Haarukkavatkain

Ruokablogi

Tag: kasvirasvat

Huevos rancheros eli meksikolainen aamupala isälle

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ FLORA JA SUOMEN BLOGIMEDIA

Viikon päästä sunnuntaina vietetään isänpäivää ja mikä olisikaan parempi tapa hemmotella isää kuin tarjoamalla isälle herkullinen aamupala!

Huevos rancheros and the trimmings

Tämä aamupala on saanut innoituksensa Meksikosta, joka on viime vuosina ollut yksi niitä lempparimakumaitani savuisine chileineen ja raikkaine kastikkeineen.  Huevos rancheros, suoraan käännettynä karjatilallisen kananmunat, on varmasti monelle tuttu jossain muodossa. Siinä pannulla haudutetaan paprikoista ja tomaateista sakea kastike, johon rikotaan kananmunia hyytymään, kuten shakshukassakin. Parasta tässä ohjeessa on ensinkin se, että sen voi maustaa oman maun mukaan, minun versiossani on aina savustettua paprikajauhetta ja hieman juustokuminaa ja chiliä. Toiseksi, paprika-tomaattikastikkeen voit tehdä valmiiksi edellisenä päivänä ja kuumentaa sen aamulla. Kuumaan kastikkeeseen rikotaan munat ja annetaan hyytyä kannen alla. Tämä on iloinen uutinen aamupalan valmistajille, kun ei tarvitse kuudelta aamulla nousta kokkaamaan,

Kokin salaisuus -rasvasekoite

Tämän cowboylle sopivan aamupalan lisäkkeeksi valmistin kahdesti paistettuja papuja (refried beans). Innokkaimmat liottavat ja keittävät itse pavut, mutta kaupan säilykepavuista syntyy ihan yhtä hyvää ja nopeammin. Papujen ja rancheros-kastikkeen kasvisten paistamiseen käytin Floran Kokin salaisuus -rasvasekoitetta. Nimensä mukaisesti tuote pitää sisällään kokkien kikkakolmosen hyvään paistotulokseen, sillä siinä on yhdistetty voiöljy rypsi- ja auringonkukkaöljyihin. Näin rasva kestää paremmin korkeita paistolämpötiloja, mutta myös antaa paistettavalle tuotteelle kauniin paistopinnan.

Kokin salaisuus -öljysekoitteessa on voiöljyä 8% ja loput rasvasta on tyydyttymätöntä, pehmeää rasvaa kasviöljyistä.


Olen käyttänyt tuota Kokin salaisuutta pihvien paistamiseen ja lopputulos on ollut hyvä. Paistoin sillä myös blinejä ja olin itseasiassa tosi yllättynyt miten kaunis paistopinta blineihin tuli. Makukin oli hyvä. Tämä rasva ei myöskään räisky paistettaessa, joten pisteet siitäkin.  Sitä paitsi pullosta on helppo annostella rasvaa suoraan pannulle eikä voipaketista tarvitse leikellä paloja.

Father's Day breakfast with Mexican touch

Huevos rancherosin voi tarjota sellaisenaan, mutta aamupalan saa venytettyä brunssiksi, kun tarjoat lisäksi astikkeen kanssa tortilloja, kuutioitua avokadoa, tuoreita tomaatteja ja ranskankermaa. Minä lisäsin vielä raastettua cheddarjuustoa ja tuoretta jalapenoa.  Ja tietysti niitä kahdesti paistettuja papuja. Näillä eväillä isä jaksaa taatusti juhlia koko loppupäivän!

Vinkki! Instastoryssä näet mitä herkkua leivoin isänpäivää ajatellen!

Huevos rancheros

1 punasipuli
1 punainen paprika
1 keltainen paprika
2 valkosipulinkynttä
2 rkl Flora Kokin salaisuus -rasvasekoitusta
1 rkl savustettua paprikajauhetta
2 tl jauhettua juustokuminaa
1 kuivattu chili (voit jättää pois halutessasi)
2 laakerinlehteä
2 tlk kirsikkatomaatteja kastikeessa (säilyke)
1 tl sokeria
1 tl suolaa
3/4 tl mustapippuria myllystä
1/2 rs kirsikkatomaatteja
1 ruukku korianteria
Lisäksi:
1 pkt maissitortilloja tai vehnätortilloja
100 g cheddarjuustoa raastettuna
2 vihreää jalapenoa viipaloituna
1 tlk ranskankermaa
1-2 avokadoa kuutioituna

Suikaloi punasipuli. Leikkaa paprikoista kanta, poista siemenkota ja suikaloi paprikat. Viipaloi valkosipulinkynnet.

