Haarukkavatkain

Ruokablogi

Tag: helppo leivonnainen

Palsternakkakakku

Tiesitkö, että suomalaiset syövät vuodessa keskimäärin YHDEN palsternakan per pää? Ihan järkyttävän vähän! Nyt on korkea aika saada muutos asiaan, ja aloittaa voi vaikka tällä mehevällä palsternakkakakulla.

parsnip coffee cake

 

Olipa viime viikko aika hektinen! Yritin siinä samalla, kaiken hässäkän keskellä, kuvata juttuja ja testata ohjeita parhaan kykyni mukaan, mutta kun kotona ehdin olla joko ennen päivän kirkastumista tai auringonlaskun jälkeen, antoi se oman haasteensa ihan kaikelle. Ruokakuvaus on kieltämättä aika haasteellista tähän aikaan vuodesta!

Palsternakka on lempijuurekseni. Siinä on pähkinäinen ja hieman makea maku, joka korostuu erityisesti uunissa paahdettaessa. Monille palsternakka on vain yksi juures keittojuuressekoituksesa, mutta siitä syntyy vaikka mitä herkkuja.  Parhaimmillaan palsternakat ovat pian maasta nostamisen jälkeen. Kevättalveen mennessä palsteri alkaa kovettua ja laatu heikkenee merkittävästi, joten niistä kannattaa nauttia juuri nyt.

 

parsnip coffee cake

 

Palsternakkakakku on saanut joitain vaikutteita tunnetummalta serkultaan, porkkanakakulta, mutta maku ei ole niin makea ja mausteitakin on vähemmän. Taikina syntyy käden käänteessä, kun kaikki aineet sekoitetaan yhteen ja sähkövatkain saa pitää vapaapäivän. Alkuperäisen ohjeen löysin yhdestä lempiruokalehdestäni, ruotsalaisesta Lantiliv Mat & Vinistä. Ohje muokkautui käsittelyssäni jonkin verran, sillä ensimmäisellä kokeilukerralla minulta loppuivat vehnäjauhot kesken. Jotain muuta oli keksittävä, kun kauppaankaan ei ollut aikaa lähteä. Myös appelsiini on oma lisäykseni ja kuorrutteeseen vaihdoin tuorejuuston mascarponeen.

Palsternakkakakku on helppo ja nopea valmistaa, joten mikään ei estä tekemästä tätä arki-iltana ja ilahduttamalla vaikka työkavereiden marraskuista päivää!

 

Palsternakkakakku

200 g palsternakkaa
2 dl vehnäjauhoja
1 dl spelttikokojyvävehnäjauhoja
1 1/4 dl mantelijauhoja
3 dl ruokosokeria
1 maustemitta suolaa
2 tl leivinjauhetta
1 tl kardemummaa
1 tl jauhettua vaniljaa
1 luomuappelsiinin raastettu kuori ja 4 rkl appelsiinin mehua
2 dl rypsiöljyä (ei kylmäpuristettua)
4 kananmunaa
1 dl suolattomia pistaaseja rouhittuna

kuorrutus
1 prk mascarponea
1 dl kuohukermaa
3 rkl tomusokeria
1 luomuappelsiinin kuori raastettuna
3/4 dl suolattomia pistaaseja rouhittuna

Voitele ja jauhota kakkuvuoka (halk. 24 cm tai suorakaide 2 l). Kuumenna uuni 175 asteeseen.

Kuori palsternakka ja raasta se. Siirrä raaste sivuun odottamaan. Sekoita kaikki kuivat aineet kulhossa keskenään. Sekoita joukkoon appelsiinin mehu ja kuori, öljy sekä munat. Lisää lopuksi palsternakkaraaste sekä rouhitut pähkinät.

Kaavi kakkutaikina vuokaan ja paista kakkua uunin alatasolla noin tunti, kunnes kakku on keskeltäkin kypsä. Anna kakun jäähtyä hetki vuoassaan ja kumoa kakku tarjoilulautaselle.

Kuorrutusta varten vatkaa keskenään mascarpone, kerma, tomusokeri sekä appelsiininkuoriraaste. Levitä seos jäähtyneen kakun pinnalle ja koristele pistaasipähkinöillä.

Punaherukka-biscuitit

Kirpeä punaherukka ja voinen, mureneva taikina – niistä syntyvät herkulliset biscuitit.

punaherukka-biscuitit

Muutama viikko sitten Fanni ja Kaneli -blogin Tiina postasi vedet suuhun kirvoittavan biscuit-ohjeen, johon oli pakko tarttua! Olin aluksi aikeissa valmistaa nämä herkut punaisista karviaisista, mutta sitten sainkin viestin Nelleltä, että heillä olisi punaherukkaa, jota saisi korjata pois. Minua ei kaksi kertaa tarvinnut käskeä! Sain ihan mukavan saaliin kerättyä, joista osasta valmistin  nämä biscuitit.

Kuten Tiinakin kirjoittaa, ovat biscuitit ovat sukua skonsseille ja taikina on itse asiassa hyvin samantapainen. Kummassakin taikinassa on olennaista, että taikinaa ei vaivaa liikaa. Mitä vähemmän vaivaamista, sitä parempi lopputulos on. Minä jätin taikinan marjojen vuoksi jopa niin irtonaiseksi, että otin 1/2 dl:n mitalla taikinaa kulhosta ja puristin sen vain johonkin muotoon. Kuten kuvasta näkee, ei leivonnaisista tule aivan tasakokoisia- tai muotoisia, ja sehän ei haittaa!

