Haarukkavatkain

Ruokablogi

Tag: nippusipuli

Perunasalaatti sardellikastikkeella

Ensimmäiset kotimaiset varhaisperunat ovat kaupoissa, jee! Perunasalaattia oli heti pakko tehdä, mutta tällä kertaa maustoinkin sen vähän eri tavalla.

Varhaisperunasalaatti sardellikastikkella

Yksi suomalaisen ruokavuoden kohokohdista on juuri nyt meneillään, kun ensimmäiset varhaisperunat ovat saapuneet kauppoihin. Parhaimmillaan nuo herkut ovat sellaisinaan, voin ja sillin kanssa nautittuna, mutta varhaisperunasta saa myös mainiota perunasalaattia. Olen aikoja sitten luopunut kermaviiliin tai majoneesiin tehdyistä perunasalaateista. Maustamalla perunat öljyllä ja viinietikalla saa salaatista huomattavasti raikkaamman makuisen, mutta myös houkuttelevamman näköisen.

Ja kun tuossa mainitsin sen perunan ja sillin yhdistämisen, niin tässä salaatissa tuo makukombo toteutuu hienosti, sillä kastike valmistetaan sardellista. Sardelli on Välimerellä uiskenteleva pieni kala. Se on siis eriasia kuin kotoisampi anjoviksemme, joka puolestaan on mausteliemeen säilötty kilohaili. Sekaannus syntyy, jos luet englanninkielisiä ruokaohjeita, joissa mainitaan anchovy. Kyse on tuolloin sardellista, ei anjoviksesta. Sardellia saa isoimmista ruokakaupoista, jossa sitä myydään anjoviksen ja sillien tapaan kylmähyllystä.  Sardellikastike on ollut pienimuotoinen somehitti yhdessä sardellivoin kanssa ja ehdottomasti kokeilemisen arvoinen!

Perunasalaattia ei voi tehdä ilman sipulia ja näin kesällä nippusipuli on parhaimmillaan. Se antaa myös upeaa väriä muuten melko hailakkaan perunaan. Sujautin mukaan vielä nipun kotimaista parsaa. Parsan sijaan voi salaattin lisätä kapriksia ja hienonnettuja yrttejä. Retiisiäkin voi lisätä, tosin en ole varma toimiiko se välttämättä tämän sardellikastikkeen kanssa. Tee myös kerralla isompi annos, sillä tämä salaatti paranee säilytettäessä. Sardellissa itsessään on jonkin verran suolaa, mutta mausta silti salaatti lisäsuolalla. Perunalla on taipumus imeä itseensä makuja ja mausteita saa laittaa ihan reilulla kädellä, jotta lopputulos ei jää vetiseksi.

Perunasalaatti

1 kg varhaisperunaa
500 g vihreää parsaa
3 nippusipulia
suolaa, mustapippuria

Harjaa perunat hyvin ja keitä napakan kypsiksi. Anna jäähtyä hetken ja paloittele perunat. Kuori parsat tarvittaessa ja keitä. Paloittele parsat. Hienonna nippusipulit. Sekoita kaikki aineet keskenään ja mausta perunaseos reilusti suolalla ja pippurilla. Lisää kastike joukkoon ja anna salaatin maustua huoneenlämmössä 15-20 minuuttia.

Sardellikastike

4-5 sardellia
1 dl rypsiöljyä
2 rkl valkoviinietikkaa
1/2 valkosipulinkynsi viipaloituna
ripaus sokeria
mustapippuria

Mittaa kaikki aineet sauvasekoittimen myllyyn tai korkeareunaiseen kulhoon. Anna koneen käydä muutaman minuutin ajan, jotta aineet sekoittuvat kunnolla. Tarkasta maku ja lisää sardellia tarvittaessa. Sekoita perunasalaatin joukkoon.

Lämmin porkkana-kikhernesalaatti

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sormet syyhyten odotan lomaa ja niitä elokuuksi luvattuja helteitä. Sitten saisi tehdä taas ihania kesäisiä salaatteja nektariineista, mansikoista ja vesimelonista. Mutta sitä (ihmettä) odotellessa tarjotaan lisäkkeeksi vähän mausteisempaa ja lämpimämpää salaattia. Tämä porkkana-kikhernesalaatti voisi olla aiemmin postaamani kirsikkasalaatin sukulainen, sen verran samaa salaateissa on.

Porkkanat ja sipulit ovat nyt parhaimmillaan ja myös sen kokoisia, että niitä voi vielä kokonaisina salaattiin laittaa. Isoimmat porkkanat puolitin ja sama kannattaa tehdä myös sipuleille, jos ne ovat kovin isoja. Mausteita voi lisäillä oman maun mukaan, minä käytin juustokuminaa ja korianteria. Pienen ripauksen chiliä taidan ensi kerralla vielä lisätä potkua tuomaan.

Lämmin porkkana-kikhernesalaatti
2 annosta

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Porkkanat paahtuvat sipulin kanssa uunissa ihanan makeiksi.

1 nippu porkkanoita
1 nippu sipulia
2 tl kokonaista juustokuminaa
1 tl kokonaista korianteria
oliiviöljyä
suolaa
1 tlk kikherneitä
tuoreita yrttejä (lehtipersijaa, salviaa, korianteria, rosmariinia)
1/2 pkt (à 200 g) fetajuustoa
mustapippuria, oliiviöljyä

1. Pese porkkanat ja leikkaa naatti pois (voit halutessasi jättää porkkanaan pienen vihreän varren ). Halkaise isoimmat porkkanat puoliksi. Tasaa nippusipulin vihreät varret.
2. Paahda kokonaiset mausteet pannulla ja jauha morttelissa rouheaksi. Pyöräytä porkkanat ja sipulit öljyssä, lisää jauhetut mausteet sekä suola. Levitä uunipellille ja paahda 200 asteessa n. 25 minuuttia, kunnes porkkanat ovat pehmenneet. Anna hetken jäähtyä.
3. Valuta kikherneet ja hienonna yrtit. Nostele kikherneet ja yrtit kasvisten joukkoon, ja siirrä salaatti tarjoilulautaselle. Murenna päälle fetajuustoa ja valuta pinnalle vielä oliiviöljyä. Rouhi sekaan reilusti mustapippuria. Tarjoa lisäkkeenä lihan tai kalan kanssa tai rapean leivän kanssa lounaana.

© 2024 Haarukkavatkain

Theme by Anders NorenUp ↑