Toisessa osiossa uppopaistetaan latva-artisokkia ja retroillaan roseepippurin kanssa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Latva-artisokat jauhokylvyssä.

Nyt kun on latva-artisokan käsittely hallussa, on syytä siirtyä itse asiaan. Tämän friteerattujen latva-artisokkien ohjeen olen muokannut jo aiemmin kehumastani Nopi-kirjasta. Lisäkkeeksi friteille kirjassa valmistettiin roseepippurimajoneesi, melko monen mutkan kautta. Oioin omassa versiossani valkosipulin käsittelyn osalta jättäen ne kokonaan pois.

Roseepippuri on vähän sellainen retromauste, jos minulta kysytään. Siitä tulee mieleen äidin tekemä salaatti säilykeananaksesta ja jäävuorisalaatista, jonka päälle ripoteltiin reilusti roseepippuria. Oi niitä aikoja! Roseepippurihan ei ole pippuri vaan sumakkikasveihin kuuluva puu, jonka hedelmiä nuo pinkinpunaiset pallot ovat. Ja kun oikein asiaa miettii, niin jotain samantapaista kirpeää makua löytyy niin sumakista kuin roseepippuristakin. Roseepippurin annostelussa kannattaa olla kuitenkin varovainen, mauste itsessään on melko hapan ja happamuus voimistuu säilytyksen aikana (testattu on!).

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rapsakat latva-artisokat sopivat antipastoksi ja vaikkapa vappupöytään tarjottavaksi.

Uppopaistetut latva-artisokat ja roseepippurimajoneesi
alkupala neljälle

Roseepippurimajoneesi

1 rkl huoneenlämpöistä Dijon-sinappia
1 tl valkoviinietikkaa
suolaa, pippuria
1 huoneenlämpöinen kananmuna
2,5 dl öljyä (sekoitus rypsiöljystä ja oliiviöljystä)
1 rkl kevyesti murskattuja roseepippureita

Mittaa sauvasekoittimen korkeaan kulhoon sinappia ja etikka. Lisää suolaa ja pippuria. Riko kananmuna kulhoon ja nosta sauvasekoitin kananmunan päälle. Valuta kulhoon kaikki öljy. Käynnistä sauvasekoitin ja nosta sitä pikkuhiljaa koneen koko ajan käydessä ylöspäin. Tällöin kananmuna ja öljy emulgoituvat muodostaen majoneesin. Mausta majoneesi roseepippurilla ja lisää mausteita tarvittaessa. Siirrä jääkaappiin odottamaan artisokkien valmistumista.

Uppopaistetut artisokat

4-5 artisokkaa
6 rkl maissitärkkelystä (Maizena)
6 rkl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
ripaus maustepippuria
uppopaistamiseen 1/2 l rypsiöljyä

Napsuttele artisokista uloimmat lehtikerrokset. Leikkaa artisokista nuput pois. Siisti terävällä pienellä veitsellä ulkoreuna ja kuori varsi. Leikkaa artisokat pituussuunnassa puoliksi ja kaavi parta pois. Voit myös poistaa sisimmät lehdet, mikäli ne tuntuvat kovilta. Leikkaa jokainen puolikas vielä kahtia. Siirrä artisokat sitruunalla terästettyyn vesiastiaan.

Sekoita lautasella keskenään maissitärkkelys ja vehnäjauho. Mausta suolalla ja maustepippurilla.

Kuumenna öljy paksupohjaisessa kattilassa tai valurautapadassa. Öljyn tulisi olla 180 asteista. Öljyn kuumentuessa kuivaa artisokkapalat huolellisesti ja pyörittele jauhoissa.

Uppopaista artisokkia 3-4 kerrallaan 5-6 minuuttia, kunnes pinta on kauniin kullanruskea ja rapea. Nosta artisokat reikäkauhalla talouspaperin päälle ja mausta suolalla. Tarjoa heti roseepippurimajoneesin kanssa.