Haarukkavatkain

Ruokablogi

Tag: chorizo

Vähän parempi makkarakeitto

Arki alkaa helpolla makkarakeitolla, joka saa uutta potkua chorizosta.

chorizo and chickpea soup

 

Talvisempien säiden myötä on minun selvästi tehnyt mieli jotain vähän tuhdimpaa ruokaa ja käsi on kaupassa hamunnut salaattien sijaan mausteista chorizoa. Ja juustoja, ja kaalia, mutta niistä myöhemmin lisää.

Chorizon myötä ajatukset väistämättä lähtevät aurinkoisen etelä-Espanjan suuntaan ja niinpä päädyin lisäämään keittoon vielä ripauksen savustettua paprikaa ja chiliä.  Perinteiset keittojuurekset jätin tästä keitosta pois ja korvasin ne lehtikaalilla sekä kikherneillä. Kasvissyöjän keittoon sopivat chorizon tilalle vaikka isot valkoiset pavut tai jokin lihakorvike, jos sellaisia tykkää käyttää.

 

chorizo and chickpea soup

 

Chorizo-kikhernekeitto

5 keskikokoista perunaa (kiinteä lajike)
200 g chorizoa (tuoremakkaraa tai kestomakkaraa)
1 tl savustettua paprikajauhetta
ripaus chilirouhetta
1 l kana- tai kasvislientä
100 g lehtikaalia
1 tlk kikherneitä
1 rkl sherryviinietikkaa tai punaviinietikkaa
1 tl sokeria
mustapippuria, suolaa
hienonnettua korianteria tai lehtipersiljaa

Pese ja kuori perunat. Lohko perunat suupaloiksi ja siirrä kylmään veteen odottamaan.

Paloittele chorizo ja kuumenna sitä kattilassa, kunnes makkarasta alkaa irrota rasvaa. Lisää paprikajauhe ja chili, paista hetki. Voit joutua lisäämään vähän öljyä kattilaan riippuen makkaran rasvaisuudesta.

Lisää kattilaan perunalohkot ja pyörittele ne kauttaaltaan makkarasta irronneessa rasvassa. Kaada joukkoon liemi ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä hiljalleen kannen alla noin 10 minuuttia.

Huuhtele ja revi lehtikaalin lehdet paloiksi perunoiden kiehuessa. Valuta kikherneistä liemi. Lisää ensin kattilaan kikherneet ja kun perunat alkavat olla juuri ja juuri kypsät, lisää lehtikaali. Anna kiehua vielä muutama minuuutti. Tarkista maku ja lisää mustapippuria sekä suolaa tarvittaessa. Ripottele pääkke hiennonnettua korianteria tai lehtipersiljaa.

Parsa-chorizopasta uppomunalla

Parsakausi on virallisesti nyt käynnissä. Meillä on syöty espanjalaista parsaa jo pari viikkoa. Millaisia parsaohjeita sinä haluaisit lukea?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kevättä lautasella ja lasissa.

En ole mikään puutarhuri tai viherpeukalo, mutta näin kevään tullen hieman harmittaa, että minulla ei ole edes sitä pientä maalänttiä. Tiedän nimittäin mitä yrittäisin siellä kasvattaa: parsaa! Juu, aika suuruudenhullut on haavet, sillä itse satoa joutuu odottelemaan muutaman vuoden ja kasvatuskin vaatii omat niksinsä. Mutta mikäli parsan kasvatus kiinnostaa, niin löysin hyvän tietopaketin Kodin Pellervon sivuilta.

Vihreä parsa ja valkoinen parsa ovat itse asiassa sama kasvi – valkoinen parsa kasvatetaan harjumaisessa multakasassa ja vihreä ns. tasamaalla. Vihreä parsa on oma suosikkini sen monikäyttöisyyden vuoksi. Se sopii todella moneen ruokaan ja kypsentämisessä kannattaa unohtaa vedessä keittäminen. Parhaimman maun parsaan saa grillaamalla, pariloimalla tai uunissa paahtamalla. Tässä pastassa yhdistyvät lempiraaka-aineeni: chorizo, kananmuna ja tietysti parsa. Kasvissyöjät voivat jättää chorizon pois ja lisätä joukkoon enemmän sitruunankuorta tai ripauksen savustettua paprikajauhetta makua tuomaan. Ohjeen uppomunan valmistukseen löydät täältä. Uppomunan sijaan voit lisätä pasta-annokseen löysäksi keitetyn kananmunan. Lisäsin joukkoon myös kourallisen vihreitä juttuja eli ruukkupinaattia, viinisuolaheinää, ja ehkä vähän yllätysaineksena, retiisin naatteja. Myös rukola sopii tähän ruokaan hyvin.

Parsa-aiheisia juttuja on taatusti luvassa lisää, mutta minua kiinnostaa kuulla millaisia parsaohjeita te haluasitte lukea? Joten kommetoikaapa alle ja minä yritän parhaani mukaan toteuttaa toiveenne!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ruokatoimittajien Keittiökirppikseltä tarttui mukaan muuan muassa tämä sinireunainen emalilautanen.

