Haarukkavatkain

Ruokablogi

Tag: kikherne

Falafelit ja granaattiomena-helmicouscoussalaatti

Falafelit ja couscous ne yhteen sopii!

Falafels and pearl couscous

Näiden falafelien ohje on peräisin Yotam Ottolenghiltä ja ovat mielestäni parhaita itse tehtyjä falafeleja. Ohjeen juju on kuivatuissa kikherneissä, jotka ainoastaan liotetaan vedessä yön yli. Kikherneitä ei siis keitetä lainkaan ensin. Näin saadaan ihanan rapsakka rakenne ja toisin kuin esimerkiksi säilykekikherneistä valmistetut falafelit, nämä eivät ole kertaakaan keittämisen aikana hajonneet atoimeiksi. Olen alkuperäiseen ohjeeseen lisännyt tuoreiden yrttien määrää, koska pidän niiden tuomasta väristä sekä mausta. Yrtit tuovat jonkin verran lisää kosteutta falafelmassaan, joten olen lisännyt hieman myös jauhojen määrää. Näistä falafeleista ei siitä huolimatta tule missään nimessä tahmaisia tai jauhoisen liisterisiä!

Falafelmassa näyttää irtonaiselta ja pieni epäusko voi iskeä siinä vaiheessa, kun alat muotoilla pyörytköitä. Mutta ei  huolta! Käytä falafelien muotoiluun lumipallo-tekniikkaa eli pyörittele faladelmassaa kämmenten välissä samalla puristellen, kuin tekisit lumipalloja. Voit tehdä kaikki falafelit valmiiksi paistamista varten kerralla tai sitten aina sen määrän kuin kerralla paistat. Falafelit ovat parhaimmillaan heti paistamisen jälkeen.

Falafelien kanssa valmistin helmicouscous-salaattia. Helmicouscouskuksen maihinnousua olen odotellut jo useamman vuoden, mutta jostain syystä se etenee etanan tahdilla. Jotain pientä toivoa kuitenin on, sillä ainakin Artisan Grains -merkillä sitä jo myydään. Helmicouscous on Lähi-idän alueella usein käytetty couscous, nimensä mukaisesti näyttää pieneltä helmeltä. Englanniksi sitä kutsutaan nimillä pearl couscous, giant couscous ja Libanonissa se tunnetaan moghrabieh-nimellä. Italiasta löytyy myös helmicouscouksen sukulainen, fregola-pasta, jota myydään mm. Hellassa ja Herkussa Museokadulla. Helmicouscous-salaatin tein aikalailla samoin kuin tämän vehnänjyväsalaatin. Lisäsin salaattiin vain paljon enemmän granaattiomenaa (yhden kokonaisen granaattiomenan), sillä sen sesonki on nyt parhaimmillaan.  Ripautin mukaan myös hiukan sumakkia, sillä sen maku sopii mielestäni hyvin myös granaattiomenan kanssa. Hienonna couscouksen joukkoon reilusti lehtipersiljaa, korianteria ja vahvaa minttua, niin raikas salaatti on valmis.

Tein falafeleja ja couscoussalaattia yhdessä kurpitsahummuksen kanssa, jonka ohjeen löydät täältä.

Falafelit

250 g kuivattuja kikherneitä
1 (80 g) pieni sipuli hienonnettuna
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
1/2 ruukkua hienonnettua lehtipersiljaa
1/2 ruukkua hienonnettua korianteria
1 tl jauhettua juustokuminaa
1 tl jauhettua korianteria
½ tl cayennepippuria
½ tl kardemummaa
½ tl leivinjauhetta
2 -3 rkl vehnäjauhoja
3 rkl vettä
1 l rypsiöljyä paistamiseen
seesaminsiemeniä koristeluun

Liota kikherneitä yön yli kylmässä vedessä. Vettä tulisi olla ainakin kaksinkertainen määrä suhteessa herneisiin.
Seuraavana päivänä valuta kikherneet ja hienonna ne monitoimikoneessa yhdessä sipulin, valkosipulin, lehtipersiljan ja korianterin kanssa. Käytä koneen pulse-toimintoa, aja seosta 30 – 40 sekuntia kerrallaan. Massan tulisi olla rouheaa, yhtenäistä, mutta ei taikinamaista. Ottolenghi suosittelee käyttämään massan valmistukseen lihamyllyä, joten jos sinulla sellainen on, niin käytä ihmeessä!

