Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Haarukkavatkain

Ruokablogi

Sieniquesadillat aidoilla Meksikon mauilla

Sieniquesadillat vievät kielen mennessään. Tarjoa ne raikkaan salsa verden kanssa ja arki-ilta on pelastettu.

Sieniquesadillat sinisistä maissitortilloista ja huitlacochesta.

Meitä meksikolaisen ruoan ystäviä hemmotellaan nyt, sillä viime vuoden loppupuolella Helsinkiin avautui pelkästään meksikolaisia elintarvikkeita myyvä kauppa, Dos Tecolotes. Olin erityisen ilahtunut tästä, sillä olen työväenopistossa opettanut meksikolaisen ruoan kursseja ja olen joutunut tilaamaan Englannista saakka raaka-aineita, kun Suomesta niitä ei ole löytynyt.

Meksikolaisessa ruoassa itseäni viehättää makujen raikkaus ja kuivattujen chilien monipuolinen käyttö. Toisin kuin voisi ajatella, meksikolainen ruoka ei ole aina tulista. Siitä hyvänä esimerkkinä on nämä sieniquesadillat, joiden kanssa tarjosin salsa verdeä.

Meksikolaisia elintarvikkeita saa nyt Helsingistä. Tutustu tomatilloon, kuivattuihin chileihin ja maistuviin tortilloihin.

Salsa verden pääraaka-aine on tomatillo. Tuoreita tomatilloja on saanut meiltä päin vain joskus ja jouluna, joten kun näin niitä Dos Tecolotessa, ostin pussillisen noita vihreitä herkkuja siltä seisomalta. Tomatillo kuuluu koisokasveihin ja on läheistä sukua ananaskirsikalle sekä etäisempää sukua tomaatille sekä perunalle. Tomatilloa käytetään kastikkeissa ja padoissa, mutta ei siis tomaatin tapaan salaateissa tai leivän päällä.

Uusin tuttavuus meksikolaisen ruoan saralla itselleni on huitlacoche. Se on maissin pinnalla kasvava sieni, jossa on aromaattinen maku. Jotkut sanovat maun muistuttavan jopa tryffeliä. Itse en tuota tryffelistä makua sienestä löytänyt, mutta ehdottomasti kokeilemisen arvoinen tuttavuus! Parhaimmillaan huitlacoche on yhdistettynä muihin sieniin. Ja se sopi sävyltään kuin nenä päähän näiden sinisestä maissista valmistettujen maissitortillojen kanssa.

Tekisikö mieli jotain muuta meksikolaista? Kokeile possunposkitacoja tai aguachileä!

Sieniquesadillat

1 kuivattu arbolchili

1 rkl voita

1 punasipuli hienonnettuna

1 iso valkosipulinkynsi hienonnettuna

1 tl kuivattua (meksikolaista) oreganoa

1 rs ruskeita herkkusieniä viipaloituna

¼ tl suolaa

¼ tl mustapippuria

1 dl huitlacochea (tai korvaa liotetuilla herkkutateilla)

2 rkl hienonnettua lehtipersiljaa

150 g raastettua mozzarellajuustoa

50 g raastettua cheddarjuustoa

1 pkt (8-10 kpl) maissitortilloja

1. Kuumenna valurautapannu ja paahda siinä chiliä, kunnes kuori alkaa paahtua ja chili tuoksuu. Nosta chili pois pannulta, anna jäähtyä hetki. Poista kanta ja siemenet, murskaa chili morttelissa.

2. Kuumenna öljy ja voi paistokasarissa. Lisää sipulit, chilirouhe ja oregano. Paista noin 5 minuuttia, kunnes sipuli pehmenee.

3. Lisää pannulle viipaloidut sienet ja mausta suolalla sekä pippurilla. Paista viitisen minuuttia, kunnes sienet ovat saaneet väriä. Lisää pannulle huitlacoche ja paista vielä muutama minuutti.

4. Nosta pannu liedeltä ja lisää hienonnettu lehtipersilja. Sekoita juustoraasteet keskenään.

5. Jaa sienitäyte tortillaletuille, ripottele päälle juustoraastetta ja paina toinen lettu tiukasti päälle.

6. Kuumenna paistinpannu kuumaksi ja nosta quesadilla pannulle. Paista, kunnes tortillalettu saa väriä ja juusto alkaa vähän jo sulaa. Käännä lastan avulla ympäri ja paista toiseltakin puolelta.

7. Nosta quesadilla leivinpaperin päälle leikkuulaudalle ja anna jäähtyä hetki. Leikkaa 4 palaan. Voit pitää quesadillat lämpiminä uunissa.

2 Comments

  1. Aaaa, meillä on vieläkin tuo meksikon makuihin erikoistunut kauppa testaamatta! Onneksi ystäväpariskunta on valistuneempaa väkeä ja saimme jo pari kuukautta sitten maistella kaupan antimia ja itse tehtyjä tortillakuoria. Jokohan sitä ensi viikolla saisi aikaiseksi piipahtaa putiikissa?

    • minttu

      1.3.2019 at 10:08

      Lämmin suositus! Olen ihan hurahtanut taas kuivattuihin chileihin, kun niitä saa tästä läheltä. Tekis vaan mieli tehdä kaikkea meksikolaista koko ajan 😄

Vastaa

Your email address will not be published.

*

© 2019 Haarukkavatkain

Theme by Anders NorenUp ↑