Kuumenna rasva isossa kannellisessa paistinpannussa tai paistokasarissa. Mittaa pannulle savupaprika ja jeera, paista käännellen hetki ja lisää sitten kasvikset. Paista sekoitelleen 10-15 minuuttia, kunnes kasvikset ovat pehmenneet.

Lisää laakerinlehti, säilykekirsikkatomaatit ja loput mausteet. Anna kastikkeen kiehua hiljalleen noin 10 minuuttia. Leikkaa sillä välin kirsikkatomaatit puoliksi ja valmistele muut täytteet.

Ripottele tuoreet kirsikkatomaatit kastikkeen pinnalle ja tee lusikalla kastikkeeseen yksi kerraallaan kolo, johon rikot munat. Ripottele munien päälle hieman suolaa. Peitä kannella ja anna kypsyä pienellä lämmöllä, kunnes munat ovat sopivan kypsiä. Itse tykkään, että keltuainen on hieman juokseva, ei täysin kypsä. Hienonna pinnalle korianteri.

Levitä tortillan pohjalla paputahnaa ja ranskankermaa, nosta päälle kananmuna kastikkeineen. Lisää juustoraastetta, jalapenoja ja avokadoa.

Refried beans

1 tlk mustia papuja
yht. 3 rkl Flora Kokin salaisuus -rasvasekoitetta
1 rkl juustokuminan siemeniä
1 rkl korianterin siemeniä
1 valkosipulinkynsi
ripaus suolaa ja mustapippuria
1 – 2 mandariinin mehu

Huuhtele ja valuta pavut. Kuumenna 2 rkl rasvaa kattilassa ja paista siinä papuja, kunnes ne ovat pehmenneet ja hieman rikkoutuneet. Kaada pavut kulhoon ja survo ne tahnaksi.

Pyyhi kattila puhtaaksi ja kuumenna siinä juustokuminaa ja korianteria. Jauha mausteet morttelissa.

Lisää pannulle 1 rkl rasvaa ja raasta joukkoon valkosipuli. Lisää jauhetut mausteet ja pavut. Purista mandariineista mehu ja sekoita se papuseokseen. Paista sekoitellen noin 5 minuuttia, kunnes seos on tahnamaista. Tarkista maku ja lisää suolaa tarvittaessa. Myös paputahnan voit valmistaa edellisenä päivänä. Lisää joukkoon vettä ruokalusikallinen tai pari, kun lämmität tahnan uudelleen.

Eggs Florentine kylmäsavulohella ja helpolla holladaisekastikkeella

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ FLORA

Superhelppo hollandaisekastike viimeistelee nämä herkulliset aamiaisleivät.

Me suomalaiset syömme ruokaleipää noin 40 kiloa vuodessa per pää. Se tarkoittaa, että jokainen meistä syö 3-4 palaa tuoreleipää päivässä tai noin 10 näkkäriä, hapankorppua ja sen sellaista.

Kun jokaiselle noista leivistä levitetään noin 1 teelusikallinen levitettä, on kokonaismäärä aikamoinen kasa rasvaa.  Hyvinvoinnin kannalta on toki tärkeää saada riittävästi pehmeitä rasvoja, ja niitä me saamme muun muassa leivän päälle sivelemistämme levitteistä. Tämähän on meille kaikille tuttua juttua.

Mutta oletko ajatellut, että vaihtamalla voin margariiniin, teet myös ympäristöteon? Kasvipohjaisella levitteellä on nimittäin yli 70% pienempi hiilijalanjälki kuin voilla! Kun asiaa tarkemmin miettii, niin onhan se loogista, mutta minä ainakin tunnustan, että margariinien kohdalla tulee yleensä pohdittua vain sitä terveysnäkökulmaa.

Aina en kuitenkaan jaksa miettiä vain terveellisyyttä. Silloin tällöin pitää myös vähän herkutella. Syön arkisin vähän leipää, mutta viikonloppuaamuisin tykkään nautiskella aamupalasta pidemmän kaavan mukaan ja tähän nautiskeluun usein kuuluu hyvä leipä, muodossa tai toisessa.

Erityisen paljon tykkään näistä Eggs Florentinen  tapaan valmistetuista ylellisistä lohileivistä. Eggs Benedict on varmasti monelle tuttu leipä, jossa kinkku ja uppomuna tarjotaan hollandaisekastikkeen kanssa. Florentinessa kinkku korvataan pinaatilla. Olen tehnyt oman versioni tästä klassikkoleivästä lisäämällä mukaan myös kylmäsavustettua lohta.

 

Eggs Florentine w/ cold smoked salmon

 

Hollandaisekastike valmistetaan yleensä sulatetusta voista, joka vatkataan kuumennettujen keltuaisten joukkoon.  Sen valmistus vaatii hieman kärsivällisyyttä ja siksi moni jättääkin sen tekemättä, kun pelkää epäonnistumista. Myös kastikkeeseen tuleva reipas määrä voita hirvittää monia.

