Haarukkavatkain

Ruokablogi

Tag: brunssi

Kylmäsavulohi-croissantkupit

Valmistaudu retroakin retromman croissant-taikinan uuteen nousuun!

 

Muistaako kukaan enää croissant-taikinaa, kun kauppojen pakastehyllyistä  löytyy nyt paistovalmiita croissanteja?

Vielä jokunen vuosi sitten oli tämä valmistaikina viikonloppuaamujen pelastus, kun ei muutakaan ollut. Aivan ei pelkkien muistojen varaan kannata kuitenkaan jäädä, sillä croissanttaikina taipuu uudella tapaa viikonlopun pelastukseen ja brunssille.

Tämä ohje oli minulla listalla jo ennen joulua. Ajatuksenani oli ehdottaa sitä jouluaamun aamupalaksi taikka hyväksi kohteeksi upottaa joululta jääneet kylmäsavulohiviipaleet rippeet. No, elämä todistusti jatkuu myös joulun (ja tammikuun) jälkeen ja viikonloppuaamiaisia on tämän vuoden puolella vielä vaikka kuinka monta jäljellä. Onneksi!

Nämä croissantkupit valmistuvat tosi nopsaan ja ovat helposti muunneltavissa sen mukaan mistä tykkää ja mitä jääkaapista löytyy. Kinkku käy hyvin ja lehtikaalin voi vaihtaa babypinaattiin. Jos sinulla ei ole pieniä, uuninkestäviä vuokia/kahvikuppeja, niin nämä voi oikein hyvin valmistaa myös muffinipellillä tai tukevissa paperisissa muffinivuoissa. Laita silloin kaksi vuokaa päällekkäin varmuuden vuoksi.

Kylmäsavulohi-croissantkupit

1 pkt (240 g) Danerolles croissant-taikinaa
4-6 viipaletta kylmäsavustettua(kirjo)lohta
1 iso lehtikaalin lehti
2 rkl ruokakermaa
6 kananmunaa
suolaa, mustapippuria

Leikkaa taikinasta taikinakolmiot erilleen, aivan kuten tekisit normaalisti croissanteja. Leikkaa kolmiosta terävä pääty noin 5 cm:n matkalta pois. Taita isompi taikinapala voideltuun pieneen vuokaan ja painele leikattu kolmio vuokaan niin että taikinaa on vuoan reunoillakin. Voit vielä painella taikinaa vuoassa ohuemmaksi.

Lisää kalaviipaleet taikinan päälle ja rouhi vuokaan mustapippuria. Revi pestystä lehtikaalin lehdestä pienempiä paloja ja painele ne vuokien reunoille. Valuta vuokiin ruokakermaa ja ripauta päälle suolaa. Riko lopuksi päälle kananmuna ja mausta suolalla sekä mustapippurilla.

Paista croissantkuppeja 200 asteessa uunin keskitasoa alempana noin 25 minuuttia, kunnes kananmuna on hyytynyt ja taikina kauniin ruskea sekä kypsä myös pohjasta.

Pst. Jos käytät täytteenä kinkkua, valitse joku hyvä ylikypsäkinkku ja pyyhkäise taikinapalat hyvällä sinapilla.

Ricottapannarit ja mustikkahilloke

Eikös keskiviikkona ole jo korkea aika suunnitella, että mitä sitä lauantaiaamuna söisi?

Ricottapannarit ja mustikkahilloke

Tämän ricottapannukakkuohjeen takana on Nigella Lawson. Nigella tarjoaa pannarinsa viipaloitujen mansikoiden kanssa, mutta näin mustikka-ajan ollessa vielä parhaimmillaan, tein mustikoista hilloketta. Taivaallisen hyvä hilloke syntyy myös vadelmasta ja mustikasta. Tai kokeile Tastytravelissimo-blogissa keitettyä vadelma-salmiakkihilloa, nam! Ricotan ansiosta pannarit ovat ruokaisia ja eivät oikeastaan kaipaa seurakseen hillokkeen lisäksi muuta kuin hyvää kahvia.

Ricotta on niitä ruoka-aineita, joihin huomaan kesällä tarttuvani useammin. Sen kevyt koostumus ja hapan raikkaus on omiaan kesäisissä ruuoissa ja leivonnaisissa. Ja erityisen hyvin se sopii pastaruokiin, kuten kesäkurpitsapastan kohdalla tulikin jo todettua. Ricottaa olen käyttänyt myös  canneloneissa ja lasagnessa. Ricotasta saa muuten aika hauskan jälkiruoan, kun sen rakenteen vatkaa rikki, maustaa tomusokerilla sekä vaniljalla ja tarjoaa tuoreiden puna- ja mustaherukoiden kanssa!

Ricottapannukakut
15-20 kpl

1 prk (250 g) ricottaa
2 kananmunaa
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl jauhettua vaniljaa
ripaus suolaa
(paistamiseen: voita)

Kumoa ricotta kulhoon. Erottele keltuaiset valkuaisista ja sekoita ne ricotan joukkoon. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Kääntele ricottaseokseen vehnäjauhot, leivinjauhe, vanilja ja suola. Lisää valkuaisvaahto taikinaan varovasti nostellen.

Kuumenna pinnoitettu paistinpannu ja valuta pienellä kauhalla taikinaa pannulle. Omalle pannulleni mahtui kerrallaan kolme pannukakkua paistumaan. Mikäli käytät paistamiseen valurautapannua, niin paista pannarit voissa.

Kun pannukakkujen pinnalle alkaa noin minuutin päästä muodostua reikiä, käännä pannukakut lastalla ja paista niitä vielä toiselta puolelta minuutin verran. Paistolämpötila saa olla melko matala, noin keskilämpö, jotteivat pannarit pala.

Nosta paistetut pannukakut uuniin tarjoiluastialle ja pidä lämpimänä (75 astetta), kunnes olet paistanut koko taikinan. Tarjoa mustikkahillokkeen tai tuoreiden marjojen kanssa.

Mustikkahilloke

2 dl mustikoita
3 rkl sokeria
1/2 sitruunanmehu
ripaus kardemummaa

Mittaa kaikki aineet kattilaat. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä hilloketta noin 10 minuuttia. Nosta sivuun jäähtymään ja tarjoa pannukakkujen kanssa. Hilloke sopii hyvin myös jäätelön kaveriksi tai jogurtin seuraan.

© 2024 Haarukkavatkain

Theme by Anders NorenUp ↑