Viileiden säiden myötä tekee taas mieli mausteisempia, tuhdimpia ruokia ja intilainen ruoka vastaa tähän kysyntään loistavasti.

kananmunacurry ja mustakaalithoran

Olen todennäköisesti ensimmäisen kerran syönyt intialaista ruokaa Lontoossa asuessani, mutta omat intialaisen ruoan kokkailluni jäivät valitettavasti tuolloin Sainsburyn tai Marks&Spencerin valmiiden korma- tai vindalookastikkeiden kuumentamiseen. Olenkin oppinut tekemään intialaista ruokaa vasta mieheni innostamana. Hän oli tavatessamme kasvissyöjä ja tykkäsi tehdä erilaisia mausteisia ja maistuvia intialaisia ruokia. Intilaisessa ruoassa minua viehättää eniten juuri mausteiden runsas käyttö ja upeat kasvisruoat. Erot eri alueiden välillä ovat suuret, kuten tuon kokoisessa maassa voikin olettaa ja eri uskontojen vaikutukset näkyvät ruoissa selkeästi.

Olen erityisen ihastunut Keralan alueen ruokiin, vaikka niissä usein käytetäänkin kookosta. Nämä kaksi tekemäni currya eivät edusta sitä tulisinta ja mausteisinta Intiaa, vaan ovat melkeinpä hienostuneen mausteisia, keralalaiselle ruoalle tyypillisiä makuja. Niiden valmistamisen jälkeen ei myöskään koti tuoksu intialaiselle ravintollalle! Se on tällaiselle herkkänenäiselle ihan positiivinen asia.

Thoranit ovat keskeinen osa keralalaista ateriaa ja ne ovat usein maustettu kookoksella sekä currynlehdillä. Niihin ei tule juuri lainkaan nestettä ja ne paistetaan pienessä määrässä öljyä. Thoranit ajavat vähän saman asian kuin meidän lisäkesalaattimme ja kasviksina voi käyttää mitä oikeastaan mitä tahansa. Keralassa käytetään erilaisia valkoisia ja vihreitä keräkaalityyppisiä kaaleja tähän ruokaan, mutta minä tein thoranin mustakaalista. Mustakaali toimii erinomaisesti, sillä sen lehti on paksumpi kuin esimerkiksi lehtikaalin ja kestää siksi kuumentamista paremmin.

kananmunacurry

Blogiani seuranneet arvaavat kyllä miksi tuo toinen curry valikoitui ruokalistallemme. Kyllä, siinä on kananmunaa! Alkuperäisessä ohjeessa on käytetty kastikkeeseen pelkästään tomaattia, mutta minulla oli upeita kotimaisia paprikoita, joten laitoin niitä ja yhden hyvin kypsäksi päässeen häränsydäntomaatin. Oma lisäykseni ruokaan oli nigellansiemenet eli mustakuminansiemenet (ryytineito). Nigellan siemeniä saat etnisistä kaupoista ja niitä näytti olevan myynnissä myös Ruohonjuuren verkkokaupassa.

Tiesitkö muuten, että Lontoon Brick Lanen ja Commercial Roadin intialaiset ravintolat eivät oikeastaan alunperin olleet intialaisia, vaan bangladeshilaisia? Kaiken lisäksi juuret johtavat tietylle Bangladeshin alueelle, Sylhetiin. Sylhet sijoittuu Bangladeshin koilliskulmaan ja se on ollut tärkeä vesiväylä siirtomaa-ajan ja sen jälkeen tapahtuneelle kaupalle. Britit kuljettivat Sylhetin kautta teetä, mausteita ja hedelmiä kotimaahansa. Laivoihin tarvittiin kuitenkin paljon halpaa työvoimaa. Pian suuret määrät sylhetiläisiä merimiehiä oli pestattu höyrylaivoihin, ja koska he eivät osanneet englantia, tapahtui työ kannen alla, konehuoneissa. Palkka oli huono ja työ rankkaa sekä vaarallista, joten ei ollut ihme että niinkin moni mies päätti Lontoossa jättää laivan.

