Haarukkavatkain

Ruokablogi

Tag: Meksikolainen

Chorizo-quesadillat

Älä anna vaikean nimen hämätä, sillä quesadillat ovat helpot valmistaa!

Chorizo-quesadillat

Enää puuttuu se helle!

Quesadillat ovat meillä sellaista arjen lohturuokaa. Mikä tahansa sulaa juustoa ja chiliä sisältävät ruoka saa mielen paremmaksi, vaikka olisi ollut kuinka huono päivä! Quesadillat ovat mainioita myös siinä suhteessa, että niihin voi laittaa melkein mitä vain, kunhan huolehtii siitä ettei täytteestä tule liian kosteaa. Tässä keittiössä saavat quesadillat usein täytteekseen paprikaa, chiliä, korianteria, tomaattia ja juustoa. Tällä kertaa lisäsin joukkoon myös chorizoa.

Quesadillan ytimenä toimii juusto, joka sitoo kaikki aineet yhteen. Liian vähän juustoa ja täytteet tippuvat tortillalettujen välistä. Parhaiten tässä toimivat kermaiset, helposti sulavat juustot, mutta kokeile raastaa joukkoon erilaisia juustoa. Ne kaappiin unohtuneet juuston käntyt sopivat vallan mainiosti quesadilloihin. Jos käyt tätä varten erikseen kaupasta ostamassa juustoa, niin kokeile cheddarin ja savujuuston yhdistelmää. Savujuustoa valmistaa ainakin Kuusamon juustola, jonka Savupaimenpoika-juusto on  savustettu lepällä. Muita suosikkejani ovat italialainen savustettu scamorza sekä Herkkujuustolan Savu-Hilma.

Toinen tärkeä osa quesadilloja ovat tietenkin tortillaletut, joiden väliin täyte laitetaan. Suosittelen mitoittamaan tortillojen koon paistinpannusi mukaan. Lettujen kääntämisen kannata pienemmät tortillat ovat helpompia. Olen tykästynyt Santa Marian maissi-vehnätortilloihin. Maissi tuo väriä ja makua muuten melko tylsiltä maistuviin ja hailakan värisiin tortilloihin. Myös täysjyvätortillat toimivat hyvin ja saavat ruoan tuntumaan hieman terveellisemmältä.

Valmistus tapahtuu siis siten, että täytettä annostellaan yhdelle tortillalle ja toinen tortilla painetaan päälle. Tortillapakkauksissa on yleensä 8 tortillaa, joten annoksesta tulee 4 quesadillaa. Täytettyä tortillalettua paahdetaan kuivalla paistinpannulla molemmin puolin, jotta juusto sulaa. Valmiit quesadillat leikataan neljään osaan ja tarjotaan kuumina, mielellään kylmän oluen kanssa. Quesadillat voit yhtä hyvin paistaa grillissä ja voisin kuvitella, että ne onnistuisivat myös muurikkapannulla paistetttaessa. Tarjoa lisäksi omenalla maustettua avokadosalsaa.

Quesadillat

1 pkt tortilloja
300 g juustoa (esim. cheddaria ja savujuustoa)
1 punainen paprika
1-2 tomaattia
1 nippusipuli varsineen
2 valkosipulinkynttä
1 jalapeno
1 ruukku korianteria
1/4 pala Pirkka Parhaat chorizoa
1/2 limetin mehu

Raasta juustot raastimen karkealla terällä kulhoon. Kuutioi paprika pieniksi paloiksi. Halkaise tomaatit, kaavi pois siemenet ja kuutioi tomaatinliha. Hienonna nippusipuli ja valkosipulinkynnet. Poista halutessasi chilistä siemenet ja kiinnikkeet, suikaloi chili. Hienonna korianteri.

Lisää hienonnetut kasvikset ja yrtit juustoraasteen joukkoon. Purista limetistä
mehu ja lisää seokseen. Sekoita hyvin.

Nosta 1/4 täytteestä yhden tortillaletun keskelle. levitä lusikalla tiiviiksi kerrokseksi ja nosta päälle toinen lettu. Painele lettu tiiviisti toisen päälle ja nosta kuumalle pannulle. Paista 2-3 minuuttia kummaltakin puolelta, kunnes juusto sulaa. Nosta quesadilla paistinlastan avulla leikkuulaudalle, anna sen hetken levätä ja leikkaa neljään osaaan. Toista sama lopuille tortilloille.

 

 

 

Aguachile ja avokado-omenasalsa

Hellettä pukkaa! Tässä vinkit loppuviikon viileimpiin meksikolaisiin alkupaloihin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vasemmalla aguachile-keitto ja oikealla avokado-omenasalsa.

Ilmoittauduin What’s cooking Helsinki -tapahtumassa Kikkoman-näytöskeittiöön, jossa teemana olivat kansaiväliset keittiöt. Mietin, että mitähän tekisin, jotta en päätyisi valmistamaan samaa mitä kaikki muutkin. Valintani osui Meksikoon ja hyvä niin, sillä toinen vaihtoehtoni Aasia olikin päivässä hyvin jo edustettuna.

