Kaikki kuulostaa paremmalta, kun sen sanoo ranskaksi. Pommes dauphnoise. Magre du canard. (Tähän kohtaan kuvittele mielessäsi Michel Roux Jr. Masterchef Professionalsissa kuvailemassa ranskalaista klassikkoannosta.)

Tosiasiassa suloiselta kuulostava pommes dauphnoise on vastine kotoisille kermaperunoille, melkein. Perunat höylätään ohuiksi, lähes läpikuultaviksi siivuiksi, jotka ladotaan kauniiksi kerroksiksi uunivuokaan ja hukutetaan muskottipähkinällä maustettuun kermaan. Itse maustan kerman piparjuurella, se antaa kivaa raikkautta perunoihin.

Ja mikä sopisikaan tälle kermaiselle perunalle paremmin seuraksi kuin pannulla paahdettu ankanrinta ja rapeakuoriset, sisältä pehmeäksi hautuneet maa-artisokat. Lisäksi vielä kirpeää salaattia, johon kastike valmistetaan kokojyväsinapista ja voilà – Le dîner est prêt!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Dauphinoise-perunat

1 kg     perunoita (älä valitse täysin jauhoisia perunoita, tarkoitus on, että perunaviipale pysyy muodossaan)
3-4 dl kuohukermaa
5-6 rkl raastettua piparjuurta
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä

Pese perunat hyvin ja höylää ne kuorineen ohuiksi viipaleiksi esim. mandoliinilla. Sekoita kerman joukkoon piparjuuri ja mausteet. Pyörittele perunaviipaleet kermassa ja lado uunivuokaan. Valuta päälle loput kermasta ja paista 180 asteessa noin tunnin verran.

Paahdettu ankanrinta

2     ankanrintaa
1 1/2 tl sormisuolaa
1 tl     mustapippuria myllystä

Viillä ankan rasvapuolelle ristikkokuvio; älä paina viiltoja aivan lihaan saakka. Hiero suolaa ja pippuria ankanrinnan lihaisalle puolelle.

Laita ankanrinnat rasvapuoli alaspäin kylmälle uuninkestävälle paistinpannulle. Siirrä pannu liedelle ja paista ankanrintoja, kunnes rasva on lähes kokonaan sulanut ja pinta on saanut kauniin ruskean värin. Tähän kuluu noin 10 minuuttia. Nosta ankat välillä pois pannulta ja valuta pannulle kerääntynyt rasva toiseen astiaan. (Tätä rasvaa voit käyttää paistamiseen, sopii erinomaisesti mm. ruusukaaleille ja perunoille. Rasva säilyy tiiviissä ja puhtaassa muovirasiassa jääkaapissa useita kuukausia.)

Käännä fileet ja paista kaunis väri myös toiselle puolelle. Jatka paistamista vielä noin 5 minuuttia, kunnes lihan sisälämpötila on noin 58 astetta. Voit myös kypsentää fileet loppuun uunissa (200 astetta, noin 7 minuuttia).

Anna lihan vetäytyä 3–4 minuuttia. Leikkaa fileet paksuiksi viipaleiksi ja ripottele pinnalle vielä hieman sormisuolaa.

Paahdettu maa-artisokka

500 g maa-artisokkaa
öljyä
sormisuolaa, mustapippuri
timjaminoksia

Pese maa-artisokat huolellisesti ja leikkaa ne puoliksi. Pyörittele maa-artisokat suolalla ja pippurilla maustetussa öljyssä. Levitä artisokat tasaisesti uunipellille ja ripottele pellille haluamasi määrä timjaminoksia. Paista uunissa 200 asteessa noin 25 minuuttia riippuen maa-artisokkien koosta.