Haarukkavatkain

Ruokablogi

Tag: pihvitomaatti

Klassikkoleipä BLT

Voiko enää klassisempaa voileipää olla kuin Amerikan suunnalta tullut BLT? Tuo kirjainyhdistelmä piilottaa taakseen kolme erinomaista raaka-ainetta: pekonin, salaatin ja tomaatin.

BLT

Taisi olla viime viikolla, kun Top Chef – tuomari ja ravintoloitsija, Tom Colicchio, tviittasi The FoodLab -kirjan kirjoittaneen J.Kenji López-Altin kanssa BLT:stä. Kummatkin olivat vahvasti sitä mieltä, että BLT on ennen kaikkea tomaattileipä. Tämän  vuoksi sitä tarjotaan Colicchion ravintolassa vain ja ainoastaan tomaattien ollessa parhaimmillaan. Ja onhan tämä leipä tosiaan sellainen kesäherkku, joka melkein vaatii aurinkoista päivää ja varpaiden heiluttelua järvivedessä seurakseen. Tai ainakin lasillisen kylmää olutta.

Kuten yksinkertaisimmissa jutuissa yleensä, on raaka-aineiden laatu tässä A ja O. Valitse siis mehukkaita ja kypsiä tomaatteja, tuoretta rapeakuorista leipää, rapean rouskuvaa salaattia ja parasta pekonia. Leipä voidellaan majoneesilla ja on ihan makuasia, että sopiiko tähän paremmin kaupan majoneesi vai itsetehty. Päädyin tekemään itse majoneesin, kun se on niin nopea ja helppo valmistaa. Majoneesin voi maustaa sitruunankuorella, jotkut laittavat majoneesin joukkoon valkosipuliakin. Puritaanisimmat BLT-fanit jättävät kuitenkin majoneesin maustamatta, suolaa ja pippuria lukuunottamatta.

Pekonit paistoin uunissa rapeiksi. Leipäviipaleet pyöräytin pekonin rasvassa ja paahdoin nekin uunissa. Molemmat voit paistaa myös paistinpannulla. Tomaateiksi valitsin muhkeat pihvitomaatit, jotka olivatkin todella mehukkaita ja makeita. Tomaatti saa olla paksuina viipaleina, ei siis mitään läpikuultavan ohuita lepuskoita tähän leipään. Riippuen tomaattien ja leipäviipaleiden koosta, menee yhteen leipään 2-4 viipaletta tomaattia. Tomaattiviipaleiden maustaminen suolalla ja pippurilla on hyvä idea, suosittelen!

BLT

Tomaatti tuo leipään pehmeyttä ja kosteutta, joten salaatti saa olla rapsakkaa. Jenkkiohjeissa on usein mainittu jäävuorisalaatti, mutta sen sijaan valitsin leipään Cosmopolitan salaattia, joka on ihanan rouskuvaa ja maistuvaa. Paljon parempaa kuin jäävuorisalaatti, jos minulta kysytään!

Kokosin leivän niin, että tomaattiviipaleet olivat heti leivästä seuraavina, sen jälkeen oli salaatin vuoro ja keskelle kokosin reilusti pekonia. Ja kun sanon reilusti, niin yhdestä pekonipaketista riittää kahteen leipään. Syömistä helpottaa, jos pistät leivän päihin cocktailtikut tai vastaavat ja leikkaat leivän kahteen osaan. Sitten vaan nauttimaan!

Onko sinulla joku lempivoileipä tai lämmin leipä, jonka ohje olisi syytä jakaa muillekin? Vinkkaa minulle ja lempileipäsi saattaa päästä Haarukkavatkaimen testiin!

 

Tomaatti-kotijuustosalaatti

Tässä tulee kesän toiseksi paras salaatti, jonka valmistuskin on helppoa kuin heinänteko.

tomaatti-kotijuustosalaatti

No, tosiasiassa kaikki, jotka ovat koskaan tehneet heinää perinteisin menetelmin heinäseipäille tietävät, että ei se nyt niin helppoa ole. Mutta tämä salaatti on! Kyseinen tomaattisalaatti on perintöä lapsuuden kodistani ja talvisin tomaatit korvattiin meillä appelsiineilla. On sitä siis ennenkin osattu syödä sesonkien mukaan. Veikkaisinpa muuten, että tuo appelsiini-sipulisalaatti on ollut aika monen muunkin perheen ruokalistalla talviaikaan.

Kyse on ehdottomasti kesäsalaatista, sillä tämä suorastaan vaatii kypsiä ja mehukkaita tomaatteja, joiden kuorikin on syvänpunainen. Itse tykkään pihvitomaateista ja erityisesti näistä häränsydäntomaateista, kun ne ovat niin kauniita syvine uurteineen. Tässä välillä oli aika, jolloin kotimaisia pihvitomaatteja ei saanut. Muistelen lukeeni, että jostain syystä suomalaiset eivät niitä ostaneet, joten kotimaisen puutarhatkaan eivät niitä kasvattaneet. Onneksi tilanne on nyt korjautunut. Kauniin salaatin saat myös käyttämällä erivärisiä kirsikka- ja miniluumutomaatteja.

Toinen tärkeä osa tätä salaattia on sipuli. Voit viipaloida punaisipulin ohuiksi renkaiksi ja marinoida renkaat öljyssä ja viinietikassa. Nyt kun ensimmäiset nippusipulit ovat saapuneet kauppohin ja toreille, niin käytän mielummin niitä. Oma lisäykseni tähän perintösalaattiin on murennettu kotijuusto. Jotain outoa on kuitenkin tapahtunut kotijuustomarkkinoilla. Ensin Ingman lopetti omansa, joka oli muuten merkittävästi parempaa kuin Valion juusto, ja nyt sain juosta usemmassa kaupassa etsimässä Valion vastaavaa tuotetta. Jos kotijuustoa ei löydy tai et innostu sitä itse tekemään, käy fetajuusto korvaajaksi mitä parhaiten. Muutoin salaatti on hyvin yksinkertainen ja se sopii lisäkkeeksi, mutta on erinomainen lounassalaatti hyvän leivän kanssa.

Tomaatti-kotijuustosalaatti

3-4 pihvitomaattia
oliiviöljyä
punaviinietikkaa
suolaa ja pippuria
2 nippusipulia
1 (200 g) pkt kotijuustoa tai fetajuustoa
basilikaa tai timjamia hienonnettuna

Viipaloi tomaatit ja asettele ne limittäin tarjoiluvadille. Valuta päälle hieman öljyä ja punaviinietikkaa. Mausta suolalla ja pippurilla.

Pese ja kuivaa nippusipulit huolellisesti. Viipaloi sipuli renkaiksi ja suikaloi vihreä varsi. Ripottele tomaattien päälle. Murenna kotijuusto sormin ja lisää salaattiin. Hienonna lopuksi basilikanlehdet ja koristele salaatti.

© 2024 Haarukkavatkain

Theme by Anders NorenUp ↑