Halusin tuoda avokadoa esille hieman eri tavalla ja löysin jälleen kerran Thomasina Myersin kirjasta sopivan ohjeen. Aivan ensikuulemalta omenan ja avokadon yhdistelmä tuntuu oudolle, mutta se toimii todella hyvin. Ohjeen onnistumisen kannalta on tärkeää, että omena on kirpeän hapan, muutoin maut eivät ole tasapainossa. Jos sinulla ei ole isoa morttelia, niin voit hyvin valmistaa salsan kulhossa perunasurvinta apuna käyttäen. Ja älä vaivu epätoivoon, vaikka alkuun näyttääkin etteivät kasvikset muussaannu. Etikan tai sitruunamehun lisääminen salsaan tekee ihmeitä!

chilit

Chilejä Münchenin lauantaitorilla.

Toinen valmistamani ruoka oli aguachile, käännettynä se tarkoittaa chilivettä. Aguachile on vähän kuin ceviche, mutta keittomuodossa. Se tarjoillaan usein pienenä alkupalana ja on erityisen virkistävä ruokahalun herättäjä kuumana kesäpäivänä. Keiton pohjalle kuutioidaan kampasimpukkaa, mutta voit toki käyttää mitä tahansa kalaa tai vaikkapa katkarapuja. Koska parsa-aika oli juuri alkamaisillaan, käytin kasviksena parsaa, mutta myös kurkku käy. Mikäli parsat ovat ohuita ja tuoreita, niitä ei ole tarpeen tätä varten kuoria. Ja sitten pieni varoituksen sana – keittoon tulee melko paljon jalapenoa. Suosittelen, että maistat jalapenoja ensin, ja jos tiedät jo valmiiksi, että et pidä kovin tulisesta, niin vähennä niiden määrää.  Pieni chilin potku kuuluu kuitenkin ruoan luonteeseen, joten älä jätä niitä kokonaan pois.

Avokadosalsan ja aguachilen voit tarjota totoposten kanssa. Ylijääneet tortillat saavat uuden elämän, kun ne paahdetaan tai uppopaistetaan. Kun ne tarjotaan nachojen tapaan, on kyse totopoksista, mutta täytettyinä ne ovatkin tostadoja. Ohjeen totopoksiin löydät tuosta tostada-linkistä.

Aguachile
6 annosta

250 ml limetin mehua (6-10 limettiä koosta ja mehukkuudesta riippuen)
3-4 vihreää jalapenochiliä siemenet poistettuina
2 kevätsipulinvartta paloiteltuna
1 valkosipulinkynsi paloiteltuna
5 tl Dan Sukker luomuruokokidesokeria tai palmusokeria
1 rkl kalakastiketta
1 tl merisuolaa
6 tankoa tuoretta vihreää parsaa
8-10 (180 g) kampasimpukkaa

Koristeluun: 2 oksaa korianteria

1. Valmista ensin aguachile-liemi. Purista limeteistä mehu ja kaada mehu tehosekoittimen kulhoon. Lisää jalapenot, kevätsipuli, valkosipuli, sokeri ja kalakastike. Sekoita tasaiseksi. Lisää suola.
2. Pese parsat, napsauta parsan tyvestä kuivunut osa pois, kuori parsat tarvittaessa ja paloittele ne. Ryöppää parsapalat nopeasti kiehuvassa vedessä noin minuutin ajan, jäähdytä kylmässä vedessä ja valuta hyvin.
3. Kuivaa kampasimpukat ja paloittele ne pieniksi kuutioiksi.
4. Jaa parsapalat ja kampasimpukat kuuteen pieneen lasiin. Varmista, että parsanuppuja tulee yksi/lasi. Kaada päälle aguachile-liemi ja siirrä annokset vielä jääkaappiin tekeytymään vartiksi. Koristele annokset korianterinlehdillä.

Avokado-omenasalsa
6 annosta

5 kevätsipulia hienonnettuna
1 vihreä chili hienonnettuna
1 Granny Smith -omena pieneksi kuutioituna
suolaa
2 kypsää keskikokoista avokadoa
2 rkl Rajamäen sitruuna-valkoviinietikkaa (tai ½ ison sitruunan mehu)
1 rkl korianteria hienonnettuna
mustapippuria myllystä

1. Annostele isoon mortteliin ¾ kevätsipulista, chilistä ja omenasta. Lisää ripaus suolaa ja jauha seos kevyesti rouheaksi tahnaksi.
2. Leikkaa avokadot puoliksi ja poista kivet. Kaavi lusikalla avokadon liha kuoresta ja lisää mortteliin. Voit tehdä tämän myös kulhossa, mikäli morttelisi on pieni. Muhenna avokadoa ensin haarukalla ja jauha sitten survimella jättäen joukkoon kuitenkin muutamia rouheampia paloja.
3. Lisää etikka (ja tarvittaessa vettä) ja loput sipulista, chilistä ja omenasta. Lisää lopuksi korianteri. Tarkista maku.

Paputostadat

Paputostadat sopivat hyvin alkuruokanaposteluun ja ovat mainio bileruoka.

