Haarukkavatkain

Ruokablogi

Category: Kirja-arvostelu

Testissä Perinneruokaa prkl -kirja

Suppilovahveroilla ja juustolla täytetyt perunakakut ovat syksyistä lohturuokaa parhaimmillaan ja helppo valmistaa vaikka edelliseltä päivältä ylijääneestä perunamuussista.

Forest mushroom filled potato cakes

Sain Tammelta arvostelukappaleen tänä vuonna ilmestyneestä Perinneruokaa prkl -kirjasta. Kirjan tekijä, Mika Rampa kirjoittaa samannimistä blogia, tällä hetkellä A-lehtien Meillä kotona -portaalissa. Blogi oli minulle jo tuttu myös Maku-lehden kautta ja odotin kiinnostuneena mitä kirja pitää sisällään.

Jo ensimmäisellä pikaselauskerralla kohdalle osui monta ohjetta, joiden kohdalla mietin, että tätä pitää kokeilla ja onpas tässä hauska idea. Sattuipa vielä niin, että äitini oli meillä käymässä, kun kaivoin kirjan paketista ja hän päätyi nappaamaan itselleen kokeiluun Ellen Svinhufvudin palleroiden ohjeen.

Kirja on visuualisesti selkeä, jokaisesta ohjeesta on oma sivun kuvansa ja ohje seuraa kuvaa toisella sivulla. Kuvat ovat tummahkossa sävymaailmassaan johdonmukaisia ja tunnelmallisia, ja mikä tärkeintä, ruoka on aina pääosassa. Kirjan ohjeet koostuvat reilusta, konstailemattomasta arkiruoasta sekä vedet kielelle herauttavista leivonnaisista ja herkkuista. Suomalaisia perinneruokia on viritetty tälle vuosituhannelle hauskalla tavalla, vai mitä sanot mustamakkaraburritosta tai muikkulasagnesta?

Huokailin onnesta myös jallumantelipullan kohdalla ja pistin tekolistalle tähän sesonkiin sopivan maa-artisokka -hirvikeiton. Aivan ehdottamasti kokeiluun menee myös hauska ja överiltä kuulostava Omar-likööri. Siitä tuli elävästi mieleen ajat, jolloin Baileysiä kaadettiin vaniljajäätelön päälle kastikkeeksi… Tällaista 80-luvulla lapsuutensa ja nuoruutensa elänyttä ilahdutti suuresti myös After -Eight -mokkapalojen ohje!

Minulla oli vähän valinnan vaikeus, että mistä ohjeesta aloittaisin, kun houkuttelevia ohjeita oli niin monta. Päätös syntyi kuitenkin helposti, kun jääkaapissani odotteli 4 l suppilovahveroita ja paketti Savuhilma-juustoa. Kun kuiva-ainekaapista löytyi vielä puolikas paketti marraskuussa vanhaksi menevää perusosejauhetta, oli valinta sitä myöten selvä: valmistaisin sienitäytteisiä perunapannukakkuja.

Mushroom filled potato cakes

Perunakakkusten ohje oli selkeä ja toimiva. Ainoa missä erosimme oli sienitäytteen määrä. Mittasin ruokalusikkamitalla täytettä lettuihin ja loppua kohden lisäsin täytettä kyllä enemmän, mutta siitä huolimatta täytettä jäi yli noin 3/4 dl.  En tiedä mistä moinen johtui, mittasin sienet ja juuston vaa’alla. Kakkusten valmistus vaati hieman kärsivällisyyttä, mutta ne onnistuivat hienosti. Hieman jouduin kikkailemaan kakkusten taputteluvaiheessa. Ohjeessa neuvotaan taputtelemaan kakkunen kämmenellä isommaksi letuksi, mutta oma kämmeneni on sen verran pieni, että paadyin lopulta taputtelemaan taikinapallot litteämmiksi leikkuulaudalla.  Sen verran muokkasin ohjetta, että käytin sieniseoksen maustamiseen maustepippuria mustapippurin sijaan. Lopputuloksena oli todella mieltä lämmittävät ja herkulliset kakkuset, jotka olivat myös melko tuhtia tavaraa! Tämä ohje toimii varmasti myös kuivatuista tai pakastetuista sienistä ja olisi aika täydellinen tarjottava brunssilla. Perunakakut voi valmistaa edellisenä päivänä ja kuumentaa uunissa ennen tarjoamista.

