OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pullan leivonnasta jäi yli mantelimaitoa ja en oikein tiennyt mitä sillä tekisin. Sellaisenaan en voi sitä juoda ja kaakaoon se olisi tietysti uponnut. Muistelin Instagramissa ja muissa somevälineissä nähneeni kuvia puuroista ja sitruksista. Ajatus lehmänmaidosta ja sitrushedelmistä ei kuitenkaan houkuttanut. Jostain syystä happamat maut yhdistettynä maitoon sellaisenaan maistuvat suussani epämielyttävälle, ovat aina maistuneet. En esimerkiksi voi yhdistää puolukkavispipuuroa ja maitoa, saatikka sitten raparperia ja maitoa. Ihan puistattaa moinen! Heti, kun maidolle tehdään jotain, muovataan jäätelöksi tai keitetään vaniljakastikkeeksi, on asia aivan eri.

Mieli teki siis kokeilla puuroa yhdistettynä sitruksiin, jo ihan visuaalisen kikkailun nimissä. Sitten keksin, että mantelimaito on makuna aivan erilainen kuin lehmänmaito, ja jos sitruksille antaa vähän lisää makeutta ja makua, voisi yhdistelmä toimia. Niinpä lähdin mannapuuron keittoon. Ohje on ihan perusmannapuuron ohje. Suolaa laitoin vain ripauksen. Ilman hedelmälisäystä olisin laittanut puuroon vielä lusikallisen voita.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Talven parhaat sitrukset odottelevat vaahterasiirappikylpyään.

Puuro maistui miedosti paahteisen manteliselta ja oli väriltään aavistuksen ruskeampaa johtuen mantelimaidon väristä. En tiennyt kuinka mantelimaito kuumentuessaan käyttäytyy, joten keitin puuron varmuuden vuoksi pinnoitetussa kattilassa. Teräskattilassakin tämä varmasti onnistuu, kunhan muistaa huolellisesti sekoittaa. Mantelimaito voisi toimia hyvin myös makeassa riisipuurossa. Mieleen ekaksi tulee Lähi-itä -henkinen jälkkäri, johon lisättäisiin ripaus kardemummaa ja ehkä rouhittuja pistaaseja…

Sitruksiin makua tuomaan lisäsin kaksi kaapissa kuivahtanutta vaniljatankoa, mutta jos sinulla on tuoreempa, niin yksi tanko halkaistuna ja siemenet kaavittuna riittänee. Veriappelsiinin ja verigreipin yhdistelmä oli omaan makuuni sopivan hapan, jos pidät makeammasta niin käytä vain appelsiinia. Tätä kannattaa tehdä muuten isompi satsi kerrallaan, sillä hedelmät ovat monikäyttöisiä  – tarjoa niitä jogurtin kanssa tai vaikka juustokakun lisäkkeenä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mantelimannapuuro ja sitrukset kaipasivat päälle vielä pienen ripottelun kanelia.

Vaniljalla maustetut sitrukset (2 annosta)

1 verigreippi lohkottuna
1 veriappelsiini viipaloituna
1 dl vaahterasiirappia
1/2 dl vettä
sitruksista irronnutta mehua + purista lohkotusta greipistä mehu mukaan
1 vaniljatanko halkaistuna ja siemenet kaavittuna

Leikkaa sitruksista kuoret kalvoja myöten. Lohko greippi ja viipaloi appelsiini. Siirrä sitrukset kulhoon.

Mittaa kattilaan vaahterasiirappi, vesi sekä sitruksista irronnut mehu. Lisää vaniljatanko siemenineen. Keitä lientä miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja kaada valmiiksi paloiteltujen sitrusten päälle. Anna maustua huoneenlämmössä noin tunnin tai siirrä jääkaappiin yön yli.

Mantelimannapuuro

1 l mantelimaitoa (sokeroimatonta)
1 1/2 dl tummia mannasuurimoita
ripaus suolaa

Kuumenna mantelimaito kiehuvaksi ja vatkaa joukkoon mannasuurimot. Keitä puuro hiljalleen välillä sekoittaen noin 10 minuuttia. Mausta ripauksella suolaa ja tarjoa sitrusten kanssa. Ripauta puuron päälle vielä hieman kanelia.