jo tietävät, tykkään leipoa kaikkea marengista. Erityisesti tykkään tehdä macaroneja. Niitä leivoin myös pari viikonloppua sitten valokuvaus-workshoppiinkin. Tällä kertaa muistin jopa ottaa kuvia tekeleistäni. Mutta omat kuvani jäivät kyllä jalkoihin tälle Minnan kuvalle, jonka hän ystävällisesti antoi minulle käyttöön. Niin upea kuva ettei tästä voi olla edes kade! Lisää kauniita otoksia löydät Ku ite tekee -blogista.

macaron by Minna Ku ite tekee

Kiitos kuvan lainasta Minna!

herukkamacaronit

Yksi valokuvaus-workshopin aiheista oli kuvien käsittely. Tässä testailin rajoja Snapseedin käytössä.

Macaronit valmistetaan mantelijauhosta, tomusokerista, sokerista ja valkuaisista. Yhteen satsiin macaroneja menee 5-6 kananmunaa riippuen munien koosta ja iästä. Tästä loogisena seurauksena yli jää saman verran keltuaisia. Keltuaiset voi hyödyntää vaniljakastikkeessa ja tai tehdä hollandaisea, mutta minusta luonnollisin tapa on ollut käyttää ne curdin valmistukseen. Sillä voi sitten täyttää ne macaronit ja erillistä täytettä ei tarvitse tehdä.

Tein alkukesästä ystäviemme juhliin vadelmacurdilla täytettyjä macaroneja. Vadelma on kuitenkin marjana niin mieto, että sen maku ei oikein päässyt kunnolla esiin. Käytin kylläkin puutarhavadelmia, joiden maku on ylipäätään miedompi kuin metsävattujen. Worshopia varten tein curdin punaherukoista ja se onnistuikin jo paremmin. Herukan oma happamuus toimi keltuaisten lisäksi hyydyttävänä tekijänä ja sitruunamehua lisäsin vain ruokalusikallisen. Ja jos curdia jää, niin se maistuu erinomaisesti paahtoleivän päällä tai jogurtin joukossa! Perusteellisen ohjeistuksen macaronien valmistukseen löydät ihka ensimmäisestä postauksestani: Paljon asiaa macaroneista

punaherukkacurd

Punaherukkacurd

200 g punaherukoita
5 keltuaista
1 – 1 1/4 dl sokeria (riippuu mehun makeudesta)
75 g suolatonta voita
1 rkl sitruunamehua

Soseuta punaherukat sauvasekoittimella. Paseeraa sose siivilän läpi. Valmista herukkasosetta pitäisi siivilöinnin jälkeen olla 1 1/4 dl (1,25 dl).

Vatkaa keltuaisten rakenne rikki metalli- tai lasikulhossa (lämmönkestävä) ja mittaa joukkoon muut aineet. Kuumenna vesihauteessa kokoajan sekoittaen 10-15 minuuttia, kunnes seos paksuuntuu. Kattilassa oleva vesi ei saa koskea kulhon pohjaan. Anna curdin jäähtyä huoneenlämmössä, siirrä se puhtaaseen astiaan, peitä kelmulla ja nosta kulho jääkaappiin. Curdin koostumus jähmettyy vielä kylmässä.

Teksti päivitetty 29.8.2016 klo 15:45.

Punaherukka-biscuitit

Kirpeä punaherukka ja voinen, mureneva taikina – niistä syntyvät herkulliset biscuitit.

punaherukka-biscuitit

Muutama viikko sitten Fanni ja Kaneli -blogin Tiina postasi vedet suuhun kirvoittavan biscuit-ohjeen, johon oli pakko tarttua! Olin aluksi aikeissa valmistaa nämä herkut punaisista karviaisista, mutta sitten sainkin viestin Nelleltä, että heillä olisi punaherukkaa, jota saisi korjata pois. Minua ei kaksi kertaa tarvinnut käskeä! Sain ihan mukavan saaliin kerättyä, joista osasta valmistin  nämä biscuitit.

Kuten Tiinakin kirjoittaa, ovat biscuitit ovat sukua skonsseille ja taikina on itse asiassa hyvin samantapainen. Kummassakin taikinassa on olennaista, että taikinaa ei vaivaa liikaa. Mitä vähemmän vaivaamista, sitä parempi lopputulos on. Minä jätin taikinan marjojen vuoksi jopa niin irtonaiseksi, että otin 1/2 dl:n mitalla taikinaa kulhosta ja puristin sen vain johonkin muotoon. Kuten kuvasta näkee, ei leivonnaisista tule aivan tasakokoisia- tai muotoisia, ja sehän ei haittaa!

Nesteenä biscuit-taikinassa voi käyttää piimää tai kermaa. Minä valitsin kerman, koska käyttämäni marjat olivat happamia ja en oikeastaan kaivannut lisähappamuutta leivonnaisiin. Omaan versiooni lisäsin myös hieman lisää sokeria. Mausteeksi ripsautin joukkoon jauhettua vaniljaa, mutta sen voi jättää pois. Marjojen sekoittumista taikinaan helpottaa, jos ne pyöräyttää pienessä määrässä vehnäjauhoja.

Kohotusaineena näissä leivonnaisissa toimivat leivinjauhe ja ruokasooda, joten ne eivät säily yhtä hyvin kuin hiivalla kohotetut leivonnaiset. Parhaimmillaan nämä biscuitit ovat lämpiminä. Ne kestävät hyvin pakastamista, mutta sulata biscuitit huoneenlämmössä ja lämmitä hieman ennen tarjoamista.

Punaherukka-biscuits
12 kpl

6 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl ruokosokeria
2 1/2 tl leivinjauhetta
1 tl jauhettua vaniljaa tai vaniljasokeria
1/2 tl ruokasoodaa
1/4 tl suolaa
125 g kylmää voita kuutioituna
1 kananmuna
3/4 dl kuohukermaa
1 dl ranskankermaa
2 dl punaherukoita

Mittaa kuivat aineet kulhoon ja sekoita hyvin. Lisää kuutioitu voi ja nypi se kuivien aineiden joukkoon. Voi saa jäädä noin herneen kokoisiksi muruiksi.

Sekoita toisessa kulhossa keskenään kananmuna ja kermat. Lisää neste jauho-voiseoksen joukkoon. Sekoita juuri ja juuri taikinaksi, älä vaivaa. Pyöräytä marjat ruokalusikallisessa jauhoja ja lisää taikinaan.

Lusikoi taikinaa kulhosta puolen desilitran mitalla ja kumoa kakkunen leivinpaperin päälle. Jätä kohoamisväliä. Paista biscuitit uunissa 175 asteessa noin 30 minuuttia, kunnes leivonnaiset ovat kullankeltaisia ja kypsiä.

© 2024 Haarukkavatkain

Theme by Anders NorenUp ↑