Miten olisi lautasellinen aurinkoa tarte tatinin muodossa?

Tarte tatin from yellow beetroot

Joskus on lyhyestä virsi kaunis,  ja juuri nyt on sellainen tilanne. Tätä voisi myös kutsua ekonomiseksi bloggaamiseksi – ei turhan jaarittelua ja miljoonaa kuvaa. Tiedän kyllä, ei ole google- ja seo-optimoitua ja what not. Mutta kuten tapanani on, mausta ei tingitä!

Voitaikinarakkautta

Näin talven tullessa muistuu taas mieleen miten loistava asia voitaikina onkaan! Siis oikeasti! Rakastan voitaikinan lehtevyyttä, rapeaa pintaa ja tietysti ihanan mehevää rasvaista taikinaa. Ja kun puhun rasvasta, tarkoitan voita. EI KIITOS kaikille margariinista valmistetuille lehtitaikinoille.

Yksi leivonnainen missä nykyisin yleensä aina oikaisen valmiilla voitaikinalla on tarte tatin. Siihen yleensä tehdään jonkinlainen rough puff -taikina eli voi ja jauhot nypitään ja muotoillaan taikinaksi veden kanssa. Taikinaa aidon voitaikinan tapaan kaulitaan ja käännellään, mutta prosessi on huomattavasti suoraviivaisempi kuin perinteisessä voitaikinassa. Toki vielä helpompaa se on valmiista pakastetaikinasta ja sormet ristiin, että Pirkka esikaulittua ja laskostettua voitaikinaa saa vielä hamaan tulevaisuuteen saakka, sillä se on luottotaikinani ja on muuten ainoa (tietääkseni), joka myydään kokonaisena taikinana, ei pieninä levyinä.

Keltaista juurissa

Tämän tatinin voi tehdä punajuuresta, mutta nuo kullankeltaiset keltajuuret ovat houkuttaneet minua jonkin aikaa ja kun lunta odotellessa on maa musta, niin pieni väripläjäys on lienee paikallaan.

Olen haaveillut tästä keltajuuritatinista koko syksyn ja lopulta sain sen tehtyä.  Ja hyvä tulikin! Keltajuurten maku on punajuurta miedompi ja makeampi,  ja makeus vielä korostuu uunissa paahdettaessa. Keltajuuri ei myöskään värjää samalla tavalla kuin punajuuri tekee, joten käsittely on vaivattomampaa.  Maustoin keltajuuret rosmariinilla, mutta myös timjami sopii. Tatinin kanssa tarjosin labnehia.  Jos saat käsiisi vuohenmaitojogurttia, käytä sitä. Normaali turkkilainen jogurtti toimii totta kai, kunhan se ei ole rasvatonta tai vähärasvaista.

 

Keltajuuri tatin


2 pientä (halk. 22 cm) piirakkaa tai yksi iso

1 kg pieniä keltajuuria
50 g voita
2 rkl oliiviöljyä
4 – 5 rkl sherryetikkaa
2 – 3 rkl fariinisokeria

3- 4 rosmariinin oksaa

1 tl sormisuolaa
1 tl mustapippuria myllystä
1 pkt Pirkka esikaulittua ja laskostettua voitaikinaa

Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan. Kuumenna uuni 200 asteeseen.

Pese ja kuori keltajuuret. Leikkaa ne puoliksi.

Kuumenna uuninkestävässä paistinpannussa voi ja oliiviöljy,kääntele keltajuuret rasvassa. Lisää etikka, sokeri ja mausteet. Sekoita ja maista, lisää etikkaa tai sokeria makusi mukaan. Lisää rosmariinin oksat. Peitä pannu foliolla ja siirrä uuniin. Paista 30 – 45 minuuttia, kunnes keltajuuret ovat pehmenneet.

Kauli taikina hieman ohuemmaksi ja leikkaa siitä hieman pannun halkaisijaa suurempi kiekko. Käytä muottina vaikka isoa lautasta.

Kääntele keltajuuret pannussa niin, että ne ovat tiiviisti toisissaan kiinni. Poista tässä vaiheessa rosmariini. Voit leikata osan keltajuurista pienemmiksi paloiksi, jotta saat ne pannulle asettumaan.

Nosta taikina juuresten päälle ja käännä taikinan reunat kohti pannun pohjaa. Paista uunissa 20 – 25 minuuttia, kunnes taikina on kauniin kullanruskea ja kypsä.

Anna piirakan levätä hetki ja peitä pannu isolla lautasella. Kumoa piirakka tarjoilulautaselle. Koristele rosmariinilla ja tarjoa labnehin kanssa.

Labneh

400 g vuohenmaitojogurttia tai paksua turkkilaista jogurttia
1/4 tl suolaa

Vuoraa syvä kulho musliinikankaalla tai juustokankaalla. Sekoita jogurtin joukkoon suola. Valuta jogurtti kankaan päälle, nosta kulmat keskelle ja pyöritä kangas tiukaksi nyytiksi. Sido nyytti narulla. Ripusta nyytti valumaan kulhon päälle ja anna jogurtin valua 24 – 36 tuntia jääkaapissa.

Lisää juuresherkkuja? Miten olisi Juurescouscous tai Risotto uunipaahdetuista punajuurista ? Kokeile myös Hannan Sopan samettista keltajuurikeittoa