Kukkakaalitaboulehia oli tarjolla myös toissa viikonloppuna valokuvaus-workshopissa.  Väriä ja makeutta salaatti saa pensasmustikoista.

Kukkakaalitabouleh

Idea tähän kukkakaalitaboulehin on peräisin Yotam Ottolenghiltä. Perinteisessä taboulehissa pääraaka-aineena toimii bulgur, mutta tässä versiossa vehnä korvataan raastetulla kukkakaalilla. Makumaailma on Lähi-idästä ja helposti muokattavissa niin yrttien kuin mausteiden suhteen. Meillä kasvaa parvekkeella mangoldia, joten hienonsin sitäkin joukkoon. Talvella olen lisännyt taboulehiin granaattiomenan siemeniä, mutta kun kesä ei ole kyseisen hedelmän sesonkia, niin päätin kokeilla miten pensasmustikat toimisivat salaatissa. Ja hyvinhän ne toimivat, omista epäilyistäni huolimatta. Napakat ja pulleat pensasmustikat toivat salaattiin kaivattua rakennetta ja eivät olleet lainkaan liian makeita kuten pelkäsin. Kukkakaalitaboulehiin raastetaan vain kukkakaalin kukinnot, varret kannattaa hyödyntää paahtamalla ne uunissa rapsakoiksi. Tai vaihtoehtoisesti ne voi raastaa karvakuonolle iltapalaksi.

Perinteisessä taboulehissa tulisi olla yrttejä suhteessa enemmän bulguriin, jolloin yleisväri on vihreä.

Perinteisessä taboulehissa tulisi olla yrttejä suhteessa enemmän bulguriin, jolloin yleisväri on vihreä.

Kukkakaalitaboulehin kanssa tarjosin karitsan ulkofileetä, jonka maustoin ennen paistamista baharat-mausteseoksella. Karitsalle valmistin vielä yrttiöljyn, johon taisi tällä kertaa päätyä korianteria, lehtipersiljaa, rosmariinia ja basilikaa. Yrttiöljyyn saa kätevästi tuhottua kaikenlaisten yrttien jämiä ja lisäpotkua öljyyn saa valkosipulinkynnestä. Tällä kertaa jätin valkosipulin kuitenkin pois, kun salaatissa oli jo paljon erilaisia makuja, joita en halunnut valkosipulin jyräävän. Yrttiöljyyn en suosittele myöskään käyttämään niitä kaikkein kipakoimpia oliiviöljyjä, vaan perushyvä neitsytoliiviöljy toimii mainiosti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Karitsan ulkofile yrttiöljyllä ja rouhituilla pistaaseilla.

Kukkakaalitabouleh

n. 900 g kukkakaali
2 – 3 rkl sitruunamehua
2 – 3 rkl oliiviöljyä
1 tl sumakkia
1 tl jauhettua jeeraa
ripaus suolaa
1 ruukku lehtipersiljaa
1 ruukku korianteria
1/2 ruukku minttua
(mangoldin lehtiä ja varret)
2 dl pistaaseja
n. 3 dl pensasmustikoita
suolaa, mustapippuria

  1. Huuhtele kukkakaali ja raasta se kolmioraastimen karkeimmalla terällä. Lisää sitruunamehu, öljy, ripaus suolaa sekä sumakki että jeera. Anna maustua noin 10 minuuttia.
  2. Hienonna yrtit ja sekoita kukkakaalin joukkoon. Rouhi pistaasit ja puolita pensasmustikat, sekoita ne salaattiin. Mausta vielä ripauksella suolaa ja rouhitulla mustapippurilla.