Haarukkavatkain

Ruokablogi

Tag: arjen lohturuoka

Helpoista helpoin mac’n’cheese punajuuresta

Veikkaan, että tällä viikolla saattaa tällaiselle superhelpolle ja nopealle ruoalle olla kysyntää! Punajuurisoseesta valmistettu mac’n’cheese sopii sesonkiin myös värinsä puolesta.
Beetroot mac'n'cheese

Joko siellä alkavat olla jouluvalmistelut kovassa vauhdissa? Nämä viimeiset päivät ennen joulua ovat varmasti kiireisiä kaikilla, mutta erityisen lämpimät tsemppiterveiset lähetän kaikille, jotka jaksavat vielä viime hetkille saakka palvella asiakkaita kaupassa kuin kaupassa. Been there!

Aina välillä kauppoihin ilmestyy tuotteita, joiden kohdalla vaan ihmettelee, että miksi kukaan ei tätä ole aiemmin keksinyt.  Hedelmä- ja vihannesosastolla myytävät upeat erilaiset juuressoseet ovat minusta mainio esimerkki tästä! Alun perin soseet olivat hyvinkin jouluaikaan sopivia ja ne oli valmistettu porkkanasta, lantusta ja punajuuresta, mutta viime vuosina on tuoteryhmä kasvanut raparperisoseella (uuh!), bataattisoseella ja uusimpia tulokkaita ovat maa-artisokka-, peruna- sekä palsternakkasose.

Nämä ovat kyllä sellaisia arjen sosekeittopelastajia ja erityisen iloinen olen palsternakkasoseen saapumisesta! Toki ne taipuvat monenlaiseen muuhunkin ruoanlaittoon ja tämä punajuurisoseella maustettu mac’n’cheese on mielestäni ihan loistava neronleimaus, vaikka sen itse sanonkin.

Easy beetroot mac'n'cheese

Mac’n’cheeseä varten yleensä valmistetaan paksu juustolla kyllästetty maitokastike, mutta tässä ohjeessa kastikkeen korvasivat punajuurisose sekä Porlammin juustolan mustaleimasulatejuusto. Myös Kuusamon juustolan Savupaimen sulatejuusto sopii tähän.

Sulatejuusto kuumennetaan kattilassa nopeasti ja lisätään keitetyn pastan ja punajuurisoseen joukkoon. Sitten vaan juustoraastetta päälle ja koko komeus uuniin pariksikymmeneksi minuutiksi. Helppoa, eikö vain?

Sen pidemmittä puheitta – voimia viime rutistukseen ennen joulua ja muistakaa HENGITTÄÄ! (Ja syödä hyvin myös ennen joulua!)

Punajuurimac’n’cheese

400 g kuviopastaa
1 pkt (500g) valmista punajuurisosetta
2 rs (à 200 g) Porlammin mustaleimasulatejuustoa
2 tl fenkolinsiemeniä
1 tl mustapippuria myllystä
ripaus suolaa
150 g juustoraastetta

Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä 2 minuuttia vähemmän kuin pakkauksessa ohjeistetaan. Valuta pasta ja siirrä takaisin kattilaan.

Purista kattilaan punajuurisose ja lisää mausteet. Lämmitä sulatejuusto juoksevaksi pinnoitetussa kattilassa ja sekoita pasta-punajuuriseoksen joukkoon.

Levitä seos voideltuun uunivuokaan ja ripottele pinnalle juustoraaste.

Paista uunissa 200 asteessa 20-25 minuuttia. Anna vetäytyä hetki ennen tarjoamista.

Vinkki! Ohjeen perinteisempään versioon tästä juustoisesta herkusta löydät tästä.

Purjoa ja papuja Nigel Slaterin tapaan

Tänään on luvassa lohturuokaa purjon ja papujen muodossa.

 

”The arrival of the first snap of cold is invigorating, like jumping into an ice pool after the long sauna of summer. Winter feels like a renewal, at least it does to me. I long for that ice-bright light, skies of pale blue and soft grey light that is at once calm and gentle, fresh and crisp. Away from the stifling airlessness of summer, I once again have more energy. Winter has arrived.” Nigel Slater, The Christmas Chronicles.

