Kun flunssa yllättää, tekee mieli jotain mausteista ja lämmittävää. Tämä kurpitsacurry on saanut makuvivahteita myös pho-keitosta.

thai curry from pumpkin

Inspiraation tähän kullankeltaiseen kurpitsaiseen thaicurryyn sain Yes to yolks-blogista ja ihastuin heti ajatukseen sametinpehmeästä mausteisesta currysta yhdistettynä uppomunaan! Alkuperäisessä ohjeessa keitetään ensin pho-keittomainen pohjaliemi, johon sitten lisätään kookosmaito ja soseutettu kurpitsa.  Kokeilin ohjetta ensin näin, mutta oma pho-liemeni oli niin tummaa, että kurpitsan kaunis kellanoranssiväri muuttui samean rusehtavaksi. Ohjeessa oli käytetty säilöttyä kurpitsasosetta, joten en tiedä johtuiko värimuutos siitä, että paahdoin kurpitsan itse vai keitinkö pho-liemeäni liian kauan, mutta ohje meni uusintaan. Olin myös vähän sitä mieltä, että oikaisemisen varaa varmasti on, sillä ohje oli kilometrin mittainen.

Päätin kuitenkin yhyttää pho-mausteet – kanelin, tähtianiksen ja kardemumman mukaan, mutta erillisen liemen sijaan uutin niistä makua suoraan kookosmaitoon ja se toimi mielestäni hyvin. Hieman työtä tämä ruoka silti vaatii, kun kurpitsat pitää paahtaa ensin, mutta sen voi tehdä jo edellisenä iltana. Käytin jälleen kerran myskikurpitsaa; toinen myskikurpitsoista soseutetaan lientä varten ja toinen kuutioidaan mukaan curryyn.

Nuudeleina käytin soba- eli tattarinuudeleita, mutta mitkä tahansa kaupasta saatavat nuudelit toimivat yhtä hyvin. Uppomunan sijaan voit keittää kananmunan, mutta jätä se vähän löysäksi. Myös paistettu kananmuna voisi olla tässä hauska!

thaicurry with butternut pumpkin

This post was inspired by Yes to yolks food blog.

 

Kurpitsacurry
4 annosta

2 (yht. 2 kg) myskikurpitsaa + öljyä

1 banaanisalottisipuli
3 valkosipulinkynttä
1 sitruunaruohon varsi
1 punainen tai keltainen tuore chili
5 cm pala inkivääriä
1 kanelitanko
1 tähtianis
5 kokonaista kardemummaa
1 tlk kookosmaitoa
2 kuivattua chiliä
3 kaffirlimetin lehteä (kuivattu tai pakaste)
4 dl kasvislientä
1 rkl riisiviinietikkaa
(suolaa)

päälle:
tuoretta chiliä
hienonnettua korianteria
hienonnettua kevätsipulia
rouhittuja cashewpähkinöitä
seesaminsiemeniä
paahdettua seesamiöljyä

lisäksi:
1 pkt (250 g) sobanuudeleita
paahdettua seesamiöljyä
4 kananmunaa

Leikkaa myskikurpitsat pituussuunnassa puoliksi ja koverra siemenet pois. Paloittele kurpitsapuolikkaat vielä kolmeen osaan. Nosta viipaleet pellille leivinpaperin päälle ja valuta pinnalle öljyä. Paista uunissa 200 asteessa 45-50 minuuuttia, kunnes kurpitsan liha on pehmentynyt. Anna kurpitsaviipaleiden jäähtyä. Kaavi puolesta kurpitsaviipaleista liha irti kuoresta ja soseuta. Loput kurpitsat voit kuutioida reiluiksi paloiksi.

Kuori ja hienonna salottisipuli sekä valkosipulinkynnet. Leikkaa sitruunaruohosta kova latvaosa pois ja nuiji varsi joko veitsen selkämyksellä tai puunuijalla. Solmi sitruunaruoho solmuksi (helpottaa curryn sekoittamista, kun pitkä varsi ei ole koko ajan tiellä). Viipaloi tuore chili sekä inkivääri.

Kuumenna öljy wokissa. Lisää siihen ensin kanelitanko, tähtianis ja kardemumman kodat. Paista, kunnes mausteista alkaa irrota tuoksua. Alenna lämpöä ja lisää sipulit, sitruunaruoho, chili ja inkivääri. Jatka paistamista muutama minuutti ja kaada joukkoon kookosmaito. Lisää wokkiin kuivatut chilit sekä limetinlehdet. Keitä kookoslientä pienellä lämmöllä ilman kantta noin 25 minuuttia, kunnes liemi on paksuhkoa.

Lisää wokkiin kasvisliemi ja soseutettu kurpitsa. Kuumenna kiehuvaksi ja lisää riisiviinietikka. Tarkista maku, joudut todennäköisesti lisäämään suolaa. Sekoita joukkoon kurpitsakuutiot ja kuumenna curry. Poista sitruunaruoho sekä kanelitanko.

Keitä sillä välin nuudelit pakkausen ohjeen mukaan. Huuhtele ne kylmällä vedellä ja sekoita joukkoon seesamiöljyä. Valmista uppomuna. Ohjeen löydät täältä.

Kokoa annos asettelemalla kulhon pohjalle nuudeleita. Annostele nuudeleiden päälle lientä sekä kurpitsakuuitoita. Ripottele pinnalle rouhittuja cashewpähkinöitä, seesaminsiemeniä, hienonnettua korianteria ja kevätsipulia sekä viipaloitua tuoretta chiliä. Lisää lopuksi uppomuna ja viimeistele annos seesamiöljyllä.