Lisää mausteet, leivinjauhe, vehnäjauhot ja vesi käsin sekoittaen. Peitä kulho muovikelmulla ja anna vetäytyä mielellään tunnin verran. Voit valmistaa seoksen jopa päivän ennen valmistusta (tällöin voit joutua lisäämään vähän jauhoja enemmän).

Kaada öljy paksupohjaiseen kannelliseen kattilaan tai valurautapataan ja kuumenna se 180 asteeseen. Pyörittele kostutetuin käsin massasta pieniä pyöryköitä (25 g). Purista pyörykät tiiviiksi. Ripottele pyöryköille seesaminsiemeniä ja paista öljyssä 4 minuuttia tai kunnes ne ovat läpikypsiä. Nosta falafelit reikäkauhalla leivinpaperin päälle valumaan.

Uunissa paahdettu myskikurpitsa-chorizopasta

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meillä syödään pastaa melko usein, vaikka se ei kyllä näistä blogikirjoituksista käy ilmi. Pastaruoat ovat nopeita valmistaa, niihin parhaimmillaan tarvitsee vain muutaman raaka-aineen (esim. öljy, chili ja valkosipuli) ja pasta on myös hyvää niin sielulle kuin ruumiillekin, sanokoot ravitsemusihmiset tähän mitä haluavat. Vaikka italialaiset ottavatkin pasta-asiat kuoleman vakavasti, ja monesti ihan syystä, voi pastaruokien raaka-aineilla myös hieman leikitellä. Tällä kertaa pastasta tuli sattuman kautta espanjalaishenkinen.

Kurpitsakausi on ollut jo meneillään jonkin aikaa, mutta jostain syystä vasta nyt sain myskikurpitsaa ostoskoriini saakka. Myskikurpitsa on siitä ihana raaka-aine, että ohuen kuoren vuoksi sitä ei ole välttämätöntä kuoria ja siinä on vain vähän siemeniä, jolloin syötäväksi jää enemmän. Ja sehän ei ole ollenkaan huono juttu, vai mitä? Näiden lyömättömien ominaisuuksien lisäksi myskikurpitsan liha kestää hyvin kuumentamista ja ei mössöönny niin helposti kuin esimerkiksi talvikurpitsan liha.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Paahdoin kasvikset uunissa ja lisäsin kypsennykset loppupuolella mukaan paloitellut chorizot. Pastasta tulee muuten oikein maukasta ilman chorizoa, jolloin ruoka sopii kasviruokailijoillekin. Ihan lopuksi sekoitin joukkoon vielä valutetut kikherneet, jotta ne lämpenivät hieman. Lisäpotkua ruokaan saa lisäämällä chiliöljyä tai tuoretta chiliä.

Olisin halunnut lisätä tähän salvianlehtiä, mutta niiden puuttuessa päädyin käyttämään tuoreita laakerinlehtiä makua tuomaan. Laakerinlehdet on muuten syytä poistaa ennen pastan tarjoamista, tahtovat mennä turhan kuiviksi uunissa. Suosittelen myös, että otat talteen pari desiä pastan keitinvettä, sillä kasviksista ja öljystä ei välttämättä tule riittävästi kosteutta pastalle.