Minulla on teille iloisia uutisia – tässä on ohje, joka ei pelkästään oikaise valmistuksessa, mutta on pääasiassa kasvirasvoista valmistettu! Käytin nimittäin hollandaisen valmistukseen uutta Floran Kokin salaisuus -rasvavalmistetta, joka pitää sisällään 79% rypsiöljyä, 8% voiöljyä, 7 % auringonkukkaöljyä. Näiden lisäksi valmisteessa on myös pellavaöljyä. Valmistuskin on helppoa, kun kastike surautetaan kasaan sauvasekoittimella.

Olin itsekin hieman ihmeissäni kuinka hyvin tämä Flora Kokin salaisuus kastikkeessa toimi, sillä en ole koskaan tehnyt hollandaisea muusta kuin kirkastetusta voista. Koostumuksesta tuli kuohkea ja kastikkeen rakenne kesti hienosti, vaikka leipien kuvauksessa meni tovi. Tosin perinteisen hollandaisen tapaan ei tämäkään versio kestänyt uudelleen lämmitystä erottumatta, kun keitin sitä vähän kovemmalla lämmöllä. Jos näin käy, niin ei hätää, erottumisen voi korjata vatkaamalla tilkan kuumaa vettä kastikkeen joukkoon.

Myös maku kastikeessa oli erinomainen ja en välttämättä sokkomaistossa osaisi erottaa voilla ja tällä Floralla valmistettua kastiketta toisistaan. Tämä hollandaisekastikeohje kannattaa pitää mielessä myös pian alkavaa parsakautta silmällä pitäen!

Näin onnistut:

* Valitse tähän lempileipäsi. Minä käytin juureen valmistettua vaaleaa leipää, mutta myös tummempikin leipä sopii hyvin.
* Jos käytät babypinaattia, ei pinaattia tarvitse pehmentää pannulla. Tuore pinaatti antaa mukavaa suutuntumaa ja makua leipiin.
* Valmista ensin hollandaise ja pidä se kattilassa lämpimänä, mutta ei suoraan kuuman levyn päällä.
* Uppomunat eivät ole pakollisia. Voit keittää kananmunat ja jättää ne löysiksi. Silloin keittoajaksi riittää noin 6 1/2 minuuttia.


Eggs Florentine kylmäsavulohella

(4 annosta)

Hollandaisekastike

3 isoa keltuaista
1 rkl sitruunamehua (1/2 sitruuna)
1 tl kuumaa vettä
2 1/2 dl Flora Kokin salaisuus -valmistetta
suolaa
cayennepippuria

Mittaa sauvasekoittimen korkeaan kulhoon keltuaiset, sitruunamehu ja vesi. Kuumenna rasva kattilassa noin 85 asteiseksi. Tähän menee liedestä riippuen noin minuutti. Siirrä kuuma rasva pieneen kannuun.

Nosta sauvasekoitin kulhon pohjalle ja käynnistä laite. Valuta kulhoon kuumaa rasvaa vähitellen. Kun kulhon pohjalle alkaa muodostua emulgoitunutta kastiketta, voi nostaa sauvasekotinta ylöspäin ja jatka rasvan lisäämistä, kunnes kaikki on käytetty. Mausta kastike suolalla ja ripauksella cayennepippuria. Siirrä kastike pieneen kattilaan ja peitä. Pidä lämpimänä.

Lisäksi
4 kananmunaa
80 g babypinaattia
4 viipaletta mieluista leipää
kasvirasvaa leipien paistamiseen
150 g kylmäsavulohta

Kuumenna uppomunia varten 2 litraa vettä kiehuvaksi ja lisää joukkoon ½ dl etikkaa. Riko munat ensin varovasti yksitellen kuppiin ja kaada siitä kiehuvaan veteen. Keitä yksi kerrallaan. Tee ensin vispilällä tai kauhalla veteen pyörivä liike, se saattaa auttaa munia pysymään koossa. Keitä munia 3-4 minuuttia. Nosta munat reikäkauhalla puhtaan keittiöpyyhkeen tai talouspaperin päälle.

Huuhtele ja kuivaa pinaatit. Paahda leivät paahtimessa tai paistinpannulla tilkassa rasvaa. Laita leivän päälle ensin kerros pinaattia, sitten lohiviipaleita ja nosta päälle kananmuna. Ripottele pinnalle sormisuolaa ja rouhi pippuria. Valuta lopuksi leiville reilusti hollandaisekastiketta. Nauti!

Vinkki! Käytä hollandaisesta ylijääneet valkuaiset marenkien tai Pavlovan tekoon.

© 2024 Haarukkavatkain

Theme by Anders NorenUp ↑