Seuraava iso testi kirjalle on luvassa ensi viikolla, sillä ajattelin ottaa kirjasta lakritsipipareiden ohjeen työväenopistossa pitämälleni joululeivonta- ja karkit kurssille. Kuten sanoin, löytyy kirjasta paljon hauskoja muunnoksia ja nokkelia tapoja valmistaa meille tutuista ruoista uusia juttuja. Sen verran puritaani savo-karjalainen olen, että peltipiirakkamallista karjalanpiirakkaa ei meidän keittiössä tulla näkemään, mutta tämä minulle sallittakoon!

Sienitäytteiset perunakakut

8 perunakakkua

Taikina
1 ps (105 g) perunasosejauhetta tai 600 g perunamuussia
2 kananmunaa
1 tl suolaa
1 dl vehnäjauhoja (käytin Birkkalan puolikarkeita spelttijauhoja)
3 dl korppujauhoja

Täyte
200 g sieniä (suppilovahvero, herkkusieni, siitake)
1 keltasipuli
2 rkl voita
1 dl lehtipersijaa hienonnettuna
150 g juustoraastetta
1/2 tl suolaa
1/2 tl maustepippuria (kirjassa mustapippuria)

Valmista perunasose jauheesta pakkauksen ohjeen mukaan ja anna jäähtyä. Sekoita kananmunat muussiin ja lisää suola. Sekoita joukkoon jauhot ja anna taikinan turvota noin 30 minuuttia.

Puhdista sienet ja hienonna ne. Hienonna myös sipuli. Paista sieniä pannulla, kunnes niistä ei enää irtoa nestettä. Lisää voi ja sipuli. Paista, kunnes sipuli on kuullottunut. Jäähdytä seos ja lisää sitten persilja, juusto sekä mausteet.

Levitä leikkuulaudalle korppujauhoja ja kaada taikina siihen. Muotoile taikinasta tanko ja jaa se 8 palaan. Pyörittele palat palloiksi jauhotetuin käsin. Ota yksi pallo käteen ja taputtele se kämmenellä halkaisijaltaan noin 10 cm:n kokoiseksi letuksi. Laita päälle noin 2 rkl täytettä. Paina nyytti kiinni kämmenen avulla. Taputtele pallura leikkuulautaa vasten ohuemmaksi kakuksi.

Paista perunakakut pannulla voissa miedolla lämmöllä, kunnes juusto sulaa.

Uppopaistetut andalusialaiset munakoisot (Berenjas fritas)

”Ruoka ei ole vain ravintoa, se on rakkauden jakamista.”

Kun kirjan esipuheessa todetaan näin, ei luvassa voi olla muuta kuin toinen toistaan herkullisempia ohjeita. Ja Ariela ei todellakaan petä odotuksi, sillä Andalusian auringossa – kulinaristiretkiä Jerusalemista Jereziin on täynnä tunnelmallisia kuvia ja tarinoita sekä vedet kielelle herauttavia ohjeita.  Harvoin luen keittokirjoista esipuheita taikka kappalejakoihin liitettyjä tekstejä, tästä poikkeuksena Nigel Slater ja Yotam Ottolenghi, mutta näihin Arielan tunnelmapätkiin tekee mieli palata yhä uudestaan. Voin melkein tuntea auringon säteet poskillani ja mausteiden huumaavan tuoksun, ihan kuin olisin matkalla itsekin!

Arielan kirjassa minulle tutuimpia ohjeita ovat Lähi-idän alueen ohjeet, olenhan tavannut Yotam Ottolenghin kirjat kannesta kanteen ja muutenkin nuo lämpimän mausteiset maut ovat mieleeni. Espanja sen sijaan on ruokamaana minulle vähän vieraampi. Meidän tähän asti ainoaksi jääneestä Espanjan matkasta on kulunut jo tovi ja siitä jäi mieleen lähinnä loputon tapasten virta. Ei tarvinnut serranoon ja manchegoon tarttua ihan hetkeen!