Paputostadat sopivat hyvin alkuruokanaposteluun ja ovat mainio bileruoka.

Vaikka olenkin viime aikoina ollut kovin tykästynyt Lähi-idän makuihin, niin aidot meksikolaiset maut ovat varma valinta, kun haluan jotain mausteista, kirpeää ja raikasta. Meksikolaisen ruoan joukosta löytyy runsas valikoima niin katuruokatyyppistä pientä syötävää kuin pidempään haudutettuja ja kypsytettyjä ruokia.

Yksi helpoista ja nopeista lemppareistani ovat tostadat, jotka voi täyttää oikeastaan millä vaan mitä kaapista sattuu löytymään. Viimeksi meidän tostadoihin päätyi papuja ja fetaa, muun muassa. Tostadat valmistuvat helposti valmiista tortilloista ja mainio tapa hyödyntää ylijääneet tortillat. Ja ei haittaa, vaikka tortillalättyset olisivat olleet pakastimessa, sillä tähän ohjeeseen ne paahdetaan uunissa tai paistetaan öljyssä.

Katkaraputostadoja Wahacassa

Katkaraputostadoja Wahacassa, Lontoossa.

Helsingissä on hyvä valikoima etnisiä ruokakauppoja, joista saa kyllä raaka-aineita jokalähtöön, jos olet valmistamassa afrikkalaisia tai aasialaisia ruokia, mutta olen pitkään kaivannut tänne kauppaa, joka myisi aitoja meksikolaisia raaka-aineita. Olenkin niitä sitten tilannut suoraan Englannista Cool Chile Companystä tai hamstrannut tavaraa kassikaupalla Lontoosta. Cool Chile Co:lla on myös Borough Marketilla myyntikoju, ja jos et ole vielä kyseisellä, suorastaan jumalaisen ihanalla, ruokatorilla käynyt, niin nyt on ainakin hyvä syy!  Stokkalla oli joku vuosi sitten Herkussa Meksiko-kampanja ja sen seurauksena heille tuli (pysyvästi) myyntiin pieni valikoima Cool Chilen tuotteita, mm. masa harina –jauhoja, joista voi valmistaa ihan oikeita tortilloja, ja muutamia erilaisia kuivattuja chilejä. Tähän tostadaohjeeseen raaka-aineet löytyvät lähikaupan valikoimista.

8439895391_a2762a461a_o

Ruokatori, jonka haluaisin omille kotikulmillenikin!

Tämä tostadaohje on mukaelma Thomasina Miersin ohjeesta (Mexican Food Made Simple).

Paputostadat

noin 12 maissi-­ tai vehnätortillaa
öljyä
2 tlk kidney- tai mustapapuja
1 salottisipuli
2 valkosipulinkynttä
1 limetin raastettu kuori
1/2 limetin mehu
2 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa
1 tl kokonaista juustokuminaa eli jeeraa
1 tl fenkolinsiemeniä
1 tl epazotea tai oreganoa
½ tl jauhettua chipotlea tai cayennepippuria
ripaus mustapippuria
100 g fetajuustoa
1 avokado
1 keskikokoinen tomaatti
tuoretta korianteria
kevätsipulia

  1. Ota muotin tai lasin avulla tortilloista paloja. Tortillat voivat hyvin olla edellispäivältä. Voitele pyörylät öljyllä molemmilta puolilta ja nosta ne leivinpaperin päälle uunipellille. Paista 180 asteessa 10–15 minuuttia, välillä käännellen. Voit myös paistaa tostadat paistinpannulla öljyssä – kaada pannun pohjalle noin 5 cm rypsiöljyä, paista kunnes tostadat ovat saaneet väriä.
  2. Huuhdo ja valuta pavut siivilässä. Hienonna sipuli ja murskaa valkosipuli veitsen lappeella. Raasta limetin kuori ja purista limetistä mehu.
  3. Hienonna monitoimikoneen kulhossa puolet pavuista yhdessä sipulin, valkosipulin, limetin mehun ja oliiviöljyn kanssa. Lisää vettä, mikäli tahna on liian paksua.
  4. Paahda jeera ja fenkolinsiemenet kuivalla pannulla, jäähdytä hetki ja jauha morttelissa.
  5. Kuumenna oliiviöljy paksupohjaisessa kasarissa ja lisää siihen papusose sekä loput kokonaiset pavut. Kuumenna sekoittaen, kunnes seos on paksuuntunut. Lisää mausteet ja limetin kuori.
  6. Murenna fetajuusto ja kuutioi avokado. Puolita tomaatit ja poista siemenet. Leikkaa tomaatinliha pieniksi kuutioiksi. Hienonna korianteri ja viipaloi kevätsipuli.
  7. Levitä paputahnaa tostadoille ja annostele päälle avokadoa sekä fetajuustoa. Nosta tostadat laakealle tarjoiluastialle ja ripottele päälle kuutioitua tomaattia, korianteria ja kevätsipulia.

© 2024 Haarukkavatkain

Theme by Anders NorenUp ↑