Haarukkavatkain

Ruokablogi

Tag: pistaasi

Maalaisterriini

Tuhti maalaisterriini sopii uuden vuoden brunssille tai lounaalle. Tarjoa se briossin ja pikkelöityjen kasvisten kanssa.

maalaisterriini

Tämä joulukuu ei aivan ole mennyt kuten etukäteen suunnittelin. Mitkä lie tuulet puhaltaneet, mutta vuoden viimeinen kuukausi toi mukanaan poikkeuksellisen, tulevaisuuden työkuvioihin liittyvän ja päätöksiä sisältävän tunnemyräkän. Se yhdessä blogiini liittyvien pohdintojen kanssa saivat aikaan totaalisen luovuuskatkon. Minulla on kyllä tuolla luonnosten puolella useampikin idea, jotka oli tarkoitus kokeilla ja jakaa kanssanne täällä. Kun tähän kaikkeen angstiin lisätään melko tiukkoja työpäiviä vuoden pimeimpänä aikana, niin joulukuu ei ole näyttänyt blogissani aivan siltä miltä piti. Amatöörin virheitä toki, myönnän. Muistan lukeneeni useammankin kokeneemman bloggaajan vinkin, että kannattaa valmistella juttuja etukäteen. Sitten kun tulee se kiire tai kriisi, niin on jotain mitä jakaa. Joulu on onneksi ensikin vuonna ja lupaan petrata tämän vuotiseen esitykseeni!

Siispä kiireestä aikataulusta johtuen poikkesi myös joulupöytämme tavanomaisesta. Olen sieluani myöten joulukinkku-ihminen ja lanttu- sekä porkkanalaatikko ovat suurinta herkkuani. Tänä vuonna kuitenkin joulumme ei nähnyt kinkkua, vaan hanhen! Tosin siinä hanhea paistellessamme ja myöhemmin kylmänä maistellessamme, olimme havaitsevinamme vienon kinkkumaisen aromin…Mitä lie toiveajattelua! Hanhen kanssa paistoimme parmesan-palsternakkoja sekä ruusukaalia pekonin ja kastanjojen kanssa. Alkuruoaksi oli mädin ja kaupasta ostetun graavikalan lisäksi ostereita, jotka suorittivat keittiössämme ensi esiintymisensä! Puolet ostereista nautimme sellaisinaan salottisipuli-siiderietikan kanssa ja loput paistoin uunissa parmankinkkumuruilla kuorrutettuina. Ai niin, juomaksi oli shampanjaa.

maalaisterriini

Yksi melko uusi tulokas joulupöydässämme on ollut tämä alun perin Good Food -lehdestä löytämämme maalaisterriini. Tänä vuonna valmistin terriinin vasta Tapaninpäivänä ja hyvä niin, sillä terriini toimii erinomaisesti väliviikon alkupalana tai lounaana juustojen kanssa, mutta ennen kaikkea se on mainio uuden vuoden brunssilla tarjottava herkku! Yhdestä terriinistä saa helposti 20 viipaletta ja valmistus itsessään on vaivatonta. Oma lisäyksemme terriiniin on raastettu appelsiinin kuori. Se tuo mukavaa raikkautta ja aromia muutoin sangen lihaiseen ruokaan.

Maalaisterriini

300 g broilerin maksaa
300 g pekonia tai pancettaa
500 g possun jauhelihaa
4 valkosipulinkynttä
2 salottisipulia
1 appelsiinin raastettu kuori
1/2 ruukkua lehtipersiljaa hienonnettuna
1 tl kuivattua timjamia
2 laakerinlehteä murskattuna
1 dl suolaamattomia pistaaseja
1/2 dl konjakkia, brandyä tai calvadosta
1/4 tl jauhettua neilikkaa
1/4 tl jauhettua muskottipähkinää
1/4 tl jauhettua inkivääriä
mustapippuria myllystä
ripaus suolaa
12-14 viipaletta serrano-tai parmankinkkua

Poista broilerin maksoista jänteet tai verihyytymät. Jätä 6-7 palaa kokonaiseksi, jotta voit asetella ne terriiniin myöhemmin. Kuutioi loput maksoista. Kuutoi myös pekoni. Hienonna valkosipulit ja salottisipulit. Mittaa kaikki aineet serranokinkkua lukuunottamatta kulhoon ja vaivaa huolellisesti puhtain käsin tasaiseksi massaksi. Peitä kulho muovikelmulla ja nosta jääkaappiin maustumaan muutamaksi tunniksi.

