Haarukkavatkain

Ruokablogi

Mustikkaglögi vie ajatukset kesään

Raikkaassa talvi-ilmassa ulkoilun jälkeen maistuu lämmittävä mustikkaglögi.

GLÜH WINE

Instagramin puolella jo kyseltiinkin tämän mustikkaglögin perään. Kaupan glögit ovat usein omaan makuuni liian makeita, joten olen keitellyt itse glögini. Helpoiten se onnistuu valmiin glögisekoituspussin mausteilla. Itse tykkään Santa Marian versiosta, jossa mausteet ovat kokonaisina. Oma sekoituskin syntyy kätevästi kanelitangoista, neilikoista, maustepippurista, tähtianiksesta sekä muutamasta ohuesta appelsiinin kuoriviipaleesta.

Olen kokeillut glögeissäni erilaisia mehuja – omenaa, karpaloa, perinteista mustaherukkaa sekä tätä suosikkiamme, mustikkaa. Aikuisten versioon saa mustikkaglögi vielä viime silauksen mustikkalikööristä.

billberry flavoured glüh wine

Tällä kertaa käytin mehuna Biokian mustikkamehutiivistettä. Siinä on valmiiksi hieman jo sokeria, mutta laimennetussa mehussa ei sokeri enää juurikaan maistu. Nämä glögimausteet ovat itsessään melko happamia ja 15 minuutin haudutuksen jälkeen voi sokerilisäys kuitenkin olla paikallaan.

Perinteisten glögimausteiden lisäksi maustoin mustikkamehun vielä kuivatuilla mustikoilla, jotka mehussa uuttuessaan pehmenivät takaisin muotoonsa. Itse en pidä glögissäni rusinoista ja manteleista, mutta poimin pehmenneet mustikat mukaan juomaan. Kannattaa kokeilla myös pakastetuilla mustikoilla tai lisätä makeutta tuomaan lusikallinen mustikkahilloa.

Olin tätä mustikkaglögiä kuvatessani ensimmäisen kerran ulkona kuvaamassa ja sain testattua ihan todellisissa olosuhteissa kuinka kamerani kaukolaukaisin toimii ja hyvinhän se toimi, kunhan sen sain pidettyä lapasen sisällä oikein päin!

billberry glüh wine

Mustikkaglögi
neljälle

6-7 dl vettä
2 dl mustikkamehutiivistettä
1 ps kokonaisia glögimausteita
3/4 dl kuivattuja mustikoita
(2-3 rkl fariinisokeria)
loraus mustikkalikööriä

Mittaa vesi ja mustikkamehutiiviste kattilaan. Kaada joukkoon kuivat mausteet ja mustikat. Kuumenna kiehuvaksi ja ota kattila liedeltä. Peitä kannella ja anna maustua noin 15 minuuttia. Siivilöi mausteet pois ja tarkista maku. Lisää sokeria tarvittaessa. Kuumenna juoma uudelleen ja jaa mukeihin. Lisää halutessasi loraus mustikkalikööriä.

Vinkki! Kuivata glögimausteet talouspaperin päällä ja voit käyttää niitä vielä toisenkin kerran glögin maustamiseen. Kuivatut kanelitangot sopivat myös lusikan tilalle lämpimän juoman sekoittamiseen.

Maistuisiko pieni makea glögin kanssa? Kokeile portviini-karpalokakkua

Aikuisempaan makuun suosittelen Jotain maukasta -blogin jouluaperolia!

2 Comments

  1. Hei! Lähdi katselemaan hyviä ja vähän uudenlaisia glögiohjeita ja tämä vaikuttaa tosi hyvältä 🙂 Osaisitko yhtään sanoa, että kuinka kauan tällainen glögi mahtaa kestää pullotettuna jääkaapissa, jos sitä tekisi valmiiksi vähän aiemmin?

    • minttu

      24.11.2017 at 06:22

      Hei Maikki ja kiva, kun löysit tiesi tänne blogiini. Jos tämän pullottaa kuumana puhtaisiin pulloihin niin varmasti säilyy viikon tai parikin viileässä. Mausteet kannattaa toki siivilöidä pois ennen. Tunnelmallista joulun odotusta!

Vastaa

Your email address will not be published.

*

© 2024 Haarukkavatkain

Theme by Anders NorenUp ↑