Parsa-chorizopasta
4 annosta

300 g spagettia
1 nippu (500 g) vihreää parsaa
n.150 g chorizoa (käytin Pirkka Parhaat chorizoa)
2 keskikokoista valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
1/2 dl pinjansiemeniä
1 sitruunan kuori raastettuna
loraus Pastista (tai vettä + sitruunanmehua)
pari rouhaisua mustapippuria myllystä
iso kourallinen vihreitä lehtiä: tuoretta pinaattia, viinisuolaheinää, retiisin naatteja tms.
1/2 ruukkua basilikaa
parmesaania tai pecorinoa

4 kananmunaa

Laita isoon kattilaan pastavesi kiehumaan. Pese parsat ja napsauta kuivat kantaosat pois. Paloittele parsat. Kuori ja paloittele chorizo. Viipaloi valkosipulinkynnet. Valmista tässä vaiheessa uppomunat ja pidä ne lämpimänä tarjoamiseen saakka.

Lisää pasta suolalla maustettuun veteen ja keitä pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta kylmälle paistinpannulle öljyä ja lisää chorizoviipaleet. Kuumenna hiljalleen, kunnes chorizoista alkaa irrota rasvaa ja ne saavat hieman väriä. Nosta chorizopalat pois pannulta ja lisää sinne paloitellut parsat, pinjansiemenet ja valkosipuli. Paista käännellen 3-4 minuuttia, lisää Pastis ja kiehauta. Siirrä chorizot takaisin pannulle ja mausta seos sitruunankuorella sekä mustapippurilla.

Valuta pasta ja ota talteen 1 dl keitinlientä. Sekoita kuuman pastan joukkoon oliiviöljyä ja lisää vihreät lehdet. Kaada joukkoon parsa-chorizoseos ja sekoita hyvin. Lisää keitinvettä tarvittaessa. Revi lopuksi joukkoon vielä basilika ja höylää pastan päälle parmesaania tai pecorinoa.

Uunissa paahdettu myskikurpitsa-chorizopasta

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meillä syödään pastaa melko usein, vaikka se ei kyllä näistä blogikirjoituksista käy ilmi. Pastaruoat ovat nopeita valmistaa, niihin parhaimmillaan tarvitsee vain muutaman raaka-aineen (esim. öljy, chili ja valkosipuli) ja pasta on myös hyvää niin sielulle kuin ruumiillekin, sanokoot ravitsemusihmiset tähän mitä haluavat. Vaikka italialaiset ottavatkin pasta-asiat kuoleman vakavasti, ja monesti ihan syystä, voi pastaruokien raaka-aineilla myös hieman leikitellä. Tällä kertaa pastasta tuli sattuman kautta espanjalaishenkinen.

Kurpitsakausi on ollut jo meneillään jonkin aikaa, mutta jostain syystä vasta nyt sain myskikurpitsaa ostoskoriini saakka. Myskikurpitsa on siitä ihana raaka-aine, että ohuen kuoren vuoksi sitä ei ole välttämätöntä kuoria ja siinä on vain vähän siemeniä, jolloin syötäväksi jää enemmän. Ja sehän ei ole ollenkaan huono juttu, vai mitä? Näiden lyömättömien ominaisuuksien lisäksi myskikurpitsan liha kestää hyvin kuumentamista ja ei mössöönny niin helposti kuin esimerkiksi talvikurpitsan liha.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Paahdoin kasvikset uunissa ja lisäsin kypsennykset loppupuolella mukaan paloitellut chorizot. Pastasta tulee muuten oikein maukasta ilman chorizoa, jolloin ruoka sopii kasviruokailijoillekin. Ihan lopuksi sekoitin joukkoon vielä valutetut kikherneet, jotta ne lämpenivät hieman. Lisäpotkua ruokaan saa lisäämällä chiliöljyä tai tuoretta chiliä.

Olisin halunnut lisätä tähän salvianlehtiä, mutta niiden puuttuessa päädyin käyttämään tuoreita laakerinlehtiä makua tuomaan. Laakerinlehdet on muuten syytä poistaa ennen pastan tarjoamista, tahtovat mennä turhan kuiviksi uunissa. Suosittelen myös, että otat talteen pari desiä pastan keitinvettä, sillä kasviksista ja öljystä ei välttämättä tule riittävästi kosteutta pastalle.

Myskikurpitsa-chorizopasta

1 myskikurpitsa
4-5 salottisipulia
4 valkosipulinkynttä kuorineen
2 laakerinlehteä
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
200 g chorizopötköä (ei viipaletta)
1 tlk kikherneitä
1/2 ruukku lehtipersiljaa
1/2 ruukku basilikaa
1 ps (500 g) kierrepastaa (esim. gigli, trottole)

Paloittele kurpitsa reiluiksi lohkoiksi. Kuori ja puolita salottisipulit. Levitä kaikki kasvikset uunipellille, lisää haluamasi yrtit. Valuta päälle öljyä ja mausta reilusti suolalla ja pippurilla. Paahda kasviksia uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia.
Kuori ja paloittele chorizo. Valuta kikherneet ja hienonna yrtit. Laita pastavesi kiehumaan.
Lisää chorizot kasvisten joukkoon ja jatka paistamista vielä noin 10 minuuttia. Keitä sillä aikaa pasta suolalla maustetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan. Ota talteen 2 dl pastan keitinvettä.
Sekoita kikherneet kuumien kasvisten joukkoon. Valuta pasta, lisää hieman öljyä ja nostele joukkoon kasvikset. Lisää keitinvesi ja hienonnetut yrtit. Raasta annoksen päälle reilusti parmesaanijuustoa.

© 2024 Haarukkavatkain

Theme by Anders NorenUp ↑