Myskikurpitsa-chorizopasta

1 myskikurpitsa
4-5 salottisipulia
4 valkosipulinkynttä kuorineen
2 laakerinlehteä
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
200 g chorizopötköä (ei viipaletta)
1 tlk kikherneitä
1/2 ruukku lehtipersiljaa
1/2 ruukku basilikaa
1 ps (500 g) kierrepastaa (esim. gigli, trottole)

Paloittele kurpitsa reiluiksi lohkoiksi. Kuori ja puolita salottisipulit. Levitä kaikki kasvikset uunipellille, lisää haluamasi yrtit. Valuta päälle öljyä ja mausta reilusti suolalla ja pippurilla. Paahda kasviksia uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia.
Kuori ja paloittele chorizo. Valuta kikherneet ja hienonna yrtit. Laita pastavesi kiehumaan.
Lisää chorizot kasvisten joukkoon ja jatka paistamista vielä noin 10 minuuttia. Keitä sillä aikaa pasta suolalla maustetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan. Ota talteen 2 dl pastan keitinvettä.
Sekoita kikherneet kuumien kasvisten joukkoon. Valuta pasta, lisää hieman öljyä ja nostele joukkoon kasvikset. Lisää keitinvesi ja hienonnetut yrtit. Raasta annoksen päälle reilusti parmesaanijuustoa.

Lämmin porkkana-kikhernesalaatti

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sormet syyhyten odotan lomaa ja niitä elokuuksi luvattuja helteitä. Sitten saisi tehdä taas ihania kesäisiä salaatteja nektariineista, mansikoista ja vesimelonista. Mutta sitä (ihmettä) odotellessa tarjotaan lisäkkeeksi vähän mausteisempaa ja lämpimämpää salaattia. Tämä porkkana-kikhernesalaatti voisi olla aiemmin postaamani kirsikkasalaatin sukulainen, sen verran samaa salaateissa on.

Porkkanat ja sipulit ovat nyt parhaimmillaan ja myös sen kokoisia, että niitä voi vielä kokonaisina salaattiin laittaa. Isoimmat porkkanat puolitin ja sama kannattaa tehdä myös sipuleille, jos ne ovat kovin isoja. Mausteita voi lisäillä oman maun mukaan, minä käytin juustokuminaa ja korianteria. Pienen ripauksen chiliä taidan ensi kerralla vielä lisätä potkua tuomaan.

Lämmin porkkana-kikhernesalaatti
2 annosta

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Porkkanat paahtuvat sipulin kanssa uunissa ihanan makeiksi.

1 nippu porkkanoita
1 nippu sipulia
2 tl kokonaista juustokuminaa
1 tl kokonaista korianteria
oliiviöljyä
suolaa
1 tlk kikherneitä
tuoreita yrttejä (lehtipersijaa, salviaa, korianteria, rosmariinia)
1/2 pkt (à 200 g) fetajuustoa
mustapippuria, oliiviöljyä

1. Pese porkkanat ja leikkaa naatti pois (voit halutessasi jättää porkkanaan pienen vihreän varren ). Halkaise isoimmat porkkanat puoliksi. Tasaa nippusipulin vihreät varret.
2. Paahda kokonaiset mausteet pannulla ja jauha morttelissa rouheaksi. Pyöräytä porkkanat ja sipulit öljyssä, lisää jauhetut mausteet sekä suola. Levitä uunipellille ja paahda 200 asteessa n. 25 minuuttia, kunnes porkkanat ovat pehmenneet. Anna hetken jäähtyä.
3. Valuta kikherneet ja hienonna yrtit. Nostele kikherneet ja yrtit kasvisten joukkoon, ja siirrä salaatti tarjoilulautaselle. Murenna päälle fetajuustoa ja valuta pinnalle vielä oliiviöljyä. Rouhi sekaan reilusti mustapippuria. Tarjoa lisäkkeenä lihan tai kalan kanssa tai rapean leivän kanssa lounaana.

© 2024 Haarukkavatkain

Theme by Anders NorenUp ↑