Vuoraa suorakaiteen muotoinen (leipä)vuoka leivinpaperilla. Asettele kinkkuviipaleet limittäin vuokaan niin, että viipaleet muodostavat yhtenäisen maton vuoan pohjalle, reunoille sekä päätyyn. Tarkoitus on, että kinkkuviipaleet jäävät vuoan ulkopuolelle roikkumaan, ne käännetään lopuksi terriinin päälle kanneksi.

Painele tiiviisti puolet terriinimassasta vuoan pohjalle. Asettele säästämäsi kokonaiset maksapalat jonoon vuoan keskelle. Painele loput massasta vuokaan ja kääntele kinkkuviipaleiden päät terriinin päälle peitoksi. Peitä vuoka tiiviisti foliolla ja nosta terriinivuoka uuniastiaan, joka on hieman terriinivuokaa suurempi. Tarkoitus on kypsentää terriini vesihauteessa, joten kaada vuokaan vettä noin puoleen väliin terriinivuokaa. Nosta terriini uunivuoassa uuniin ja paista 180 asteessa noin 60 – 75 minuuttia, kunnes terriini on kypsää. Anna jäähtyä vuoassa ja kumoa terriini lautasella. Peitä terriini foliolla ja laaita painoksi päälle leikkuulauta sekä säilyketölkkejä ja nosta jääkaappiin.

Sitruuna-pistaasikakku ginikuorrutuksella

Et ehkä vielä tiennyt tätä, mutta kevään raikkain kakku syntyy sitruunasta ja ginistä!

Sitruuna-pistaasikakku

Kakku on koristeltu viljellyillä Ahlbergin puutarhan luomuorvokeilla ja pistaaseilla.

What’s Cooking Helsinki -tapahtuman bloggariseminaarissa ruokatoimittaja Sanna Kekäläinen kertoi uusista ruokatrendeistä, joista yksi on ns. överiksi vetäminen. Ei suinkaan laittomien piristeiden muodossa, vaan leivonnaisten ja jälkiruokien runsaudessa. Mitä enemmän, mitä makeampaa, niin sitä parempaa. Minut tämä trendi jättää kuitenkin kylmäksi, sillä olen enemmän happamiin makuihin haksahtavaa tyyppiä. Ja myönnettäköön, että olen muutenkin välillä vähän vastarannan kiiski näiden trendijuttujen kanssa. Joten nyt kevään kunniaksi on aika nousta barrikadeille happamien makujen puolesta ja olkoot tämä ohje vastaisku kaikelle överimakealle ja ällölle! Torilla tavataan!

Tämän suorastaan hurmoshenkisen alun jälkeen on syytä siirtyä itse asiaan. Sitruunaisen kakun ohje on synteesi Jamie Oliverin ja Delia Smithin (jep, juurikin SE Delia) sitruuna-unikonsiemenkakuista. Hieman ehkä yllättäen Jamien mummon kakkuohje osoittautui testauksessa paremmaksi, joten vaihdoin siitä ohjeesta ainoastaan unikonsiemenet pistaaseihin. Delia puolestaan tarjosi raikkaamman sitruskostutuksen kakulle. Delian ohjeessa sokerit sekoitetaan sitruunamehun ja raastetun sitruunan kuoren joukkoon. Jamien ohjeessa sen sijaan sitruunamehu ja sokeri keitetään siirapiksi, jolloin sitruunan tuli hiukan tympeä maku. Voi toki olla, että oma siirappini ehti hiukkasen liian kauan kiehua ja maku johtuu siitä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKuorrutuksen idea on täysin omasta päästäni. Ajattelin, että kun kakku itsessään on jo melko sitruksinen, ja ei siksi ehkä kaikkien lasten mieleen, voisi siitä tehdä kerralla aikuisten version. Jos kuitenkin lähipiirissäsi on happamiin makuihin taipuvaisia lapsosia (onnittelut!), niin korvaa kuorrutteen gini sitruunamehulla. Giniksi valikoitui kahdesta meillä olleesta vaihtoehdosta Helsinki Distilling Companyn dry gin ja hyvä niin, sillä tuo mainio, useilla kansaivälisillä tunnustuksillakin palkittu juomatehdas on melkein naapurimme! Jos kaapistasi löytyy useampaa vaihtoehtoa giniä, niin makustele mikä olisi mielestäsi paras. Ginissä saisi olla sitruksista raikkautta.

