Luin jonkun lehden lööpeistä, että vapun suosikkiruokia ovat perunasalaatti ja nakit. Munkit ovat kuulemma menettäneet suosiotaan, kun niitä nautitaan nyt ympäri vuoden (nakkeja ilmeisesti ei?).

Custard doughnuts

Oli miten oli, meillä syötiin munkkeja. Ja ei mitä tahansa taikinapalloja, vaan yön yli kohotetusta taikinasta tehtyjä ja vaniljakastikkeella täytettyjä herkkupommeja. Vaniljamunkit ovat tulleet jäädäkseen!

Munkkiohjeen lähteellä

Näihin ihanuuksiin törmäsin ensimmäisen kerran vuosia sitten Lontoossa Borough Marketilla. Bread Ahead -leipomo oli vasta aloittanut toimintansa, mutta jo silloin he olivat tunnettuja näistä maailman parhaista munkeista. Löysin viime keväänä vähän vastaavanlaisen ohjeen, jota kokeilin. Ohje taisi olla joidenkin norjalaisten bloggaajien sivuilta, mutta valitettavasti ohjeessa oli aivan liikaa suolaa ja munkit maistuivat suolan lisäksi hiivalle. Silloin en edes vaivautunut täyttämään munkkeja vaan ne päätyivät syömäkelvottomina bioastiaan.

Niinpä olikin oikein ihana yllätys, kun avasin maaliskuun Delicious-lehden numeron ja löysin sieltä Bread Ahead -leipomon alkuperäisen munkkiohjeen. Pakkohan se oli laittaa kokeiluun! Ohje poikkeaa meikäläisten munkkiohjeesta jonkin verran. Nesteenä käytetään vettä ja taikinaa vaivataan ensin melko kauan, vasta sitten lisätään voi. Taikinaa kohotetaan aluksi huoneenlämmössä, jonka jälkeen se siirretään yöksi jääkaappiin. Tämän kylmäkohotuksen kautta vaniljamunkeista tulee kevyitä ja ilmavia. Taikina maustetaan sitruunan kuorella ja se antoikin kivan sävyksen valmiisiin munkkeihin. Ainoa mitä jäin kaipaamaan oli kardemumma, joten aion sitä ensi kerralla ripsauttaa vähän joukkoon.

Over night risen doughnuts

Vaniljamunkit – näin onnistut

Huolellisen kohottamisen lisäksi on taikinan perusteellinen vaivaaminen olennaista. Jos omistat yleiskoneen, niin onnittelen! Homma helpottui just aika merkittävästi. Minä vaivasin taikinaa käsin yhteensä noin 13 minuuttia. Huh huh. Tulipa siinä päivän hauistreenit samalla suoritettua! Flunssaväsyneenä unohdin kuitenkin vaivata taikinaa vielä kerran ennen jääkaappiin siirtämistä. Niinpä aamulla vastassa oli kivikova littana taikina. Hetken olin jo luovuttamassa, mutta siirsin kulhon tiskialtaaseen vesihauteeseen ja toivoin ihmettä. Parin tunnin päästä oli taikina elpynyt ja kohonnut riittävästi jatkotoimia varten. Taikina oli helppo käsitellä ja se leipoutui munkeiksi kaikesta tästä säätämisestä huolimatta.

Vinkit vaniljakastikkeeseen

Sitten se vaniljakastike. Oikeastaan kiisseli voisi olla parempi sana kuin kastike, sillä koostumuksen tulisi olla paksu. Mietin munkkeja täyttäessäni, että onko tämä oikeasti vaivan väärti, mutta lopputulos palkitsee tekijänsä. Tässä kuitenkin pari vinkkiä, joilla säästyt harmailta hiuksilta:

1) Tee vaniljakastike ajoissa kylmään odottamaan.
2) Kastikepohja on ennen kermavaahdon lisäämistä todella tiukkaa ja sen pitääkin olla, sillä muutoin kiisseli ei pysy munkkien sisällä. Älä lähde sooloilemaan kermavaahdon määrän kanssa, pienikin lisäys on äkkiä liikaa.
3) Kun lisäät vaniljakiisselin kermajvaahdon joukkoon, niin kääntele se nuolijalla. Älä vatkaa sähkövatkaimella tai vispilällä – koostumus muuttuu juoksevammaksi.
4) Täytä munkit juuri ja juuri jäähtyneinä, mutta ei kuumina. Täytin omani vasta myöhemmin päivällä ja täyttäminen oli vaikeampaa, kun taikina on ehtinyt jo vähän kovettua.

Lopuksi, älä stressaa vaikka täytettä ei tule kaikkiin munkkeihin tasamäärä tai joku munkki kellahtaakin kyljelleen. Vappu on vain kerran vuodessa ja siihen mahtuu monenlaisia munkkeja!

