Haarukkavatkain

Ruokablogi

Category: Yleinen

Kedgeree

On uuden brittiklassikon aika. Tällä kertaa tuulet puhaltavat Intiasta kedgereen muodossa!

Kedgeree

 

Kedgereen alkuperä johtaa brittien siirtomaavallan ajalle ja kerrotaan heidän tuoneen sen mukanaan kotimaahansa aamupalaruokana. Joissain lähteissä väitetään kuitenkin kedgereen muodossa tai toisessa esiintyneen jo vuonna 1790 Skotlannissa julkaistussa keittokirjassa. Oli miten oli, kedgeree on yksi meidän huushollimme ns. vakiosetistä. Oikeastaan on ihme ettei ruoka ole sen tunnetumpi Suomessa, sillä intialaiseksi ruoaksi se on miedosti maustettu ja riisin lisäksi sen toinen pääraaka-ainen on savukala. Kun päälle lisätään vielä viipaloitu keitetty kananmuna on kokonaisuus sangen koukuttava!

Tähän voit käyttää mitä tahansa savukalaa. Yksi suosikeistani on savumakrilli ja sitä on hyvin saatavilla kaupoista. Suosittelen kuitenkin käyttämään paria erilaista kalaa.

Kedgeree

350 g lämminsavulohta
175 g savupallasta
1 kuivattu chili
1 tlk kookosmaitoa tai 400 ml maitoa
3 rkl rypsiöljyä
1 sipuli
½ dl kuivattuja curryn lehtiä
4 kokonaista vihreää kardemummaa
1 kanelitanko
280 g basmatiriisiä
1 tl kurkumaa
2 kananmunaa
50 g voita

Koristeluun:
1 ruukku tuoretta korianteria
1 lime

Laita kalat yhdessä chilin kanssa kattilaan tai kasariin. Lisää kookosmaito ja kuumenna kiehuvaksi. Alenna lämpöä ja hauduta kaloja kannen alla noin 5 minuuttia. Siirrä kattila pois liedeltä ja anna kalapalojen olla kattilassa vielä 10 minuuttia.

Hienonna sipuli. Huuhdo riisi huolellisesti ja valuta. Kuumenna öljy laakeassa paistoastiassa tai vokkipannussa. Lisää sipuli, curryn lehdet, kardemumman kodat sekä puolitettu kanelitanko. Paista noin 7 minuuttia, kunnes sipuli on kullanruskeaa.

Nosta kalapalat kookosmaidosta lautaselle reikäkauhalla. Poista kaloista nahka ja ruodot. Peitä kannella, ja pidä kalat lämpiminä.

Lisää kookosmaitoon vettä niin, että nestemääräksi tulee 6 dl. Lisää riisi pannulle sipulin ja mausteiden joukkoon ja sekoita minuutin verran, jotta riisi hieman kuullottuu. Kaada joukkoon kookosmaitoseos ja lisää kurkuma. Sekoita huolellisesti ja peitä pannu kannella. Hauduta riisiä noin 10 minuuttia. Alenna lämpöä, mikäli riisi alkaa tarttua paistoastian pohjaan.

Keitä riisin kypsyessä kananmunat kypsäksi (noin 7 minuuttia). Jäähdytä munat kylmässä vedessä ja kuori. Lohko ne neljään osaan.

Kun riisi on kypsää, siirrä pannu pois liedeltä ja lisää voi. Tarkista maku, voit tarvittaessa lisätä ripauksen suolaa. Paloittele kalapalat käsin riisin päälle. Peitä kannella ja anna makujen tasaantua.

Nosta munalohkot kalapalojen päälle. Koristele hienonnetulla korianterilla sekä limettilohkoilla.

Teriyakilohi ja aasialaishenkinen kaalisalaatti

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Syksyn upeat värit!

Tämä ohje syntyi jo parisen viikkoa sitten, kun mukaani tarttui hurmaava suippo punakaali. Tämä suippoversio ei maullisesti eroa tavallisesta punakaalista, mutta on toki hauskan näköinen. Olen jonkin aikaa haudutellut päässä jotain muuta lisäkettä teriyakilohelle kuin sitä meidän tavallista sobanuudelisettiä pinaatin kanssa. Ihan loistolisäke sekin, mutta vaihtelu virkistää! Halusin lisäkkeen olevan aasialaisittain raikas, hieman hapan ja ennen kaikkea kevyt. Kun kaapissa oli vielä porkkanaa ja pari alkusyksyn kotimaista omenaa, oli homma selvä. Kai tätä voisi jonkinasteiseksi coleslaw-salaatiksi kutsua, suomalaisittain kaaliraastesalaatti ei kuulosta ehkä niin houkuttelevalta…

Samalla otettiin kokeiluun Soppa 365:ssä julkaistu teriyakikastikkeen ohje (kastikeohje on osa aivan toisenlaista ruokaa, mikä sekin kyllä vaikutti houkuttelevalta). Tähän asti olen tyytynyt vain kaupan valmiisiin kastikkeisiin, joista löytyy sekä juoksevampia että tönkömpiä makeampia versioita teriyakista. Teriyakikastike itsessään oli helppo valmistaa, ainoa mitä kaipasin oli joku ohjeistus siitä, kuinka kauan kastiketta olisi tarkoitus keittää? Vaikka keittelimme kastiketta laakeapohjaisessa teräskattilassa, kesti seoksen saostuminen varmasti lähemmäs 45 minuuttia. Ei siis mitään pikaruokaa tämä. Sen verran myöhäiseksi meni ruoanlaittomme, että väsyneenä jätin kokonaan huomioimatta ohjeesta vaiheen, jossa kala kypsennettiin loppuun teriyakikastikkeessa. Meidän versiossamme lohipalat vaan valeltiin kastikkeella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lautasella on myös etikkamarinoitua fenkolia.