Kakkuohjeesta vielä sen verran, että ohjeessa neuvotaan käyttämään isoja luomumunia. Kaupasta sellaisia voi olla vaikea saada, mutta jos käyt ostoksilla lähiruokajaoissa, niin todennäköisesti munien joukosta löytyy myös isompia kappaleita. Kaupoissa myytävät luomumunat ovat yleensä M-kokoa (53-63 g), kun isojen L-kokoisten kananmunien paino on 63-73 g. Käyttämäni kananmunat painoivat 68 g / muna. Helpoiten ongelma ratkeaa rikkomalla kananmunat kulhoon, vatkaamalla niiden rakenne rikki ja punnitsemalla oikea määrä kananmunaa taikinaan.

Sitruuna-pistaasikakku

115 g huoneenlämpöistä suolatonta voita
115 g ruokosokeria
4 isoa kananmunaa
1 ps (75 g) mantelijauhetta
50 g rouhittua pistaaseja
2 sitruunan mehu ja raastettu kuori (mehua tulee olla 1 dl)
200 g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa

Voitele pienen (halkaisija 20 cm) irtopohjavuoan pohja ja reunat voilla. Vuoraa vuoka vielä leivinpaperilla. Kuumenna uuni 180 asteeseen.

Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kananmunat yksi kerrallaan voimakkaasti välillä vatkaten. Voit ripauttaa joukkoon vähän jauhoja, jotta seos ei erotu. Kääntele joukkoon mantelijauhe, pistaasit ja sitruunan mehu sekä kuori. Siivilöi lopuksi taikinaan vehnäjauhot, leivinjauhe sekä ripaus suolaa. Kaavi taikina vuokaan ja paista uunin keskitasolla 30-40 minuuttia, kunnes kakku on keskeltä kypsä. Nosta kakku uunista ja anna jäähtyä hetki. Pistele bambutikulla kakkuun kauttaaltaan reikiä ja valuta päälle sitruuna-sokeriseos. Anna kakun vetäytyä vuossa, kunnes se on täysin jäähtynyt.

Sokerisiirappi

2 sitruunan mehu ja raastettu kuori (1 dl)
1/2 dl ruokosokeria
1/2 dl tomusokeria

Sekoita sitruunamehun ja kuoriraasteen joukkoon sokerit. Jatka sekoittamista, kunnes sokeri on kokonaan liuennut mehuun. Valuta siirappi vielä lämpimän kakun päälle.

Ginikuorrutus

225 g tomusokeria
3/4 dl giniä tai sitruunamehua

Koristeluun syötäviä kukkia ja pistaasia

Mittaa tomusokeri kulhoon ja sekoita joukkoon gini. Kuorrutuksen tulisi olla riittävän valuvaa, jotta se leviää kakun pinnalta reunoille saakka. Kaada kuorrutus jäähtyneen kakun päälle ja anna kuorrutuksen valua itsekseen kohti reunoja (voit myös vähän avittaa lusikalla). Koristele kakku kukilla ja pistaaseilla. Jos et tarjoa kakkua heti, lisää kukat vasta hieman ennen tarjoamista.