Etsitkö vapuksi suolaisia ohjeita? Kokeile vaikka parsaranskiksia ja pekoneesia. Tai miten olisi  paputostadat?

Vaniljamunkit
10-11 kpl

75 ml kädenlämpöistä vettä
7 g tuoretta hiivaa
5 g suolaa
30 g sokeria
250 g vehnäjauhoja
2 keskikokoista luomukananmunaa
1/2 sitruunan raastettu kuori
(1/4 tl kardemummaa)
65 g huoneenlämpöistä voita
2 l rypsiöljyä paistamiseen

Vaniljakiisseli

1/2 vaniljatanko
250 ml täysmaitoa
3 keltuaista (M-koko kananmuna)
65 g sokeria
40 g vehnäjauhoja
100 ml kuohukermaa
2 rkl sokeria

lisäksi
sokerointiin Siro-sokeria

Mittaa kulhoon vesi, liuota joukkoon hiiva. Lisää suola, sokeri ja kananmunat. Sekoita hyvin ja lisää jauhot sekä sitruunankuori ja kardemumma, jos käytät. Sekoita taikinaksi ja kumoa taikina työtasolle. Vaivaa taikinaa kämmen pohjalla painaen ja venyttäen 8 minuuttia. Anna taikinan (ja itsesi) levätä minuutin verran ja vaivaa taikinaa lisäten voita kolmessä erässä. Vaivaa, kunnes kaikki voi on sekoittunut taikinaan. Älä tuskaannu, tässä vaiheessa menee aikaa ja joudut lisäämään jauhoja työtasolle. Kun taikina vaikuttaa tasaiselta, jatka vaivaamista vielä 5 minuuttia. Taikinan tulisi olla sileää ja kiiltävää.

Siirrä taikina öljyttyyn kulhoon ja peitä muovikelmulla ja anna kohota huoneenlämmössä 3-4 tuntia, kunnes se on kohonnut kaksinkertaiseksi. Kumoa taikina kulhosta työtasolle ja vaivaa taikinaa minuutin verran. Siirrä se takaisin kulhoon, peitä muovikelmulla ja nosta jääkaappiin kohoamaan yön yli. Jos taikina ei ole aamulla kohonnut kaksinkertaiseksi, anna sen vielä kohota huoneenlämmössä.

Paloittele taikina 50 g:n paloiksi (sain 11 pullaa) ja pyörittele napakoiksi pulliksi. Nosta pullat jauhotetulle leivinlaudalle tai puhtaalle uunipellille kohoamaan. Jätä kohoamisvaraa ja peitä löyhästi muovikelmulla. Kohota 4 tuntia.

Valmista sillä aikaa vaniljakastike. Viillä vaniljatanko pituussuunnassa halki ja kaavi veitsen kamaralla vaniljan siemet. Lisää siemenet, puolikas tanko sekä maito kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi ja siirrä sivuun. Erottele keltuaiset lämmön kestävään kulhoon. Lisää sokeri ja siivilöi jauhot joukkoon. Sekoita huolellisesti. Kaada kuuma maitoseos vaniljatankoineen muna-jauhotahnan joukkoon koko ajan voimakkaasti sekoittaen. Kaada seos kattilaan ja kuumenna hiljalleen sekoittaen, kunnes se on paksua kiisseliä. Siivilöi kiisseli puhtaaseen astiaan, peitä pintaa myöden kelmulla ja anna jäähtyä huoneenlämmössä. Siirrä se sitten jääkaappiin. Kun kiisseli on täysin jäähtynyt ja hieman napakoitunut kylmässä, vatkaa kerma yhdessä sokerin kanssa paksuksi vaahdoksi. Kaavi kylmä kiisseli kulhoon ja kääntele nuolijalla kermavaahdon joukkoon. Peitä kulho ja säilytä jääkaapissa täyttämiseen saakka.

Kaada öljy isoon paksupohjaiseen kannelliseen kattilaan tai valurautapataan. Kuumenna öljy 180-asteiseksi. Tarkista lämpö elektronisella lämpömittarilla. Nosta munkit jauhotetun lastan avulla varovasti öljyyn. Paista 2-3 munkkia kerrallaan, noin 2 minuuttia/puoli. Voit painaa munkkeja syvemmälle rasvaan reikäkauhan avulla, näin ne paistuvat tasaisemmin. Nosta munkit reikäkauhalla talouspaperin päälle valumaan hetkeksi ja sokeroi munkit. Anna jäähtyä huoneenlämpöisiksi.

Täyttämistä varten tarvitset pursotinpussin sekä kapean, suorareunaisen tyllan, jonka halkaisija on 1 cm. Tee terävällä kapealla veitsellä viilto munkin sivuun. Työnnä veitsi munkin puoleen väliin. Paina tyllan suu tekemääsi aukoon ja pursota munkkiin kiisseliä, kunnes munkki on täynnä. Nämä munkit ovat parhaimmillaan samana päivänä tarjottuina.