 

Olen useasti täällä blogissakin ihastellut suosikkiruokakirjailijani, Nigel Slaterin, tapaa kirjoittaa. Tuossa yllä olevassa katkelmassa hän on osannut pukea sanoiksi juuri sen mitä talvessa rakastan, silloinkin kun sataa räntää vaakasuoraan. Talvella tunnen taas eläväni ja huomaan kuinka alan aamuisin heräillä jo aiemmin (tiedän, not real!) ja päässä surisee jos jonkinlaista resepti-ideaa ja suunnitelmaa joulun ajalle.

Sen lisäksi, että Nigel kirjoittaa aivan tavattoman kauniisti, ovat hänen ruokaohjeensa 100% veden suuhun herauttavia ja aina vuoden aikaan sopivia, kuten tämä haudutetusta purjosta ja pehmeistä valkoisista pavuista tehty muhennos. Purjo-papumuhennos syntyy vähän kuin itsestään ja ei vie arki-iltanakaan liikaa aikaa. Purjo on mielestäni yksi aliarvostetuimmista kasviksista, vaikka siitä tulee hauduttamalla ihanan pehmeää ja purjon kirpakka sipulisuus pyöristyy melkein makeaksi. Parhaiten tämä onnistuu hauduttamalla purjoa voin kanssa – öljykin käy, mutta se ei samalla tavalla korosta purjon makua.

Nigel Slater's leeks and haricot beans

Nigel tarjoaa tämä purjo-papumuhennoksen paistettujen makkaroiden kanssa. Minulla oli pakastimessa Herrakunnan lampaan suussa sulavaa karitsan entrecotea, jonka paistoin edellisenä päivänä valmiiksi ja lämmitin uudelleen ennen tarjoamista.  Karitsan tai makkaroiden sijaan pala hyvää lämminsavustettua  siikaa tai lohta kävisi varmasti yhtä hyvin. Varaa lisäksi rapeakuorista leipää, jolla voit mopata lautasen tyhjäksi. Sen verran hyvää tästä tuli!

Nigelin uusin kirja, The Christmas Chronicles, on ilmestynyt nyt syksyllä ja odotan kärsimättömästi, että saan sen eteeni. Vähän sellaista nimittäin minulle lupailtiin syntymäpäivälahjaksi. Sitä ennen on tyytyminen The Guardianin viikonloppuliitteeseen.

Nigelin purjo-papumuhennos

3 keskikokoista purjoa
3 kuorittua valkosipulinkynttä (oma lisäykseni)
30 g voita
1 dl vettä
2 1/2 dl kanalientä
1 tlk valkoisia papuja
lehtipersiljaa tai timjamia
suolaa, mustapippuria

Huuhtele purjot ja leikkaa ne noin 1 cm paksuisiksi kiekoiksi. (Leikkasin mukaan myös vähän purjon vihreää osaa.) Huuhtele kiekot vielä huolellisesti. Kuumenna voi ja vesi kiehuvaksi kattilassa ja lisää purjot sekä valkosipulikynnet. Peitä pinta leivinpaperilla ja nosta kansi päälle. Hauduta kannen alla 8-9 minuuttia, kunnes purjot antavat hieman periksi. Kaada kattilaan liemi ja kuumenna. Soseuta purjot tehosekoittimessa tai varovasti sauvasekoittimella, älä kuitenkaan aja seosta täysin sileäksi soseeksi.

Kaada purjot takaisin kattilaan ja kääntele joukkoon huuhdellut valutetut pavut. Kuumenna vielä hetki ja mausta suolalla, pippurilla sekä haluamillasi yrteillä.

Karitsan entrecote

300 g karitsan entrecotea
ruskistamiseen voita
maustamiseen suolaa, pippuria
vuokaan 4 salottisipulia, 5 timjamin oksaa, 1/2 dl sherryä tai lihalientä

Ota liha huoneenlämpöön puoli tuntia ennen valmistamista. Ruskista entrecote kauttaaltaa pannulla ja mausta suolalla sekä pippurilla. Paloittele salottisipulit pariin palaan, lisää liha sekä timjami. Lorauta vuokaan neste ja peitä foliolla. Paista 150 asteessa noin 1,5 tuntia, kunnes liha on mureaa. Anna vetäytyä ennen tarjoamista. Jos valmistat entrecoten edellisenä päivänä, lämmitä se vuoassaan sipulien kanssa uunissa folion alla. Viipaloi liha ja lisää muhennoksen päälle. Lisää myös pehmenneet salottisipulit.

© 2024 Haarukkavatkain

Theme by Anders NorenUp ↑