Vink vink! Pieniin ja vanhoihin kakku/leivosmuotteihin saattavat leivonnaiset jäädä helposti kiinni, mutta kun teet kolmikertaisen voitelun, niin ei ongelmaa ole: Voitele vuoat huolellisesti ja nosta jääkaappiin vartiksi. Toista tämä kaksi kertaa ja jauhota vuoat lopuksi vehnäjauhoilla. Kopauta vuoista vielä ylimääräiset jauhot pois.

Karpalo-pähkinäpataleipä

Vispipuurosta ylijääneet karpalon kuoret saivat uuden elämän pataleivässä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viime vuoden leipähitti oli pataleipä. Valmistuksen helppouden vuoksi epäilen pataleivän suosion vain jatkuvan ja miksipä ei? Pataleivän valmistuksessa ei tarvitse vaivata taikinaa, kun kaikki ainekset vaan sekoitetaan keskenään ja taikinan annetaan kohota yön yli. Yksinkertaisuudessaan leipä ei kuitenkaan ole aivan ongelmaton. Minulla oli ensimmäisellä kerralla suunnattomia vaikeuksia antaa taikinan vain olla, pakkohan sitä oli vähäsen vaivata. Tärkeää on myös, että paistoastia on riittävän tiivis. Epäilen vähän, että oma Le Creuset -patani ei ole aivan riittävän tiukka kannen osalta ja siksi leipä jäi vähän matalaksi. Ensi kerralla taidan napata pienen osan taikinaa ja tehdä siitä vielä taikinarenkaan kannen ja padan väliin.

Tällä kertaa maustoin leipätaikinan pistaaseilla, hasselpähkinöillä sekä karpalon kuorilla, jotka jäivät yli vispipuurosta. Jauhoina käytin täysjyväspelttijauhoja ja vehnäjauhoja. Se leipätaikinoissa onkin parasta, että itse tehden saa joka kerta erimakuista leipää. Ostin eilen Itä-Helsingin lähiruoka -jaosta lämpökäsittelemätöntä kaurajauhoa, josta ajattelin viikonloppuna kokeilla pataleipää. Mielenkiintoista nähdä millainen lopputulos on luvassa! Ainakin rosmariinia taidan laittaa taikinaan makua tuomaan.

Padan lisäksi tämän leivän voit valmistaa myös uuninkestävässä teräskattilassa, jossa on tiivis kansi. Mikäli patasi kannessa on nuppi, varmista, että se myös kestää 225 asteen lämmön. Mikäli ei, ruuvaa nuppi irti, jätä ruuvi paikoilleen ja tilkitse ruuvi kanteen pienellä nokareella taikinaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Leipositko viikonloppuna leipää?

Karpalo-pähkinäpataleipä

4 dl täysjyväspelttijauhoja
3 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl pistaaseja ja hasselpähkinöitä
2 tl suolaa
1/2 tl kuivahiivaa
3 1/2 dl vettä
3/4 dl karpalon kuoria (huoneenlämpöisiä)

rypsiöljyä

Yhdistä kulhossa kuivat aineet. Sekoita 42-asteiseen veteen karpalon kuoret, jos käytät, ja sekoita neste nopeasti kuivien aineiden joukkoon. Taikinaa ei tarvitse vaivata. Peitä kulho tiiviisti kelmulla ja jätä kohoamaan huoneenlämpöön 12-14 tunniksi.

Kumoa taikina reilusti jauhotetulle pöydälle. Kääntele taikina palloksi, mutta älä vaivaa. Peitä leipä liinalla ja anna kohota 45 minuuttia.

Nosta pata kansineen kylmään uuniin. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Kun taikina on kohonnut 45 minuuttia, nosta pata varovasti uunista ja voitele se sisäpuolelta kevyesti rypsiöljyllä. Nosta taikina kuumaan pataan ja peitä kannella. Siirrä pata takaisin uuniin ja paista leipää ensin 30 minuuttia kansi päällä. Tämän jälkeen ota kansi pois ja jatka paistamista vielä 15 minuuttia.

Ota pata uunista ja kumoa leipä padasta. Sen tulisi irrota padasta vaivatta.

© 2024 Haarukkavatkain

Theme by Anders NorenUp ↑