Tässä viikon alkuun vähän erilainen, mutta helppo keitto raakamakkarasta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Raakamakkarakeitto lehtikaalilla, pavuilla ja sitruunamajoneesilla.

Helmikuun loppupuolella psykoterapeutti Maaret Kallio kirjoitti Lujasti lempeä -blogissaan yhdessäsyömisestä ja siitä, kuinka hänelle hoitovapaalla ollessaan yhteiset ruokahetket toisten äitien kanssa olivat tärkeä henkireikä. Sillä ei ollut väliä minkä ruoan pariin kokoonnuttiin, kunhan oltiin yhdessä. Maaret muistelee, että aika usein ruokana oli siskonmakkarakeittoa. Siis arkiruokaa parhaimmillaan.

Maaretin kirjoitus oli hyvä herätys meille kaikille. Tässä ruokahifistelyn, armottomien ruokavalioiden ja trendien perässä juoksemisen keskellä, olemme unohtaneet yhden erittäin tärkeän ruokaan liittyvän ulottuvuuden, nimittäin ruokailun sosiaalisen merkityksen. Ei tarvitse olla psykoterapeutti todetakseen, että yksin syöminen on melko tylsää. Moni tunnustaa, että itselleen kokatessa täytyy todella tsempata, että saa aikaiseksi  muutakin kuin voileipää tai avatuksi rahkapurkin. Oma ruokavalioni koostuisi lähinnä buffalomozzarellasta, parmankinkusta ja mannapuurosta.

Nyt, kun olen ollut kohta kaksi kuukautta kotona, niin vähitellen meillä on alkanut taas käydä ruokavieraita. Yritän samalla hiljalleen saada omaa päätäni asemoitua niin, että uskaltautuisin pyytämään ystäviä meille syömään keskellä viikkoa, ilman 3-4 ruokalajin illallista. Sen sijaan tarjoaisin heille jotain yksinkertaisen hyvää, sitä usein niin aliarvostettua arkiruokaa. Istuttaisiin rauhassa pöydän ääreen vaihtamaan kuulumisia ja tekisin vaikka tätä raakamakkaroista valmistettua keittoa, jonka maku, kuten keitoilla on tapana, vain paranee seuraavana päivänä.

Helppo raakamakkara-lehtikaalikeitto

500 g raakamakkaroita (käytin Feri’sin salsiccia fresca-makkaraa, jossa sianlihaa, punaviiniä ja pecorinojuustoa)
öljyä paistamiseen
15 cm:n pala purjoa
1 l kana- tai kasvislientä
1-2 laakerinlehteä
8 kokonaista maustepippuria
150 – 200 g lehtikaalia
2 tlk valkoisia papuja suolaliemessä (voit käyttää  isoja tai pieniä valkoisia papuja)
suolaa, mustapippuria, muita mausteita riippuen makkaroiden mausteisuudesta
lehtipersiljaa, basilikaa, oreganoa tai mitä tahansa muuta tuoretta yrttiä

Purista makkaramassaa suolesta pieniksi palloiksi, kuten siskonmakkarakeittoa tehdessä. Kuumenna öljy paistinpannussa ja ruskista makkaramassapallot parissa erässä. Massan ei tarvitse olla läpikypsää tässä vaiheessa, sillä pyörykät menevät vielä keittoon kypsymään.

Leikkaa purjopala pituussuunnassa puoliksi, huuhtele se ja paloittele puolikuiksi. Kuumenna liemi kattilassa ja lisää purjoviipaleet, laakerinlehdet sekä maustepippurit. Keitä lientä hiljalleen, sillä aikaa kun käsittelet lehtikaalit.

Pese lehtikaalit ja leikkaa pois kova lehtiruoti. Suikaloi kaalit. Huuhtele ja valuta pavut. Lisää kaalit sekä pavut liemeen ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää myös ruskistetut makkarapyörykät ja keitä hiljalleen, kunnes kaali on pehmentynyt. Ripottele keiton pinnalle tuoreita yrttejä. Tarjoa halutessasi sitruunankuorella maustetun majoneesin kanssa. Kata pöytään myös tuoretta, rapeakuorista leipää.

* Raakamakkaroita valmistavat mm. Harjun makkaratehdas, Wurst Fennica ja Feri’s, jonka makkaroita saa Helsingissä ainakin Reko-jakojen kautta tilattua. Suosittelen kokeilemaan, mikäli raakamakkarat ovat uusi tuttavuus!
* Olin unohtanut ohjeesta purjon, joten se on lisätty 18.3.