Paras ruokamuisto tuosta Andalusian matkastamme liittyy pieneen cordobalaiseen ravintolaan, jossa isäntä ei puhunut lainkaan englantia ja viini tarjottiin etiketittömistä viinipulloista, heidän omalta tilaltaan. Siellä meille tarjottiin alkupalaksi näitä uppopaistettuja munakoisotikkuja ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä.  Tuo illallinen jäi mieleen sellaisena ihanana lomamuistona, jossa auringonlasku oli just oikea ja ravintola just sopivan rosoinen ja viini parasta koskaan juomaani espanjalaista viiniä. Ei siis yllätys, että olin ihan täpinöissäni, kun bongasin Arielan kirjasta tämän ohjeen, ! Itseasiassa en ole tainnut tuon ikiaikaisen Espanjan matkan jälkeen tähän ruokaan törmätä missään muodossa, mikä on kyllä mielestäni melko ihmeellistä. Uppopaistetut munakoisosuikaleet päihittävät kaikenmaailman bataattiranskikset ja muut hömpötykset sata nolla!

Andalucian deep fried aubergines

Munakoisojen ohje on hyvin simppeli – munakoisot suikaloidaan, itketetään, pyöräytetään taikinassa ja paistetaan. Muistikuvieni mukaan meille tarjotut munakoisot olivat suikaloitu varsin pieniksi, joten tässä kohtaa tein vähän erilailla kuin Ariela ohjeistaa. Samoin minulla ei ollut riisijauhoja friteeraustaikinaa varten, mutta tein vähän ohuemman taikinan riisitärkkelyksestä. Myös vehnäjauhot olisivat käyneet tähän. Andalusiassa munakoisosuikaleet tarjotaan paikallisen ruokohunajan kanssa. Sitä ei ollut, joten valutin päälle vaahterasiirappia. Olen kuitenkin sen verran suolaiseen taipuvainen, että tykkäsin näista ihan sellaisinaan, sormisuolalla ryyditettyinä.

Näiden ihanien, rapsakoiden munakoisojen lisäksi kokeilin kirjasta häränhäntiä (Rabo de Toro), jotka hiljalleen kypsyvät murean pehmeiksi sherryllä ja mantelilla maustetussa kastikkeessa. Nämä häränhännät olivat todella täyteläisiä maultaan, omaan makuuni ehkä jopa vähän turhankin täyteläisiä. Taidan ensi kerralla käyttää kuivaa sherryä tai terästää kastiketta appelsiinin mehulla, jotta rasvan maku hieman taittuu. Ja ei taatusti jää näihin kahteen ohjeeseen kokeiluni, sillä post-it -laput pilkuttavat kirjan sivuja! Ehkä seuraavaksi tartun syyrialaisiin kananmaksoihin tai serranokinkkukroketteihin! Vai olisiko sittenkin kehutun shish barakin vuoro?

Under the Andalucian sun

 

Uppopaistetut munakoisot

1 (400 g) munakoiso

Frityyritaikina
2 3/4 dl riisijauhoja
2 1/2 dl vettä

Uppopaistamiseen öljyä

(sormisuolaa)

Leikkaa munakoiso pitkittäin reilun sentin paksuisiksi viipaleiksi ja nämä puolestaan poikittain saman paksuisiksi, ranskalaisia perunoita muistuttaviksi tangoiksi. Ripottele päälle suolaa ja aseta siivilään itkemään noin puoleksi tunniksi. (Minä leikkasin munakoisot ohuemmiksi suikaleiksi, sekin toimii!)

Kuivaa munakoisotankojen pinta puhtaaseen keittiöpyyhkeeseen painellen. Sekoita frityyritaikinan aineet keskenään paksuksi seokseksi. (Taikinaan ei saisi jäädä paakkuja.) Kuumenna öljy paksupohjaisessa kattilassa tai valurautapadassa 180-asteiseksi.

Paista munakoisotangot erissä. Upota tangot ensin taikinaan ja valuta ylimääräinen taikina pois. Nosta tangot öljyyn reikäkauhalla. Paista tankoja kuumassa öljyssä, kunnes pinta rapeutuu ja saa hieman väriä. Sekoita taikina tasaiseksi ennen uutta munakoisoerää.

Valuta paistettuja munakoisoja hetki talouspaperin päällä, ripottele päälle sormisuolaa. Tarjoa halutessasi hunajan tai siirapin kanssa.

© 2024 Haarukkavatkain

Theme by Anders NorenUp ↑