Suuri osa heistä päätyi Itä-Lontooseen ja siellä erilaisiin majataloihin asumaan ja polttamaan oopiumia. Oli melko tavallista, että näiden majatalojen omistaja oli itsekin entinen merimies. Eräs heistä, mies nimeltä Mr. Ali, Bengalista, perusti majatalonsa lähelle pienen kahvilan, josta Lontooseen rantautuneet merimiehet ja karkulaiset saivat ostaa riisiä ja curryä. Yhä useampi heistä päätti seurata Mr Alin esimerkkiä ja uusia curryja tarjoavia kahviloita nousi kuin sieniä sateella vuosien 1920-30 välillä. Nämä merimiesten currykahvilat ovat olleet ponnahduslautana sille intialaiselle ruokakulttuurille, minkä tänä päivänä tiedämme Briteissä kukoistavan. Mikäli curryn historia kiinnostaa enemmänkin, niin suosittelen lukemaan Lizzie Collinghamin kirjan ”Curry. A tale of cooks and conquerors”.

Vielä veikkaus tähän loppuun – arvaa montako kertaa kirjotin keralalaisen sijaan keravalaisen…

 Kananmunacurry (Motta roast)

6 isoa kananmunaa
4 vihreää chiliä (käytin meidän omia chilejä aji benitoa ja narangaa)
5 cm:n pala inkivääriä
3 keltasipulia (minulla oli vain punasipulia)
1 iso punainen paprika
1 pienehkö keltainen paprika
1 iso häränsydäntomaatti (tai 2 keskikokoista tomaattia)
3 rkl öljyä
10-15 kuivaa currynlehteä
1 tl nigellansiemeniä
3/4 tl suolaa
1/2 tl kurkumaa
päälle hienonnettua korianteria

Keitä kananmunia 6 min 50 sek. ja jäähdytä ne hyvin. Kuori jäähtyneet munat.

Viipaloi chilit pituussuunnassa, poista siemenet halutessasi. Kuori inkivääri ja raasta se hienoksi. Viipaloi sipulit ohuiksi puolikuikski. Suikaloi paprikat ja tomaatti.

Kuumenna öljy isossa pannussa tai wokissa. Paista siinä chiliä, inkivääriä, currynlehtiä ja nigellaa 2-3 minuuttia. Lisää sipulit ja paista, kunnes sipulit ovat puoliksi pehmenneitä.

Lisää suikaloidut paprikat ja tomaatti, suola ja kurkuma. Keitä ilman kantta 7-9 minuuttia, kunnes kastike on saostunut. Nosta kananmunat kastikkeen joukkoon ja lusikoi kastiketta kananmunien päälle. Siirrä pannu pois liedeltä ja ripottele päälle korianteria. Tarjoa riisin ja mustakaalithoranin kanssa.

Mustakaali-thoran

200-250 g mustakaalia
2 keltasipulia
2,5 cm pala inkivääriä
3 rkl öljyä
2 tl ruskeita sinapinsiemeniä
10 kuivattua currynlehteä
3 tl urad dal -linssejä tai vihreitä linssejä
1 tl kurkumaa
1 tl chilijauhetta
1/4 tl suolaa

Huuhtele mustakaalin lehdet ja poista kova lehtiruoti. Suikaloi lehdet. Hienonna sipulit ja raasta inkivääri.

Kuumenna öljy pannussa ja paista siinä ensin sinapinsiemeniä, kunnes ne alkavat poksahdella. Lisää sitten currynlehdet ja linssit. Paista, kunnes linssit ovat kullankeltaisia (vihreät linssit tumman paahteisia).

Lisää sipulit ja paista ne pehmeiksi (n. 5 min). Sekoita joukkoon inkivääri, kurkuma, ja chili. Lisää suikaloitu mustakaali ja suola. Ripottele pannulle hieman vettä (päädyin laittamaan noin 1/2 dl kokonaisuudessaan) ja peitä pannu kannella. Kypsennä kaalia pienellä lämmöllä 15-20 minuuuttia, välillä sekoitellen. Lisää vettä tarvittaessa.