Tässä jälkiruoassa yhdistyvät oikeastaan kaikki lempimakuni mitä tulee jälkiruokiin: kirpeät karpalot, suolainen karamellikastike ja leivonnaisista se rakkain, marenki.

Meringues with cep powder and cranberries

 

Kävimme joku vuosi sitten syömässä ravintola Lyonissa, Helsingissä ja siellä meille tarjottiin alkupalaksi suolainen tattimarenki, jonka muistelen olleen taivaallisen hyvää. Ajatus tattimarengista jäi hautumaan ja olin ajatellut ensin, että teen siitä ohjeen marenkikursille. Lopulta tänä syksynä työväenopiston säilöntäkurssilla pääsi tattimarenkiohje testattavaksi  ja se sai alkuihmettelyn jälkeen kurssilaisilta oikein positiivisen vastaanoton, joten uskaltauduin laittamaan ohjeen tänne blogiinkin.

Tattimarenki kuulostaa hienolta ja ehkä vähän vaikealtakin, mutta sitä se ei ole. Kyse on yksinkertaisuudessaan pellille ohueksi levyksi levitettävästä marenkimassasta, jonka päälle ripotellaan hienoksi jauhettuja kuivattuja tatteja. Jos tatin maun haluaa maistumaan voimakkaammin, voi jauhetta sekoittaa marenkimassaan ja loput voi ripotella marenkimassan päälle.

 

Salted caramel sauce, cranberries and cep meringues

 

Tässä jälkiruoassa on suomalaisen metsän makuja myös karpaloiden muodossa ja jäätelö, jota käytin kuvauksissa on Jädelinon punaherukkajääteöä. Puolukkajäätelö sopii myös, ja itsenäisyyspäivänä ajattelin kokeilla myös Suomen Jäätelön kuusijäätelöä.  Voiko suomalaisempaa enää olla?

Vinkki! Marengit voi valmistaa edellisenä päivänä valmiiksi. Samoin suolakaramellikastikkeen voi keittää etukäteen ja lämmittää sen uudelleen ennen tarjoamista. Tatin maku marengissa haihtuu pitkään säilytettäessä, joten käytä marengit mahdollisimman nopsaan.

 

 

Tattimarengit ja suolakaramellikastike

Marenki

2 valkuaista
100 g sirosokeria
15 g kuivattuja tatteja

Suola-karamelli

125 g sokeria
40 ml vettä
60 ml vispikermaa tai ruokakermaa
40 g normaalisuolaista voita (+ sormisuolaa)

Lisäksi
punaherukka-, puolukka- tai kuusijäätelöä
tuoreita karpaloita (myös pakastekarpalot tai puolukat ovat ok)

1. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi puhtaassa kulhossa. Lisää sokeria n. 1⁄2 dl kerrallaan, vatkaa lisäysten välillä niin kauan, että sokeri on liuennut valkuaisten joukkoon. Levitä marenkimassa leivinpaperille ohueksi levyksi. Ripottele pinnalle jauhettu tatti. Paista 110 asteessa 50-55 minuuttia.

2. Kuumenna pienessä teräskattilassa vesi ja sokeri. Vältä sekoittamasta seosta. Siirappi on sopivaa, kun se on väriltään vaalean toffeen väristä (noin 180 astetta, tähän menee noin 15 minuuttia).

3. Käännä virta pois levystä. Lisää kermaa kattilaan pienissä erissä koko ajan vatkaten.  Seos kuohuu hieman, se kuuluu asiaan. Nosta kattila takaisin liedelle ja jatka kuumentamista. Kun kerma on hyvin sekoittunut karamellin joukkoon, mittaa seoksen lämpötila. Kun se nousee 108 asteeseen, nosta kattila liedeltä ja vatkaa joukkoon kuutioitu voi. Vatkaa, kunnes seos on tasaista.

4. Pyöräytä jäätelöstä palloja. Murra marenki annospaloiksi. Kokoa jälkiruoka annoskulhoihin: annostele pohjalle marjoja ja marenkeja. Valuta päälle karamellikastiketta. Lisää jäätelöpallo. Ripottele reunoille lisää marjoja, marenkia ja valuta kastiketta päälle.