Salaattia varten kaali, porkkanat ja omenat raastettiin ja on täysin makukysymys miten karkeaa tai hienoa raastetta haluaa. Aivan kolmioraastimen hienoimmalla terällä en kuitenkaan suosittele raastamaan, sillä lopputuloksena on vaan vetinen mössö. Mandoliini tai vaikkapa monitoimikoneen raastimet toimivat tässä hyvin.

Erityisesti thairuoissa on tärkeää makujen tasapainottaminen, ruoasta pitäisi löytyä hapanta, suolaista, makeaa ja karvasta. Kastike antaa oivan mahdollisuuden toteuttaa näitä makuja ja luovuuden voi päästää valloilleen. Tekovaiheessa kastiketta useaan keraan maistelemalla löytyy itselle se juuri sopiva makuyhdistelmä. Ja kun tämä kastike on aikalailla makuasia, en kovin tarkkaan mittaillut määriä. Pohjana toimii kevyt soijakastike ja riisiviinietikka.

Aasialaishenkinen kaalisalaatti

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

1 suippo punakaali
2-3 porkkanaa
2 pientä omenaa
1 ruukku korianteria
1 ruukku thaibalisilikaa
1-2 chiliä
3 rkl mustia seesaminsiemeniä

1. Raasta kaali, porkkanat ja omenat. Hienonna korianteri ja revi basikan lehdet.
2. Suikaloi chili ohuiksi renkaiksi, poista siemenet halutessasi.
3. Sekoita kaikki aineet keskenään, valuta päälle kastike ja sekoita uudelleen. Voit halutessasi antaa salaatin maustua kylmässä vaikka seuraavaan päivään.

Kastike
n. 1/2 dl soijakastiketta
n. 3 rkl riisiviinietikkaa
n. 1 rkl kalakastiketta
n. 1/4 pala palmusokerikiekosta murskattuna
1 valkosipulinkynsi murskattuna
n. 2 cm pala inkivääriä raastettuna
1 limetin raastettu kuori
1 rkl limetinmehua
rypsiöljyä sekä paahdettua seesaminsiemenöljyä

1. Sekoita kastikkeen aineet keskenään ja anna maustua hetken. Valuta kastike raasteen joukkoon ja sekoita huolellisesti.

Valoa ikkunassa

13035900723_140c6851e1_o

Kevättä on jo ilmassa. Sen huomaa piinkova talvi-ihminenkin, kun outo valoilmiö paistaa ikkunasta silmään kesken työpäivän. Auringonpaiste on mielestäni mitä parhain tekosyy mille tahansa asialle, joten päätin jakaa kanssanne toissakesäisen Provencen matkamme satoa näin blogin alkupalaksi. Tähän hetkeen soveltuisi paremmin lempijuomani shampanja, mutta kun on Provencesta kyse ja  olemme kevään kynnyksellä, niin nautitaan alkuun roseviinistä.

Sattuipa siis niin, että lähtöaamunamme kohti Ranskaa huomasimme, että matkasuunnitelmistamme uupui yksi majapaikka. Nopean surffauksen jälkeen päätimme yöpyä Aix-en-Provencessa, joka olisi puolimatkassa kohti Marseillea. Olimme hyvin onnekkaita, sillä Aix osoittautui oikein mukavaksi paikaksi. Kaupungin mukavuutta ei lainkaan vähentänyt paikallisten viinitalojen ja oliiviöljyn tuottajien järjestämä tapahtuma tuona kuumana (+38 astetta) sunnuntaiaamuna.
13036097044_96f4d016ae_z

5€:n pantilla saimme mukaamme upeat viinilasit, jotka kädessä haahuilimme kojulta toiselle nauttien viilentävistä viineistä. Erään viinitalon kojulla huomasimme vallan mainion demonstraation roseviinien eri värivariaatioista. Vaikka jokunen roseviini on tullut tässäkin kotitaloudessa testattua (kröhm), niin oli suorastaan valaisevaa nähdä nämä viinien värit rinnakkain. Provencen roseviineissä on usein havaittavissa herkkiä melonin ja persikan sävyjä, kun taas tummempia vadelmaisia roseita tuotetaan Italiassa ja Chilenkin suunnalla. Mutta pidemmittä puheitta – tervetuloa mukaan ja santé!

13035845823_2e54e99a5a_z

© 2024 Haarukkavatkain

Theme by Anders NorenUp ↑