Nesteenä biscuit-taikinassa voi käyttää piimää tai kermaa. Minä valitsin kerman, koska käyttämäni marjat olivat happamia ja en oikeastaan kaivannut lisähappamuutta leivonnaisiin. Omaan versiooni lisäsin myös hieman lisää sokeria. Mausteeksi ripsautin joukkoon jauhettua vaniljaa, mutta sen voi jättää pois. Marjojen sekoittumista taikinaan helpottaa, jos ne pyöräyttää pienessä määrässä vehnäjauhoja.

Kohotusaineena näissä leivonnaisissa toimivat leivinjauhe ja ruokasooda, joten ne eivät säily yhtä hyvin kuin hiivalla kohotetut leivonnaiset. Parhaimmillaan nämä biscuitit ovat lämpiminä. Ne kestävät hyvin pakastamista, mutta sulata biscuitit huoneenlämmössä ja lämmitä hieman ennen tarjoamista.

Punaherukka-biscuits
12 kpl

6 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl ruokosokeria
2 1/2 tl leivinjauhetta
1 tl jauhettua vaniljaa tai vaniljasokeria
1/2 tl ruokasoodaa
1/4 tl suolaa
125 g kylmää voita kuutioituna
1 kananmuna
3/4 dl kuohukermaa
1 dl ranskankermaa
2 dl punaherukoita

Mittaa kuivat aineet kulhoon ja sekoita hyvin. Lisää kuutioitu voi ja nypi se kuivien aineiden joukkoon. Voi saa jäädä noin herneen kokoisiksi muruiksi.

Sekoita toisessa kulhossa keskenään kananmuna ja kermat. Lisää neste jauho-voiseoksen joukkoon. Sekoita juuri ja juuri taikinaksi, älä vaivaa. Pyöräytä marjat ruokalusikallisessa jauhoja ja lisää taikinaan.

Lusikoi taikinaa kulhosta puolen desilitran mitalla ja kumoa kakkunen leivinpaperin päälle. Jätä kohoamisväliä. Paista biscuitit uunissa 175 asteessa noin 30 minuuttia, kunnes leivonnaiset ovat kullankeltaisia ja kypsiä.

Marjapaistos ruskistetulla voilla

Iloisia uutisia pakastimen tyhjentäjille. Tähän paistokseen saat upotettua mitä tahansa marjoja!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mehevä marjapaistos sekalaisista marjoista.

Tämä ohje on tarttunut matkaani jo yläasteen kotitaloustunnilta. Siitä pian tuli perheemme suosikki, koska se on nopea valmistaa. Olen varma, kun ensimmäiset raparperit nostavat päänsä, niin löytyy tämä paistos raparperiversiona äitini kahvipöydästä. Alkuperäisessä ohjeessä on käytetty kookosta, mutta en ole oikein kookoksen ystävä, joten olen sen yleensä korvannut hasselpähkinöillä. Nyt marjojen kanssa lisäsin taikinaan pekaanipähkinöitä.

Kokeilin tällä kertaa myös ruskistettua voita taikinassa ja se toimi todella hyvin tuoden lisää pähkinäisyyttä ja toffeen  makua. Voit toki käyttää pelkästään sulatettua voita. Tarjoa vielä lämmin paistos vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa. Minulla oli pakastimessa Jädelinon upeaa, parasta Suomessa tehtyä pistaasijäätelöä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä paistos on ns. päivän leivonnainen. Se on parhaimmillaan samana päivänä tarjottuna ja harvoinpa sitä seuravaksi päiväksi jääkään!

Nopea marjapaistos

Vuokaan
5 dl marjoja (käytin mustikoita ja erilaisia herukoita)
sokeria maun mukaan

Taikina
2 kananmunaa
1 dl ruokokidesokeria
1 dl ruskistettua voita*
1 dl mantelijauhetta
½ dl vehnäjauhoja
½ dl pekaanipähkinöitä rouhittuna
1tl jauhettua vaniljaa
1tl leivinjauhetta

Voitele piirakkavuoka tai uuninkestävät kupit. Levitä kohmeiset marjat tasaisesti pohjalle ja ripottele päälle sokeria.

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon ruskistettu voi ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Levitä taikina marjojen päälle ja paista uunissa 175 asteessa 20-25 minuuttia.

*Ruskistettu voi

100 g voita

Mittaa voi kattilaan ja kuumenna keskilämmöllä välillä kattilaa pyöräytellen. Voin pintaan kertyy vaahtoa ja väri alkaa muuttua ruskeammaksi. Ruskistetussa voissa on pähkinäinen tuoksu. Tarkkaile voin tummumista, sillä se nopeasti myös palaa. Siirrä kattila levyltä ja voi kulhoon jäähtymään. Pohjalle kertyneet ruskeaksi paistuneet herasattumat saavat jäädä kattilaan.

Vink vink! Raparperille löydät tekemäni ohjeen täältä.

marjapaistos ja tarkkailija - 1

Laadunvalvoja tarkkailee.

© 2024 Haarukkavatkain

Theme by Anders NorenUp ↑